huuda eikä heillä ole sille tulemista. Onneksi on korkea aita estämässä tuon sakin pääsyn tontilleni. Minulla on oma valtakunta ja nautin siitä suunnattomasti. Minun tontilla vallitsee arjalainen laki ja arjalaiset hyvät tavat. Minun kotini on linnani ja kotimaani on Suomi. Jos erilaiset kansakunnan edustajat sikiävät täällä liikaa on käsitykseni se, että tulee sota. Siihen sotaan haluan osallistua täysin rinnoin ja hurmiomielin. Siivoaminen tapahtuu aina säännöllisin välein ja rasismi on päätää nostava voima kun asiat alkaa mennä niin ettei Suomalaisilla tai muilla omissa valtioissaan asuvilla kantaväestön ihmisillä ole oikeuksia omassa maassaan asua ilman häirintää. Hajuhaittoihin naapuritontilta reagoin myös nopeasti !
Mutta, pannaan asiat sitten voimakeinoin kuntoon kun tarve vaatii. Ilmeisesti aika tulee pian.
Minulle käy varmasti. Olen Suomalainen soturi.
En MUU VERInen rikollinen.
Mutta, pannaan asiat sitten voimakeinoin kuntoon kun tarve vaatii. Ilmeisesti aika tulee pian.
Minulle käy varmasti. Olen Suomalainen soturi.
En MUU VERInen rikollinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
jos jonkin kaukaisen naapuritontin rottihmisasukas panee akkaansa niin että akka kuolee syynnytystuskiinsa ja lapset saavat huonoa mallia huonosta perhesuunnittelustaan ja naisen alaarvoisesta kohtelusta ja sitten panevat naisensa niin nopeasti omatkin siskonsa niin huonoon kuntoon että ryhtyvät kuljeksimaan tänne tontillesi asti ahnehtimaan omia tyttäriäsi? Vituttaisko yhtään jos joutuisit selkänahastasi ja vähäisistä tyttölapsistasi ruokkimaan nopeasti lisääntyviä kaukaa tulleita ahneita rottaihmisiä, jotka ahnehtivat puolisoita naapurustostasi koko ihmiskunnan tuhoon siten ajaen sukupuolitaudeilla ja liian kovalla kulutuksella, joka ei oleedes ekologisesti järkevää?
Tää oli tietysti retorinen kysymys eli lepo vaan, sanon minä joka olen sotilasurallani kenraalialuutnanttiakin komentanut.
- se kuulostaa ihan vallan kauheelta. Mutta katsos herra kenraali, meidän tontilla (lue minun tontilla) ei sellaista pääse tapahtumaan. Olen antanut itselleni mandaatin puolustaa tonttiani. Iso pyssy - pieni ongelma , on yleensä maailmalla vallitseva tapa ajatella. Pyssyt on kyllä vielä piilossa hyvinkin. Mutta -
pelkohan se pitää roskaväen (minun mielestäni) poissa rötöstelemästä tontillani ja voin viettää pienessä maailmassani arjalaista kultturiperintöä vaalivia makkaragrillijuhlia rauhassa. Braatwurst on hyvä.
Jos Suomessa tai muualla annetaan rikollisten raiskata vaimojaan ja tyttäriään tai muita - ei se ole minun, lakeja kunnioittavan kansalaisen, ongelma. Viranomaisten tulee silloin, jos heitä on enää, puuttua siihen ja tietenkin kutsua minut apuun tarvittaessa. Olen, kuten sanoin käytettävissä mikäli tarvitaan. Olenhan armeijan läpikäynyt, aika sivistynyt ja hyvän koulutuksen saanut Suomalainen. Sotilaskin.
Kyllä me pärjätään ja ihmisiä kunnioitetaan vaikka välillä joutuisi lippuja vieraille kotimaansa pääsemiseksi ostamaankin.
Niin, minun maailmani on niin pieni - tonttikaan ei hirveän iso - mutta, olen kuitenkin kunkku täällä. Se on hyvä ja välillä ihan kivakin.
t. soturi
Se kai riippuu siitä, kumpi on valmis noudattamaan tiukasti lakia.
Oletko sinä?
Mooveri parkaa. On sinulla vaikeata olla täällä Suomessa. Ongelmahan on siinä , että tahtoisit asua jossain muualla missä olisi Sinulle enemmän värillisiä kivoja kavereita. Soisin Sinulle mielihyvin sen onnen koska vaan. Ajattele kun esim. Afrikkalainen tumma kiiltävä iho kimaltelee auringossa. Lähestyy Sinua ja ehdottaa. - juttuhetkeä - kuppia kuumaa yhdessä.
Voi moover moover - olisin todella onnellinen puolestasi jos suinkin sen haluamasi elämän saisit ; täynnä totaalista lainkuuliaisuutta , valkoisten Suomalaisten halveksintaa päivästä toiseen. Banaanilla elää ihan hyvin jos syö kohtuudella ja paikalliset osaisivat Sinua opastaa yrittikeittojen laitossa.
Ei se ole olllenkaan huono elämä. Olen aivan varma, että olisit siellä (melkein missä vaan uskon ) paljon onnellisempi kuin täällä Suomessa.
Meillä ei Sinulle ole annettavaa ja kaveriksi emme ala. Sinun ajatusmaailmasi poikkeaa niin paljon meidän Suomalaisten enemmistön ajatuksista.
Hyvää matkaa jos lähdet ! - Tiedät varmasti mikä ratkaisu on Sinulle paras.
Kyllä minä toivoisin, että rasismin kannattajat - ihonväristä riippumatta - asuisivat jossain muualla. Kuuhun en nyt välttämättä heitä - facebook-ryhmän tavoin - toivota, mutta jollekin isolle Suomenlahden saarelle he hyvin sopisivat.
Sinulla ei Suomen enemmistön kanssa ole muuta havaittua yhteyttä kuin ihonväri.
soon. Moover is mooving soon - soi päässäni ja sitä säestää "hääkellot" !
nykyiseen siviilisäätyyni.
kolehti mooverille että se pääsis armaitten värillisten ystäviensä luokse,mut ainoastaan menolippu ja mooverin perseseen iso lappu : EI PALAUTUS OIKEUTTA !!!
"mutta jollekin isolle Suomenlahden saarelle he hyvin sopisivat."
eikö olisi parempi että nämä rikastuttajat olisivat mainitsemasi kaltaisessa paikassa jonne on yhteys vain ilmateitse tai veneellä jollaista ei tietenkään saarelle jätettäisi vaan ainoastaan toimitettaisiin sillä välttämätön.
siellä olisivat keskenään tosi hyvässä turvassa eivätkä pääsisi rikastuttamaan tekosillaan kantasuomalaisten elämää eikä muutkaan pääsisi häiritsemään heitä.
saattaisi senkin asian todistaa.
Kuinkahan moni suomalainen sisimmässään haluaa Suomeen muuttavan väkeä, joka on sille pelkästään rasite? Luulen, että näitä nykyisiä ei hyväksy kukaan. Kansa on vielä melko tietämätöntä sen asian suhteen. Omassa selviytymisessä riittä puuhaa ja energia valuu siihen. Lama ei hyväksyntään vaikuta juuta eikä jaata.
Siihen hyväksymiseen vaikuttaa monta tekijää:
alkeellinen sivistystaso,
vieras kammottava uskonto,
suuri pakolaisbudjetti,
tulijoiden ikuinen työttömyys,
tulevat slummit mellakoineen,
heidän käyttäytymisensä,
vaatimuksensa,
suvaitsemattomuutensa,
sopeutumattomuutensa,
rikollisuutensa,
etuilu sosiaaliasioissa,
liiallinen lisääntyminen,
jne syitä on monia.
Myös kansalaisten pelko kadulla vastaantulevaa kohtaan vaikuttavat mielipiteeseen.
Pakolaisia toki haluamme auttaa. Olemmehan me vastuussa 750 hengen vuosittaisesta kiintiöpakolaisistamme.
Veikkaisin, että maahanmuuttajan pitäisi kansan yleisen käsityksen mukaan olla aivan toista sorttia kuin nämä nykyiset "muuttajat". Kansalaisten mukaan heidän pitäisi tulla tänne töitä tekemään.
Hyväntahtoinen tyhmyys päättäjien taholla aiheuttaa ja antaa mahdollisuuden nykyiseen liian suureksi paisuneeseen "pakolais"määrään. Ja sitä käytetään härskisti hyväksi.
yhdistää se että osaamme olla hiljaa ja kulkea luonnossa. Mover lienee siis vierasmaalainen, jonka toiveet syrjivät alkuperäisväestöä saarillemme, jota voisi jo melkein kutsua rasismiksi, jos ei se olisi oikeasti ihan kelpo idea.
Globaalissa väestöpaineessa sellainen saarille asuttaminen voisi olla järkevää, sillä saariTONTTIA on helppo puolustaa vierasmaalaisilta, jotka näköjään tunkevat tänne tavalla tai toisella niin kauan kun hyysarit hyysaavat.
Nythän on niin että puolustusvoimat myyvät saariaan ja varmasti fiksut grynderit näkevät mahdollisuutensa rakentaa ja asuttaa tämä meidän terve omanarvontuntoine (eli OMAA TONTTIA puolustava) kansallismielinen vähemmistö niille saarille sillä aikaa kun muut suomalaiset pyyhitään pois maailamankartalta Moverin tyyppisten toimesta, joka hautautuu varmaan pian itsekkin omaan hyysariliemeensä.
kiellä väestöjen pakkosiirrot saarille ja siihen tähtäävän kansankiihotuksen. Taidat olla palstasi veroinen sheriffi.
konsensuksen.
En ole kyllä ulkkis. Ja toivon kaikille niille, jotka maahan on tulleet/päästetty, yhdenvertaista kohtelua.
Tästä ja vain tästä on täällä rasismipalstalla kysymys.
Maahanmuuttopolitiikkaa saa ja pitääkin sitten hämmentää vaikka kyynärät savessa.
Toivon minäkin yhdenvertaista kohtelua. Se vaan ei toimi edes päättäjätasolla. Sillä tasolla mamut on asetettu parempaan asemaan kuin aito suomalainen. Kunnissakin he kiilaavat asuntojonossa ensimmäiseksi.
Kansalaisten taholta taas yhdenvertaisuutta ei ole eikä tule. Mamu on mamu (vertaa mustalaiset). He ovat sylkykuppeja. He itse ovat saaneet jo pelkällä käytökselläänkin kansalaisissa aikaan sen, ettei heistä pidetä. He tusta vaan tulevat Suomeen ja syövät hymyillen samaa soppaa kanssamme tekemättä sen eteen mitään. Tulee mieleen mainos: "kuka vieras syö pöydästäsi"
- edes toteennäyttämättä sitä.
Sen lisäksi itse pidät luonnollisena, ettet kohtele heitä yhdenvertaisesti - huolimatta vähäänkään siitä, ovatko he antaneet siihen syytä vai ei.
Minä olen ensimmäinen, joka on valmis vaatimaan yhdenvertaisuutta kaikille.
Sinä voit aloittaa sen omasta puheestasi.
- lahkonsa kanssa piakkoin.
Muuten tiedoksi Sinulle , että mamujen, hindujen, muslimien ym kansanryhmien kanssa ei missään tapauksessa tarvitse - EIKÄ PIDÄ OLLA - olla yhdenvertaisessa asemassa Suomessa. Täysin typerä väite ja vielä typerämpää on vedota lakiin. Kaikenlaista varmaan kirjoitellaan ja lakeina esitellään , mutta todellisuus tulee aina pysymään toisena ;
Niitä ei kukaan halua palkata ja kun sossuraha loppuu teidän tehtäväksi hyvät hyysärit, jää avata omat lompakkonne ja kotinne heille. Petaatte heille siskonpedin ja kutsutte ruokapöytäänne syömään. Pesette varmaan heidän haisevat kalsarit ja ripustelette niitä porstuaanne kuivumaan. Eri rotujen kalsarit kuin meidän - on kanssamme samanhajuisia - joten ei rotuvihaa tässä !
Kaaahvilleeee - kuuluu huutonne illalla. Ihan kiva.
Minulle - KIITOS EI ! Ei mamuja eikä kahvia tuossa valossa.
Muuta pois. Heidän luona Sinun on kivampi.
Sitäkö ettet näe sitä itse. Sitä on kuule kenenkään hankala näyttää toiselle ihmiselle mitään mitä toinen ei vain omassa vaaleanpunaisessa untuvatodellisuudessaan näe.
Siitä on täällä Moverin rasistipalstalla jo sen verran toteenäyttänyttä aineistoa että mua ainakin oksettaa jo ja lähden tästä sinne puolukan poimintaan. Se on moro vaan.
ei kovinkaan suvaitsevaista,vihaatkos sinä omaa kansaasi
jota harjoittavat erään tietyn uskontokunnan edustajat sekä maailmaa syleilevät kulttuurirelativistihipit, jotka eivät tajua käytännön realiteeteista mitään. Kyllä on säälittänyt Suomen kanssa kun tollaiset ovat valinneet vallan kahvaan, mutta koska sääli on sairaus, niin taidan kohta kallistua toteuttamaan Allahin tahtoa tuhota tämä länsimainen rappioväki, johon ei kuulu nämä ns. "rasistit", jotka ovat hengenheimolaisiamme kuten kohuttu Audi-mieskin "naisia halventavine" repliikeineen.
tuli vahingossa t-kirjain sanan uhota eteen. Pahoittelen painovirhettä.
Homppelien liitot taitaa jo olla sallittuja, vaikkakin tuomittavia.
Jotta, onnea vaan.
viesti väärälle palstalle? Meneppä tuonne homopalstalle juttelemaan poikien kanssa mitä viikonloppuna yhdessä tekisitte :D
näitä kaltaisiani kovapäisiä isänmaallisia "rasisteja" on kannattavampi käännyttää kovalla öljyrahalla Allahin uskoon, kuin näitä idealistisia hyysareita, jotka pian huomaavat piilorasistisen kusetuksen kun asioita valotetaan eri puolilta niin että tulee ilmeiseksi se, että miehet ovat kaikkialla samanlaisia oman tontin puolustajia. Hieman kyllä hirvittää toi Allahin nimi Jumalan asemasta käytettynä, mutta kun tiedän että epäloogiset uskonnot eivät kestä ihmisten syvempää tarkastelua kovin pitkään, niin mikäs siinä on vallan kahvassa Allahin nimeä laulaessa sen aikaa kunnes uskonnon itsensä käynnistämä anarkia tuhoaa itse itsensä sen takia että sen jäsenet ovat omaksuneet liiaksi länsimaisia asenteita ja jonkun Allahi on kuitenkin aina suurin. Todenäköisempää pitemmän päälle on että Suomessa suurin Allah on paikallisiin ilmasto-olosuhteisiin sopeutuneella käännynnäisellä alkuperäisasukkaalla, sillä eivät arabit ole missään maassa itse pystyneet säilyttämään asemiaan biologisesti vahvemman kantaväestön keskuudessa, muuten kuin nimellisesti uskon dogmeina, jotka ovat jo kyseenalaistettuja myös islamistisissa maissa.
arabimaista, voi olla hyvinkin mahdollista että Allah kutistuu suuruudestaan, mutta siihen asti täytyy punnita vaihtoehtoja, joista Putin on myös aika suuri maakaasu ja öljyvaroineen jos vertaa Allahiin. Toisaalta jos painekeittäisimme ja vedellä erottelisimme massiivisista muovijätevuoristamme dieselöljyä, niin Suomikin voisi olla suuri, mutta raja tuskin työntyy Uralille. Hyvä jos Karjalakaan takaisin saatais, kun on tässäkin maassa tarpeeksi työn sarkaa.
Mutta mamu-politiikkaa hämmentämällä saa pahemman leiman kuin skinit. Suomalaisille hyysäreille skinit eivät ole vaarallisia, päinvastoin hyvinkin hyödyllisiä. Halla-ahon tapaiset arvostelijat ovat hyysäreiden kauhistus.
Lain mukaan mennään...(!)
niin eiköhän aleta oppimaan asioita nopeasti.
Talebanit näyttävät esimerkkiään valtion konttorien tuhoamisessa putkipommi-iskuilla. Milloinkohan Suomessa aletaan suoraan toimintaan sen takia ettei kansaa kuunnella? Toivottavasti ei koskaan tarvitsisi. Muutaman mielenosoituksen jälkeen luulisi jotain tapahtuvan, sillä nehän ovat kansallisesti suosittuja ajatusputkipommejamme, jotka kai riittävät ilmaisemaan asian... ens alkuun ainakin.
tuottaa nyt tuloksia kuin lottokone.
Emme lopeta Kelaa!
Mitä ihmettä Talebaneilla on tekemistä pakolaispolitiikan kanssa?
"---mamut on asetettu parempaan asemaan kuin aito suomalainen."
Tästä olisi hyvä saada näyttö.
Jos on "hankala näyttää toiselle" selvää yhteiskunnallista epäkohtaa, niin kyllä se on perhanan hankala myös korjata.
"Mutta mamu-politiikkaa hämmentämällä saa pahemman leiman kuin skinit."
Varmaan näin, Kaptah, jos käyttää keitossaan siihen kuulumattomia raaka-aineita.
Terv. "Keittiömestari"
mitä tiedän kirjoittajasta hänen yhden viestinsä perusteella. Onko tulkinnassani siis jotain huomautettavaa?
mikä viestissäni oli "piilorasismia" ilman, että vain jaat määrityksiäsi ilman perusteita.
et kannata rasismia.
Ja sikäli kun näet nyt mamuja hyysättävän, toivon sinun antavan asiasta asimerkijn. Olen ilman muuta tukemassa asiaa, joss valotetaan yhdenvertaisuuspykälän rikkomuksia.
ja naapureiden välillä hyvä ymmärrys. Mooverin huoli rikollisesta toiminnasta ei anna vielä aihetta enempään huoleen. Me noudatetaan "tiukasti" lakia kuten muu-veri asian jossain ilmaisi. Tiukasti. Täällä ei hillu eikä melskaa kukaan ulkomaalainen. Tällä tontilla ei harjoiteta minkäänlaista "uskonnonvapautta" siten että se poikkeaisi meidän uskomuksestamme. Me olemme omine ajatuksinemme varustettuja ja Braatwurstia nauttivia Suomessa asuvia mukavia jörriköitä. Muut muun-veren tunnustavat eivät tontillemme saa tulla. Meillä on siitä "tiukka" laki (säädetty jo kauan sitten) josta täällä pidetään "tiukasti" kiinni ja tarvittaessa säädetään Italian tyyppiset tai ankarat sanktiot. Muu-veri saa olla rauhassa ja levätä käsi rinnalla ja toinen poskella pohtien maailman menoa. Olemme tonttimme kuninkaita, hallitsijoita ja siniverisiä. Haluamme olla rauhassa ja siihen ei varmaan muun verisillä ole vastaan sanomista.
Eikö niin !? Järjestyshän se olla pitää - eikö niin - muut veret pysyköön muualla jos eivät noudata "tiukasti" lakia !
kummia. Oletko kuullut kuinka tiukat lait ovat Arjamaniasssa. Ei myönnetä viisumeja helposti ja nekin joita myönnetään tulevaisuudessa ovat hyvin lyhytaikaisia.
tontille mitään asiaa ja jos yrittääkin niin lähtee kyllä niin nopeasti että itse Kirvakin olisi kateellinen,kaksi melkein 60 kiloista nelijalkaista sakemannia pitää kyllä nurkat puhtaina,ja jos apua tarvitaan niin voinhan aina itse osallistua karkeloihin mutta, sitten tarvitaankin jo jätesäkkejä pihan siivouksessa !!
tai opeta, etteivät syö kuppaista sontaa.
Oikeat suomalaiset tietävät olevansa mongooleita. Arjalaiset ovat ruotsalaisia ja suomalaisten vuosisataisia orjuuttajia.
Sitä ei anneta ikinä anteeksi!
tuleppas sieltä koneen äärestä nyt hammaspesulle ettei peikko syö kiillettä. Sitten laitat yöpuvun päälle ja mami tulee ja lukee sulle oikein kivan iltasadun. Kyllä ne rasismipalstan jutut saa taas tältä illalta olla, kirjoittelet sitten huomenna taas.
ja monta on tontinomistajaa. Onkohan niin, että valtaosa meistä tontinomistajista ei halua muukalaisia tai eri uskontokuntien edustajia ja jopa omia kansalaisia tonteillemme hoilottamaan. Olen aika varma siitä, että yhteiskunnassamme on niitä joilla on taipumus luovuttaa tontteja, rahaa ja etuuksia muille niin kauan kuin se ei vaikuta omaan elämään. Mutta arvata saattaa mikä on tilanne kun se alkaa omaan nilkkaan vaikuttamaan. Voihan olla että suvaitsevaisuus vähenee pika vauhtia.
Pidetään vaan tämä iso oma tonttimme myös itsellämme ja kutsutaan vieraita kyläilemään.
On vanha totuus ja sananlasku, että vieras alkaa haista kolmantena päivänä.
Onko asiasta eri näkemyksiä - Muuveri tai muut kansalaiset ?