Axel Olof Freudenthal oli pienehkö tekijä siinä suuressa muutoksessa, joka kesti 1840-luvulta vuoteen 1906 ja edemmäksikin. Lauri Puntila on teoksessaan ’Ruotsalaisuus Suomessa’ pyrkinyt antamaan tuosta kehityskulusta edes osittaisen kuvan, mutta teos on 65 vuotta vanha, ja kaipaisi rinnalleen uutta näkemystä. - Freudenthalista kirjoittaa Johan Wrede teoksessa ’Finlands svenska litteraturhistoria’ (I osa, s. 392-357). Wreden lyhyt artikkeli toimii vain johdantona tärkeisiin historiallisiin tapahtumiin.
Freudenthal oli tienraivaaja, mutta tuskin suomenruotsalaisuuden pääideologi. Wreden mukaan olisi oikeampaa sanoa Freudenthalia vielä suuntaansa etsivän ajatusrakennelman ensimmäiseksi arkkitehdiksi, koska hänen teoreettinen panoksensa ei Wreden mukaan ole osoittautunut kestäväksi. Freudenthalin tapaan määritellä ”kansa” (folk) ja ”kansakunta” (nation) sisältyy Wreden mukaan rasistisia pirteitä, mutta merkityksellistä on, että hän erottaa kielen ja valtionkansalaisuuden toisistaan riippumattomiksi asioiksi.
Freudenthal oli professori, keskinkertainen tieteenharjoittaja, mutta karismaattinen ylioppilasjohtaja. Hän kokosi ympärilleen innokkaita ruotsinmielisiä, joiden äänitorveksi muodostui ”itäruotsalainen” aikakauslehti ’Vikingen’, jossa julaistiin kiihkeitä kirjoitelmia. Freudenthalin suurimmaksi yhteiskunnalliseksi ansioksi on kuitenkin luettava, että hän onnistui herättämään ruotsinkielisissä (ja –mielisissä) sivistyneistön jäsenissä kiinnostusta rannikkojen ruotsinkielistä kansanosaa kohtaan . Näistä rannikkoruotsalaisista Cygnaeus oli jo aikaisemmin sanonut, ettei heistä kukaan piitannut sen enempää kuin hottentoteista.
Freudenthal toi Suomen ruotsalaisuuteen uuden käsitteen ’kotiseutu’ (hembygden), joka sai oman suomenruotsalaisen ideologisen sisällön. Se tuntuu poikkeavan Cygnaeuksen aikaisemmin esittämästä toiveesta ”lära den svenska befolkningen att inse det orätta i dess föraktfulla tankesätt emot dess finska grannar” (= C. toivoi, että ruotsinkieliset lakkaisivat halveksimasta suomenkielisiä naapureitaan).
Freudenthalin vastapainona oli professori Carl Gustaf Estlander, jota Wrede tuntuu arvostavan enemmän. Estlander ei innostunut verisiteistä eikä pelkän äidinkielen yhdistävästä voimasta, vaan edusti uudenaikaisempaa ajattelua. – Freudenthal oli mukana ruotsalaisuusliikkeessä koko ikänsä, mutta hänen suuruudenaikaansa lienee ollut 1870-luku. Hänen merkityksensä päivänpolitiikassa jäi lopulta vähäiseksi.
Freudenthal oli tienraivaaja, mutta tuskin suomenruotsalaisuuden pääideologi. Wreden mukaan olisi oikeampaa sanoa Freudenthalia vielä suuntaansa etsivän ajatusrakennelman ensimmäiseksi arkkitehdiksi, koska hänen teoreettinen panoksensa ei Wreden mukaan ole osoittautunut kestäväksi. Freudenthalin tapaan määritellä ”kansa” (folk) ja ”kansakunta” (nation) sisältyy Wreden mukaan rasistisia pirteitä, mutta merkityksellistä on, että hän erottaa kielen ja valtionkansalaisuuden toisistaan riippumattomiksi asioiksi.
Freudenthal oli professori, keskinkertainen tieteenharjoittaja, mutta karismaattinen ylioppilasjohtaja. Hän kokosi ympärilleen innokkaita ruotsinmielisiä, joiden äänitorveksi muodostui ”itäruotsalainen” aikakauslehti ’Vikingen’, jossa julaistiin kiihkeitä kirjoitelmia. Freudenthalin suurimmaksi yhteiskunnalliseksi ansioksi on kuitenkin luettava, että hän onnistui herättämään ruotsinkielisissä (ja –mielisissä) sivistyneistön jäsenissä kiinnostusta rannikkojen ruotsinkielistä kansanosaa kohtaan . Näistä rannikkoruotsalaisista Cygnaeus oli jo aikaisemmin sanonut, ettei heistä kukaan piitannut sen enempää kuin hottentoteista.
Freudenthal toi Suomen ruotsalaisuuteen uuden käsitteen ’kotiseutu’ (hembygden), joka sai oman suomenruotsalaisen ideologisen sisällön. Se tuntuu poikkeavan Cygnaeuksen aikaisemmin esittämästä toiveesta ”lära den svenska befolkningen att inse det orätta i dess föraktfulla tankesätt emot dess finska grannar” (= C. toivoi, että ruotsinkieliset lakkaisivat halveksimasta suomenkielisiä naapureitaan).
Freudenthalin vastapainona oli professori Carl Gustaf Estlander, jota Wrede tuntuu arvostavan enemmän. Estlander ei innostunut verisiteistä eikä pelkän äidinkielen yhdistävästä voimasta, vaan edusti uudenaikaisempaa ajattelua. – Freudenthal oli mukana ruotsalaisuusliikkeessä koko ikänsä, mutta hänen suuruudenaikaansa lienee ollut 1870-luku. Hänen merkityksensä päivänpolitiikassa jäi lopulta vähäiseksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Freudenthalin vastapainona oli professori Carl Gustaf Estlander, jota Wrede tuntuu arvostavan enemmän. Estlander ei innostunut verisiteistä eikä pelkän äidinkielen yhdistävästä voimasta, vaan edusti uudenaikaisempaa ajattelua."
Niih... Freudenthal oli omaksunut snellmanilaisen näkemyksen, jonka mukaan kieli oli kansaa yhdistävä tekijä, mikä tuntuu innoittavan monia palstalle kirjoittavia ja näkyy esim Suomalaisuuden liiton toiminnassa ja kirjoittelussa. Jämähtänyttä, vai mitä?
Johan Wrede kirjoittaa:
- Freudenthal ville lansera en teknisk användning av termerna 'folk' och 'nationalitet', som avvek från 'Snellmanns och romantikens språbruk. Med 'folk' avsåg Freudenthal alltså inte en nationell allmoge, utan alla som underlydde en bestämd stat. Med begreppet 'nationalitet' åter avsåg han "samteliga samma språk talande individer". Men detta terminologiska bruk, som riskerar att ge språket och den språkliga "sinnesarten" rasistiska konnotationer, slog aldrig igenom. Freudenthals biograf Arvid Mörne underströk också med rätta, att viktigare än Freudenthals mindre lyckade val av termer, var hans enkla påpekande att statstillhörighet och språk är begrepp som år oberoende av varandra.
"hans enkla påpekande att statstillhörighet och språk är begrepp som år oberoende av varandra."
Tuotahan monien on vaikea niellä. Esimerkiksi suomalaisuudenliittolaiset toitottavat jatkuvasti, etteivät ruotsinkieliset voi olla oikeita suomalaisia kun ovat ruotsinkielisiä.
Freudenthalin käsitys kansallisuudesta ei ole mikään radikaali, se on täysin menevä teoria, jota edesmennyt kansainvälisen oikeuden emeritiusprofessori Tore Modeen tuki.
Ei siinä ole mitään rasistista ellei käsitystä suomenruotsalaisesta kansallisuudeesta peilata suomalaisen heikon kansallisen itsetunnon ehdoilla. Moni suomalainen luokkaantuu jopa siitä, että suomenruotsalaiset harjoittavat existentiaalista oikeuttaan omaan etniseen identiteettiin ja kutsuvat itseään Finländare'eiksi ei Finneiksi. Hullua.
"It is not correct to call a nationality a linguistic group or minority, if it has developed culture of its own. If there is not only a community of language, but also of other characteristics such as folklore, poetry and literature, folk music, theater, behavior.etc".
"In Finland this question (Swedish nationality) has been subjected to much discussion. The Finnish majority tries to deny the existence of a Swedish nationality. An example of this is the fact that the statutes always use the concept "Swedish-speaking" instead of Swedish"
Tore Modeen, The cultural rights of the Swedish ethnic group in Finland (Europa Ethnica, 3-4 1999,jg.56)
Johan Wrede ei kirjoituksessaan mainitse Suomalaisuuden liittoa. Hän mainitsee kuitenkin sanojen 'finne' ja 'suomalainen' moniselitteisyydestä. Myös sana 'svensk' on monimerkityksellinen, ja niistä voi aina saada väittelyä aikaan.
Ymmärtääkseni Freudenthal katsoi suomenkielisten ja ruotsinkielisten olevan eri kansallisuutta (nationalitet).
En tietenkään pysty ratkomaan Johan Wreden ja Tore Modeenin näkemyseroja, mutta toivoisin, että saisimme ruotsinkielisen tutkimuksen siitä, miten ruotsinkieliset suhtautuivat suomen kielen nousuun 1800-luvulla ja myöhemminkin.
"Johan Wrede ei kirjoituksessaan mainitse Suomalaisuuden liittoa."
Ehkäpä hän ei ole tietoinen Suomalaisuuden liiton puolen tusinan kielisoturin taistosta täällä ihmeellisessä internetissä.
"Ymmärtääkseni Freudenthal katsoi suomenkielisten ja ruotsinkielisten olevan eri kansallisuutta (nationalitet)."
Aivan. Hämmennystä herättänee se, että suomen kansaa, kansallisuutta ja kansalaisuutta merkitsevät sanat ovat samasta kannasta ja muistuttavat niin paljon toisiaan. Ruotsin folk, nationalitet ja medborgarskap. Freudenthalin mukaan kai Suomen kansa muodostui kahdesta kansallisuudesta. En oikein ymmärrä mitä rasismia ajatuksessa on. Kysymyshän on vain siitä, miten kansallisuus määritellään.
Johan Wrede ei väitä Freudenthalin mielipiteitä rasistisiksi, vaan kirjoittaa: "Men detta terminologiska bruk, som riskerar att ge språket och den språkliga "sinnesarten" rasistiska konnotationer, slog aldrig igenom."
- - -
Jokapäiväisessä puheessa esiintyvä huoli siitä, ettei suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä kansalaisia ajateltaisi samaan ryhmään kuuluvina on segregaatiota eli pyrkimystä pitää eri kansanryhmiin tai kansallisuuksiin kuuluvat erillään. Suomenruotsalainen ei halua olla 'finne' mutta haluaa olla suomalainen kunhan muistetaan että hän on äidinkieleltään ruotsalainen. Erottelu, segregaatio, kulkee ajatuksissa -tiedostamattomana - koko ajan mukana. Rasismia se ei ole, vaikka segregaatio on rasismin eräs edellytys.
Muutama vuosi sitten Ruotsalainen kansanpuolue mainosti itseään suomalaisena kansanpuolueena. SFP:n sivustoilla korostettiin että kysymyksessä on sanaleikki, ja että puolue ei ole luopunut ruotsalaisuudestaan. - Kovin selkeää tämä ei ole.
"Suomenruotsalainen ei halua olla 'finne' mutta haluaa olla suomalainen kunhan muistetaan että hän on äidinkieleltään ruotsalainen. Erottelu, segregaatio, kulkee ajatuksissa -tiedostamattomana - koko ajan mukana. Rasismia se ei ole, vaikka segregaatio on rasismin eräs edellytys."
Saamelaisilla on samanlainen taipumus. Ja eiköhän pohjalaisetkin muista korostaa pohjalaisuuttaan joka käänteessä. Ja mitäpä muuta on sitten suomalaisuudenkaan korostaminen kuin segregaatiota.
Se, miten ruotsinkieliset suhtautuivat suomen kielen nousuun, saa melko hyvän näkemyksen kirjasta Kivikataja: Sortovuosien tapahtumia. Siinä kyllä tulee selväksi, miten voimaperäisesti r-kieliset halusivat estää suomen kielen nostamisen valtakunnan kieleksi. Kirja löytynee kirjastosta tai antikvariaatista. Hyvää lukuintoa.