Pyhän hengen valtaus

Niin moni uskottu vakuuttelee uskoaan sillä että uskoa ei ymmärrä ennen kuin on tullut pyhän hengen valtaamaksi.
Eikö pyhä henkikkin ole jumalan lähettämä henki? Mutta jumalahan on kaikkialla, kuten uskovaiset sitä mainostavat.

Miten pyhä henki ei ole voinut täyttää meitä ateisteja? Jos kerran jumala on kaikkialla ja pyhä henki hänen sanansaattajansa, miten on mahdollista että sillä kestää vakuuttaa atet? Vai olisiko sittenkin niin että pyhä henki on vain iso kusetus jolla yritetään perustella mututuntumalta uskon todellisuutta?

Kretiineillä tuntuu olevan pyhä henki erityisen voimakas sisällä, kun tuntuvat olevan kytköksissä johonkin tiedonlähteeseen ja sillä sitten yrittävät rakentaa olkiukkoja murentamaan vasta-argumentteja. Kreationismi ja ID on ainoita "tieteitä" joissa vastapelureita haukutaan asioilla joilla ei ole todenperää ja tietämättömyyden vallitessa väitteet haukutaan mahdottomiksi ja naurettaviksi.

Jos fysiikan alalta tulisi tutkinto joka murentaisi kemian totaalisesti, tai aiheuttaisi siihen suurehkoja muutoksia, niin kemian professorit tuskin alkavat väittämään vastaan esittäen epämääräisiä reaktioyhtälöitä joita fysiikka ei pystyisi selittämään ja joista ei ole minkään tasoisia julkaisuja saatika kokeellisia tuloksia saatavilla. Tuskin ne heiluttelisivat käsiä pelaten aikaansa saman jankkaamisessa ja sitten kun otetaankin että jokin kemianyhtälö voidaankin mikrosta muuttaa makroksi niin yhtäkkiä ollaankin samaa mieltä mutta vaihdetaan pelikortteja ja aletaan syyttämään astronomiaa ja termodynamiikkaa.

Usko on kuitenkin sitä johon ei saa kajota tai muuttaa. Sitä saa puolustaa vaikka minkä sortin käsien heiluttelulla, onhan pyhä henki ohjaamassa jokaista virheetöntä tulkintaa. Pyhä henki on valaissut näkökyvyn äärimmilleen. Sydän lyö kahtasataa ja hiki valuu pitkin otsaa kun pyhä henki opastaa. Tuntee olevansa vallassa ja sana tarttuu ihmisiin kuin kärpänen hämähäkin verkkoon.

Silloin kun pyhä henki on vallannut ihmisen niin voi samalla julistaa itsensä voittaneeksi, asiaa ei tarvitse jatkaa pidemmälle, kun kerran ei ole minkään tasoista mahdollisuutta saada päätä kääntymään edes astetta. Silloin kun ihminen asettuu jumalan sanan suurimmaksi sanansaattajaksi voi vastapeluri lopettaa turhan väittelyn ja siirtyä muualle argumentoimaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tekstistä ei ehkä ihan heti käy selväksi mutta tarkoitus oli alussa tarjota pyhää henkiä myös ateistien käyttöön, täten kaikki ihmiset omaavat pyhän hengen tiedot ja taidot, näin jokainen pyhähenkinen argumentoija olisi "oikeassa". Eihän pyhän hengen valtausta voi estää, vai voiko? Miten tämä tapahtuu? Onko ihmisellä kykyjä estää henkimaailman olioita astumasta pääkoppaan?

Äänestä

se pyhä henki auta heitä itseäkään tulkitsemaan raamatun jorinoita sen kummemmin. Koko juttu on pelkkä hätäinen savuverho, joka vedetään tappion uhatessa asian ylle.

Eikä minkään sortin PH ole estänyt satojen eri raamatuntulkintojen muodostumista, joten kenen pyhä henki nyt sitten olisi se voimakkain? Itse olen mormoonien kannalla, koska sillä tulkinalla on PH:n lisäksi erään koomikon tuki:-)

Äänestä
  • Itse kallistuisin skientologian puolelle. Selitykset löytyvät kaikelle yliluonnollisille ilmiöille. Pyhä henki siis lienee muinaisen kansan henki joka suurta messiasta ja skientologian isää L. Ron Hubbardia opasti uskonlahkoa tehdessä. Valitettavasti uskottavuus kärsii triljoonien vuosien iän vuoksi, kun ollaan itse laskettu iäksi 20 miljardia mutta bonukseksi että ennen valaistumista Hubbard oli scifi kirjailija ja tunnetusti kaikkihan scifistä tykkää. Minun N-gramma on muuten 282 jos ketään kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuudenportti' kirjoitti:

Niin moni uskottu vakuuttelee uskoaan sillä että uskoa ei ymmärrä ennen kuin on tullut pyhän hengen valtaamaksi.
Eikö pyhä henkikkin ole jumalan lähettämä henki? Mutta jumalahan on kaikkialla, kuten uskovaiset sitä mainostavat.

Miten pyhä henki ei ole voinut täyttää meitä ateisteja? Jos kerran jumala on kaikkialla ja pyhä henki hänen sanansaattajansa, miten on mahdollista että sillä kestää vakuuttaa atet? Vai olisiko sittenkin niin että pyhä henki on vain iso kusetus jolla yritetään perustella mututuntumalta uskon todellisuutta?

Kretiineillä tuntuu olevan pyhä henki erityisen voimakas sisällä, kun tuntuvat olevan kytköksissä johonkin tiedonlähteeseen ja sillä sitten yrittävät rakentaa olkiukkoja murentamaan vasta-argumentteja. Kreationismi ja ID on ainoita "tieteitä" joissa vastapelureita haukutaan asioilla joilla ei ole todenperää ja tietämättömyyden vallitessa väitteet haukutaan mahdottomiksi ja naurettaviksi.

Jos fysiikan alalta tulisi tutkinto joka murentaisi kemian totaalisesti, tai aiheuttaisi siihen suurehkoja muutoksia, niin kemian professorit tuskin alkavat väittämään vastaan esittäen epämääräisiä reaktioyhtälöitä joita fysiikka ei pystyisi selittämään ja joista ei ole minkään tasoisia julkaisuja saatika kokeellisia tuloksia saatavilla. Tuskin ne heiluttelisivat käsiä pelaten aikaansa saman jankkaamisessa ja sitten kun otetaankin että jokin kemianyhtälö voidaankin mikrosta muuttaa makroksi niin yhtäkkiä ollaankin samaa mieltä mutta vaihdetaan pelikortteja ja aletaan syyttämään astronomiaa ja termodynamiikkaa.

Usko on kuitenkin sitä johon ei saa kajota tai muuttaa. Sitä saa puolustaa vaikka minkä sortin käsien heiluttelulla, onhan pyhä henki ohjaamassa jokaista virheetöntä tulkintaa. Pyhä henki on valaissut näkökyvyn äärimmilleen. Sydän lyö kahtasataa ja hiki valuu pitkin otsaa kun pyhä henki opastaa. Tuntee olevansa vallassa ja sana tarttuu ihmisiin kuin kärpänen hämähäkin verkkoon.

Silloin kun pyhä henki on vallannut ihmisen niin voi samalla julistaa itsensä voittaneeksi, asiaa ei tarvitse jatkaa pidemmälle, kun kerran ei ole minkään tasoista mahdollisuutta saada päätä kääntymään edes astetta. Silloin kun ihminen asettuu jumalan sanan suurimmaksi sanansaattajaksi voi vastapeluri lopettaa turhan väittelyn ja siirtyä muualle argumentoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu