Sielunkuva

Moi !

Tilasin tosiaan sielunkuvan eräältä naiselta, joka on kuulemma pätevä tässä. Hän kertoi, että hän voi piirtää kuvan vasta sitten, kun aika on oikea. Voikohan tässä mennä kauankin?

Oma elämänihän on enemmän ja vähemmän sekaisin. Kaikenlaista on tapahtunut, ja yritän tätä kautta hakea uutta suuntaa elämässäni. Ehkä aikaisempien elämien kautta voisi ammentaa keinoja selviytyä tästä elämäntilanteesta? Kerron toki lisää, jos ketjuun saadaan mukavaa säpinää keskustelun muodossa.
371208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Luotatko siihen naiseen,että hän on rehellinen?Näissä henkimaailman jutuissa pyörii myös kaikenmaailman huijareita,jotka yrittää rahastaa hyväuskoisia ihmisiä.

Äänestä
  • Niin, onhan kaikenlaisia ennustajia ja näkijöitä yms. Kyseistä henkilöä en tunne omakohtaisesti, mutta muilla tuntuu olevan hyviä kokemuksia. En siis voi olla täysin varma, mutta omasta sielunkuvastahan pitäisi pystyä "näkemään" omat aikaisemmat eletyt elämät. Näiden kautta voi hakea "apua" ja suuntaa elämään.

    Kyseinen nainen kertoi myös, että voi mennä kauankin ennenkuin hän saa "luvan" piirtää sielunkuvan - jopa puolikin vuotta. Joten tässä voi tulla vielä pitkäkin odotusaika.

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Niin, onhan kaikenlaisia ennustajia ja näkijöitä yms. Kyseistä henkilöä en tunne omakohtaisesti, mutta muilla tuntuu olevan hyviä kokemuksia. En siis voi olla täysin varma, mutta omasta sielunkuvastahan pitäisi pystyä "näkemään" omat aikaisemmat eletyt elämät. Näiden kautta voi hakea "apua" ja suuntaa elämään.

    Kyseinen nainen kertoi myös, että voi mennä kauankin ennenkuin hän saa "luvan" piirtää sielunkuvan - jopa puolikin vuotta. Joten tässä voi tulla vielä pitkäkin odotusaika.

    että hänen pitää odottaa lupaa. Minulle piirrettiin heti kun pyysin eikä siihen mitään lupaa tarvittu. Kuka sen luvan antaisi?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Olen nähnyt tuttavieni sielunkuvia saman henkilön tekemiä samalla sapluunallakin. En tiedä onko kyseessä sama taiteilija.
    Mielestäni sielunkuva on ihan muuta kuin kasvokuva !

    Siitä luvasta- Olin Marjan istunnossa vuosia sitten kysyin erästä minulle tärkeätä asiaa: mummu sanoi sen olevan haihatusta. Jolloin pahoitin mieleni.
    Marja ehdotti yhteyden ottoa henk.op. Ja niin kävi. Opas vastasi. "Me kerrottais jos saataisiin mutta meillä ei ole lupaa sitä sanoa".
    Tietysti epäilyksen kyy iski sydämeeni.
    Kuitenkin oli hyvä etten saanut sitä vastausta silloin. Nyt tiedän mitkä myllerrykset olen läpikäynyt. Miten maailma ja itse olen muuttunut. Nyt ymmärrän etten sitä tietoa olisi uskonut tai kestänyt.
    Näin on parempi.

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    on koko vartalokuva.

    Oppaat eivät kerro mitään koska kaikki on meidän itse oivallettava. No, jotain he voivat kertoa meistä mutta he eivät anna vastauksia. Ja se johtuu siitä että meillä on se vapaa valinta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on koko vartalokuva.

    Oppaat eivät kerro mitään koska kaikki on meidän itse oivallettava. No, jotain he voivat kertoa meistä mutta he eivät anna vastauksia. Ja se johtuu siitä että meillä on se vapaa valinta.

    Mistä johtuu se että ne jotka vaahtoavat tuosta vapaasta valinnasta tekevät usein väärän valinnan ja ne jotka eivät siitä vaahtoa voivat samalla tavalla vapaasti valita?

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    vääriä valintoja. Kaikki valinnat ovat tärkeitä. Ne valinnat jotka eivät toimi opettavat myös. Ja varsinkin ne.

    Äänestä

Mitä haet menneistä elämistä? Jos saat tietää (vääristyneesti, menneitä elämiä ei ole) olevasi vaikka joku pahantekijä tai että kuolit murhan seurauksena, mitä se antaa sinulle tämän päivän ongelmiin?

Suosittelisin hakemaan ihan tästä maailmasta apua, riippuen elämäntilanteestasi ja ongelmiesi laadusta, mahdollisia avunlähteitä voisi olla esim. psykologi, sielunhoitaja, seurakunta, luotettava ystävä, kristillinen kirjallisuus.

Sekaantuminen menneisiin elämiin tuo lopulta elämääsi enemmän haittaa kuin hyötyä pitkällä aikavälillä, jos hetkellisesti voitkin kokea huojennusta valheellisista tiedoista.

Äänestä
  • Haen aikaisemmista elämistä voimavaroja selviytyä. Voi olla, että olen jossain hyvä tietämättäni. Tämä voisi sopia esim. ammatinvalintaan. Ymmärtääkseni kaukaisimmat eletyt elämät sisältää voimavaroja, joiden käyttöönotto voisi olla hyvä vaihtoehto.

    Aikaisempien elämien perusteella voisin paremmin tajuta omaa elämäni tarkoitusta. Miksi siis olen täällä, vaikka nykyelämä onkin enemmän kärsimystä kuin iloa? Uskon saavani tiedon edellisestä elämästä. Ja tällöin voisi olla helpompi hyväksyä nykytilanne.

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Haen aikaisemmista elämistä voimavaroja selviytyä. Voi olla, että olen jossain hyvä tietämättäni. Tämä voisi sopia esim. ammatinvalintaan. Ymmärtääkseni kaukaisimmat eletyt elämät sisältää voimavaroja, joiden käyttöönotto voisi olla hyvä vaihtoehto.

    Siinä ei ole mitään pahaa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Siinä ei ole mitään pahaa.

    Olen kirjoitellut vaihdellen hieman nimimerkkiäni forumilla, joten ihan hienoa saada Sinut tähänkin ketjuun mukaan. Oletko muuten itse käyttänyt sielunkuvaa? Kokemuksia muutoin?

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Olen kirjoitellut vaihdellen hieman nimimerkkiäni forumilla, joten ihan hienoa saada Sinut tähänkin ketjuun mukaan. Oletko muuten itse käyttänyt sielunkuvaa? Kokemuksia muutoin?

    En tiedä kutsutaanko sitä meillä päin sielunkuvaksi mutta siinä oli jonkin verran entisistä elämistä, auravärit, lapsuudesta jne. Pitäisi oikeastaan kaivaa se esille ja tutkia vähän tarkemmin nyt kun ehkä ymmärtää siitä enemmän - toivottavasti. :-)

    Minkälaisia kokemuksia tarkoitat?

    No tuota yleisesti ottaen kokemuksia, että mitä sielunkuvasta voi saada irti esmes. Auttaako kuvan tulkitsemista, jos omaa herkkyyttä? Avautuuko sielunkuvan sisältö parhaiten unissa jne...? Kaikki tieto on tervetullutta toki. Tämä on erittäin kiinnostava aihe, koska sielunkuva on valtava tietopaketti, jos siitä vaan pystyy saamaan tietoa irti.

    tuo oma kuva uudestaan. :-)

    Olen kuitenkin aika varma siitä että herkkyys auttaa monessa asiassa, myös kuvan tulkitsemisessa. Joillakin tietenkin unet ovat parhaimmat selontekijät. Minä näen paljon unia ja joskus saan vastauksiakin kysymyksiini unissa.

    http://www.buddhanet.net/wheel2.htm

    alunperin noin 1500 luvulta,sielu /tajunta/tila/järkemme tyyssija
    sitä varhaisemmat kuvaelmat löytyy historiasta.

    Äänestä

  • versio 2009 kirjoitti:

    http://www.buddhanet.net/wheel2.htm

    alunperin noin 1500 luvulta,sielu /tajunta/tila/järkemme tyyssija
    sitä varhaisemmat kuvaelmat löytyy historiasta.

    vähän tiedon puulta joka on Kabbalassa.

    Äänestä

  • Jos sinä uskot, että elämme vain kerran, se ei tee siitä totuutta.

    Äänestä

  • souldaughter kirjoitti:

    Jos sinä uskot, että elämme vain kerran, se ei tee siitä totuutta.

    Ja sinä uskot, että elämme monta kertaa, se ei tee siitä totuutta.
    Eikös nämä uus uskonnot tule idästä. On kappalaa, budhhaa ja ties mitä tähtien välistä uskontoa.
    Muistan kun 1960 luvulla tämä uskonto oli Hippien keskuudessa in. No ei mikään ihme kun pikku pirissä vaelsivat pitkin tähtiä ja näki valo olentoja. Ties mitä örkkiä näkivätkään.
    Nyt tämä uskonto on saanut jalan sijaa Vihreässä ajattelussa ja heidän uskonto on äitimaa eli luonto.

    Kaiken maailman hörhö uskontoa liikkuu maailmalla, koska se palvelee sitä ajatusta, että se sopii teille ja teidän elämän tavoille, mutta piupaut annatte Jumalalle ja hänen tahdolleen.

    Äänestä

  • koljioo kirjoitti:

    Todisteita on pilvin pimein siitä, että elämä ei pääty kuoleman jälkeen. Sielu jatkaa omaa taivaltaan. Tästä ei ole edes järkeä väitellä. Jumaluus tulee meistä kaikista, ja Raamattu on ihan hyvä kirja. Ja varmasti Raamatun tapahtumat ovat tapahtuneet joskus.

    Aikaisemmat elämät ovat kiinnostavia, koska sitä kautta voi löytää itselleen uuden tien omassa elämässään. Voimavarat, joita voi hyödyntää positiivisessa mielessä. Ja onhan se muutenkin ihan mukava tietää, että mitä on esim. joskus 100 vuotta sitten tehnyt. En näe tässä mitään ristiriitaa.

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Haen aikaisemmista elämistä voimavaroja selviytyä. Voi olla, että olen jossain hyvä tietämättäni. Tämä voisi sopia esim. ammatinvalintaan. Ymmärtääkseni kaukaisimmat eletyt elämät sisältää voimavaroja, joiden käyttöönotto voisi olla hyvä vaihtoehto.

    Aikaisempien elämien perusteella voisin paremmin tajuta omaa elämäni tarkoitusta. Miksi siis olen täällä, vaikka nykyelämä onkin enemmän kärsimystä kuin iloa? Uskon saavani tiedon edellisestä elämästä. Ja tällöin voisi olla helpompi hyväksyä nykytilanne.

    Ammatinvalintapulmiin saat tietoa ja ohjausta työvoimatoimistojen ammatinvalintaohjauksesta, jonka kautta voit peilata taitojasi ja toiveitasi. Miksi et käyttäisi tätä ilmaista mahdollisuutta, sen sijaan että askartelet yksin epämääräisten entisten elämien kanssa. Vain ajanvaraus ja saat hyvää ohjausta ammatinvalintaan.

    Voit ihan vaikka heti tehdä pienen alustavan kartoituksen omista taidoistasi eri ammatteihin täällä: http://www.mol.fi/avo/urasuunnittelu/
    Klikkaa ylälinkistä AVO-ohjelma (nuorille) tai A-ura (aikuisille) ja jatka ohjelman ohjeiden mukaan.

    Elämän tarkoitus löytyy yhteydestä Jumalaan, ei entisistä elämistä. Saat Jumalalta pätevämmät vastaukset elämääsi ja myös ohjausta ammattiin, myös ihan uusia taitojakin Hän voi antaa tai vahvistaa olemassa olevia. Lue mitä toiset ovat kokeneet kärsimyksissään. Niin karmeaa kokemusta ei ole, etteikö Jumala voi parantaa syvimmätkin sielunhaavat. Ihan todellisesti.

    http://www.ristintie.com/Uskomme/Paronen Merja.htm

    http://www.ristintie.com/Uskomme/Niemi Kirsi.htm

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Todisteita on pilvin pimein siitä, että elämä ei pääty kuoleman jälkeen. Sielu jatkaa omaa taivaltaan. Tästä ei ole edes järkeä väitellä. Jumaluus tulee meistä kaikista, ja Raamattu on ihan hyvä kirja. Ja varmasti Raamatun tapahtumat ovat tapahtuneet joskus.

    Aikaisemmat elämät ovat kiinnostavia, koska sitä kautta voi löytää itselleen uuden tien omassa elämässään. Voimavarat, joita voi hyödyntää positiivisessa mielessä. Ja onhan se muutenkin ihan mukava tietää, että mitä on esim. joskus 100 vuotta sitten tehnyt. En näe tässä mitään ristiriitaa.

    Ilman Jumalayhtettä on vaarallista leikkiä. Niihin on monet narahtanut ja joutuneet pahan ansaan.

    Äänestä

  • souldaughter kirjoitti:

    Jos sinä uskot, että elämme vain kerran, se ei tee siitä totuutta.

    Jos sinä uskot, että elämme useamman kerran, se ei tee siitä totuutta.

    Eli aika kehno oli perustelusi. Erilaiset kokemukset edellisistä elämistä eivät ole tae niiden todenperäisyydestä. Pahuuden henkivallat seuraavat ihmisten koko elämää alusta loppuun ja osaavat siten kertoa meedion kautta tai suoraan ihmiselle, esim. lapsen mieleen jonkun aiemmin eläneen henkilön elämästä tarkkoja kuvauksia. Se on vihollisen keino eksyttää ihmiset pois Raamatun totuudesta.

    Äänestä

  • kuvata kirjoitti:

    Kehno vastaus sen takia, koska täällä on moneen kertaan asiaa jauhettu ja puitu. Ja komppaan Arittaa näissä ketjuissa täysin. Se selittänee aika paljon.

    Mitä tulee Jumalaan, niin itsekin uskonnosta ja uskonnoista kiinnostuneena näen asian pelkästään hyvänä. En kuulu kirkkoon, mutta haluan silti uskoa Jumalaan. Ja Jumaluuttahan on jo sekin, että voimme tehdä täällä maan päällä toisille hyviä asioita. Tätä kutsutaan paremmin nimellä rakkaus tai lähimmäisistä välittäminen.

    Äänestä

  • sekaantuminen kirjoitti:

    Ilman Jumalayhtettä on vaarallista leikkiä. Niihin on monet narahtanut ja joutuneet pahan ansaan.

    koska olemme Jumalasta. Ilman sitä emme voi olla.

    Kukaan ei ole joutunut pahan ansaan.

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Kehno vastaus sen takia, koska täällä on moneen kertaan asiaa jauhettu ja puitu. Ja komppaan Arittaa näissä ketjuissa täysin. Se selittänee aika paljon.

    Mitä tulee Jumalaan, niin itsekin uskonnosta ja uskonnoista kiinnostuneena näen asian pelkästään hyvänä. En kuulu kirkkoon, mutta haluan silti uskoa Jumalaan. Ja Jumaluuttahan on jo sekin, että voimme tehdä täällä maan päällä toisille hyviä asioita. Tätä kutsutaan paremmin nimellä rakkaus tai lähimmäisistä välittäminen.

    "Kehno vastaus sen takia, koska täällä on moneen kertaan asiaa jauhettu ja puitu."

    Eihän asioiden käsittelykerrat vastauksesta kehnoa tee.
    Edellisten elämien kysely meedioilta ei ole hyvä asia. Vaikka Jumalasta oletkin kiinnostunut, ei se tee asiasta sallittavaa. Altistut näkijän luona käydessäsi okkultistisiin voimiin. Näkijä ei tee hyvää lähimmäisilleen vaikka luulekin tekevänsä.

    http://koti.phnet.fi/elohim/mikavoimasinussavaikuttaa3

    Voi olla "selvänäkijä" mutta tekisi mieli sanoa, ne on p...........ä.
    Ei ole mitään järkeä "ostaa" tietoja joista ei ehkä ole muuta kuin haittaa.

    On olemassa Vihittyjä selvänäkijöitä jotka eivät takuulla myy "Entisiä elämiä".
    Voivat kyllä vastata kysyttäessä jos katsovat sen olevan tarpeen.

    Sielunkuva.
    Aura voidaan nähdä ja maalata mutta se on senhetkinen kuva aurasta;)
    Kauniitahan ne;) jos taiteilija maalaa ne kauniiksi, kukapa rumaa sielunkuvaa maalaisi;)

    http://images.google.com/images?q=sielunkuvat&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&oe=UTF-8&sourceid=ie7&rlz=1I7GGLJ&um=1&ie=UTF-8&sa=N&hl=fi&tab=wi

    Niitä on sitten kiva esitellä tuttaville;)

    Äänestä

  • Dzinni kirjoitti:

    Minun mielestäni on vain selvännäkijöitä. :-)

    Ja mediaalinen "sielunkuvan" maalaaja voi kyllä nähdä entisiä elämiä ja muita asioita.

    Äänestä

  • kuvata kirjoitti:

    "Kehno vastaus sen takia, koska täällä on moneen kertaan asiaa jauhettu ja puitu."

    Eihän asioiden käsittelykerrat vastauksesta kehnoa tee.
    Edellisten elämien kysely meedioilta ei ole hyvä asia. Vaikka Jumalasta oletkin kiinnostunut, ei se tee asiasta sallittavaa. Altistut näkijän luona käydessäsi okkultistisiin voimiin. Näkijä ei tee hyvää lähimmäisilleen vaikka luulekin tekevänsä.

    http://koti.phnet.fi/elohim/mikavoimasinussavaikuttaa3

    edellisten elämien kyselemisessä. Eikä myöskään tarvitse pelätä mitään okkultisia voimia.

    Monet näkijät ovat todella hyväntekijöitä, ei vain täällä oleville ihmisille vaan myös henkimaailmalle koska he voivat esiintyä tulkkina hengen ja maan päällä asuvan kanssa.

    Ja mitään saatanaa ei ole. Sanon nyt vielä kun se tuntuu pelottavan niin monia.

    Äänestä

  • Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

    Haen aikaisemmista elämistä voimavaroja selviytyä. Voi olla, että olen jossain hyvä tietämättäni. Tämä voisi sopia esim. ammatinvalintaan. Ymmärtääkseni kaukaisimmat eletyt elämät sisältää voimavaroja, joiden käyttöönotto voisi olla hyvä vaihtoehto.

    Aikaisempien elämien perusteella voisin paremmin tajuta omaa elämäni tarkoitusta. Miksi siis olen täällä, vaikka nykyelämä onkin enemmän kärsimystä kuin iloa? Uskon saavani tiedon edellisestä elämästä. Ja tällöin voisi olla helpompi hyväksyä nykytilanne.

    Täysin käsittämätöntä! Haet voimavaroja aikaisemmista elämistä??!! Mahdolliseen ammatin vaihtoon??!! Älä vaan missään nimessä kerro tuota sitten työpaikkahaastattelussa.

    Aikaisempia elämiä ei ole. Jos saat tietää aikaisemmistä elämistäsi niin ne ovat kaikki valetta. Älä perusta elämääsi valeen varaan.

    No, arvostan toki mielipidettäsi. Enkä aio sen enempää todistella tätä aihetta, koska tuskinpa uskoisit. Sen sijaan jossain vaiheessa elämääsi voi tulla tämä sama eteen konkreettisesti, ja katsot asioita hieman eri tavalla sen jälkeen, kun tajuat, että mistä on kyse.

    Ei ole pelkoa, että työpaikkahaastattelussa tällaisista puhuisin. Sitäpaitsi tarkoituksena on perustaa ihan oma yritys, joten tuskin mitään haastatteluja tulee.

    Tiedän valheeksi tarinat aikaisemmistä elämistä. Miksi minä joskus haluaisinkin uskoa valetta? Katsantokantani asioihin on hyvin vapaa mutta kaikkea en minäkään halua uskoa. Ihmisen pitää kyetä erottamaan totuus ja vale toisistaan. Se on ihmisen velvollisuus itseä ja muita kohtaan.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    koska olemme Jumalasta. Ilman sitä emme voi olla.

    Kukaan ei ole joutunut pahan ansaan.

    Aatamin lankeemuksessa. Saadaan yhteys takaisin vain Jeesuksessa Kristuksessa
    Uudestisyntymässä Jumalan lapseksi.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Olemme Jumalasta, Jumala on meissä eikä mikään muu ole mahdollista.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Olemme Jumalasta, Jumala on meissä eikä mikään muu ole mahdollista.

    on Jumalan lapsi. Isä on hänessä ja hän on isässä

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    on Jumalan lapsi. Isä on hänessä ja hän on isässä

    Se on kristinuskon harhaluuloa. Samat luulot on kaikilla uskonnoilla.

    Äänestä

  • koljioo kirjoitti:

    Ja sinä uskot, että elämme monta kertaa, se ei tee siitä totuutta.
    Eikös nämä uus uskonnot tule idästä. On kappalaa, budhhaa ja ties mitä tähtien välistä uskontoa.
    Muistan kun 1960 luvulla tämä uskonto oli Hippien keskuudessa in. No ei mikään ihme kun pikku pirissä vaelsivat pitkin tähtiä ja näki valo olentoja. Ties mitä örkkiä näkivätkään.
    Nyt tämä uskonto on saanut jalan sijaa Vihreässä ajattelussa ja heidän uskonto on äitimaa eli luonto.

    Kaiken maailman hörhö uskontoa liikkuu maailmalla, koska se palvelee sitä ajatusta, että se sopii teille ja teidän elämän tavoille, mutta piupaut annatte Jumalalle ja hänen tahdolleen.

    Koettaisit edes kirjoittaa Kabbalan ja Buddhan oikein, niin sinulle voisi joku viitsitä vastata asiallisesti. Tuskin edes luet tätä ketjua enää, mutta vastaan silti.

    Jälleensyntymiseen uskomiseen ei tarvita välttämättä mitään uskontoa. Niin, ja Kabbala (osa juutalaisuutta) ja buddhalaisuus ovat molemmat kristinuskoa paljon vanhempia, joten mikähän tässä se uususkonto olikaan? ;)
    Itse en tunnusta mitään uskontoa, mutta minulla on ollut tieto jälleensyntymästä jo lapsesta asti, ilman että olisin siitä lukenut tai muuten kuullut siitä. Moni tapahtuma elämässäni, täysin käsittämätön tuttuuden tunne eräiden henkilöiden kuvia nähdessäni lapsena sekä tietyt henkilöt elämässäni (ja on vielä paljon muutakin) ovat tätä edellisen elämäni peruja. Karma toimii ja sen takia asioiden on täytynyt tapahtua kuten ne ovat tapahtuneet. Olen tästä aivan varma ja nämä asiat ovat tulleet ajan kuluessa vain selkeämmiksi. Aika tuo ymmärrystä.

    Äänestä

Sain tänään ilmoituksen, että sielunkuva on valmis. Hieman jänskättää, ja sielunkuvani piirtäjä haluaa vielä kahden kesken jutella kuvasta. Kyselin jo hieman puhelimessa, ja hän kertoi parista aikaisemmasta elämästä. Mutta mielenkiintoista on nähdä, että miten sielunkuva tulee toimimaan kohdallani. Saanko kuvan kautta apua arkiseen elämään jne. Odotuksia hieman on, mutta en liiemmin petykään, jos luu jää käteen. Vähän kuitenkin, myönntettäköön. Positiivisin odotuksin kuitenkin lähden sielunkuvaani katsomaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tilasin sielunkuvan kirjoitti:

Moi !

Tilasin tosiaan sielunkuvan eräältä naiselta, joka on kuulemma pätevä tässä. Hän kertoi, että hän voi piirtää kuvan vasta sitten, kun aika on oikea. Voikohan tässä mennä kauankin?

Oma elämänihän on enemmän ja vähemmän sekaisin. Kaikenlaista on tapahtunut, ja yritän tätä kautta hakea uutta suuntaa elämässäni. Ehkä aikaisempien elämien kautta voisi ammentaa keinoja selviytyä tästä elämäntilanteesta? Kerron toki lisää, jos ketjuun saadaan mukavaa säpinää keskustelun muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu