Lapualla säästetähän joka paikas. Kuitenkin kaupunkimme johto ja sivistymättämät poliitikot siunasivat liki kymmenkunta milijoonaa eurua maksavan Thermopoliksen olemattoman hankkehen. Olematoon se on sentakia jottei paperilla ole kuin muutama A4 arkkia tekstiä. Näillä rokumentiilla päätetetähän kallis hanke. Oikiasti kysymykses on 40-60 vanahaa milijoona maksava sivistymätöön hanke. Torellisuurs kukan ei tienny päättäessään asiasta juuri mitään. Kyllä koulukersojen vanhempien pitääs kattua kunnan johoron perähän.
Conserto hanke
maksaa liikaa
25357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
että sillä kaupunkimme päättäjät kuvittelevat lisäävänsä menettämäisillään olevan valtansa ja arvovaltansa.
Aikuisten ihmisten kalliita leikkejä.
Herätkää kansa ja perätkää rahojenne tuhlauksen perään!
Eikö se oo joku laajempi juttu eikä mikään paikallinen viritelmä? Sellaasilla on yleensä hommat hanskassa. Jos se tois töitä paikallisille, niin voiko sitä tänä aikana ainakaan sivistymättömänä pitää.
tietääkö Lapuanlehti asiasta mitään. Mukaan "ensimmäisenä Suomessa" vaatisi sentään jonkin verran vahvat perustelut, kun hommaan ollaan valmiita satsaamaan yli kuusi miljoonaa euroa. Kun kerrotte luvun kuudella markoiksi, luulisi kolahtavan.
On teheny jokin pieni yksityynen pulja eli oikiasti mopoluokan yritys. Asiantuntemus Lapualle päin on täysin olematoonta. Sivistynehiä täs hankkehes on vähä.
Pieni laskutoimitus: 6,36 milj euroa jaettuna viidellä vuodella, tekee 1,272 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä summalla palkkaa yhteensä vähintään 20 konsulttia, siis viideksi vuodeksi, vääntämään paperia Lapuan kaupungille. Toivottavasti konsultit ovat edes lapualaisia, ettei tarvitse maksaa muualle.
Lopputuloksista ei kuitenkaan kukaan voi nyt varmuudella sanoa, poikivatko ne mitään uutta lapualaisille yrityksille. Olisiko vielä harkinnan paikka?
On kohtuullista olettaa, että Lapua EI kustanna koko hanketta, vaan jokainen osallistuu samansuuruisella summalla. Oletetaan edelleen, että mukaan tulee kymmenen kuntaa ympäri eurooppaa ja jokainen panee 6,36 miljoonaa euro, tekee yhteensä 63,6 miljoonaa euroa eli mummon markoissa 381,6 miljoonaa markkaa.
Mikähän voisi olla tämän arvoista, tällähä suunnittelee jo uuden ydinvoimalaitoksen?
Vastaan itse: Kuntatasolla EI MIKÄÄN!
uusi kupla lapualaisen veronmaksajan kustannettavaksi.
Toivottavasti kansa ymmärtää pitää juttua silmällä ja vetää
oikeat johtopäätökset aikanaan.
vakavaksi vetää. Luulisi kunnanmiesten äkkiä kertovan lapualaisille painavaa faktaa projektinsa tueksi. Kuulostaa just yhtä ilmassa olevalta ja hataralle perustetulta kuin moni aiempi hiirelle-takki-luokan yritelmä.
Monta viikatemiestä - naistakin on lähtenyt liikkeelle ase lyömäasennossa. Älkää vaan tehkö mitään - kauppakadulle puita ensin - omaperäistä uutta. Mukana monia vastuullisia ihmisiä, ammattitaitoa monesta maasta.
taakkanamme ja usko kaupungin "omaperäisten" projektien viisauteen liian monen säälittävän epäonnistumisen jälkeen on mennyt.
Tarvitaanko muuten monen miljoonan projekti siihen, että kauppakadulle tulee puita. Vai mitä tuo tarkoitti?
Joku seinäjokinen sielä vaan karehtii. Vain Seinäjojella sais mennä hyvin ja muilla huanosti.
varasellainen tietenkin joutuu puolustautumaan, kun tuli siunanneeksi asian, josta ei tiedä kertakaikkiaan mitään. Vastuullinen-sana tämän maailman aikana ei juurikaan meinaa mitään. Ja kun vastuu sitten syystä tai toisesta lankee kannettavaksi, jotkut yritysjohtajat saattavat sen kultaisen kädenpuristuksen kanssa kantaakin, mutta kunnallispoliitikot eivät ikinä.
On tuskin mahdollista, että asiaan lehtiuutisissa tutustuneet tietävät enemmän kuin asiaan paneutuneet. Valtuustossa vastaan panneet, nimien perusteella voi päätellä että he ovat siinä luulossa että he joka asiassa tietävät eniten. Ei sellainen ole mahdollista. Ei kukaan omaa ylivertaisia kykyjä hallita kaikkea.
Jos sulla on tietoa, niin älä panttaa sitä, muuten spekulaatiot vaan jatkuvat.
leveä ja kalju Kauppakatu on omaperäisempää lapualaista kaupunkisuunnittelua kuin puilla viihtyisäksi koristeltu katu, mutta silti - PUITA KAUPPAKADULLE!
Tällä on jo esitettykin mielestäni perusteltu ajatus, ettei kauppakatua pelasteta yksillä puilla. Se olisi vain todellisuuden pimittelyä kuulisien Potjomkinin kulissien tyyliin. Toivotaan, että tuo konserttiprojekti pelastaa Lapuan ja mietitään sitten uudelleen niitä puita.
Niin, missä täällä on muka alettu säästämään? Itse en ole kuullut ensimmäisestäkään säästökohteesta. "liki kymmenkunta miljoonaa euroa maksavan..." Se o vähä reilu 6 milliä, ja eikös EU:kin jotai kustantanu?!? Tuo sun liki 10 milliä ei heitä todellisesta luvusta kuin 24 miljoonaa sun mummon markkaas! Et yhtään yritä paisutella tätä asiaa ainakaa...
Olin lukevinani samasta uutisesta, että Lapuan osuus oli 6,3 milj. josta EU maksoi 3,8 milj. joten jatketaampa tätä "mutu"-keskustelua fakta pohjalta.
(Ymmärsinköhän lukemani oikein?)
Missään ei lukenut että "maksoi" eikä numerotkaan menneet täysin oikein.
Ilkka: "Conserto Solutions-hankkeen kesto on viisi vuotta, ja Lapuan rahoitusosuudeksi tulee 6,36 miljoonaa euroa. Tästä summasta EU-tuki kattaa 2,8 miljoonaa euroa."
Pikkusumma, 21 miljoonaa markkaa tulee Lapuan osuudeksi.
Tämä jutustelu antaa ymmärtää, että kyseessä on suunnitteluhanke. Hanke sisältää toteutuskustannuksia suurimman osan, sellaisia kustannuksia, jotka olisi muutenkin tullut maksettavaksemme.
On hyvä vain, että osa esim. koulujen energiakorjauksista saadaan tänä hankkeen myötä Euroopan unionin maksettavaksi. Harmittaa, miten kevyellä tietopohjalla lähdetään täällä urputtamaan, joku voi ihan uskoakin kirjoittajia.
ja luettele asiatiedot syyttelyn sijaan.
Luulen täällä olevan senverran ajattelukykyisiä yksilöitä liikkeellä, että asiat noteerataan.
faktatiedot eivät ole sen kummempia kuin palstalaistenkaan. Sen verran ympäripyöreätä myyntipuhetta heitti. Mutta jäädään kuulolle, jos vaikka olisi tietoakin...
lue huomisesta lapuan sanomista astetta tarkempia juttuja siitä.
Pysyvät näissä päätetyissä luvuissa. Conserto hankkeen suunnittelija ei ole käynyt täällä lainkaan. Eikä se tuo paikallisen tahonkaan asiantuntemus tekniikasta ja rakentamisesta taida riittää. Meuhkattiin meillä Simpsiöstäkin mittavasti aikanaan samojen sivistyneistöä edustavien henkilöiden toimesta. Nyt pääkonsultti taitaa
tehdä juttuja potkupallosta.
Piti etsiä teille tietämättömille marisijoille vähä faktaa:
Lapuan Solution-kohteet, EU:n investointituki yhteensä
n. 1.222.000 €
Lapuan kaupungin kiinteistöjen ja alueiden energiatehokkuus (EU:n investointituki n. 607.000 €)
1. Energiatehokkaan asutusalueen suunnittelu ja rakentaminen Alanurmoon
2. Energiatehokkaan asutusalueen suunnittelu ja rakentaminen Pouttuun
3. Nahkurin kiinteistön uudet energiatehokkaat ratkaisut
4. Liuhtarin koulun energiatehokkuuden parantaminen
5. Ritamäen koulun energiatehokkuuden parantaminen ja liittäminen kaukolämpöön
6. Lapuan kaupungin omistamien kiinteistöjen energiatehokkuuden valvontajärjestelmä.
Lapuan kaupungin energiaomavaraisuuden edistäminen (EU:n
investointituki n. 615.000 €)
1. Aluelämpöverkon rakentaminen Härsilään
2. Jouttikallion tuulivoimapuiston kokonaisuuden suunnittelu
3. Biokaasulaitoksen integroiminen Kiviniemen alueen energiantuotantoon ja käyttöön.
Että näin.