Niinkuin oli Sodomassa ja Gomorrassa ja niinkuin oli Nooan päivinä, niin on ihmisen pojan tulemus oleva. Enkeli kävi ilmoittamassa kummassakin tapauksessa että pitää lähteä pois, mm. Lootin perheineen Sodomasta ja Gomorrasta, koska Jumala aikoi tuhota ne synnin tullessa täyteen mittaansa, ja halusi viedä Lootin perheineen turvaan (ja Nooan perh.). Näinä viimeisinä aikoina käy samoin. Enkeli on käynyt jo ilmoittamassa joillekin erilaisin viestein, että lähtöön täytyy valmistautua. Mitä seuraavaksi, eli kun tempaushetki alkaa olla käsillä? Käyvätkö enkelit hakemassa Jumalan valitut? Ainakin raamatussa sanotaan että enkelit kokoavat Jumalan valitut maan ääristä...
Jeesus hakee omansa
One strainger
3209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lipsahti ylimääräinen kirjain nimimerkkiin.
Itse odotan, että pääsisi jo pois.
Kiitos Jumalalle, että tiedän lähdön olevan pian.
Voimia kaikille palstalaisille Jeesuksen ilmestymisen odotuksessa.
sinulle "maailmaan väsynyt". Vaikka olemme (uskovat)maailmassa, emme maailmasta. Olemme muukalaisia täällä ajassa, ja täällä olo käy yhä ahtaammaksi. Maailman henki, ja kaikkinainen vääryys ja pahuus on käynyt varmasti jo pahemmaksi kuin mm. Sodomassa ja Gomorrassa (Antikristuksen aika lähellä). Mutta jaksa ystävä vielä vähän aikaa, sillä vähän aikaa vielä, tulee Hän, joka ei viivyttele! Hän on uskollinen ja totinen, Hän pitää omistaan huolen loppuun asti.