siitä, kun viljaa poltetaan lämpövoimaloissa? Mielestäni se on syntiä, polttaa ruokaa ja samalla tuhansia ihmisiä maailmassa kuolee nälkään. Verotaan ylituotantoon, miksei sitä "ylituotantoa" sitten rajoiteta heti keväällä niin, ettei kylvettäsi lainkaan, jos ei kerran nälkää näkeviä voida sillä auttaa? Mitähän Jumala tuollaisesta ruuan polttamisesta tuumii?
Mitä mieltä olette
Asko T
16138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No, olisi Jumala auttanut, ettei nälänhätää olisi tullut!
JeeSux, niikuin opin Savonarolalta sanomaan, kun Jeesus ei auta,
siitä kun edes yhden vastauksen sain! Tuntuu olevan arka aihe täällä tuo kysymykseni, joiten taitaa ollakin paljon maanviljeliöitä täällä kun ei uskalla sanoo mielipidettään. Itse en ole maanviljellyksen kanssa missään tekemisessä, vaikka mailta kotosin olenkin ja kotitilani oli maanviljelys tila. Jumalan siunausta ja johdatusta sinulle!
kirjoituksesi, Asko T, mutta jostakin syystä jäi vastaamatta. Päässäni käväisi vain sellainen ajatus, että jos ihmisen sisin olemus syntyisi uudestaan johonkin toiseen ruumiiseen, niin kuin Jeesus sanoi Elian hengen syntyneen Johannes Kastajaan, niin osa viljanpolttajien ja nälkäisten kesken saattaisi vaihtua Jumalan asettaman tämän Elämän Hengen lain perusteella:
Obadja 1
15 "Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niin kuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi." Saatamme olla tulevaisuudessa vastuussa kaikesta siitä pahasta, mitä menneiden sukupolvien aikana olemme toisillemme tehneet, [Matt.23:30-39].
>>Päässäni käväisi vain sellainen ajatus, että jos ihmisen sisin olemus syntyisi uudestaan johonkin toiseen ruumiiseen, niin kuin Jeesus sanoi Elian hengen syntyneen Johannes Kastajaan
kaunis, jos ja kun uskotaan Jeesuksen tämä toteamus:
Matteus 11
10 "Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'.
11 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.
12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
14 ja jos tahdotte ottaa vastaan: HÄN ON ELIAS, joka oli tuleva."
Ymmärrän tässä Jeesuksen puhuneen ensin "vaimosta syntyneestä" Johanneksesta Johanneksena, mutta sisimmältään Jeesus tunnisti hänet Eliaksi: "HÄN ON ELIAS".
tuholainen: Hän antaa tuholaisten ja luonnonvoimien tuhota satojen miljoonien ihmisten viljan vuosittain.
Jos olisit Jumala, niin antaisitko sinä tapahtua niin?
Kristinuskon Jumalahan on kaiken pahan alku ja juuri.
koituisi viljelijöille nälkää näkevien kohtalo, jos laitettaisiin rajoitukset ja sanktiot viljelijöille.
muotisanaksi on kaikessa toiminnoissa tullut tehokkuus. On tehometsätaloutta ja tehomaataloutta. Kaikessa otetaan asiat ameriikan malliin. Kaiken pitää olla suurta, että se näyttäisi tehokkaalta ja tuottaisi tehokkaasti..
Ja sitten kun esim. viljantuotanto saadaan tehokkaaksi, mutta viljelijä ei saakaan siitä ylijäämästään enää samaa kilohintaa kuin vähemmällä tuotoksellaan aiemmin, niin viljelijä alkaa tuottaa ylijäämäviljallaan omaan talouteensa lämpöenergiaa..
Kaiken A ja O on AHNEUDEN SYNTI..
Viljelijöille olisi alettava osoittamaan lähimmäisenrakkautta ja tehtävä heille ensin se, mitä heidän toivoisi viljaylijäämällään lähimmäisilleen tekevän. Ei viljan polttamisen nimeäminen synniksi vaikuta suuntaan eikä toiseen, vaan Jumalan mielen mukainen rakkaus sen tekee..
Aika on muuttunut. Tänä päivänä ihminen ajattelee bisnesmäisesti ravintoakin/jokapäiväistä leipää.Jos viljaa siunaantuu yllinkyllin, niin sitä mieluimmin poltetaan kuin jaettaisiin ravintoa tarvitseville.
Sen ymmärrän, miten mahdoton on viljan viljelijän yksin uhraantua eli antaa satonsa,- josta saa elantonsa, niin antaisi sen sitä tarvitseville.Uskon, miten Jumalan tahto olisi ostaa tämä ylimääräinen runsas sato viljelijältä ja jakaa se sitä tarvitseville.Nykyäänhäön kerätään todella paljon rahaa nälkää näkeväisten hyväksi.Miksi ei näistä varoista lohkaista pientä osaa ja "sijoiteta" esim. tälle sektorille.
ei anneta puuroa rahaa kerjäävien kuppeihin. Hehän kerjäävät rahaa jotta saisivat ruokaa. Eipä heitä näy kirkkojen soppajonoissa.
Omalta kohdaltani yritän vaikuttaa tuohon seuraavasti:
1. Pyrin hankkimaan leipätuotteeni pienleipomoilta, jotta ne pärjäisivät. Samalla toivon niitä nousevan lisää markkinoille, jotta viljalle saataisiin enemmän käyttöä.
2. Yritän hankkia jauhoni pieniltä myllyiltä. Tietääkseni Sutelan mylly on yksi tällainen pohjanmaalla, toivottavasti on vielä toiminnassa. Kokemuksesta tiedän, että heidän tuotteensa ovat hyviä, lähes jonoksi asti on ostajia ollut torilla aina kun he ovat hiutaleitaan ja jauhojaan myyneet.
Ikävää on se, että Altia ei ota edes kaikilta sopimusviljelijöiltään heidän viljaansa vastaan. Altia on pienentänyt tuotantoaan. Mistäköhän eläintilojen isännät ja emännät saavat eläimilleen ruokaa ns. rankkirehun tilalle? Pitäisi kai heidän siirtyä sitten siihen vanhanaikaiseen tapaan, että suurustavat itse viljasta eläintensä ruuan, siten saataisiin ainakin osa viljasta hyötykäyttöön.
Etelä-Suomessa Ullan Pakari myy gluteenittomia ja lisäaineettomia tuotteita.
Länsi-Suomessa ja Tampereella on Pirjon Pakari, joka myy lisäaineettomia leipiä, tavanomaisimmat tuotteet ovat jopa maidottomia.
Pirjon Pakarilla on myös lisäaineettomia gluteenittomia tuotteita.
Siis jos näette markettien leipähyllyillä noiden leipomoiden tuotteita, niin niistä ainakin voin sanoa että ovat sikäli terveellisiä ettei niissä ole minkäänlaisia lisäaineita.
kun ruokaa poltetaan vailkka nälkäisiäkin olis vaikka kuinka paljon. Mutta, tehdäänhän siitä viljasta viinaakin ja sitä sitten myydään kaikille jotka ostaa haluavat. Ja sitten päissään tekevät vaikka mitä, hajottavat perheitäkin. Kun viljaa poltetaan niin ei se ainakaan kenenkään avioliittoja riko niin että polttaminen on kuitenkin pienempi paha kuin tehdä viljasta viinaa.
Nimittäin tuo rankki joka menee eläimille rehuksi.
Eikä se viinakaan kaikki mene kaikki viinajuomiin vaan pesuaineisiin yms.
Tietääkseni tuo eläinten rehun tuotanto kattaa aika suuren osan Altian tuotannosta, siis yhtenä kokonaisuutena. Tietysti outoa on se, että se tulee ikään kuin sivutuotteena.
Oves caranoo se pooles mi caralecos pere ti manosso manee peres mi senes
soles tooses manos cerenee.