Ääneen lausumaton tosiasia, jonka monet jo tietävät, mutta harva uskaltaa sen ääneen sanoa, saati uutisoida: Hallitus ei oikeasti yritäkään tehdä työttömyydelle yhtään mitään, pikemminkin juuri päin vastoin, se pelaa aikaa kaiken yksityistämiseksi ja alistamiseksi bisnekselle. Sen jälkeenhän ei ole enää vaihtoehtoja.
Työttömyyspeli
mensaa
20162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos ei olis työttömiä, jäis moni työttömäksi ja jäis monelta hyvät rahat saamatta.
Ei oikeasti kukaan halua työttömistä eroon, se tietäis kuksisia oltavia monelle.
Suomalaisten on nyt tullut aika (ja vielä kiire sellainen) valita ovatko ihmisten, oman kansan 5 300 000 :n (vai montako meitä nyt on)? puolella, vai kasvottoman kylmän bisneksen, joka on jo tuhon tieksi todettu. Ihmisten puolella oleminen vaatii sydäntä, rakkautta ja järkeä, se on älykäs kauaskantoinen valinta ja se tarkoittaa hyvinvoinnin jakamista kaikille, ihmisten edun laittamista ensisijaiseksi muiden etujen edelle.
Se tarkoittaa siis myös uutisoinnissa uutta vaihetta, missä aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, ei enää sanelun mukaan. Jos jossain Argentiinassa hallitus saa varoituksen vasemmistomyönteisyydestä, niin meillä hallituksen kuuluisi saada varoitus äärioikeistolaisten arvojen ajamisesta ja tuhokapitalismin etujen ajamisesta. Hallituksen kaataminen/ero olisi saatava mahdollisimman pian aikaan.
toimivat kuin huumatut riivatut ja myyvät Suomen pala palalta pois kansaiväliselle rikollisjärjestölle (Bush ja kumppanit). Sinne se raha on kerätty Isoa Sotaa varten.
Kun kyse on ihmishengistä miettikää tosissanne kumman puolella haluatte olla, ihmisten vai sen kylmän kasvottoman monikansallisen suurbisneksen ? Ei ole olemassa kuin kaksi vaihtoehtoa, joko tai.
Hallituksen toimissa ei todellakaan ole mitään "isänmaanrakkautta" tai muita juhlallisilta kalskahtavia kliseitäkään, vaan kyse on ihmisten julmasta teurastuksesta, vastuussa ovat ne markkinavoimiin uskojat, jotka lyhyessä juoksussa luulevat hyötyvänsä kasvottoman suurbisneksen arvojen ajamisesta, unohtaen sen, että ottavat samalla omalletunnolleen ihmishenkiä. Sen tosiasian kanssa heillä tulee olemaan vaikea elää, vaikka sitä omaisuutta olisi kertynyt kauhakuormaajalla.
nimissä tehtävää monikansallista bisnestä. Ihmiset älkää riidelkö keskenänne pikku asioista, vaan tajutkaa, että nyt on kyse kansanmurhasta, jonka estämiseen tarvitaan kaikki älykkäät ja sydämen omaavat. Kaikki te korkeissa asemissa olevat, varakkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset, uskaltakaa murtaa kulissit ja julkisivut, tulkaa esiin, sanokaa ääneen ne pimeät voimat, jotka tekevät tuhoa kansamme parissa.
Älkää ottako omalletunnollenne ihmisten henkiä. Teillä on valinta: ihmiset vain kasvoton kylmä musta aukko nimeltä bisnes? Olkaa ihmisten puolella, auttakaa, kun vielä voitte.
Niimpä, ei nyky-yhteiskunnan tarkoitus ole taata työtä mahdollisimman monelle vaan isoja tuottoja muutamille hyväosaisille.
Ihmisistä se muutos lähtee. Ei se poliittinen ym konsensus mitään auta, hätä on liian suuri. Tarvitaan rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat vastustaa tuholinjaa, jokainen tekee sen miten parhaiten osaa/pystyy, päättäjiin vetoaminen on ensisijaisen tärkeää. Hallitus rikkoo perustuslakia, sitä ei pidä hyväksyä. Vaikutusvaltaisten ihmisen pitää lakata pitämästä kulissia ja julkisivua yllä, paljastettava suuri huijaus ja sen metodit. Ette te rajan taakse niitä julkisivujanne saa, nyt elämän aikana pitää olla puolustuskyvyttömien ja heikompien puolella, pitää tehdä tekoja, auttaa ja helpottaa ihmisten ahdinkoa. Siinä on elämän tarkoitusta ja sisältöä ihan riittävästi.
kyse ei ole nyt enää pienistä asioista vaan mahdollisesta sodasta venäjää vastaan, jota herätellään mm. kaasuputken avulla. Aivopestyt pyrkivät keinoja kaihtamatta aloittamaan sodan venäjän kanssa. Olemme ns. puolueeton ja sekös kismittää.
Rauhan eteen kannattaa tehdä töitä ja pysyä ns. puolueettomana. Isojen ja vahvojen kannattaisi nyt vaan rauhottua todella ja pysähtyä miettimään mitä ovat ne arvot joita kannattaa, olisiko pienen ihmisen puolella oleminen sittenkin viisaampaa, kuin sen bisneshuuman perässä juokseminen.
ne urhoolliset jotka enää viitsivät puolustaa tätä mädännäisyyden kehtoa nimeltä Suomi, meillä ei ole enää mitään muuta kuin kuin mamupolitiikkaa ja oman kansan syrjimistä, rikkaat eivät sontalapioon tartu ja muita ei taida enää pahemmin kiinnostaa mihin tämän hallituksen politiikka johtaa, lipusen aikaansaama rikkaiden hyysäys sen kun jatkuu ja putkipaavo nostaa suurta palkkaa venäjän lobbarina.
Vaan pitää äänestää esm. jyrki kattaista, yms. jotka ovat "vain" Ison rahan juoksupoikia,, mutta ns. Impivaaran köyhä on senkin tiedon jo unohtanut,, vaittaa vaan himassaan, kuin Akat..
Mitä helevettiä teet jos maailmanmarkkinat ei vedä?
Kerro viisas ideasi, oi tietäjä suuri!
Suuria tietäjiä pitäisi nyt ja pian alkaa löytymään hätäjarrun vetäjiksi. Eriarvoistaminen ja kurjistaminen olivat ensimmäinen isku, nyt ahneuden kiimassa ajetaan totalitarismia, yksityistämistä ja pakkobisnestä joka paikkaan. Verorahat päätyvät monikansallisille suurriistoyrityksille maailmanmarkkinoitten vetämisen nimissä.
Kyse on mielikuvista. Suomi on pärjännyt ennenkin ja tulee pärjäämään ihan muilla arvoilla ja mittareilla, jos niin halutaan. Nyt luodaan paniikkimielialaa, että bisnes on se ainoa oikea tie ja auvoisaksi tekevä asia, totuus lienee täysin päin vastainen.
Kansan ei pitäisi millään muotoa hyväksyä ed.main. linjaa, vaan pysäyttää kaahaavat oikeistopoliitikot tajuamaan, että ovat vastuussa ihmishengistä. Sitä eivät pääse pakoon maailmanmarkkinaselityksillä, tai millään, järkeä touhuun tarvitaan, ei bisneksenkään nimissä sovi tehdä mitä vaan.
Ihmiset on näköjään todella aivopesty uskomaan ahneuden uskontoa, sillä näytetään voivan perustella ihan mitä vaan. Kyseenalaistaminen olisi nyt suositeltavaa. Järkevää ja viisasta olisi pysäyttää poliitikkojen äärioikeistolainen kaahaus maailmanmarkkinoitten, tai muunkaan nimissä. Ihmisyys ensin, on menty aivan liian pitkälle jo aivan liian kauan. Ensin meni Suomen itsenäisyys EU:lle, sitten tuli ihmisten eriarvoistaminen ja kurjistaminen perustuslain vastaisesti jne edelleen sama peli jatkuu, maailmanmarkkinoitten vetämisellä sitä ei voi perustella.
Ei tämä sentään mikään autiomaa ole, ihmisten vapaus on vain rajattu niin pieneksi, ettei liikkumavaraa ole, omatoimisuus ei saa kukoistaa, vaan heti on direktiivi, tai bisnes kimpussa. Eriarvoistaminen, köyhyys ja kurjistaminen ovat taktisia vetoja ihmisten kontrolloimiseksi ja hallitsemiseksi. Kaikki bisneksenvastainen elämä on uhka ahneudelle.
Homma vaan syvenee, jos niitä viisaita ei pian ala löytymään, jotka mäjäyttävät kaahareita perustuslailla päähän, että nyt seis. Kyseessä ei ole vitsi vaan vakavempaakin vakavempi tilanne. Ei paljon naurata, kun näkee mitä tapahtuu ihmisille.
Ei tässä tosiaan tarvitse uskoa, että valta olisi kenelläkään muulla kuin monikansallisislla suuryrityksillä, joiden renkinä maamme hallitus toimii. Sinne kiikutetaan kansalaisten verorahat, veroparatiiseihin, eivät ne tätä maata ja kansaa hyödytä.
Taantumaa tekosyynä käyttäen ajetaan pakkoyksityistämistä ja totalitääristä bisneksen valtaa Suomeen. Samaa vauhtia katoavat ihmisoikeudet ja perustuslakimme kunnioitus. Miljoona köyhää suomalaista on taktinen veto, rikos josta hallitusta ei haasta oikeuteen näköjään kukaan, saati että oppositiota olisi olemassakaan.
Hyvästi sivistysvaltio ja ihmisten valinnan vapaus. Hyvästi rauha, tasa-arvo ja hyvinvointi kaikille. Ihmisiin ja kaikkein puolustuskyvyttömimpiin kohdistuva Henkinen ja fyysinen väkivalta on valtiovallan siunaamaa.
Millä vitulla maksat vuokran ja ruuan kun työtä ei ole? Kerro minulle, oi Ajatusten Tonava. Oletko joku sossujen kusipäärunkkari joka luulee rahan tulevanseinästä?
Ihmiset kääntävät heihin asetetut paineet ja väkivallan itseensä ja toisiin yhtä huonossa jamassa oleviin, eli viha kohdistuu kaikkein puolustuskyvyttömimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin. Tätäkö te ns. päättäjät todella haluatte ? Miltä tuntuu olla vastuussa ihmisten pahoinvoinnista ja hengistä? Tuhoatte jotain todella arvokasta ja kaunista ihmisissä, mammonan takia. Se ei todellakaan ole mitään kotimaan rakkautta.
Ne, kuten mihin valtion 90 miljardin velka todella otetaan, eivät ole STT:n ja uutistoimistojen mielestä "tapahtumia" . Suomi 2009 .
Joset pysty sopeutumaan maailman menoon, ja syrjäydyt yms. tee niinkuin Suomen-media, Kirvelevän tappion jälkeen Ruotsi-Suomi ottelusa: -miehet hävis -pojat hävis -naiset hävis -tytöt hävis.. eili et uurisoi ja itke mediassa häviöös, vaan meet hissun kissun kotiis ja oot hiljaa häpeet yssissee....
yrittäjiä ja yrittäjien asialla nämä meidän hallituksen hemmot, jos et tosiaan sitä sattunut tietämään. Ne yrittäjät ovat vain vähän isompia yrittäjiä, kuin joku lappeenrantalainen nailonsukkakauppias, ne ovat suuuuuuuuria monikansallisia yrityksiä, joilla on ikiomat mustat aukot pankkitileinä, sinne helposti luiskahtaa Suomen valtion budjetit ja velat, vaikka vielä yli sen 90 miljardin ottaisivat. Ja meidän tietotoimistot kun uutisoivat vaan "tapahtumista".
se aika meni jo kekkosen myötä, että hallitus/eduskunta vois alkaa tappio paperia jauhaa tehtailla. ihan vaan kaunistaakseen työttömyys lukuja. samoin niin monella alueella.. Suoja työpaikat historiaa ONNEX...