Monille meistä on virkistävää, kun saamme tutustua uusiin ihmisiin. Pinnallinen tuttavuus ei tosin yleensä aina nosta edes ristiriidan aiheita esiin, kun taas syvällinen tutustuminen vaatii aikaa ja vaivaa, ja ateistille se on vielä kaiken lisäksi riskialtista. Itseensä tutustuminen voi olla ateistille vielä vaivalloisempi tutkimusmatka, vaikka siitä olisikin hänelle paljon hyötyä. Kun hän oppisi tuntemaan oman talonsa pimeät nurkat ja valoisat salit, suljetut ovet ja tuuletetut ovet, se huojentaisi ja auttaisi häntä viihtymään paremmin itsessään.
Monelle ateistille tällainen itsensä tutkiminen on kuitenkin liian uhkarohkea teko, ainakin liian suurina annoksina. Itsekeskeinen ihminenhän on luonut vuosien varrella itsensä omaksi lempilapsekseen, joka pyörii vain omien asioidensa ympärillä. Tämän lempilapsen erinomaisuuttahan kukaan ei sitten saa kyseenalaistaa. Ja niin tällainen henkilö mieluummin vaikka valehtelee omaan pussiinsa, sievistelee ja etsii sopivia alibeja, kuin tunnustaa omat virheensä.
Sisin minämme on näkymätön ulkopuolisten katseilta. Se on usein kätketty itseltämmekin. Emme tiedä kaikkea itsestämme, emmekä aina ole asiantuntijoita edes oman elämämme hallinnassa. Sanojen ja tekojen peili näyttää vain osan olemuksestamme. Tie itsensä tuntemukseen on pitkä, ja tällä pitkällä ja vaivalloisella matkalla auttavatkin ja lohduttavat silloin Paavalin viisaat ja opettavaiset sanat: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista".
Kun tulemme uskoon tai olemme uskossa, niin silloin on vapauttavaa kuitenkin se, että meidän ei tarvitse olla suuria, menestyviä ja onnistuvia. Meidän ei tarvitse silloin enää jatkuvasti verrata itseämme toisiin, jotta näkisimme kuinka hyviä olemme. Jos olisimme antaneet itsemme rappeutua valheellisiksi olennoiksi, joka vastaisi vain ihannekuvaa itsestämme, voisikin käydä niin, että kuulisimme Jumalan kerran sanovan meille: En tunne sinua".
Jos kiinnitämme liikaa huomiota omaan erinomaisuuteemme, etäännymme Jumalan armosta ja rauhasta. Kirkkokäsikirjassa sanotaankin oivallisesti: "Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana". Tässä on se itsensä tutkiskelun siunaus, joka johtaa meidät turvautumaan Vapahtajaan.
Monelle ateistille tällainen itsensä tutkiminen on kuitenkin liian uhkarohkea teko, ainakin liian suurina annoksina. Itsekeskeinen ihminenhän on luonut vuosien varrella itsensä omaksi lempilapsekseen, joka pyörii vain omien asioidensa ympärillä. Tämän lempilapsen erinomaisuuttahan kukaan ei sitten saa kyseenalaistaa. Ja niin tällainen henkilö mieluummin vaikka valehtelee omaan pussiinsa, sievistelee ja etsii sopivia alibeja, kuin tunnustaa omat virheensä.
Sisin minämme on näkymätön ulkopuolisten katseilta. Se on usein kätketty itseltämmekin. Emme tiedä kaikkea itsestämme, emmekä aina ole asiantuntijoita edes oman elämämme hallinnassa. Sanojen ja tekojen peili näyttää vain osan olemuksestamme. Tie itsensä tuntemukseen on pitkä, ja tällä pitkällä ja vaivalloisella matkalla auttavatkin ja lohduttavat silloin Paavalin viisaat ja opettavaiset sanat: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista".
Kun tulemme uskoon tai olemme uskossa, niin silloin on vapauttavaa kuitenkin se, että meidän ei tarvitse olla suuria, menestyviä ja onnistuvia. Meidän ei tarvitse silloin enää jatkuvasti verrata itseämme toisiin, jotta näkisimme kuinka hyviä olemme. Jos olisimme antaneet itsemme rappeutua valheellisiksi olennoiksi, joka vastaisi vain ihannekuvaa itsestämme, voisikin käydä niin, että kuulisimme Jumalan kerran sanovan meille: En tunne sinua".
Jos kiinnitämme liikaa huomiota omaan erinomaisuuteemme, etäännymme Jumalan armosta ja rauhasta. Kirkkokäsikirjassa sanotaankin oivallisesti: "Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana". Tässä on se itsensä tutkiskelun siunaus, joka johtaa meidät turvautumaan Vapahtajaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ilmoitin viestisi poistoon. ei kuulu tälle palstalle.
huomaan, että olet lukenut ABC-kirjan.
Upean lämminhenkistä, syyttelemätöntä, empaattista ja nöyrää tekstiä! Kiitos viellä kerran!
Sisällä on pimeää. Jos tekee laatikkoon reiän ei pimeä tule ulos vaan valon pitää mennä laatikon sisään
Ja tässä on kristityn tehtävä saada jostakin valo ateistin sisään! Onko ehdotuksia?
Tsaijaijai, vai että "pimeät reiät" ja "sisään menemiset" sinulla vai mielessä!:D Eikös tuo nyt ole teille jo sitä kuuluisaa syntiä?
Sisällä on pimeää. Jos tekee laatikkoon reiän ei pimeä tule ulos vaan valon pitää mennä laatikon sisään
Ja tässä on kristityn tehtävä saada jostakin valo ateistin sisään! Onko ehdotuksia?
Perinteisesti kristityt ovat suurentaneet peppureikää kaikilta vastasyntyneiltä noin uskoessaan.
Itsetuntemukseen kannattaa toki pyrkiä, mutta epäilen suuresti sitä, onko usko eduksi tuolle pyrkimykselle.
Buddhalaisittain voisi todeta, että sana "jumala" on usein yksi niitä suurimpia esteitä tiellä itsetuntemukseen. Siksi buddhalaisuudessa vältetään jumalasta puhumista. Se ei ehkä ole hyödyllinen edes käsitteenä, saati sitten jonain todelliseksi kuviteltuna uskon objektina.
Paavalin itsetuntemuskin taisi olla hieman hutera. Ei hän muuten olisi vähätellyt itseään. Jos ihmisellä on terve suhde itseensä, ei hänen tarvitse vähätellä eikä suurennella omaa merkitystään.
Keksitkö ihan itse näitä aivottomuuksia, vai kopioitko niitä jostakin, siinä tapauksessa, mistä?
En oikein usko tuollaisen ylenpalttisen ylenkatseen, tietämättömyyden, ylpeyden ja sydämettömyyden olevan sen oikean reitin teoreettisiin taivaan nautintoihin.
Itse asiassa taidat olla trolli: kirjoitat juuri käänteisesti kirjoituksesi ideaa vastaan. Olet aika hyvä trolli, propsit sulle. Jos vakavissasi kirjoittaisit tuollaista ja oikeus ja jumala oikeasti olisivat olemassa, niin kaltaisesi mätänisivät Helvetissä. ; )
"Monelle ateistille tällainen itsensä tutkiminen on kuitenkin liian uhkarohkea teko, ainakin liian suurina annoksina. Itsekeskeinen ihminenhän on luonut vuosien varrella itsensä omaksi lempilapsekseen, joka pyörii vain omien asioidensa ympärillä. Tämän lempilapsen erinomaisuuttahan kukaan ei sitten saa kyseenalaistaa. Ja niin tällainen henkilö mieluummin vaikka valehtelee omaan pussiinsa, sievistelee ja etsii sopivia alibeja, kuin tunnustaa omat virheensä."
Löysin vasta sen jälkeen itseni kun minusta tuli ateisti. Minkäs ympärillä uskovainen toimii jossei oman pelastuksensa ympärillä? Ei missään muualla ole niin mahtavaa määrää itsetutkiskelukirjoja kuin kristillisissä piireissä. Jokainen kynnelle kykenevä saarnaaja alkaa lisätuloikseen tuottaa kirjoja, joissa kehoitetaan tutkimaan itseä eri tavoilla. Monissa kristillisissä piireissä on sellainen tietynlainen ihmisryhmä joka on keskittynyt itseensä ja syntisyyteensä niin paljon, että elämä hämärtyy. Kuvailemasi käyttäytymismalli esiintyy kaikissa ihmisryhmissä ja kantaa nimeä narsistinen luonnehäiriö. Kristilliset piirit houkuttelevat luonnevikaisia narsisteja, koska suurinta osaa uskovaisista on helppo hallita ehdollistumisen takia.
"Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana"
Oikea itsensä tunteminen näkyy vastaanotetun tiedon kriittisenä tarkastelemisena ja sen vertaamisena jo tiedettyihin tosiasioihin. Niihin ei kuulu mielikuvitustarinat ilman todisteita.