Mitäs Torinon käärinliinasta mieltä

kommentteja voisi tulla

10

251

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukenut

      Joku vuosi sitten julkaisivat biologisin menetelmin määriteltyjä ikämäärityksiä ja niiden mukaan käärinliina olisi Jeesuksen ajalta peräisin!

      Voisiko olla niin, että Jeesuksen lähellä radioaktiivinen hajoaminen olisi vähempää ja elämä säilyy siten paremmin Elämän Ruhtinaan lähellä. Eli radiohiilimenetelmä ei antaisi oikeaa tulosta"

      • koetellaan kaikki

        Kun Jeesus nousi kuolleista Isän Jumalan ylösnousemusvoimassa ja siihen liittyvässä Jumalan kirkkaudessa ja lisäksi hänen ruumiinsa oli yrttien kanssa käärinliinaan peitelty. Siitä on syntynyt tuo ihmeellinen käärinliinoihin jäänyt jälki, mikä ei ole ihmisten tekemä jumalankuva, vaan ylösnousemusvoiman kirkkauden kankaalle jättämä jälki Mestarista. Toki asia ei vaikuta yhtään minun uskooni Herraa Jeesusta kohtaan, koska sen saa aikaan Jumalan armosta hänen Pyhä Henkensä.


    • on!

      Raamatun mukaan Jumalasta ei saa tehdä kuvaa. Käärinliina on siis huijausta, koska Jeesus oli JUMALA!

      • siellä on kylläkin

        Yksi selkeimmistä asioista jotka lukevat Raamatussa, on niistä käärinliinoista mainittu maininta, että ne jäivät kun Jeesus lähti sieltä.


      • toki,
        siellä on kylläkin kirjoitti:

        Yksi selkeimmistä asioista jotka lukevat Raamatussa, on niistä käärinliinoista mainittu maininta, että ne jäivät kun Jeesus lähti sieltä.

        käärinliinat, mutta mitään kuvaa niihin ei jäänyt, koska jumalankuvien teko on kielletty!


    • Tremoles

      Maailma on pullollaan kaikenlaisia liinoja .. ja valitettavasti myös miinoja.

      • että käärinliinasta

        on otettu joku siitepölynäyte.Liinassa kun on ollut mukana jotain kasveja.
        Ja nämä siitepölynäytteet on tutkittu.Tutkijat kykenivät nimeämään
        näytteestä sellaisen kasvin joka on kasvanut Jerusalemin liepeillä.
        Ja aikakin on ajoitettu Jeesuksen kuoleman aikoihin.
        Ohjelma on tv 7 arkistossa Leo Meller ja Ystävät otsikolla.


      • Tremoles
        että käärinliinasta kirjoitti:

        on otettu joku siitepölynäyte.Liinassa kun on ollut mukana jotain kasveja.
        Ja nämä siitepölynäytteet on tutkittu.Tutkijat kykenivät nimeämään
        näytteestä sellaisen kasvin joka on kasvanut Jerusalemin liepeillä.
        Ja aikakin on ajoitettu Jeesuksen kuoleman aikoihin.
        Ohjelma on tv 7 arkistossa Leo Meller ja Ystävät otsikolla.

        Mutta oli sitten niin tai näin, niin ei yksilön usko voi olla yhdelläkään tavalla sidottu joihinkin kääreliinoihin tässä maailmassa. On nuita epäuskon välineitä paljon muitakin. Esim. Seimi, Graalin malja, risti, kasteallas, pääkallovuori, kärsimysten tie, hautakammio ja ynnä muita kaikkea sekalaista materiaaleja. Ja sitten paljon valhettelijoita kaikkien nuiden takana. Eihän se uskoa ilmennä yhdelläkään osillaan. Vai, oletko muuta mieltä?


    • ei saa kokovartalo

      millään kokovartalo kuvaa.

      (Joh 20:3) Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle.

      (Joh 20:4) Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle.

      (Joh 20:5) Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle.

      (Joh 20:6) -->> Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä

      (Joh 20:7) ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1418
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      46
      961
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      14
      855
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      828
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      91
      730
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      730
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      718
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      717
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      677
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    11. 66
      653
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      641
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      45
      624
    14. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      598
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      547
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      522
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      515
    Aihe