Kuvottavaa

Ja taas kerran koirien kanssa ulkoillessa puistossa oli ihmisen ulostetta. Siis aivan näkyvällä paikalla kävelyalueella! Mistä tiedän, että se oli ihmisen ulostetta... Siitä, että se haisee erilailla kuin koirankakka ja koirani rakastavat syödä tätä kyseisen nisäkkään tuotosta. Mikä minua tietenkin ottaa ihan satasella päähän!

Eikä siellä puistossa muutenkaan kovin kiva ole ulkoilla, kun citykanit hyppivät ympärillä koko kakskytpäisen pesueen turvin, eivätkä edes pelkää koiria. Harva se päivä joku kaneista makaa kuolleena tai kuolemaa tehden puskan juurella ja sekös koiria kiinnostaa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun en itse aina ehdi huomata ko. kuvotuksia ennen koiriani. Eikä nämä kanien raadot kovin puhtailta vaikuta ja tuntuu,että koirat kantaa kotiin tauteja, saati jotain pieneliöitä. Kaiken lisäksi olen raskaana ja huoleni on lisääntynyt,koska törmään tähän useita kertoja päivässä.

Kolmas mieltäni "ilahduttava" asia on roskasakki, joka sotkee joka ilta viereistä lastenpuistoa ja samalla koko muun puiston. Hoitamalla kaikki tarpeensa milloin mihinkin ja jättämällä kaljojen ja muiden nautintoaineidensa kuoret sinne tänne. Usein vielä rikottuna ja revittynä, jotta puiston vakinaisten käyttäjien on mahdollisimman vaikea korjata näitä pois. Koirein ja lasten turvallisuus heikentyy ruiskujen ja lasinsirujen vuoksi, eikä näitä kaiken ikäisiä häiriköitä näytä tämä haittaavan "vi___akaan", jos asiasta erehtyy mainitsemaan.

Ja kaiken huipuksi minulle tulee toisinaan itkemään joku ohikulkija, kun annan koirani tehdä tarpeensa muualle kuin koirapuistoon. Toinen koiristani ei vain suostu tekemään sinne tarpeitaan ja minä satun korjaamaan nämä koirankakkapusilla pois. Mitäpä nämä itkijäihmiset tajuaisivat, vaikka seisovat ihmisten roskien ja muiden jätösten ympäröimänä. Koiran omistajathan ne niitä puistoja käyttää useita kertoja päivässä ja välitämme kaikkein eniten niiden siisteydestä! Se on pieni haitta, jos puistosta löytyy toisinaan joku koiranjätös, verrattuna tähän muuhun roskaan.

Kyllä toivoisin kaupungin hoitavan citykaniongelman pian pois ja samalla kaupungin tulisi hoitaa myös nämä roskasakit pois puistoista. Mutta en usko tämän tapahtuvan ihan lähiaikoina... Mun ratkaisu on vain viedä verorahani muualle ja jättää tää kaatopaikka niille, jotka siellä viihtyy.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nelijalkaiset haukkuvat kusiluutat ja paskalingot eivät kuulu kaupunkialueille. Hyi, vie pois se inhottava luonnonoikku kaupungista. Koiran paikka on maaseudulla eikä missään snadin yksiössä tai kaksiossa ja ihmisten ulkoilualueilla kuseksimassa ja paskomassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiran arkea stadissa kirjoitti:

Ja taas kerran koirien kanssa ulkoillessa puistossa oli ihmisen ulostetta. Siis aivan näkyvällä paikalla kävelyalueella! Mistä tiedän, että se oli ihmisen ulostetta... Siitä, että se haisee erilailla kuin koirankakka ja koirani rakastavat syödä tätä kyseisen nisäkkään tuotosta. Mikä minua tietenkin ottaa ihan satasella päähän!

Eikä siellä puistossa muutenkaan kovin kiva ole ulkoilla, kun citykanit hyppivät ympärillä koko kakskytpäisen pesueen turvin, eivätkä edes pelkää koiria. Harva se päivä joku kaneista makaa kuolleena tai kuolemaa tehden puskan juurella ja sekös koiria kiinnostaa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun en itse aina ehdi huomata ko. kuvotuksia ennen koiriani. Eikä nämä kanien raadot kovin puhtailta vaikuta ja tuntuu,että koirat kantaa kotiin tauteja, saati jotain pieneliöitä. Kaiken lisäksi olen raskaana ja huoleni on lisääntynyt,koska törmään tähän useita kertoja päivässä.

Kolmas mieltäni "ilahduttava" asia on roskasakki, joka sotkee joka ilta viereistä lastenpuistoa ja samalla koko muun puiston. Hoitamalla kaikki tarpeensa milloin mihinkin ja jättämällä kaljojen ja muiden nautintoaineidensa kuoret sinne tänne. Usein vielä rikottuna ja revittynä, jotta puiston vakinaisten käyttäjien on mahdollisimman vaikea korjata näitä pois. Koirein ja lasten turvallisuus heikentyy ruiskujen ja lasinsirujen vuoksi, eikä näitä kaiken ikäisiä häiriköitä näytä tämä haittaavan "vi___akaan", jos asiasta erehtyy mainitsemaan.

Ja kaiken huipuksi minulle tulee toisinaan itkemään joku ohikulkija, kun annan koirani tehdä tarpeensa muualle kuin koirapuistoon. Toinen koiristani ei vain suostu tekemään sinne tarpeitaan ja minä satun korjaamaan nämä koirankakkapusilla pois. Mitäpä nämä itkijäihmiset tajuaisivat, vaikka seisovat ihmisten roskien ja muiden jätösten ympäröimänä. Koiran omistajathan ne niitä puistoja käyttää useita kertoja päivässä ja välitämme kaikkein eniten niiden siisteydestä! Se on pieni haitta, jos puistosta löytyy toisinaan joku koiranjätös, verrattuna tähän muuhun roskaan.

Kyllä toivoisin kaupungin hoitavan citykaniongelman pian pois ja samalla kaupungin tulisi hoitaa myös nämä roskasakit pois puistoista. Mutta en usko tämän tapahtuvan ihan lähiaikoina... Mun ratkaisu on vain viedä verorahani muualle ja jättää tää kaatopaikka niille, jotka siellä viihtyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu