Se vai Hän?

Jostain syystä hoitajat käyttävät isästäni sairaalassa termiä "se". Eikö olisi ihan perusteltua kutsua potilasta termillä "hän"?
7330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

se on se jos se on jo vihannes

Äänestä
  • onhan hän ihminen, vaikka olisi jo "vihannes" kunnioitusta sentään loppuun asti!

    Äänestä

Olet aivan oikeassa. Itse eri laitoksissa ja hoivayksiköissä paljon vierailleena , otin tavakseni 'ojentaa' hoitajien tai yleensä henkilökunnan puhekäyttäytymistä samasta syystä. Moni omainen pelkää puuttua selviinkin epäkohtiin , mutta huomasin että suorapuhe on tehokasta. Olin aktiivinen omainen ja oman omaiseni edunvalvoja, joten uskalsin rakentavassa mielessä puuttua muihinkin käytäntöihin.Huomasin että ratkaisumalli toimi , koska mielipiteideni esilletuomisesta huolimatta olin toivottu vieras sekä potilaille,asukkaille että henkilökunnalle. Aktiivinen käyttäytymiseni tulkittiin tässätapauksessa aivan oikein , se oli huolehtimista ja välittämistä omasta omaisestaan sekä muista potilaista ja asukkaista. ter R.R.

Äänestä
  • lapsia, että vanhuksia opetettiin teitittelmään ja se on tapana vieläkin. Pahalta kalskahtaa korvaan kun nuoret hoitajat puhuttelevat tai puhuvat vanhuksista etunimellä, siis akuuttihoidossakin, vaikka vanhusten omatkin lapset teitittelevät heitä. Ajat muuttuvat ja moni asia sen myötä.

    Äänestä

  • sen ajan kirjoitti:

    lapsia, että vanhuksia opetettiin teitittelmään ja se on tapana vieläkin. Pahalta kalskahtaa korvaan kun nuoret hoitajat puhuttelevat tai puhuvat vanhuksista etunimellä, siis akuuttihoidossakin, vaikka vanhusten omatkin lapset teitittelevät heitä. Ajat muuttuvat ja moni asia sen myötä.

    Taitaa olla ihan yleistä etunimellä puhuttelu, ainakin äitini hoitokodissa näin.

    Äänestä

  • yleistä kirjoitti:

    Taitaa olla ihan yleistä etunimellä puhuttelu, ainakin äitini hoitokodissa näin.

    sitä vartenhan ihmisellä on nimi, että nimellä puhutellaan, vai olenko ymmärtänyt väärin.

    Äänestä

  • Lappliisa kirjoitti:

    sitä vartenhan ihmisellä on nimi, että nimellä puhutellaan, vai olenko ymmärtänyt väärin.

    Ja ainahan ihmiseltä voi kysyä miten haluaa tulla puhutelluksi ,silloin ei voi loukata ketään ja homma hoituu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omainen kirjoitti:

Jostain syystä hoitajat käyttävät isästäni sairaalassa termiä "se". Eikö olisi ihan perusteltua kutsua potilasta termillä "hän"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu