Kävin Rinkebyssä eilen

Siellä ne arabit ja somalit istuskelivat torin laidoilla ja rupettaelivat. Yhden ruotsalaisen näin ja kaksi venäläistä. Siellä oli todellakin kaikki mamuja. Kukaan ei tullut haastamaan riitaa, eikä minkäänlaista uhkaavuuden tuntua ollut.

Outoa oli kuitenkin se, että siellä rapistuneiden kerrostalojen ja kitukasvuiden havumetrsän keskellä ei ollut yhtään huomoa autoa. Siis sellaista vanhaa Toyota Corollaa tai Opelia, 80-luvun lopulta. Niitä Suomessa kyllä näkee. Sen sijaan ne somalit ja arabit ajoivat... niin... uusilla ja ennen kaikkea isoilla Volvoilla, Audeilla ja Mersuilla. Bemareja näytti jostain syystä olevan aika vähän... Katsoin ihmeissäni... Kadunlaidat täynnä toinen toistaan hienompia saksalaisia ja ruotsalaisia laatuautoja...

Suomessa joku skini pöristelee eteenpäin vanhalla Mazdalla ja samaan aikaan somali Ruotsissa painaa uuden ja ison Volvonsa kaasua ja soittelee jotain jalla jalla-musaa. Miettikää sitä. :)
5131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisiko siellä ollut toisenlaista tunnelmaa? Ehkä joku kisaturisti näki toisenlaista mamumeininkiä...niin ja milläköhän tavoin ovat arviosi mukaan ansainneet hienot autonsa siellä Rinkkepyyssä vai mikä se oli ?

Äänestä

Ruotsissa sosiaalihuolto ei tunnetusti pihtaa avustuksien kanssa.

Oletko kateellinen heille? T: Kadunlakaisija.

Äänestä
  • Tunnen epäoikeudenmukaisuutta näissä asioissa kantaväestöä kohtaan. En tiedä varmuudella juuri näistä tapauksista, mutta monista tiedän ja tiedän, että jotkut suomessa esim. mielenterveysongelmista kärsineet suomalaiset saavat odotella vuoroaan, koska mamutteja hoidetaan ensin.

    Äänestä

  • kvasarin mies kirjoitti:

    Tunnen epäoikeudenmukaisuutta näissä asioissa kantaväestöä kohtaan. En tiedä varmuudella juuri näistä tapauksista, mutta monista tiedän ja tiedän, että jotkut suomessa esim. mielenterveysongelmista kärsineet suomalaiset saavat odotella vuoroaan, koska mamutteja hoidetaan ensin.

    Varsinaisestihan en kysymystäni juuri sinulle muotoillut, mutta jotenkin kuvailemallasi tavalla minäkin ajattelen asioista. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

Meikkis vetää mattamustalla pemarilla. Siiinä on suomen lippu takakontissa, koko luukun kokoinen. Alkaa olla loota jo vähän huono.
Reteoista pauhaa ultima-thulea, danzigia ja peer kynttiä. Rokilta tulee ihan paskoo, jotain ihan ihme piisejä.

Ei millään aasialaisella kehtaa ajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...................... kirjoitti:

Siellä ne arabit ja somalit istuskelivat torin laidoilla ja rupettaelivat. Yhden ruotsalaisen näin ja kaksi venäläistä. Siellä oli todellakin kaikki mamuja. Kukaan ei tullut haastamaan riitaa, eikä minkäänlaista uhkaavuuden tuntua ollut.

Outoa oli kuitenkin se, että siellä rapistuneiden kerrostalojen ja kitukasvuiden havumetrsän keskellä ei ollut yhtään huomoa autoa. Siis sellaista vanhaa Toyota Corollaa tai Opelia, 80-luvun lopulta. Niitä Suomessa kyllä näkee. Sen sijaan ne somalit ja arabit ajoivat... niin... uusilla ja ennen kaikkea isoilla Volvoilla, Audeilla ja Mersuilla. Bemareja näytti jostain syystä olevan aika vähän... Katsoin ihmeissäni... Kadunlaidat täynnä toinen toistaan hienompia saksalaisia ja ruotsalaisia laatuautoja...

Suomessa joku skini pöristelee eteenpäin vanhalla Mazdalla ja samaan aikaan somali Ruotsissa painaa uuden ja ison Volvonsa kaasua ja soittelee jotain jalla jalla-musaa. Miettikää sitä. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu