Eli siis voiko olla hyvää seksiä vaikka huippu jäisi kokematta? naisena voin ainakin sanoa, että vaikka nykyisessä suhteessa tulen melkein poikkeuksetta joka kerta, usein useamman kerrankin niin seksi voi todellakin naisen puolelta olla oikein hyvää ja tyydyttävää, vaikka itse orgasmi jäisi saamatta? mutta onko näin myös miehillä? itse ainakin tunnen suuria riittämättömyyden tunteita jos mieheni ei tule seksimme aikana. tosin näin käy todella harvoin ja silloin usein asiaan vaikuttavat muut tekiät kuin itse seksi, esim. humalatila tai mieltä painavat asiat.
Miehet! Laukeaminen hyvän seksin a ja o?
sfhdsuf
4626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
useinkin jää laukeaminen puuttuman kun pitkittää yhteistä nautintoa.
silti se on todella nautinnollinen kokemus.
Kokemukseni mukaan laukeaminen ei ole edellytys hyvälle seksille. Jos näen, että nainen nauttii kanssani, niin se saa minut täysin tyytyväiseksi. Oma orkku on siinä tilanteessa kiva ekstra, muttei mitenkään välttämätön.
Ilman laukeamistakin pärjää ja mukavaa puuhaa,mutta siinä jää kuitenkin ns. kiima päälle ja tekee mieli koko ajan. HUH!
Kyllä seksi voi olla hyvin nautinnollista myös miehelle, vaikkei hän saisikaan orkkua. Esim. naisen pitkä ja perusteellinen nuoleminen niin, että nainen laukeaa useita kertoja, tuottaa minulle niin paljon tyydytystä, että en enää edes muista kaivata orkkuani. Jos sitten nainen sen minulle antaa, se on piste ii:n päälle.
Nuoleminen tyydyttää ainakin kahdella tavalla: 1) naisen nautinnon näkeminen ja 2) tuntuu kiihottavalta nuolla liukasta ja tuoksuvaa pimppiä.