onko Aaltoyliopisto KORKEAkoulujen loppu?

Kampus Töölönlahdelleko, on ehdotettu? Kaikille avoin opetustila? Eli siis kaikentasoista ja kaikenlaista opetusta kaikille? olisiko sillä sitten jotain tekemistä KORKEAkoulun/Yliopiston tai Aaltoyliopiston kanssa?

Kauppakorkeakoulu haluaisi olla keskustassa, jossa pitäisi ostaa asuinkerrostaloja ja muuttaa ne koulutiloiksi miljardiremontein, jos haluttaisiin kampus. Ainoa järkevä paikka on Otaniemi, jossa on vielä tilaa, ja korkeampia rakennuksia rakentamalla sinne mahtuu vaikka mitä. Toinen vaihtoehto on rakentaa kampus radan varteen, alueelle, jossa tontit ovat halpoja ja halpa asuminen opiskelijoille on mahdollista. Silloin yhteistyö yritysten kanssa olisi vaikeampaa (esim. Nokian konttorimuodostelma sijaitsee Otaniemen ympäristössä).

Tuleekohan Aaltoyliopistosta sellainen opinahjo, joka saa valtiolta määrärahat tutkintojen määrän perusteella? Tällöinhän tuottavuus saadaan huippuunsa äärimmilään vain kun koululla vahtimestari kirjoittaa todistukset kaikille halukkaille. Tutkintojen tasolla ei ole mitään väliä - siihen suuntaan on oltu menossa jo pitkään, ja monien "yliopisto"tasoisten opinahjojen tutkinnot ovatkin jo yleisesti epäilyksenalaisia olleet jo pitkään. TKK sentään oli jokseenkin luotettava paikka, mutta onko enää tämän jälkeen?

Kun kaikille vain kirjoitetaan kaikki tutkinnot, ihmisten statuksen määrää vain kulutustaso ja raha - ihmiset voivat korottaa statustaan vain kuluttamalla ja keräämällä omaisuutta. Todella korkealentoinen yhteiskunta - ja kapitalistien unelma!

Rahallahan on jo pitkään päässyt yliopiston ja kauppakorkeakoulujen valmennuskursseille, ja avoimeen yliopistoon. Rahalla tutkinto - siinäkö suunta?
1265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä lähinnä vain sivukysymyksenä, mutta eikös noita määrärahoja ole yliopistoille jo jonkun aikaa jaettu tuotettujen tutkintojen määrään perustuen? Näin voisi siis kuvitella olevan myös Aalto-yliopistossa.

Ja sitten itse asiaan: Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että tutkintojen laatuun kiinnitetään jatkuvasti vain vähemmän ja vähemmän huomiota. Kehityshän on viime aikoina vienyt siihen suuntaan, että yliopistoja ja niiden tiedekuntia/osastoja tulisi johtaa kuten yritysmaailmassa tulosyksiköitä, joiden kultaisissa säännöissä määrä ylittää laadun. Mitä enemmän tuotetaan tutkintoja vuosittain, sitä enemmän saadaan rahaa.

Suorituskyvyn mittareina ainakin teknillisissä yliopistoissa käytetään tuotettujen perustutkintojen ja jatkotutkintojen määrää sekä julkaisujen määrää. Julkaisut käydessään läpi ulkoisen referointiprosessin täyttävät vaatimukset laadun suhteen. Mutta kuka valvoo tutkintojen laatua? Ei kukaan. Laatu määritellään puhtaasti vain talon sisällä, ja viime aikoina todellakin on muodostunut tärkeämmäksi saada porukkaa nopeasti pihalle kuin tuottaa laadukkaita tutkintoja.

Käytännössä raha on se, mikä tähänkin tilanteeseen on pakottanut. Soisin päättäjiemme eduskunnassa ja yliopistomaailman huipulla muistavan, että oma uskottavuutemme on vaakalaudalla, jos luotsaamme maailmaan puolivalmiita "korkeasti" koulutettuja nuoria vain oman budjettimme vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raha ratkaisee? kirjoitti:

Kampus Töölönlahdelleko, on ehdotettu? Kaikille avoin opetustila? Eli siis kaikentasoista ja kaikenlaista opetusta kaikille? olisiko sillä sitten jotain tekemistä KORKEAkoulun/Yliopiston tai Aaltoyliopiston kanssa?

Kauppakorkeakoulu haluaisi olla keskustassa, jossa pitäisi ostaa asuinkerrostaloja ja muuttaa ne koulutiloiksi miljardiremontein, jos haluttaisiin kampus. Ainoa järkevä paikka on Otaniemi, jossa on vielä tilaa, ja korkeampia rakennuksia rakentamalla sinne mahtuu vaikka mitä. Toinen vaihtoehto on rakentaa kampus radan varteen, alueelle, jossa tontit ovat halpoja ja halpa asuminen opiskelijoille on mahdollista. Silloin yhteistyö yritysten kanssa olisi vaikeampaa (esim. Nokian konttorimuodostelma sijaitsee Otaniemen ympäristössä).

Tuleekohan Aaltoyliopistosta sellainen opinahjo, joka saa valtiolta määrärahat tutkintojen määrän perusteella? Tällöinhän tuottavuus saadaan huippuunsa äärimmilään vain kun koululla vahtimestari kirjoittaa todistukset kaikille halukkaille. Tutkintojen tasolla ei ole mitään väliä - siihen suuntaan on oltu menossa jo pitkään, ja monien "yliopisto"tasoisten opinahjojen tutkinnot ovatkin jo yleisesti epäilyksenalaisia olleet jo pitkään. TKK sentään oli jokseenkin luotettava paikka, mutta onko enää tämän jälkeen?

Kun kaikille vain kirjoitetaan kaikki tutkinnot, ihmisten statuksen määrää vain kulutustaso ja raha - ihmiset voivat korottaa statustaan vain kuluttamalla ja keräämällä omaisuutta. Todella korkealentoinen yhteiskunta - ja kapitalistien unelma!

Rahallahan on jo pitkään päässyt yliopiston ja kauppakorkeakoulujen valmennuskursseille, ja avoimeen yliopistoon. Rahalla tutkinto - siinäkö suunta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu