Nämä palstat ovat täynnä muka aikuisina itseään pitävien ihmisten täysin älyttömiä, levottomia juttuja, mutta missä ovat asialliset kirjoitukset elämän ja ihmisten puolesta ?
Älkää käyttäytykö kuin aivottomat, se ei paranna kenenkään asemaa. Keskittäkää voimanne puolustuskyvyttömien ja heikossa asemassa olevien ihmisten auttamiseen. Vedotkaa päättäjiin äärioikeistolaisen ryöstölinjan lopettamiseksi. Verorahat valuvat kasvottomille pankkitileille monikansallisten suuryritysten mustaan aukkoon, samaan aikaan kun ihmishenkiä menetetään köyhyyden, työttömyyden, sairauksien ym ihmisoikeuksien puuttumiseen.
Me olemme pieni kansa, meidän kuuluisi pitää huolta omistamme. Mikään valta, raha tai omaisuus ei ole sen arvoista, että kokonainen kansa pitää uhrata sen takia. Tulkaa järkiinne päättäjät ja alkakaa heti kunnioittamaan perustuslakiamme niin, että jokaiselle ihmiselle tässä maassa saadaan kunnollinen perusturva ja toimeentulo. Kunnioittakaa elämää ja ihmisiä, muuten taakastanne tulee raskas, eikä sellaista omaisuutta ole keksittykään mikä sitä keventäisi.
Älkää antako kansanmurhan jatkua, uskaltakaa murtaa kulissit ja julkisivut, olkaa ihmisten puolella. Vedotkaa päättäjiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinkuin aurinko nousee niin rankaisu tulee. Mikä se rankaisu sitten onkaan.
Eivät vielä ymmärrä vastuutaan ihmishengistä. Tai eivät vaan välitä, rahanahneus menee ihmisoikeuksien, kansan ja maan edun edelle. Miljoona suomalaista on köyhyysrajan alapuolella vailla perustuslaillisia oikeuksia riittävään perusturvaan ja toimeentuloon. Hallitus rikkoo perustuslakia.