Usein tulee

Jeesuksen jumalan ominaisuuksia poimien vanhasta testamentista, niin saat hihhuleilta vastinetta, että ne kuuluvat VANHAAN SOPIMUKSEEN - ja nyt kysyn KUKA sen lanseerasi - UUDEN JA VANHAN SOPIMUKSEN?
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vain olisi ollut Taivaan Jumala itse?!

Raamatussa tunnetaan käsitteet uusi liitto ja vanha liitto.

Heprealaiskirje 8:7 "Jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, eihän toista liittoa olisi tarvittu".

Tästäpä johtuen tälläkin palstalla esitetyt vaatimukset siitä, että kristittyjen pitäisi esim. noudattaa koko Mooseksen lakia sellaisenaan, on Raamatulliselta kannalta varsin huvittavia. Kannattaa perehtyä asioihin joihin ottaa vahvoja kantoja!

Äänestä
  • eikös sen jumalan pitänyt olla erehtymätön? Joten miksi kaksi liittoa?

    Äänestä

  • taas kerran, eikö se tumpelo tee mitään oikein?

    Äänestä

Ensin siis kaikkitietävä kaikkivaltias suunnitteli ja toteutti kaiken ihan päin helvettiä, eikä sillä ollut aavistustakaan mitä kaikkee paskaa siitä kaikasta seuraa? Vähän heikko esitys kaikkitietävältä kaikkivaltiaalta? Ja sitten se joutui korjaamaan omia katastrofaalisia munauksiaan olemalla itse oma poikansa ja uhraamalla itsensä verisesti itselleen, jotta voisi korjata nämä virheensä, jotka oli kuitenkin itse säätänyt ja joista kaikkivaltiaana joka tapauksessa aina päättää itse? No nythän tää kuulostaa siis oikein järkevältä?

Lopputuloksena sekava taikauskonto, josta hullukaan ei ota selvää ja jonka kannattajat riitelevät verisesti keskenään siitä, keillä onkaan se ainoa oikea usko ja pelastus. Ja oli se sitten (mukamas) keillä heistä hyvänsä, niin yli 6 miljardia ihmistä menee silti aina helvettiin ikuisesti kidutettaviksi, mikä on aika helvetin huono saldo kaikkivaltiaalle.

Äänestä

Jahvehan meidät (väitetysti) loi. Meissä oli valmistusvirhe, ja käärme hyödynsi sitä. Mitä Jahve sitten siihen? "Sori, ei voi mitään. Käärmeen syytä. Ei kun teidän syytä. No, kenen tahansa syytä paitsi minun. Hauskaa tuomiopäivän odotusta!

Raamatun jahve ilmeisesti loi ihmiset palvomaan itseään ja odotti heiltä tietynlaista käytöstä.

Mutta nämäpä pirulaiset palvoivat kaikkea muuta kuin luojaansa. Esim kiviä ja aurinkoa.

Eikä edes vedenpaisumus, jossa tapettiin kaikki muut paitsi kourallinen tosi-uskovaisia estänyt ihmisiä siirtymästä takaisin palvomaan ihan mitä tahansa muuta kuin jahvea.

Jopa Salomon josta Jahve teki maailman viisaimman ihmisen alkoi palvoa muita jumalia.

Tähän jahvetti seuraavaksi:

Kaikki ihmiset ovat syntisiä, enkä minä päästä niitä taivaaseen! Paitsi... jos minä rupeisin ihmiseksi, ja sanoisin kaikille, että nyt meni kuulkaas vanha sopimus umpeen, ja ne olisi ihan että häh, ja sitten minä hankkiutuisin teloitettavaksi, ja olisin niin sekaisin, että syyttäisin itseäni itseni hylkäämisestä, ja kuolisin kaikkien ihmisten puolesta, paitsi etten minä tietenkään oikeasti kuolisi, joten no problemo... Sitten voisin taas päästää ihmisiä taivaaseen! Jes, mä olen hyvä!

Ja lopuksi Jahve vielä jätti ennen lomalle lähtöään viestin: (ilmestyskirja) Kun tulen takaisin niin tapan taas kaikki paitsi kourallisen tosiuskovia, vaikka ei se toiminut ensimmäiselläkään kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laitettua framille kirjoitti:

Jeesuksen jumalan ominaisuuksia poimien vanhasta testamentista, niin saat hihhuleilta vastinetta, että ne kuuluvat VANHAAN SOPIMUKSEEN - ja nyt kysyn KUKA sen lanseerasi - UUDEN JA VANHAN SOPIMUKSEN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu