Toinen maailmansota alkoi 70 vuotta sitten, 1.9.1939, kun Saksa hyökäsi Puolaan. Sota sai alkunsa, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat viikkoa aiemmin ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen. Euroopan kaksi pahinta diktaattoria liittoutuivat monien maiden ja satojen miljoonien ihmisten kustannuksella. Sopimukseen liitetyllä salaisella lisäpöytäkirjalla Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Neuvostoliitto antoi Saksalle vapaat kädet mellastaa mm. Puolassa. Hitler lupasi Stalinille Itä-Puolan, Baltian maat ja Suomen.
Saksa saattoi hyökätä Puolaan ilman pelkoa Neuvostoliiton puuttumisesta asiaan. Päinvastoin: kun Puolan armeija oli lyöty, Stalin onnitteli lämpimästi liittolaistaan Hitleriä. Kun oli varmistunut, ettei Puolan armeija pystyisi vastarintaan, Stalin käski puna-armeijan hyökkäämään Itä-Puolaan. Virallisesti Neuvostoliiton panssarit tunkeutuivat Puolaan ”vapauttajina”, kuten kaikkialle muuallekin, minne hyökkäsivät. Samalla venäläiset "vapauttivat eli murhasivat" yli 4000 puolalaista upseeria Katynin metsässä. Tämän rikoksen tunnusti vasta Jeltsin 1990-luvun alussa. Pian hyökkäyksen jälkeen olikin sopimuksen keskeinen osa, Puolan jakaminen suoritettu.
Myöhemmin syksyllä tuli Baltian maiden ja Suomen vuoro. Pelottelemalla, uhkailemalla ja kiristämällä Neuvostoliitto sai kuristusotteen Baltian maista näiden luovuttaessa tukikohtiaan puna-armeijan käyttöön. Lopulta Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon.
Myös Suomelle oli varattu oma paikkansa liittolaisdiktaattorien kaavailuissa. Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme marraskuun lopussa 1939. Tarkoituksena oli edetä Helsinkiin kahdessa viikossa, murskata Suomen armeija ja asettaa Kuusisen nukkehallitus valtaan. Toisin kuitenkin kävi. Valtavalla ylivoimalla hyökännyt vihollinen lopulta torjuttiin ja sille tuotettiin valtavat tappiot. Neuvostoliitto sai maksaa kalliin hinnan yrityksestään. Ainakin 200.000 venäläistä kaatui talvisodassa. Osa venäläisjoukoista yritti katkaista Suomen Oulun korkeudelta. Tässä yrityksessä suomalaiset joukot tuhosivat 163. ja 44. divisioonan jokseenkin täysin Suomussalmella.
Suomen ankara vastarinta johti lopulta siihen, että Stalin oli valmis tekemään rauhan, joka solmittiin maaliskuun 12. päivänä 1940. Suomalaiset lopettivat tulituksen samana päivänä, venäläiset seuraavana. Rauhansopimuksessa Suomi joutui luovuttamaan viholliselle jopa alueita, joita se ei ollut koskaan onnistunut valtaamaan, mm. Viipurin. Pääasia oli kuitenkin saavutettu: Suomi säilyi itsenäisenä ja demokraattisena maana eikä armeijaa lyöty.
Suomen armeija ja kotirintama olivat osoittaneet, että täysin ylivoimaistakin vihollista vastaan kannattaa taistella, kun pelissä ovat oman isänmaan kohtalo ja koko kansan elämä ja tulevaisuus. Baltian maat valitsivat toisen tien liittyessään ”vapaaehtoisesti” ”neuvostokansojen onnelliseen perheeseen” 1940. Viro, Latvia ja Liettua saivat kärsiä Neuvostoliiton miehityksestä ja sorrosta seuraavat 50 vuotta.
Saksan ja Neuvostoliiton 23.8.1939 allekirjoittamaa sopimusta kummasteltiin sekä aikanaan että myöhemminkin. Ihmeteltiin, miten toisistaan aatteellisesti niin kaukana olevat diktaattorit saattoivat liittoutua keskenään. Selitys on yksinkertainen: Stalinin ja Hitlerin maailmankatsomukset poikkesivat hyvin vähän toisistaan. Molemmat diktaattorit halveksivat demokratiaa ja ihailivat totalitarismia: johtaja käskee ja kansa tottelee. Kummallekaan ihmiselämä tai ihmisoikeudet eivät merkinneet mitään. Kumpikin kunnioitti vain voimaa ja halveksi heikkoutta. Molemmat olivat valmiit uhraamaan vaikka puolet oman maansa kansalaisista saavuttaakseen henkilökohtaiset tavoitteensa. Stalin ja Hitler edustivat samaa aatetta, kommunismia ja fasismia. Vähäisistä eroistaan huolimatta nuo ideologiat ovat yhtä ja samaa aatetta. Stalinin ja Hitlerin sopimuksen tekemistä paljon suurempi ihme oli, että 1941 Stalin, Roosevelt ja Churchill, diktatuuri ja demokratia, liittoutuivat.
Sodan jälkeinen Saksa on tehnyt tilinsä selväksi historiansa kanssa. Saksa tunnustaa syyllisyytensä 2. maailmansotaan. Nyky-Saksa on perin juurin demokraattinen maa, joka kaikin keinoin pyrkii välttämään historian virheet. Neuvostoliitto/Venäjä on valinnut toisen tien. Vaikka koko muu maailma näkee Neuvostoliiton syyllistyneen sodan aloittamiseen ja käsittämättömiin julmuuksiin, sekä edesmennyt Neuvostoliitto että sen jälkeläinen Venäjä ovat eläneet, kuin mitään ei olisi tapahtunut: kaikki muut olivat syyllisiä sotaan, mutta Neuvostoliitto oli sodan ainoa sankari. Putin jopa yrittää sysätä sodan kokonaan länsimaiden niskoille ja lainsäädännöllisin keinoin vaientaa tätä ”totuutta” epäilevät kansalaisensa. Tämä käytös osoittaa, että Venäjä ei vieläkään ole sinut menneisyytensä kanssa. Vasta sitten, kun Venäjä oppii elämään demokratiassa ja kunnioittamaan muita maita, sillä on ehkä edellytykset nousta sivistysvaltioiden joukkoon ja saada kunnioitusta osakseen. Tähän kuluu vielä aikaa, luultavasti useita vuosikymmeniä.
Saksa saattoi hyökätä Puolaan ilman pelkoa Neuvostoliiton puuttumisesta asiaan. Päinvastoin: kun Puolan armeija oli lyöty, Stalin onnitteli lämpimästi liittolaistaan Hitleriä. Kun oli varmistunut, ettei Puolan armeija pystyisi vastarintaan, Stalin käski puna-armeijan hyökkäämään Itä-Puolaan. Virallisesti Neuvostoliiton panssarit tunkeutuivat Puolaan ”vapauttajina”, kuten kaikkialle muuallekin, minne hyökkäsivät. Samalla venäläiset "vapauttivat eli murhasivat" yli 4000 puolalaista upseeria Katynin metsässä. Tämän rikoksen tunnusti vasta Jeltsin 1990-luvun alussa. Pian hyökkäyksen jälkeen olikin sopimuksen keskeinen osa, Puolan jakaminen suoritettu.
Myöhemmin syksyllä tuli Baltian maiden ja Suomen vuoro. Pelottelemalla, uhkailemalla ja kiristämällä Neuvostoliitto sai kuristusotteen Baltian maista näiden luovuttaessa tukikohtiaan puna-armeijan käyttöön. Lopulta Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon.
Myös Suomelle oli varattu oma paikkansa liittolaisdiktaattorien kaavailuissa. Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme marraskuun lopussa 1939. Tarkoituksena oli edetä Helsinkiin kahdessa viikossa, murskata Suomen armeija ja asettaa Kuusisen nukkehallitus valtaan. Toisin kuitenkin kävi. Valtavalla ylivoimalla hyökännyt vihollinen lopulta torjuttiin ja sille tuotettiin valtavat tappiot. Neuvostoliitto sai maksaa kalliin hinnan yrityksestään. Ainakin 200.000 venäläistä kaatui talvisodassa. Osa venäläisjoukoista yritti katkaista Suomen Oulun korkeudelta. Tässä yrityksessä suomalaiset joukot tuhosivat 163. ja 44. divisioonan jokseenkin täysin Suomussalmella.
Suomen ankara vastarinta johti lopulta siihen, että Stalin oli valmis tekemään rauhan, joka solmittiin maaliskuun 12. päivänä 1940. Suomalaiset lopettivat tulituksen samana päivänä, venäläiset seuraavana. Rauhansopimuksessa Suomi joutui luovuttamaan viholliselle jopa alueita, joita se ei ollut koskaan onnistunut valtaamaan, mm. Viipurin. Pääasia oli kuitenkin saavutettu: Suomi säilyi itsenäisenä ja demokraattisena maana eikä armeijaa lyöty.
Suomen armeija ja kotirintama olivat osoittaneet, että täysin ylivoimaistakin vihollista vastaan kannattaa taistella, kun pelissä ovat oman isänmaan kohtalo ja koko kansan elämä ja tulevaisuus. Baltian maat valitsivat toisen tien liittyessään ”vapaaehtoisesti” ”neuvostokansojen onnelliseen perheeseen” 1940. Viro, Latvia ja Liettua saivat kärsiä Neuvostoliiton miehityksestä ja sorrosta seuraavat 50 vuotta.
Saksan ja Neuvostoliiton 23.8.1939 allekirjoittamaa sopimusta kummasteltiin sekä aikanaan että myöhemminkin. Ihmeteltiin, miten toisistaan aatteellisesti niin kaukana olevat diktaattorit saattoivat liittoutua keskenään. Selitys on yksinkertainen: Stalinin ja Hitlerin maailmankatsomukset poikkesivat hyvin vähän toisistaan. Molemmat diktaattorit halveksivat demokratiaa ja ihailivat totalitarismia: johtaja käskee ja kansa tottelee. Kummallekaan ihmiselämä tai ihmisoikeudet eivät merkinneet mitään. Kumpikin kunnioitti vain voimaa ja halveksi heikkoutta. Molemmat olivat valmiit uhraamaan vaikka puolet oman maansa kansalaisista saavuttaakseen henkilökohtaiset tavoitteensa. Stalin ja Hitler edustivat samaa aatetta, kommunismia ja fasismia. Vähäisistä eroistaan huolimatta nuo ideologiat ovat yhtä ja samaa aatetta. Stalinin ja Hitlerin sopimuksen tekemistä paljon suurempi ihme oli, että 1941 Stalin, Roosevelt ja Churchill, diktatuuri ja demokratia, liittoutuivat.
Sodan jälkeinen Saksa on tehnyt tilinsä selväksi historiansa kanssa. Saksa tunnustaa syyllisyytensä 2. maailmansotaan. Nyky-Saksa on perin juurin demokraattinen maa, joka kaikin keinoin pyrkii välttämään historian virheet. Neuvostoliitto/Venäjä on valinnut toisen tien. Vaikka koko muu maailma näkee Neuvostoliiton syyllistyneen sodan aloittamiseen ja käsittämättömiin julmuuksiin, sekä edesmennyt Neuvostoliitto että sen jälkeläinen Venäjä ovat eläneet, kuin mitään ei olisi tapahtunut: kaikki muut olivat syyllisiä sotaan, mutta Neuvostoliitto oli sodan ainoa sankari. Putin jopa yrittää sysätä sodan kokonaan länsimaiden niskoille ja lainsäädännöllisin keinoin vaientaa tätä ”totuutta” epäilevät kansalaisensa. Tämä käytös osoittaa, että Venäjä ei vieläkään ole sinut menneisyytensä kanssa. Vasta sitten, kun Venäjä oppii elämään demokratiassa ja kunnioittamaan muita maita, sillä on ehkä edellytykset nousta sivistysvaltioiden joukkoon ja saada kunnioitusta osakseen. Tähän kuluu vielä aikaa, luultavasti useita vuosikymmeniä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.