Onko riippuvuussuhde hyvä vai paha asia.
Kaikki paheksuvat päihderiippuvuutta, mutta jos sen vaihtaa vaikka srk-riippuvuuteen tai läheisriippuvuuteen? Onko sekin paha.
AA- ssa kävijät ovat vaihtaneet alkoholin riippuvuussuhteen yhteisöriippuvuuteen ja eivät tule toimeen ilman AA:n kokouksia.
Mitä on olla riippuvainen Jumalasta? Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Entäpä jos on riippuvainen vallankäytöstä?
Voiko sen pukea jumalisuuden kaapuun, niin siitä saisi hyvän asian.?..
Kaikki paheksuvat päihderiippuvuutta, mutta jos sen vaihtaa vaikka srk-riippuvuuteen tai läheisriippuvuuteen? Onko sekin paha.
AA- ssa kävijät ovat vaihtaneet alkoholin riippuvuussuhteen yhteisöriippuvuuteen ja eivät tule toimeen ilman AA:n kokouksia.
Mitä on olla riippuvainen Jumalasta? Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Entäpä jos on riippuvainen vallankäytöstä?
Voiko sen pukea jumalisuuden kaapuun, niin siitä saisi hyvän asian.?..
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaihdoin samasta aiheesta, tai ainakin tätä sivuavasta, uskonto-palstalla erään nettikaverin kanssa...puhuttiin rakkaudesta (omaan) kirkkoon ja siinä tuli mieleeni tunnustaa toverille, että joskus meinaa rakkaus omaan srk olla suurempi, kuin rakkaus Jumalaan.
riippuvuussuhde on sekä hyvä, että huono juttu. Jumalasta riippuvaisuus on ilman muuta hyvä asia, kunhan siinä pysytään terveissä rajoissa. tarkoitan sitä, että voi käydä maitokaupassa ja ostaa ihan niin monta maitotölkkiä, kuin vain tarvitsee, ilmanko, että täytyy kysyä ylhäältä neuvoa :-).
eli omata vapaa tahto, mutta olla kuitenkin riippuvainen Jumalasta ja nimenomaan hänen armostaan, siinpä hyvä konsepti!
jos raitistunut päihteidenkäyttäjä jää kiinni AAn, eikö jotain ole silloin vielä ikäänkuin kesken? onko ex-alkoholistin itse pystyttävä irrottautumaan AAsta, vai kenen tehtävä olisi tuupata häntä eteenpäin, omilleen? minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että moni AAlainen käy istuunoissa vuosia, jopa loppuelämänsä. sitä en osaa sanoa, onko kyseessä aina riippuvuus-suhde, vaiko vain "harrastus" tai toinen toisensa tukeminen.
vallankäytöstä voi olla riippuvainen, tottakai, ja tekisi miéleni sanoa, että tällaista ilmiötä näkee kyllä niin kirkoissa kuin muuallakin elämässä. jos vallanhimo puetaan jumalisuuden kaapuun, niin siitähän ei taida hyvää seurata, vai mitä arvelet?
mikäkin olen asian nähnyt.
Tällä palstalla olen vain alkanut epäilemään, että olen jotenkin poikkeava, ja ajattelin tarkistaa näkemyksiäni tällä riippuvuuskyssällä.
Tutustuin tässä jokin aika sitten vasta lähemmin AA:n toimintaan ja siitä tuli tämä assosiaatio hellareihin mieleen. AA.ssa vierastan juuri sitä, etä alkoh. riippuvainen vaihtaa riippuvuussuhteen AA- riippuvuuteen. Sinänsä hyvä, mutta jotain jää kesken...
AA:n tulisi myös kasvaa siinä, että johdattaisi, tai kannustaisi yksilöä terveeseen itsenäistymiseen. Todella terve yksilö ei tarvitse enää AA:ta. Toinen juttu on jäädä vapaaehtoisesti auttamaan seuraavaa sukupolvea.
Seurakunnassa ja AA:ssa on paljon samaa. Pystyykö srk kasvattamaan mielestäsi itsenäisiä uskovia, vai luoko srk:t riippuvaisia ja sidottuja jäseniä?
eikö uskoontulleen tulisi myös kasvaa uskossaan, kuten sanotaan? samalla tavalla, kuin päihteiden käyttäjän olisi hyvä päästä elämääm raitista elämää täysillä. en vain tiedä, kuinka moni AAlainen pääsee yleensäkin selville vesille. siinäpä onkin se AAssa työskentelevien haaste kaiketikseen.
sama se on seurakunnassakin. uskon, että suurin osa eri srk jäsenistä on kyllä uskossa, mutta että kuinka moni on päässyyt niinsanotusti lapsenkengistään, se on jo toinen kysymys?
mikä on se mittari, jolla voisi mitata uskovan kasvamista? joskus mittarina käytetään Pyhän Hengen kastetta tai näkyvää intoa työskennellä jossakin srk työmuodossa. nykyään, kun tapetilla on uusia ja "virtaa täynnä olevia" city-tyyppisiä poppoita, jaotellaan jo kokonaistia seurakuntia kasvaneiksi ja ei-kasvaneiksi!
ajatellaan, että se srk, jossa eniten heilutellaan musiikin tahtii lippu-keppejä ja pidetään pitkiä ylistys-sessioita ulkolaisen profeetan innoittamana, olisi kasvussaan askeleen muita etempänä!
minun mielestäni asia on usein juuri päinvastoin. kuten aikaisemmin olikin puhetta, tunneperäinen uskonnollisuus ei kannattele meitä pitkälle, vaan juurtuminen sanaan on kuin kalliolle rakentaisi.
tässä mielessä olemme tosiaankin riippuvaisia Jumalasta ja hänen sanastaan!
Mielestäni kaikki riippuvuus on pahasta. Riippuvuus alkoholista, huumeista, yhteisöistä, läheisistä, uskonnosta rajoittaa omaa ajatteluamme ja päätöksentekoamme. Ellemme ole vapaat tekemään päätöksiämme itsenäisesti, emme ole myöskään itsenäisiä ihmisiä emmekä vastuussa teoistamme.
Uskonto voi olla yksi riippuvuus. Se on juuri sitä kun sanotaan että ihminen "sairastuu" uskoon. Uskosta tulee elämää määräävä tekijä. Usko ei ole enää puhdasta uskoa Jumalaan vaan se on itse aiheutettua orjuutta kuten alkoholismi.
Orja ei vastaa teoistaan eikä synneistään vaan tyrkkää syyn herransa niskaan. Näin juuri tekee uskoonsa sairastunut. Mikä on silloin tällaisen ihmisen synti? Valehtelu?
Jeesus ei pyydä uskomaan sokeasti. Jeesus kehottaa meitä lapsen uskoon mutta ei taantumaan lapsen tasolle. Jeesus kehottaa meitä heittämään elämämme hänen varaansa pelastuaksemme, mutta hän ei pyydä päästä elämään elämäämme meidän puolestamme. Meillä kaikilla on elämä elettävänämme ja juuri siihen Jeesus meitä kehottaa - omaan elämään.
Usko ei ole riippuvuutta, mutta uskonto saattaa olla. Seurakunnallinen elämä, sen sosiaaliset ympyrät ja viikottaiset kokouksissa hankitut adrenaliinipaukut saattavat toimia mielihyvähormonin tavoin kuin opiaattijohdannaiset, riippuvuutta aiheuttavat huumeet. Tässä on vaaransa: seurakuntayhteisöstä tulee uskossa merkittävämpi tekijä kuin Jeesuksesta. Syntyy riippuvuus yhteisöön.
Yhteisöriippuvuus taas aiheuttaa sen että yksilö luovuttaa uskonelämänsä muiden ihmisten käsiin. Ja sellainen ei ole enää uskoa Jeesukseen, vaan se on uskoa yhteisön valtaapitäviin. Ja valta turmelee sangen helposti.
Vain itsetunnoltaan terve ihminen ei sairastu vallankäyttöön. Vallalla on nimittäin erittäin riippuvuutta aiheuttava taipumus ruokkia mielihyvätunteita. On hienoa nousta elämän murjomasta allikosta kokonaisen seurakunnan arvostamaksi ja tukemaksi. On hienoa yhä uudelleen ja uudelleen kertoa, todistaa omaa uskoaan ja vanhurskauttaan, selittämällä omaa kasvukertomustaan yhteiskunnan päähänpotkimasta kurjuuden kuninkaasta vallan ohjaksiin.
Riippuvuuden veli on Narsismi. Useilla juopoilla, vankilakundeilla ja huumeriippuvaisilla on todettu vakava narsistinen luonnehäiriö. Ongelmana on se että he eivät sitä kykene itse tunnistamaan, vaan elämän ongelmat aina "ulkoistetaan" yhteiskunnan, perheen, ystävien tai vain "elämän" päähän potkimiseksi - tai Jumalan koettelemuksiksi.
Tyypillistä narsistiselle luonnehäiriölle on minä-keskeinen ajattelu, joka huipentuu pahimmillaan kuvioksi, jossa "minä" rinnastuu "Jumalaan". "MINÄ olen aina oikeassa ja se mitä MINÄ sanon on sama jota JUMALA meille kertoo!"
Alkoholistilla narsistisuus ilmenee useimmiten loppumattoman pitkinä itkusekaisina tilityksinä siitä miten elämä kolhii, vaimo jättää ja ystävät pettää. Siis sama "minä, minä, minä, minulle kaikki" -ajattelu. Tällaista ilmiötä sanotaan purkamiseksi ja tätä varten narsisti tarvitsee luottohenkilön, joka jaksaa kuunnella nuo lorut yhä uudelleen ja uudelleen. Ja kun kaikki "synnit on tunnustettu" narsisti on jälleen vapaa tekemään lisää syntiä - jota voisi kohta taas purkaa... Tällaisessa kuviossa tuo "luottohenkilö" on itse asiassa uhri; itsekkään narsistin roskasanko jolle hän tyrkkää ongelmansa ettei tarvitsisi ratkaista niitä itse.
Mutta narsisti on myös riippuvainen tuosta luottohenkilöstä. Jollei hän voisi "purkaa" hän joutui ihan itse kohtaamaan ongelmansa ja myös ratkaisemaan ne.
Seurakuntaelämä tarjoaa herkullisen kohteen narsistille, "parannuksen" tehneelle juopolle tai narkomaanille tarjoamalla loputtoman kuulijakunnan, jolle voi yhä uudelleen ja uudelleen tilittää syntejään - eikä koskaan tarvitse kohdata niitä itse. Koska narsistilla on itse asiassa lähes satanistinen maailmankuva, jossa hän on oman elämänsä jumala. Hän yhdistää oman oikeassa olemisenpakkonsa Jumaluuteen. Hän ei edes tajua toimivansa vastoin kristillistä ajattelua vaan yksiselitteisesti ymmärtää toimivansa Jumalan asialla.
Rakkaus suhteesta Jeesukseen, jos tätä ei ymmärrä, ei vielä käsitä uskon olemusta lainkaan.
Ihminen on synnin orja, luonnollisessa elämässä ilman uudestisyntymää. Hänet on myyty synnin alaisuuteen, ja on siis orjan asemassa, isäntänä Jumalan vastakohta. Ihminen luulee olevansa vapaa, ja että hän voi tehdä mitä haluaa, en nyt tarkoita mitään rikollista, enkä mitään päihteitäkään.
Hän vain palvelee lihassaan asuvaa synnin lakia ja noudattaa sen tarpeita, tieten tai tietämättään.
Tästä orjuudestahan Jeesus juuri ensikädessä vapautti ihmisen kärsimisellään ja kuolemalla ristin katkeran kuoleman.Ei niinkään jostain yksittäisestä synneistä tai riippuvuuksista.
Hän teki tyhjäksi perkeleen teot ihmisessä, ja OSTI verellään ihmisen syynnin alaisuudesta Jumalan valtakuntaan.
Koska nyt Kristus antoi henkensä edestämme, Hän odottaa meiltä myös, että olemme Hänen "orjansa" myönteisessä merkityksessä, rakkauden tähden, koska Hän rakasti ensin.
Olemme Hänen omaisuutta, koska Hän on ostanut meidät, ja olemme vapaaehtoisesti antaneet elämämme Hänelle, ja Hänelle se kuuluu, jos oikein oivallamme lunastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.
Raamattukin kyllä sanoo, että emme ole enää itsemme omat, vaan Kristuksen.
Olemme siis täydellisesti riippuvaisia Hänestä, mutta se on todellista vapautta, totuus tekee vapaaksi, se vapauttaa kaikesta mikä ennen sitoi.
Hän on kuningasten Kuningas, ja olemme Kuninkaan alamaisia. Olemme kuninkaallinen heimo ja pyhä papisto, taivaan valtakunnan kansalaisia, olemme siitä niin riippuvaisia.
Vapaaehtoista, rakkauden vaikuttamaa uskollisuutta Jumalalle Jeesuksessa.
Mehän elämme täällä maailmassa missä muutkin ihmiset, meidän tulee tehdä työtä, jos mahdollista.Kärsimme sairauksista siinä kuin kuka tahansa, meillä on lähes kaikki kuolevaisten vaivat siinä kuin ei-uskovillakin, ei meitä ole tarkoitettu erkoisasemaan siihen nähden, meidän todellinen yhdyskuntamme on taivaassa, siellä olemme vasta vapaat tämän planeetan elämästä.
Täällä meidän vaan tulee olla ja elää, mahdollisimman synnitöntä elämää. Ilman syntiä ei kukaan voi selvitä, mutta meillä on Puollustaja, joka on syntisten Vapahtaja, ja VARSINKIN USKOVIEN!
Luin vastauksenne ja niissä oli mielenkiintoisia näkökulmia. Jään miettimään vielä riippuvuutta, ja palataan aiheeseen.