http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=12065&deptid=127&languageid=3&NEWS=1
Isä Teemulla on hyvä ajatus kultaisesta keskitiestä, vaikka jotkut kysymykset ovat hassuja: "Onko Teillä neuvoja luterilaisille?"
Joka tapauksessa "Pitkän linjan ekumeenikon valintaa piispaksi on tervehditty ilolla sekä katolisessa kirkossa että muissa kirkkokunnissa. Mutkaton ja ystävällinen keskusteluyhteys luterilaisiin ja ortodokseihin jatkuu."
Mutta vielä vaan jaksetaan jauhaa - taaskin yleistyksellä "katolilaiset":
Puolasta Helsinkiin vuosiksi 2001–2008 piipahtanut piispa Józef Wróbel tulehdutti katolilaisten suhteet perusteellisesti. Piispan pahin munaus oli se, että Wróbel erotti suuresti arvostetun isä Jan Aartsin ja pakotti tämän muuttamaan Suomesta. Avarasieluisiin hengenmiehiin tottuneet katolilaiset eivät voineet hyväksyä Aartsin perusteetonta maineen mustaamista."
Isä Teemulla on hyvä ajatus kultaisesta keskitiestä, vaikka jotkut kysymykset ovat hassuja: "Onko Teillä neuvoja luterilaisille?"
Joka tapauksessa "Pitkän linjan ekumeenikon valintaa piispaksi on tervehditty ilolla sekä katolisessa kirkossa että muissa kirkkokunnissa. Mutkaton ja ystävällinen keskusteluyhteys luterilaisiin ja ortodokseihin jatkuu."
Mutta vielä vaan jaksetaan jauhaa - taaskin yleistyksellä "katolilaiset":
Puolasta Helsinkiin vuosiksi 2001–2008 piipahtanut piispa Józef Wróbel tulehdutti katolilaisten suhteet perusteellisesti. Piispan pahin munaus oli se, että Wróbel erotti suuresti arvostetun isä Jan Aartsin ja pakotti tämän muuttamaan Suomesta. Avarasieluisiin hengenmiehiin tottuneet katolilaiset eivät voineet hyväksyä Aartsin perusteetonta maineen mustaamista."
Vastaukset 12
Vanhimmat
Omien mieltymys mukaan sieltä sun täältä valittujen luterilaisten ja katolisten opinkappaleiden sekamelska yhdistettynä yleiseen hömppään = isä Teemu Sipon "kultainen keskitie".
Tuollaiselle Sipon hehkutukselle ja katolisen piispa Wróbelin häikäilemättömälle mustamaalaukselle meidän perheessämme lähinnä nauretaan. Luterilaisilla on täysi syy iloon: he saivat protestanttishenkisen kappalaisen ja muissa suhteissa höyhensarjalaisen "puhetoverikseen" täällä. Muussa tapauksessa sama K&K kirjoittaisi varmaan jo ilkeyksiä aidosti katolisesta piispasta.
Ko. lehti on muutaman kerran viime vuosien aikana puuttunut kielteisessä mielessä kirkkomme sisäisiin asioihin, jotka eivät pitäisi kuulua sille lainkaan.
Mutta mutta .... onhan muutamalla erään srk:n jäsenellä erittäin hyvät välit ko. lehteen ................ ja .................. jääköön nyt sanomatta.
siitähän voi nähdä, että kyseinen lehti on evankelis-luterilaisten toimittamama omaa tiedotustaan varten. Siten on aivan luonnollista, että he kyselevät sitä, mikä heitä kiinnostaa. "Onko Teillä neuvoja luterilaisille?" on täysin asiallinen kysymys, turha sitä on ihmetellä.
Eikö ole vain hyvä, että uusi roomalais-katolinen piispa tulee tutummaksi myös luterilaisille. Teidän oma lehdistönne kirjoittaa sitten oikealla katolilaisella tyylillä, mitä se sitten lieneekään.
Toivottavasti se ei tarkoita pelkästään herjaamista ja häpäisemistä, mihin tässä keskustelussa on saanut jo tottua.
"Mutkaton ja ystävällinen keskusteluyhteys luterilaisiin ja ortodokseihin jatkuu".
K&K:n artikkelin luettuani, olen perin hämmästynyt, kuinka kepein me "käännynnäiset" valitsemme katolilaisuuden. Kirjoista ja elokuvista? Ehkä alan ymmärtämään hieman enemmän konservatiivisia ihmisiä ja häpeäksi tunnustamaan näin uutena katolilaisena heidän mielipiteensä. En kyllä elokuvien perustella valitse uskoani, enkä romaanikirjojen kautta. Näistä saa kyllä tietoa, mutta en näiden perustella kirkkoa ole vaihtanut. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Pitäisikö sittenkin hävetä olla uusi katolilainen? Ei, kyllä minun täytyy itkeä ja nauraa yhtä aikaan. Voi itku!
Ai, miten minä sitten päädyin katolilaiseksi? No, minulla oli niin paljon kerättyä tietoa katolilaisesta kirkosta, että olisi kyllä voinut päätyä ateistiksikin. Mutta ehkä samat periaatteet kirkon oppien kanssa johdatti tähän ratkaisuun, minkä valitsin. Ja hieman ripaus à la carte Karol Wojtylan alias Johannes Paavali II:n pitämiä messuja, joka lähetettiin televisiosta. Taidan sittenkin istua vielä kirkon takana, ehkä loppuelämäni. Kyllä, niin teen. En ole kenenkään puolella, mutta voi minua, minkä joudun myöntämään lukeneeni.
Ei kai voi sanoa, että Jumalan ei tulisi käyttää armonsa välikappaleina vaikkapa elokuvia tai kaunokirjallisuutta? Ei kai armon välikappaleita voi luokitella "arvokkaisiin" ja "hävettäviin"? Armostahan siinä on nimenomaan kyse, kun ihminen kuulee ja tajuaa kutsun tulla katolilaiseksi. Et sinäkään itse sitä ymmärrystä itsestäsi luonut, että sinun tulee kääntyä katolisuuteen. Ehkä se armo valkeni sinulle tiedon etsinnän kautta, mutta miksi jokin muu reitti olisi väheksyttävämpi? Ihmiset ovat erilaisia, Jumala kutsuu jokaista tälle sopivalla tavalla.
Totta kai jokainen kääntymisen tarpeesta tietoiseksi tullut etsii tietoa katolisuudesta erilaisista lähteistä, ja nimenomaan kirkon omista teksteistä: Vatikaanin kotisivuilta, katekismuksesta, infokurssilla suositellusta lukimisesta, jne. Ja luonnollisesti hän seuraa paavin kannanottoja ja esiintymisiä ja lukee kirkkoisiä ja pyhinä kunnioitettujen ihmisten ja nykyajan arvostettujen kirkonmiesten kirjoja. Mutta se ensimmäinen kipinä, joka saa syttymään katolisuuteen, se on hyvin henkilökohtainen asia, ja puhdasta armoa.
Muuten, hyvä kaunokirjallinen teos Maalaispapin päiväkirja (Georges Bernanos) ja hyvä elokuva Thérèse (kertoo pyhän Lisieuxin Thérèse´n elämästä) sisältävät juuri tämän ydinsanoman: kaikki on armoa.
Olipa kuvottava haastattelu! Keskinkertaisuuden, mitättömyyden ja eunukkiuden ylistys! Kuinka jäljessä ajastaan voi olla??? Kaipaako meidän aikamme muka löperöä höpinää, pateettista taskulämmintä uskontoa? John Vikström-tyylistä ympäripyöreätä "rakkauden" pohdiskelua? Opin, traditioiden, tunteiden ja kontroversioiden panemista maton alle? Jossain keskustelussa luin tällaisen ajattelutavan yhdistämisen Pentti Arajärvi-tyyppisiin miehiin. Mielestäni tämä on todella loistava kuva asiasta.
Mitä jos olisin saanut uskoni tulleen tähän kirkkoon Manaajan 1-3 leffoista ja Dan Brownin kirjoista, Enkeleitä ja demoneja? Uskoistko minun olevani silloin kutsuttu tähän kirkon yhteyteen? Minä en. Eikö tämä takia konservatiiviset ole huolissaan ja peloissaan? Ehkä kutsu elokuvista ja kirjoista on yhtä hyviä, mene ja tiedä.
Jos saan kertoa luterilaisesta papista sen verran. Tämä on tositapahtuma hautajaista: Minun työtekijäni tuttu piti haudata eräänä lauantaina. Sinne sitten tuli pappi, naispappi. Tiedän, ettei sillä ole väliä, mikä sukupuoli on luterilaisuudessa. Mutta hän tuli töihin juovuksissa. Kysyin työntekijältäni: Eikö kukaan tehnyt valitusta papista? Työntekijäni sanoi vain: Olisi ehkä pitänyt, mutta niin täydellisesti he olivat shokissa, ettei tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä ja olla.
Ehkä pappisnainen oli ottanut Pohjanmaan kautta ehtoollisviiniä. Tätäkö mekin tässä kirkossa haluamme? Sirkushuveja? Vai rituaaleiden vuoksiko me istutaan kirkossa kirkon velvotteiden takia? Romaanit ja leffat saavat minun ajattelemaan, mutta ei Manaajista tai Enkeleitä ja demoneista uskoani ole tuonnut. Puhumattakaan da Vinci koodista. Toivottavasti kirkon seinät edes kuuntelevat Jumalan sanaa. Ehkäpä Pyhän Henrikin kadetraalin katto pysyy sen ansiosta ylhäällä vielä.Ja toivottavasti pitkään.
esta.
Täytyy vielä lisätä naispapin repliikin. Hän oli huutanut puheensa jälkeen "Musiikkia, please!". Ehkäpä sitten tällaisia pappeja katolinen kirkko oikeasti tarvitsee?
Kyllä kaikkia pitää kunnioittaa. Siitä on lähdettävä, vaikkakin usko olisi saatu mistä. Kuitenkin artikkelin kirjoitustyyli saa veren kiehumaan. Munauksia on tehty itse kukin, mutta munaukset täytyy pystyä antamaan anteeksi ja katsomaan eteenpäin, sillä yksikään sielunkutsu ei munauksista huolimatta pidä henkeämme yllä. Sen voimme tehdä vain yhdessä.
Toivon, että joskus ykseys tulee, mutta niin kauan kun luterilainen kirkko yrittää ykseyttä omaa väkeensä, niin kauan saadaan juosta luterilaisen kirkon perässä. Väkipakolla tehty ykseys hajottaa omiakin kirkkoja. Ehkä sitten ykseys tulee kun luterilainen kirkko tajuaa lopettaa miellyttämästä sirkushuveilla ja ymmärtää, että ne jäävät kirkon yhteyteen, jotka sitä todella haluavat. Jääköön sitten yksi tai miljoona kirkkonsa jäseneksi. Ja paljon myös täytyy Vatikaanissa muuttua opit ennen kuin voimme olla yksiä ja yhtyä huutamaan yhdessä, musiikkia, please!
"Romaanit ja leffat saavat minun ajattelemaan, mutta ei Manaajista tai Enkeleitä ja demoneista uskoani ole tuonnut. Puhumattakaan da Vinci koodista."
En tarkoita ilkeillä, pyydän anteeksi suorasukaisuuttani, mutta nuo mainitsemasi teokset kertovat sinusta, eivät isä Siposta. Kun puhutaan kaunokirjallisuudesta ja elokuvista, jotka voivat synnyttää innostusta katolisuutta kohtaan, kenties sinulle tulee assosiaatio mainittuihin teoksiin, minulle ne eivät olisi juolahtaneet mieleen.
Eräässä toisessa haastattelussa, olisikohan ollut aamu-TV:ssä, isä Sippo kertoi lukeneensa lukiolaisena Isä Camillo -kirjoja ja kiinnostuksen katolisuuteen heränneen niistä. Siis toistan: kiinnostuksen. Ei isä Sippo sellaista sanonut, että romaanit ja leffat ja muut "sirkushuvit" (kuten sinä sanot) olisivat osa uskonharjoitusta. En oikein ymmärrä, mitä sinä tämän haastattelun perusteella pelkäät tai kauhistelet.
Mitä sinä odotat minun vastaavani tähän? Voithan kyllä loppuun lukea tämä ketjun, koska olen sanonut:
"Kyllä kaikkia pitää kunnioittaa. Siitä on lähdettävä, vaikkakin usko olisi saatu mistä. Kuitenkin artikkelin kirjoitustyyli saa veren kiehumaan. Munauksia on tehty itse kukin, mutta munaukset täytyy pystyä antamaan anteeksi ja katsomaan eteenpäin, sillä yksikään sielunkutsu ei munauksista huolimatta pidä henkeämme yllä. Sen voimme tehdä vain yhdessä."
Eiköhän tuo vähän auta ymmärtämään. Minä taas en ymmärrä, miksi emme ole aikaan saanet yhteistä maksua, jolla voitaisimme keskittyä ensin korjamaan tilat kuntoon? Kuka sen tekee, jos emme me? Vapaa-ehtoisia summia kiitettävästi tulee, mutta mitä me odotamme? Ihmettäkö?
Haukkumalla toisia ja banderollia kantamalla saamme kirkossa hajanaisuutta. Minulla ei ole isä Sippoa mitä vastaan, mutta nyt ne munaukset pitää unohtaa ja katsoa, kuinka voimme ykseyttää itsemme takaisin normaalitilaan.
Mitä jos valjastetaan nämä parjauasenergiamme positiiviseksi energiaksi kirkon hyväksi? Tämä olisi paljon parempi tapa ajaa omia "napa-etujamme". Emme me riitelemällä kehitä kirkkoa. Onko tämä vaikeata näinkin korkeastikoulutettuille? En todella usko jatkuvasta nälvimisestä olevan mitään hyötyä. Tämä on jatkunut pitkään. Silläkin välillä oltaisiin tehty paljon hyvää yhdessä. Suurinosa on onneksi haluttomia puuttumaan riitelyyn, mutta se pienikin ryhmä saa suurta negatiivistä aikaan. Jos käännettäisimme tämän positiivikseksi, monet huomaavat asioissa olevan jotain hyvää ja ajattelisivat asioita monipuolisemmin. Kaikki ei koskaan saa mukaan, mutta negatiivisellä ajatuksilla vähemmän.