JUMALAN KUTSU

14-vuotias Elizabeth Ann Smart (s. 1987) siepattiin makuuhuoneestaan Salt Lake Cityssa, Utahissa 5. kesäkuuta 2002. Yhdeksän kuukautta myöhemmin hänet löydettiin elossa Utahista.

Sieppaajat olivat Brian David Mitchell (s. 18.10.1953) ja hänen vaimonsa Wanda Ileen Barzee. Hänet siepattiin jumalan kutsusta ja heti sieppauksen jälkeen sieppaajat järjestivät avioseremonian. Mitchell ja Barzee sieppasivat Elizabethin Mitchellin toiseksi vaimoksi vastoin tytön tahtoa.
Häntä pidettiin mm. puuhun sidottuna vankina ja raiskattiin, ym. seksuaalista väkivaltaa tehtiin ja Elizabethin piti kutsua Mitchellia mm. Isaiahiksi ja sieppaajat taas kutsuivat Elizabethia uskonnollisilla nimillä. Samoin Elizabethin löydyttyä hän ei aluksi suostunut kertomaan oikeaa nimeään vaan esittäytyi sieppaajien hänelle antamallaan nimellä Augustine. Elizabethilla oli myös ilmeisesti ollut lukuisia mahdollisuuksia paeta, joista eräästä hän jäi kiinni ja ei ilmeisesti sen jälkeen enää uskaltanut, vaikka tilaisuuksia olisi ollut.
9164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Jaycee Lee Dugardin kidnappauksesta ja vankina pitämisestä epäillyn Philipp Garridan taustasta paljastuu yhä hätkätdyttävämpiä asioita. !970-luvulla mies syyllistyi huumerikoksiin ja masturbointiin julkisella paikalla. Vuonna 1976 hän kidnappasi naisen pysäköintipaikalla autoonsa, vei hänet varastorakennukseen ja raiskasi hänet. CNN:n mukaan mies sai raiskauksesta 50 vuoden vankilatuomion. Hän istui siitä 11 vuotta. Hänen kerrotaan tavanneen vankilassa Nancy-vaimonsa, jonka epäillään myös syyllistyneen Jayceen sieppaukseen. Paikallisen median mukaan poliisi tutkii nyt myös Philip Garridan osuutta useiden prostioitujen ratkaisemattomiin murhiin 1990-luvun alussa. Garridan tunteneet ihmiset sanoivat, että hän tuli vuosi vuodelta yhä fanaattisemmaksi uskovaiseksi. Joskus mies puhkesi lauluun pihallaan ja sanoi Jumalan puhuvan hänen kauttaan. "

"Viime vuosina hän muuttui aika omituiseksi. Oikeastaan säälimme miekkosta, sanoi Tim Allen, joka osti nimikortteja Garridon pienestä painolaitoksesta. "Hän aikoi lopettaa painobisneksen ja ryhtyä kokopäiväiseksi saarnaajaksi. Hän puhui siitä, miten hän aikoi perustaa oman kirkon", sanoi Allen. "Ei siinä touhussa kyllä juuri järkeä ollut", päätteli Allen. - "Mies vapisi kauttaaltaan ja rukoili."

"El Doradon piirikunnan vankilasta lausunnon antanut Garrido sanoi, ettei hän myönnä siepanneensa ketään. Hän päinvastoin vakuutti elämänsä muuttuneen tyystin sen jälkeen, kun hänen sieppaamansa tyttö synnytti lapsen 15 vuotta sitten."

On aivan sama, miksi tuo jo kertaalleen tuomittu rikollinen itse touhujaan nimittää. Hän on joka tapauksessa syyllistynyt rikoksiin, kuten huumerikoksiin, kidnappaukseen, raiskauksiin yms., ja poliisi tutkii hänen osuuttaan prostituoitujen ratkaisemattomiin murhiin. Rikollinen mikä rikollinen.

Äänestä
  • Hän muistuttaa Paavalia siinä, että hän koki Jumalan puhuvan hänen kauttaan.

    Äänestä

  • huomioitsia kirjoitti:

    Hän muistuttaa Paavalia siinä, että hän koki Jumalan puhuvan hänen kauttaan.

    On aivan sama, ketä hän mitenkin muistuttaa. Hän on ollut ja on edelleen rikollinen, se on pääasia.

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    On aivan sama, ketä hän mitenkin muistuttaa. Hän on ollut ja on edelleen rikollinen, se on pääasia.

    Tuollaiset tapaukset vahvistavat hypoteesia, että Paavalilla ja monilla profeetoilla on ollut mielenterveyden häiriö, ja siksi he luulivat jumalan puhuvan kauttaan.

    Äänestä

  • asiantuntija x kirjoitti:

    Tuollaiset tapaukset vahvistavat hypoteesia, että Paavalilla ja monilla profeetoilla on ollut mielenterveyden häiriö, ja siksi he luulivat jumalan puhuvan kauttaan.

    Tarvitaan varmaankin ateisti uskomaan sellaista, että Jumala puhuu rikollisen, niin kuin tuo mies oli, kautta. Samoin vain ateisti voi kuvitella ilman mitään koulutustakin pystyvänsä tekemään diagnooseja ammoin sitten eläneistä ihmisistä.

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    Tarvitaan varmaankin ateisti uskomaan sellaista, että Jumala puhuu rikollisen, niin kuin tuo mies oli, kautta. Samoin vain ateisti voi kuvitella ilman mitään koulutustakin pystyvänsä tekemään diagnooseja ammoin sitten eläneistä ihmisistä.

    Paavali oli rikollinen kristittyjen vainoaja, ennenkuin hän sekosi niin paljon, että alkoi kuvitella jumalan puhuvan hänen kauttaan.

    Äänestä

Jos haluat uskotella itsellesi että tämä pätee jokaiseen, joka sanoo uskovansa Jumalaan niin et saa mitään muuta aikaiseksi kuin pahaa oloa itsellesi.

Äänestä
  • Sama tilanne jos uskottelet itsellesi että jokin jumala on totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laahku kirjoitti:

14-vuotias Elizabeth Ann Smart (s. 1987) siepattiin makuuhuoneestaan Salt Lake Cityssa, Utahissa 5. kesäkuuta 2002. Yhdeksän kuukautta myöhemmin hänet löydettiin elossa Utahista.

Sieppaajat olivat Brian David Mitchell (s. 18.10.1953) ja hänen vaimonsa Wanda Ileen Barzee. Hänet siepattiin jumalan kutsusta ja heti sieppauksen jälkeen sieppaajat järjestivät avioseremonian. Mitchell ja Barzee sieppasivat Elizabethin Mitchellin toiseksi vaimoksi vastoin tytön tahtoa.
Häntä pidettiin mm. puuhun sidottuna vankina ja raiskattiin, ym. seksuaalista väkivaltaa tehtiin ja Elizabethin piti kutsua Mitchellia mm. Isaiahiksi ja sieppaajat taas kutsuivat Elizabethia uskonnollisilla nimillä. Samoin Elizabethin löydyttyä hän ei aluksi suostunut kertomaan oikeaa nimeään vaan esittäytyi sieppaajien hänelle antamallaan nimellä Augustine. Elizabethilla oli myös ilmeisesti ollut lukuisia mahdollisuuksia paeta, joista eräästä hän jäi kiinni ja ei ilmeisesti sen jälkeen enää uskaltanut, vaikka tilaisuuksia olisi ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu