Yö on musta

Kaikki on mustaa. Ei valoa näy missään.
Ihmisten sielut ovat mustia. Kaikki mihin ne koskevat muuttuu mustaksi.
Ei ole mitään toivoa oikeasti. Kaikki on hukattu. Luonto on rikki, kuten ihmiset. Mistään ei tule uutta puhdasta luontoa, ei puhtaita uusia ihmisiä tai eläimiä.
Maapallon ydinmehukin imetään rahaksi, millä voidaan taas lisää liata maata ja eläviä olentoja.
Pieni viisas professori istuu keksintökamarissaan,
keksimässä lisää likaa.
jota uudet likaiset sormet vaihtavat
toiseen likaan. Kunnes on tarpeeksi likaa.
Että kaikki peittyy, hukkuu, lakkaa olemasta.
Lika on ihmisen suurin keksintö.
Siinä se onnistui. Liassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kirjoittajaa nukuttaa, mutta se ei halua nukkua. Koska on yö.
Mistä sitä tietää, vaikka pitääkin olla hereillä,
ei voi tietää pitääkö nukkua, vai olla hereillä.
Kun on elossa, joutuu pohtimaan,
jos osaa pohtia. Kaikki ei osaa.
tai niillä on niin paljon tekemistä
uuden lian keksimisen kanssa,
ettei ehdi nukkua, valvoa tai pohtia.
tai edes vähätellä toisten tuskaa,
ajatella jos lian tekemisessä on se hyöty,
ettei ehdi vähätellä toisten tuskaa,
edes vähätellä. se ois hyvä puoli, mutta
aika synkkää on.
ei naurata.
ei paljon naurata.
pikku-unen jälkeen tulee
iso aamu, hornetit kuluttaa ilmaa
ja ihmisiä käytetään duracelkoneina
tekemään lisää kakkaa, että
varmasti se ei pääse loppumaan.
ja että varmasti hukutaan siihen.
loppukevennykseksi puhdasta unta.

Äänestä

Rasismia? Miksi kaikkien pitäisi olla valkoisia? Saaneen huomauttaa, että maapallon likaaminen on valkoisten keksijöiden syytä. Valkoiset ovat keksineet mm. kuinka porata öljyä maan alta ja liata sillä sitten ympäristöä. Jos se olisi ollut mustista kiinni, niin eläisimme vieläkin puhdasta luonnollista elämää metsäläisinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmiset mustia kirjoitti:

Kaikki on mustaa. Ei valoa näy missään.
Ihmisten sielut ovat mustia. Kaikki mihin ne koskevat muuttuu mustaksi.
Ei ole mitään toivoa oikeasti. Kaikki on hukattu. Luonto on rikki, kuten ihmiset. Mistään ei tule uutta puhdasta luontoa, ei puhtaita uusia ihmisiä tai eläimiä.
Maapallon ydinmehukin imetään rahaksi, millä voidaan taas lisää liata maata ja eläviä olentoja.
Pieni viisas professori istuu keksintökamarissaan,
keksimässä lisää likaa.
jota uudet likaiset sormet vaihtavat
toiseen likaan. Kunnes on tarpeeksi likaa.
Että kaikki peittyy, hukkuu, lakkaa olemasta.
Lika on ihmisen suurin keksintö.
Siinä se onnistui. Liassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu