Lahdesta on tehty kertoimien valossa turhan suuri suosikki tämän päivän peliin Gnistania vastaan. Aamun Etelä-Suomen Sanomat osasi kertoa, että Lahdelta ovat sivussa Janne Moilanen, Heikki Haara, Riku Heini sekä pitkäaikaissairaat Jussi Heikkinen, Mika Hänninen ja Jukka Veltheim. Jari Litmanen oli vielä eilen lauantaina perheineen Virossa, ja katselee, jaksaako vaivautua täksi illaksi Oulunkylään. Lahden puolustus luultavasti kestää Gnistania vastaan hyvin, mutta ilman tärkeitä pelaajia voiton ottaminen varsinaisella peliajalla voi olla vaikeaa. Ja onhan Lahdella kokemusta jatkoajalle venyneistä cupin peleistä. Kukaan täysjärkinen ei voi edes harkita pelaavansa Lahtea Veikkauksen kertoimella 1.30, mutta tasurin kerroin 4.15 houkuttelee jo paljon enemmän.
Gnistan-FC Lahti X (4.15)
Sika-Kyösti
4157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
FC Inter - PoPa X2 4,65 8,20
Todennäköisin tulos on tietty 1-1, kai sitä ristiä on kokeiltava vai kuinka?
Vetäsepä kuule varovaiseen mummotyyliin Popaa maalin tasoituksella! 8.20 olisi kyllä kieltämättä aika mukava kerroin suorasta voitosta...
Tuossa vielä Kyöstin mummorekka ns. varmoista kohteista (muut siis "varmoja", paitsi tuo Bordoo...). Kyösti muistelee, että viime kaudella Marseille viihtyi paremmin vieraissa kuin kotona, joten yritetään siihen kakkosta... Peli tulee sitä paisti telkasta, joten jotain merkkiä on pakko pelata!
81 Pori N-Jyväskylä N Merkki: 2, Kerroin: 1,35
89 Malaga - At.Madrid Merkki: 2, Kerroin: 1,90
101 Strömsgodset - Odd Grenland Merkki: 2, Kerroin: 1,90
119 Marseille - Bordeaux Merkki: 2, Kerroin: 3,50
Kokonaiskerroin 17,05
Pariksi Xerex 3.80. Kts Kyösti, viime vuosi ei ole enää muistissa...
siis...