Kun pysähtyy katsomaan ihmisiä huomaa, että mikään ei enää riitä, pitää saada kaikkea enemmän ja enemmän hinnalla millä hyvänsä. Tulee mieleen , että onko ihminen niin vieraantunut itsestään ettei osaa "keskustella" itsensä kanssa ja huomata, että näinkin on hyvä. Näyttää siltä, että kaiken haluamisesta tulee kierre, sitä puskee hiki päässä eteenpäin saavuttaakseen jotain ja kun sen saavuttaa ei siihen olekaan tyytyväinen on saatava jotain muuta. Tuntuu, että se johtuu siitä, ettei osaa enää päättää mitä oikeasti haluaa eikä siksi arvosta saavutuksiaan.
Tämä pätee melkein kaikkeen; raha, parisuhteet, työ, muu materia.
Itse tunnistan itseni tuollaiseksi ihmiseksi tai siis olleeni ihminen jolle ei mikään riitä, mutta elämä pysäytti ja pakotti miettimään asioita uudestaan. Minun kohdallani mikään ei riitä- tauti oli parisuhteet ts. miehet. Ei riittänyt yksi, ei kaksi ei kolmekaan, kaikki piti saada, tunsin oloni vain hyväksi kun sain huomiota ja sain miehet kierrettyä sormeni ympärille. Pompottelin ja potkin päähän, petin, jätin, valehtelin, lopulta kukaan ei riittänyt.
Luulin, että se tekee ihmisestä hyvän, kun moni rakastaa, en tiennyt ettei siihen tarvita kuin yksi ja jota rakastaa takaisin.
Kaikki aikani meni miesten miettimiseen ja siihen kuinka saan pokattua kenetkin, koulussa, töissä ja vapaa-ajalla sekä myös siihen, että lopulta alkoi omatuntoni heräillä ja sitten aloin sairastella, jolloin huomasin myös sen, että kuinka yksin loppujen lopuksi olin. Sairasteluni ei ollut vakavaa, mutta rajoittavaa ja vietinkin aikaa paljon omissa oloissani jolloin oli pakko ajatella, tehdä matka omaan itseeni ja nähdä mikä minä olen ja mitä minä haluan.
Siihen asti kuvittelin muutenkin vain rahan ja omaisuuden tuovan onnea, niitä minulla ei ole tälläkään hetkellä , mutta minulla on rakkaus ja se riitää minulle, enää en halua siitä luopua, vaikka joskus kaipaankin eläämäni sotkuja ja tunnekuohuja sekä sitä värinää mitä uudet ns. "rakkaudet" tuovat tulleessan, mutta tiedän, että se on vain sitä huumaa. Rakkaudessani on arki tänä päivänä, ollut jo pitkään, mutta se on kauneinta arkea mitä voisin kuvitellakaan.
Tämä pätee melkein kaikkeen; raha, parisuhteet, työ, muu materia.
Itse tunnistan itseni tuollaiseksi ihmiseksi tai siis olleeni ihminen jolle ei mikään riitä, mutta elämä pysäytti ja pakotti miettimään asioita uudestaan. Minun kohdallani mikään ei riitä- tauti oli parisuhteet ts. miehet. Ei riittänyt yksi, ei kaksi ei kolmekaan, kaikki piti saada, tunsin oloni vain hyväksi kun sain huomiota ja sain miehet kierrettyä sormeni ympärille. Pompottelin ja potkin päähän, petin, jätin, valehtelin, lopulta kukaan ei riittänyt.
Luulin, että se tekee ihmisestä hyvän, kun moni rakastaa, en tiennyt ettei siihen tarvita kuin yksi ja jota rakastaa takaisin.
Kaikki aikani meni miesten miettimiseen ja siihen kuinka saan pokattua kenetkin, koulussa, töissä ja vapaa-ajalla sekä myös siihen, että lopulta alkoi omatuntoni heräillä ja sitten aloin sairastella, jolloin huomasin myös sen, että kuinka yksin loppujen lopuksi olin. Sairasteluni ei ollut vakavaa, mutta rajoittavaa ja vietinkin aikaa paljon omissa oloissani jolloin oli pakko ajatella, tehdä matka omaan itseeni ja nähdä mikä minä olen ja mitä minä haluan.
Siihen asti kuvittelin muutenkin vain rahan ja omaisuuden tuovan onnea, niitä minulla ei ole tälläkään hetkellä , mutta minulla on rakkaus ja se riitää minulle, enää en halua siitä luopua, vaikka joskus kaipaankin eläämäni sotkuja ja tunnekuohuja sekä sitä värinää mitä uudet ns. "rakkaudet" tuovat tulleessan, mutta tiedän, että se on vain sitä huumaa. Rakkaudessani on arki tänä päivänä, ollut jo pitkään, mutta se on kauneinta arkea mitä voisin kuvitellakaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet paljolti oikeassa. On kuin eläisimme oravanpyörässä, kun yksi esim. materia on saavutettu pitää alkaa haalimaan lisää. Yhteisökin jollain tapaa vaikuttaa tähän. Pitää olla hienot huonekalut, hyvä auto, pitää harrastaa ja matkustella, kun naapuritkin näin tekevät.
Myös aika on kiireisempää mikä helposti johtaa siihen että lapsille helposti annetaan turhankin paljon aivan kuin hyvitykseksi omasta kiireestä ja huojennukseksi huonolle omalle tunnolle.
Sanoisin että meillä kaikilla on varmasti aiemmasta elämästämme sellaisia asioita joita nyt tekisimme toisin.
Ratkaisumme nuoruudessamme ja myöhemmin ovat muotoutuneet sen ajan ja tarpeiden mukaan. On paljon ihmisiä jotka eivät jostain syystä ole kohdanneet ystävää tai omaa ystävää, rakasta.
Olet kuitenkin antanut sen hetken kokemuksen kertomillesi henkilöille, nautintoja ja surua. Aika parantaa haavat ja kokemuksista opitaan, itse kukin.
Usein on että jokin asia meitä pysäyttää. On tilinteon aika.
Vaikka raha ja omaisuus ovat tärkeitä emme niitä saa lähtiessämme mukaamme, tosin ne elämäämme helpottavat.
Itsekkin elämässäni monenlaista kokeneena toivon kaikkea hyvää terveyteesi kuin rakkauteesikin.
Itselleenkin pitää oppia antamaan anteeksi ja myös itseään rakastamaan. Näin voi rakastaa myös muita.
Olen onnellinen puolestasi.
Luin kirjoituksesi näinkin myöhään ja yön hiljaisina tunteina tullessani kotiin, ajattelin kirjoittaa ajatuksiani sinulle.
Kirjoittamasi asiat ovat monille juuri tätä päivää. Pyrkimykset kilpailutilanteissa vievät ihmistä enempi ja enempi kauaksi aidoista ja positiivisista tuntemuksista. Silloin tulee väkisin oma ahdistuneisuus, kykenemättömyys omaan itseensä, sen hetkiseen elämään. Elämäänsä ei osaa elää, eikä sitä pysty kokemaan itselle sillä hetkellä ainutkertaiseksi.
Kirjoituksesi luettuani tulin jotenkin surulliseksi, kuinka hyvän elämän itse olen saanut äidinmaidosta alkaen. Koskaanhan ei voi tietää tulevaisuudesta, mitä se tuo tullessaan, sairautta tai muuta surua.
Sinut pysäytti kirjoittamasi sairaus, jolloin laitoit elämäsi järjestykseen. Sinulla oli aikaa ajatella elettyä elämää ja huomata myös ne pienet ja tärkeät asiat, joista voit nauttia ja olla onnellinen, myös sisäisesti.
Hoida rakkauttasi oikein, olethan sen ansainnut!
Oho, johan vierähti aikaa....
tuli mieleeni täällä chat- ja keskustelupalstoilla oleva kilpailutilanne.. jos joku on paljon esillä tarkoittamatta sillä mitään pahaa tai hakematta mitään sen kummempaa huomiota ja kirjoittaa vain kirjoittamisen ilosta.. niin aina löytyy jostain joku, joka ymmärtää sen vain oman egon pönkittämiseksi ja huomionhakuisuudeksi.. ja yrittää kaikinkeinoin mustamaalata tätä kyseistä kirjoittajaa..
onko kyseessä pelkkä kateus kirjoittajaa kohtaan.. katkeruus siitä, että toinen on niin avoin, että kirjoittelee paljon.. minun kohdallani kyse on siitä, että kirjoittaminen on minulle ilo.. en hae kirjoittamisella mitään ylimielisyyttä tai toisen yläpuolella olemista..
minulla on kuitenkin pokkaa sanoa, että en minä ole muita parempi.. enkä minä ole muita viisaampi.. enkä varmasti ulkonäöllisestikään kauniimpi ja ihanampi kuin muut naiset..
usein kirjoitan viestit huumorilla tarkoittamatta satuttaa niillä ketään.. tottakai se satuttaa, jos toinen tietoisesti ivaa ja halveksii.. mutta yritän ottaa sen tilanteen vain sillä, että toisella on jostain syystä paha olo ja hän haluaa purkaa sen muhun..
en tiedä, miksi kirjoitin tämän viestin juuri sinun viestisi alle.. jotenkin vaan sinun viestisi pysäytti ajattelemaan ja kertomaan omia ajatuksiani..
kokenut näitä palstoja miksikään kilpailutantereiksi, vaikka sen tuntuman jotkut täällä ovat saaneetkin. Toisilla on enempi aikaa olla koneella, jolloin tulee kirjoitettua enemmän kuin muualla työssä olevat.
Kirjoittamisen ilosta tänne tulisikin kirjoittaa, eli ei saisi sekoittaa omaa elämäänsä, jos ei pysty niitä "oikeasti" erottamaan. Muutenhan realielämä häiriintyy ja siitä seuraa jo suurempaa haittaa ihmiselle itselleen.
Olen kanssasi samaa mieltä, että kateus ja kilpailu vaikuttaa kirjoituksiin negatiivisesti. Tai, mikäpä minä olen muiden puolesta puhumaan, saatikka ohjeita jakamaan, mutta uskoisin kaikkien omaavan omat mielipiteet asioihin, niinkuin sinäkin olet ilmaissut asiat omalla tavallasi.
Aina tulee olemaan eri lailla lukevaa kirjoittajaa, joille olet kirjoituksesi tarkoittanut. Avoimuus kuuluu osana meihin jokaiseen. Mutta avoimuus näissä keskusteluissa verrattavissa realiavoimuuteen - niissä on suuri ero, ainakin itselleni. Ihminen on ollut aina ihmiselle susi.
Minä koen olevani oma itseni juuri tässä ja nyt, sen enempää tai vähempää nöyristelemällä tai olemalla ylimielinen kenellekään.
Mainitsit huumorista, joka kuuluu ehdottomasti osana näihin keskusteluihin. Senkin ymmärtämisessä on suuria eroavaisuuksia, jolloin voi loukata huomaamatta toista. Eri puolella suomea asuvat, saatikka ulkomailta muuttaneet eivät voi millään ymmärtää yksi yhteen huumoria.
Sinun kirjoitukseesi oli minun todella helppo jatkaa, jostain kumman syystä.
Olisiko samapokkaisuutta.;)
DESIDERATA
Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä ja muista mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.
Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.
Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.
Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia, sillä he ovat kiusana hengellesi.
Jos vertaat itseäsi muihin, niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina on ja tulee olemaan suurempia ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.
Iloitse suorituksistasi samoin kuin suunnitelmistasi.
Ole kiinnostunut omasta urastasi vaikka se olisi vähäpätöinenkin.
Se on kuitenkin vankka kiinnekohta ajan vaihtelevissa kohtaloissa.
Ole varovainen liikeasioissa, sillä maailma on kieroutta täynnä.
Älä silti sulje silmiäsi hyveiltä.
Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin ja elämä on täynnä sankaruutta.
Ole oma itsesi äläkä pelkää olla hellä.
Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen, sillä kaiken arkipäiväisen roudan keskeltä se nousee kuin ruoho - tuoreena joka kevät.
Ota opiksesi vuosien neuvoista ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.
Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä ja yksinäisyydessä.
Ole sovussa Luojasi kanssa, millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa, olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.
Maailmassa on paljon petosta, riistoa ja särkyneitä unelmia, mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.
*Tuntemattoman ajattelijan elämänohjeet vuodelta 1692*