Miksi Jeesus ei noudattanut lakia? Mooseshan oli säätänyt ettei sapattina saanut tehdä työtä: ”Muista pyhittää lepopäivä”. Lääkärintoimen harjoittaminen sapattina - ammattimaisesti tai ei - oli ehdottomattomasti lain rikkomista. Ikäänkuin Jeesus olisi tahallaan halunnut konfliktia uskovien fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa. Olisihan hän yhtä hyvin voinut muina päivinä parantaa sairaita. Miksi juuri sapattina?
Hän julisti myös kaikki ruuat puhtaiksi vastoin Mooseksen lakia, ja miksi hänen seurassaan viihtyivat kaikenmaailman syntiset ja portot? Ehkä juuri siksi, koska hän ei tuominnut näitä. Onhan se aivan ymmärrettävää että tällainen toiminta herätti närkästystä uskovissa. Minun mielestäni synti on sanottava synniksi. Kyllä huorintekijät on tuomittava: Mutta Jeesus sanoi: ”en minäkään sinua tuomitse...”. Mistä tällainen liberaali asenne Mooseksen lakiin johtui? Tuollainen suvaitsevaisuus on raivostuttavaa.
Hän julisti myös kaikki ruuat puhtaiksi vastoin Mooseksen lakia, ja miksi hänen seurassaan viihtyivat kaikenmaailman syntiset ja portot? Ehkä juuri siksi, koska hän ei tuominnut näitä. Onhan se aivan ymmärrettävää että tällainen toiminta herätti närkästystä uskovissa. Minun mielestäni synti on sanottava synniksi. Kyllä huorintekijät on tuomittava: Mutta Jeesus sanoi: ”en minäkään sinua tuomitse...”. Mistä tällainen liberaali asenne Mooseksen lakiin johtui? Tuollainen suvaitsevaisuus on raivostuttavaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jeesus antoi laille uuden sisällön. Koko laki oli täytetty rakkaudessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Eikä toista ole ilman toista. Kristittyä sitoo ainoastaan Jeesuksen antama rakkauden kaksois- tai ehkä oikeammin sanottuna kolmoiskäsky, tulenhan itsekin rakkauden kohteeksi. Kun arvioimme sitä mikä on syntiä, meidän pitää asettaa tämä Jeesuksen käsky silmiemme eteen omantuntomme ja ymmärryksemme valossa.
Sen tähden voimme sanoa että myös seksuaalisten vähemmistöjen hyväksyminen kristilliseen kirkkoon ilman minkäänlaista syrjintää on uudestisyntyneen kristityn elinehto. Sukupuolistakaan syrjintää ei tule sallia. Synti on sanottava synniksi ja syrjintä on ehdottomasti syntiä.
Nämä raamatunpaikat liittyvät viestiisi:
Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." (Matt. 9:13)
Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja', te ette tuomitsisi syyttömiä.(Matt. 12:7)
Jeesus eli sen rakkauden suunnitelman mukaan,
minkä hänen isänsä oli hyväksi nähnyt.
Hän tuli maan päälle rakastaakseen ihmisiä
ja valmistaakseen heille ristintyönsä kautta
pelastuksen, pääsyn Isän luo taivaaseen.
*
Hän eli rakkaudessa,
opetti pitämään Isän antamat käskyt
ja paransi ne, jotka kärsivät.
Hän eli ja hänen toimintansa oli aktiota
eikä suinkaan reaktiota fariseusten
tai muiden ulkokohtaisiin sääntöihin,
joissa rakkauskin oli jo ehditty muntaa pyhätyöksi.
Sama on oleellista meidän jokaisen elämässä.
Elämmekö Jumalan rakkaudessa, saammeko siitä voimamme,
virtaako se meidän kauttamme hukkuvaan maailmaan?
Vai olemmeko pelkkiä reagoijia,
ulkopuolisten sääntöihin ja riitoihin tarttujia.
Yhtä vähän siitä on hyötyä kuin räksyttävän rakin
hetkellisestä hillitsemisestä.
Jossakin Sananlaskuissa taitaa olla mietelmäkin siitä.
Jeesus meni syntisten ihmisten luo,
tullimiehenkin taloon.
Mutta missä tarkoituksessa?
Ei siksi, että siunaisi tullimiehen kiskomisen,
vaan jotta tämä tulisi tuntemaan Jumalan rakkauden
ja tekisi rakkauden liiton Jumalan kanssa
hylkäisi samalla ahneuden.
Eli ei Jeesuksen motiivi ollut reaktio,
kapinointi juutalaisten sääntöjä vastaan,
(re aktio = toiminta uudelleen jonkin toisen toiminnan perustella)
vaan aktio, toiminta,
ihmisen tuominen Jumalan rakkauden valtapiiriin.
Toisaalta ei Jeesus jäänyt vanhettumaan
sellaisten ihmisten läheisyyteen,
jotka eivät Jumalan edessä halunneet parannusta tehdä.
Syntiä tehneelle naiselle hän sanoi:
Mene. äläkä enää syntiä tee!
Samoin rikas nuorukainen lähti pois,
kun tuli keskustelua siitä,
että omaisuus saattaa olla side,
eikä kerrota,
että Jeesus olisi yrittänyt häntä enää etsiä.
Eli ei Jeesuksen päämäärä tosiaan ollut
a. olla kapinassa jotakin vastaan, elää reaktiossa
b. pitää jatkuvasti seuraa synnissä eläville ihmisille,
jotka eivät halunneet parannusta tehdä.
Hänen elämänsä oli sitä, että hän tarjosi Jumalan
rakkauden vastapainoksi synnille ja siitä luopumiselle.
Näin sanottiin Jeesuksesta.
Evankeliumeista selviää se että Jeesus tosiaan piti "jatkuvasti seuraa synnissä eläville ihmisille". Siitähän juuri uskovat närkästyivätkin. Asiahan olisi ollut fariseustenkin mielestä aivan oikein jos nämä "syntiset" olisivat muuttaneet tapansa. Fariseus joka oli kutsunut Jeesuksen taloonsa paheksui juuri sitä että Jeesus ei ollenkaan välittänyt siitä minkälainen nainen häneen koskee (nainen eli syntisesti). Jeesus ei kiinnittänyt sellaisiin asioihin mitään huomiota. Uskovaiselle fariseuskselle sensijaan naisen syntinen eliämäntapa oli ensimmäisenä mielessä.
Jeesus ei rikkonut mitään "fariseusten ulkokohtaisia sääntöjä" vastaan, vaan Mooseksen lakia vastaan, mikä katsottiin olevan itse Jumalan antama. Jeesus ei syyllistynyt Mooseksen lain tuntijoiden mielestä siis mihinkään vähäpätöisiin rikkeisiin.
Rikkaan nuorukaisen tapauksessa Jeesuskaan ei kieltänyt sitä etteikö tämä olisi elänyt Mooseksen lain mukaan. Mutta täydellinen tämä ei silti Jeesuksenkaan mielestä vielä ollut. Täydellisyys edellytti lähtemistä kulkuriksi Jeesuksen porukkaan ja rahat ja rikkaus olivat silloin este.
Jeesus näyttää olleen ehdottoman aviouskollisuuden kannattaja, niin kuin varmaan useimmat meistä, mutta hän ei kuitenkaan tuominnut avionrikkojaa Johanneksen evankeliumissa. Ymmärsikö hän että parisuhde on niin herkkä rikkoutumaan ja eroja väistämättä tapahtuu ja uusia suhteita solmitaan, ettei niistä voi ketään tuomita eikä lähteä heittelemään kiviä. Näitä kivien heittäjiä kuitenkin löytyi uskomattoman paljon Suomenkin "Siionista" ex-piispan uuden suhteen myötä. Kertooko se siitä että kristittyjen joukossa on enemmän näitä kivittäjiä kuin Jeesuksen seuraajia?
Jonkin asian sanominen synniksi ja tuomitseminen ovat eri asioita.
Uskonkirjat.net löysi seuraavat maininnat Maria Magdaleenasta eli Magdalan Mariasta:
Matt. 27:56
Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti.
Matt. 27:61
Ja siellä olivat Maria Magdaleena ja toinen Maria, jotka istuivat vastapäätä hautaa.
Matt. 28:1
Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
Mark. 15:40
Ja siellä oli myös naisia taampaa katselemassa. Näiden joukossa olivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakob nuoremman ja Jooseen äiti, ja Salome,
Mark. 15:47
Ja Maria Magdaleena ja Maria, Jooseen äiti, katselivat, mihin hänet pantiin.
Mark. 16:1
Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.
Mark. 16:9
Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Luuk. 8:2
niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista: Maria, Magdaleenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos,
Luuk. 24:10
Ja ne, jotka kertoivat tämän apostoleille, olivat Maria Magdaleena ja Johanna ja Maria, Jaakobin äiti, ja muut naiset heidän kanssansa.
Joh. 19:25
Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena.
Joh. 20:1
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Joh. 20:11
Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan
Joh. 20:16
Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja.
Joh. 20:18
Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.
Eli kaksi asiaa siellä korostuu:
1. Maria Magdalena ei elänyt enää synnissä, vaan oli tehnyt parannuksen
ja kuului Jeesuksen seurueeseen hyvin usein
2. Jeesus oli vapauttanut Maria Magdalenan niistä pahoista hengistä, joita hänen vaivanaan
oli ollut aiemman elämäntavan vuoksi. Seitsemän henkeä mainitaan jossakin kohden.
Fariseuksien oppi oli "kerran syntinen, aina tuomittu" vaikka olisi parannuksen tehnytkin
Jeesuksen oppi oli "ennen syntinen, nyt parannuksen tehnyt."
Se on myös nykykristityn Jeesuksen seuraajan oppi.
"Aina vapaasti syntinen - aina Jeesuksen seurassa silti" on taas niiden oppi,
jotka pitävät Jeesuksen ristinkuolemaa halpana.
Miksi Jeesus kuoli ristillä?
Siksi, että meillä on mahdollisuus tehdä parannus
ja alkaa elää Jeesuksen seurassa,
niin kuin Maria Magdaleenakin teki.
Totta, avioliitto on vaikea laji. Tuskin kukaan voi sanoa, että aina on helppoa ollut.
Ja hyvä, että ollaan päästy siihen pisteeseen, että ei esim. eroteta suoraan seurakunnasta
ihmisiä, joille tulee avioero. Tämähän oli vanha vapaiden suuntien menettely.
Mietin tässä, että itselläni on ystävinä ainakin kaksi sellaista naisparivaljakkoa, joista
toinen on miehen ensimmäinen vaimo ja se toinen ystävä toinen vaimo.
Molempien ensimmäisten avioliittojen purkautumisen ymmärrän hyvin, takana on alkoholia ja väkivaltaa.
Äiti pienten lasten kanssa ei vain kerta kaikkiaan jaksanut sitä ruljanssia. Toinen vaimo ei siis ole ollut särkemässä ensimmäistä liittoa, vaan se on mennyt rikki jo ennen uutta kohtaamista. Toinen vaimo taas
toisessa elämäntilanteessa, lapsettomanakin ehkä, on jaksanut taistella miehensä rinnalla,
niin että viina ja väkivalta ovat jääneet ja usko alkanut kantaa. Mutta hyviä ystäviä olen niin molempien vaimojen kuin näiden miestenkin kanssa.
Mutta toisaalta kyllä niiltä, jotka ovat vapaaehtoisesti laumansa pääkaitsijoiksi lähteneet,
voi myös jonkinlaista moraalia odottaa. Se, että piispa asuu vaimonsa kanssa ja samaan aikaan
kulkee vieraan naisen kanssa huru mycket ei kyllä kenellekään esimerkiksi ole.
Tai vastaavasti on näitä viritelmiä, missä toinen vaimo on siepannut ystävättärensä miehen ja sitten,
kun joku kolmas tai oma ystävätär tekee saman, niin johan viha leimahtaa. Siinä ovat sitten jo sukusiteet poskellaan,
ei edes kaikki lapset saman haudan ääreen tahdo sopia, kun katkeruuksia aletaan
haudalla vellata. Sekin on ihan käytännössä nähty. Ei näissä tilanteissa enää ulkopuolisia tuomitsijoita tarvita, ihmiset ovat itse tuominneet itsensä katkeruuteen. Sääli vain viattomina tilanteeseen syntyneitä
lapsia...
Jumalan on tuomio tosiaan. Mutta toisaalta tässä nyky-Suomessa on monia asioita,
jotka Jeesus selkeästi sanoi synniksi, mutta jos nykyihminen sanoo, että se on syntiä,
niin hyvä että ei lynkata. Eli kyllä jonkin asian synniksi sanominen ja sen tuomitseminen koetaan
monissa piireissä samaksi asiaksi. Synnistä ei saisi puhuakaan.
Vaikka menihän se Johannes Kastajaltakin pää, kun otti ja meni sanomaan, että
Herodes ei saa pitää veljensä vaimoa...
Kertomani syntinen nainen fariseuksen huoneessa ei ollut Maria Magdaleena. Maria Magdaleenasta kerrotaan että Jeesus oli ajanut hänestä ulos seitsemän riivaajaa. Jeesus siis paransi hänet, koska tämä oli sairas. Aikaisemmasta syntisestä elämästä ei puhuta, eikä lainaamasi tekstit sellaista osoita.
Sinulla on ehkä tarkoitushakuinen mielipide Jeesuksen aikaisesta juutalaisuudesta jota mm. fariseukset edustivat. Kyllä he armon ja anteeksiantamuksen tunsivat. Ei juutalaisuus tänäänkään ole sellainen armoton uskonto jossa ei anteeksiantamusta tunnettaisi. Se on vain joidenkin kristillisten piirien panettelua jotta näyttäisivät itse vähän paremmilta.
Eivät olleet Jeesuksen opetuslapset ja myöhemmin muutkaan seuraajat mitään pyhimyksiä. Opetuslapset haalivat etummaisia paikkoja tulevasta Jumalan valtakunnasta, olivat epäuskoisia, kieltäjiä ja kavaltaja ja samalla murhaajakin oli joukossa, muutamia syntejä mainitakseni.
Mm. Paavalin 1. kirje Korinttilaisille antaa lisävalaistusta asiaan. Näyttää siltä että siellä tehtiin jopa enemmän syntejä kuin pakanoitten keskuudessa. Arkikokemukseni valossa voisin sanoa melkeinpä samaa tämänpäivän ainakin fundamentalistisista uskonliikkeistä.
Raamattu on nimenomaan hyvin inhimillinen kirja.
Se kertoo synnin ja parannuksenteon,
se kertoo myös synnistä seuranneen tuomion.
Daavidkin surmautti yhden parhaista sotilaistaan.
Hän luuli, että kukaan ei tiedä siitä mitään.
Mutta Jumala näki
ja lähetti profeettansa kertomaan tuomiosta.
Daavid menetti poikansa,
mutta anteeksianto hänellekin oli Jumalalta.
En tiedä, moniko ihminen olisi anteeksiantanut,
vai olisiko vielä kymmenien vuosien päästä muistellut.
Halusin ottaa Maria Magdaleenan esimerkkinä siitä,
miten ihminen tosiaan muuttuu.
On ollut ennen syntinen ja sitten selkeästi kääntynyt Jumalan puoleen.
Hän luopui synneistään ja Jeesus vapautti hänet niistä
henkivalloista, jotka häntä vaivasivat.
Ei hän senkään jälkeen varmasti täysin synnitön ollut,
jokaiselle meille päivän mittaan tulee
vääriä tekoja tai vielä enemmän oikeiden tekojen laistamista,
mukavuudenhalu kun on rakkautta vahvempi monesti,
mutta hän pyrki elämään Jumalan haluamalla tavalla.
Eräs näkökantahan näillä sivuilla on alkanut olla,
että Jeesus karttoi fariseuksia,
mutta viihtyi erinomaisesti syntisten seurassa siitä huolimatta,
tekivätkö nämä parannusta vai ei.
Yleensä kuitenkin oli niin, että Jeesuksen rakkaus
valloitti nämä ihmiset muutamassa tunnissa
ja sen jälkeen he olivat muuttuneita ihmisiä.
Jos he eivät muuttuneet,
eivät heidän ja Jeesuksen polut sen jälkeen välttämättä
koskaan kohdanneet.
Jeesus tarjosi heille rakkautensa,
heidän valintansa oli ottaa se vastaan
tai mennä pois.
Ok, tuo sanonta pahoista hengistä synnin seurauksena voi
olla yleistys. Joskus niin on, joskus ei.
Silti sairauden kohdalla usein on kysymys muusta kuin
pahojen henkien pois ajamisesta.
Pelkkä rukous yleensä riittää.
Jumalan Pyhä Henki rakkaudessaan parantaa sairaan.
Toisaalta jossakin kohden Raamattua sanotaan,
että jos ihminen on puhdistunut,
mutta sen jälkeen palaa entiseen syntielämäänsä,
saattavat entiset henget tuoda mukanaan
vielä joukon uusia.
Ja silloin tosiaan tuon ihmisen loppu on pahempi kuin alku.
Tässä tapauksessa Jeesus ajoi pahat henget pois ja Maria
pysyi Jumalan sanalle uskollisena,
Jumalan suojassa.
No, olihan siellä poikkeuskin,
Juudas oli koko Jeesuksen toiminnan ajan
hänen luottomiehensä,
rahakukkaron vartija,
vaikka Jeesus tiesikin, millainen Juudas oli.
Mutta häntäkin Jeesus rakasti loppuun saakka.
Ei minulla mitään tarkoitushakuisuutta
tai antipatioita juutalaisia kohtaan ole,
pari kertaaa olen piikonut Lontoossa juutalaisperheessä,
samoin naapureinani on ollut tasapuolisesti
juutalaisia ja muslimeja,
Ja toisaalta joukon parhaita muistoja
huolehtivaisuudesta olen saanut aikanaan
Israelissa ollessamme,
kun tulkin kanssa liikkunut
"virallinen tarkkailija",
jolla ei ollut muuta tehtävää kuin seurata mukana,
piti rakkaudella huolta ryhmämme
pikkukaverista.
Ja vastaavasti täällä rajan pinnassa
on jatkuva yhteys rajantakaisiin juutalaisiin.
yhteisiä leirejä ja muuta.
Ihania ihmisiä!
Juutalaisuus ja fariseukset eivät minun mielessäni
tarkoita samaa. Fariseukset kiivailivat
monesti lain kirjaimen puolesta
ja kuten sanoit, Jeesus armahti.
Minusta Helsingin Diakonissalaitoksen sosiaali-eettinen ohjelma narkomaanien auttamisessa on Jeesuksen esimerkin mukaista toimintaa. Siinä apua ja lähimmäisenrakkautta ei ehdollisteta vaan sitä annetaan. Valitettavasti KD:n äärikristityt ovat vastustaneet toimintaa.
On olemassa niin vaikeita tapauksia että olisi eettisesti väärin vaatia ihmistä raitistumaan ennen kuin häntä autetaan. Kysymys on sairaudesta, jota pitää hoitaa. Ohjelman mukaan narkomaaneille annetaan heidän tarvitsemansa huumeannos, asunto, hygienia ja ruoka. Tällä tavalla he välttyvät rikoksilta ja likaisten huumeneulojen aiheuttamilta infektioilta ja mahdolliselta ennenaikaiselta kuolemalta.
Tapasin erään miehen joka kertoi olevansa uskossa, mutta olevansa myös alkoholisti. Kokemuksestaan hän tiesi ettei pääsisi koskaan eroon viinasta, mutta hän uskoo sydämestään Jeesukseen. Voiko väkevämpää todistusta enää olla?
Tästä tulee mieleen Jeesuksen vertaus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä rukoilemassa. Kumpikohan oli vanhurskaampi Jeesuksen mukaan?