Jeesus ei

"löytäneekö Hän uskoa maanpäältä kun Hän tulee."

Eikä ole turhaan Jeesus tätäkään sanonut:
"Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"

Eikä ole turhaan Raamatussa sanottu,"kirjain kuolettaa,
mutta Henki tekee eläväksi."
487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kristus, tosin taisi puhua läsnäoleville, noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Ja silloin vastaus oli, ettei ole löydettävissä, sillä se sukukunta ja heimot jota hän silloin etsi, on edelleenkin löytämättä. Se johtunee varsin yksinkertaisesta syystä. Nämä heimot, siis tuo koko silloinen, muinainen Jaakopin sukukunta oli jo kuollut aikoja ennen Kristusta sukupuuttoon ja kadonnut lopullisesti maailmankartalta. Totta tosin on. Jotta juuri Henki tekee eläväksi, mutta kirjain pyrkii sen kuolettamaan. :)

Äänestä
  • Tänäänkin tuo toimii, löytäneenkö usko.
    Usko otetaan pois.

    Äänestä

  • Utelias? kirjoitti:

    Tänäänkin tuo toimii, löytäneenkö usko.
    Usko otetaan pois.

    Noh, asian voi "nähdä" niin monella eri tavalla. Siksi laitankin vähän lisää näkökulmaa mukaan tuohon aattelosi jatkoksi. > Jos usko ei olekkaan niin julkinen asia kuin uskottelet sen itsellesi olevan, niin vastaus on ei, mutta jos asia onkin täysin päinvastoin, niin vastaus on kyllä. Viittaus yleiseen käyttäytymiseen. > Suurien massojen mukaan määritellään moni julkinen asia, muita tuo, ja tullaan myös määrittelemään. (Luojamme, Taivaallinen Isä kuitenkin näkee jokaisen ihmisen sydämeen)
    Ihmiset luopuvat itse uskostaan yleensä, tai sitten uskomisen kohde, siis hän jota totellaan, lopettaa olemassa olonsa. Joka tuntuu monien mielestä mahdottomalta silloin, jos kyseessä on itse kaikkeuden Korkein, Luojamme. Veistele tuota ajatuksiesi partaveitsellä lisää.

    Äänestä

Olet pitkälti oikeassa siinä, että nyt nähtävä usko on sellaista, jota Jeesus mainitsemaasi kohtaa sanoessaan ei uskolla tarkoittanut.'
Ihmiset vain kuvittelevat, että heillä on usko mutta näin ei ole!
Ja Yakov ei tietysti tätä usko?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhaan sanonut kirjoitti:

"löytäneekö Hän uskoa maanpäältä kun Hän tulee."

Eikä ole turhaan Jeesus tätäkään sanonut:
"Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"

Eikä ole turhaan Raamatussa sanottu,"kirjain kuolettaa,
mutta Henki tekee eläväksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu