Tervwe

Lapuan homoot..............
10426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tulleen SETA:n porukkaa, vai?

Äänestä
  • Lapualaanen

    Äänestä

Yleinen harhaluulo on, että Lapualla ei olisi homoja. Kuitenkin väestöstä keskimäärin homoja on 0,5-7,5%, joten luultavasti Lapuallakin jokunen homo on, ellei heitä kaikkia ole muilutettu pois.

Äänestä
  • Voi kuulkaas ny! Meitä on vaikka kuinka paljo täällä Lapualla.
    Meillä on jopa toimintaa keskenämme. Toiminnalla tarkotan illanistujaisia ja harrastuksia. Meitä on mm. monessa urheilujoukkueessa ja yhdistystoiminnassa mukana. Lisäksi osa käy säännöllisesti mm. Setan bileissä Vaasasssa ja nythän niitä iloksemme on alettu järkätä myös Seinäjoella esim. Onnelas oli hyvät bileet järjestetty meille. Kyllä Lapualla uskaltaa olla homo, rohkeasti vain!

    Äänestä

  • meitä on kirjoitti:

    Voi kuulkaas ny! Meitä on vaikka kuinka paljo täällä Lapualla.
    Meillä on jopa toimintaa keskenämme. Toiminnalla tarkotan illanistujaisia ja harrastuksia. Meitä on mm. monessa urheilujoukkueessa ja yhdistystoiminnassa mukana. Lisäksi osa käy säännöllisesti mm. Setan bileissä Vaasasssa ja nythän niitä iloksemme on alettu järkätä myös Seinäjoella esim. Onnelas oli hyvät bileet järjestetty meille. Kyllä Lapualla uskaltaa olla homo, rohkeasti vain!

    Jaa on paljon vai? Miksihän en oo kohdannut ensimmäistäkään, vaikka hintti oonkin? Uskaltaiskohan täällä olla homo... jaa a, en ole tullut kaapista etten tiedä, mutta eipä tuota viitti ihan vain kokeillakseen mennä tekemäänkään :D

    Äänestä

  • gay69 kirjoitti:

    En minäkään tuolla kylillä juokse huutamas homouttani, voisi olla monelle tutulle yllätys (ja toisille ei) Käyppäs poikachatis, ja huomaat että kyllä meitä täällä lapualla on. Jos et halua tutustua lapualaisiin poikiin, niin löydät varmaan seinäjoen suunnalta "saman alan" kavereita vaikka kuinka paljon. Turaan sinä siellä kaapissa seisot, hulluksihan siellä tulee kun ei saa olla oma ittensä. Löydät varmaan (jos haluat) samanlaisen kaverin jonka kanssa voitte sitten pitää asian omanatietonanne! Uskalla elää...!

    Äänestä

  • uskaltaa kirjoitti:

    Olen kyllä nähnyt siellä lapualaisia, tai nimimerkkejä paremminkin, en ketään nähnyt ole.. mutta siellä on alle 1% mahdollisuus että löytää "järkevää" seuraa. esim. ensimmäisenä kysytään että kuinka pitkä sulla on? onko paikkaa? ym ym.

    Äänestä

  • kaappi69 kirjoitti:

    sitä stereotyyppisen homokuvan vahvistusta, jonka olemme median kautta oppineet. Miten pitkälle se on heterojen vika, mitä teistä yleisellä tasolla ajatellaan?

    Äänestä

  • kaappi69 kirjoitti:

    Olen kyllä nähnyt siellä lapualaisia, tai nimimerkkejä paremminkin, en ketään nähnyt ole.. mutta siellä on alle 1% mahdollisuus että löytää "järkevää" seuraa. esim. ensimmäisenä kysytään että kuinka pitkä sulla on? onko paikkaa? ym ym.

    Sama tyhmä meno on vallalla heterojen puolellakin vähän eri muodossa. Viisas kiertää sellaiset kaukaa.

    Äänestä

  • kaappi69 kirjoitti:

    Olen kyllä nähnyt siellä lapualaisia, tai nimimerkkejä paremminkin, en ketään nähnyt ole.. mutta siellä on alle 1% mahdollisuus että löytää "järkevää" seuraa. esim. ensimmäisenä kysytään että kuinka pitkä sulla on? onko paikkaa? ym ym.

    On se kyllä totta että ekaks siellä kysellään "sen"pituutta jne..
    Mutta kun on ensin saanut yhteyden toiseen samanlaiseen, on paljon helpompi saada hänestä jatkossa myös seuraa muuhunki, jos sitte synkkaa. Samalla tavalla itse löysin oman elämänkumppanin sieltä. Eka kerralla homma hoitui nopeasti autossa, sitte ku huomas että on enemänki yhteistä niin seksi alko olla vain yksi osa yhdessäoloa. Älä lannistu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

----- kirjoitti:

Lapuan homoot..............

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu