Ajattelin maistaa juuri ostamaani uutta ruisleipää, ihan vain yhden pienen palan, voinokareen kera.
Toisin kävi.
Pikkuhiljaa leipää mutustellessani maistaminen muuttui ahmiseksi ja lopulta mässäämiseksi.
Olin juuri syönyt maukkaan pihviaterian, ennen leipä-palaa. Astiat oli korjattu pöydältä ja pöytä pyyhitty.
Hetken kuluttua leipää ahmiessani otin kaapista nakkipaketin, tavallisen 10kpl paketin.
Sen syötyäni voitelin toisen leivän koska, se oli niin hyvää.
Koska kuiva ja kova ruisleipä vaatii jotain kostuketta otin kaapista jogurttipurkin, makua banaani, 1kg.
Sen juotuani, voitelin leivän.
Pelkkä ruisleipä kuitenkin vaati mielestani jotain päällistä joten otin kaapista korppukinkku paketin ja juustokimpaleen.
Ajatuksissani höyläsin valmiiksi muutamia siivuja juustoa jotta voisin lopsia niitä leivän päälle menettämättä kallista aikaa. ( jotta makuhermoissa oleva maku pysyisi koko ajan stabiilissa tilassa )
Ja tietysti hieman kinkkua.
Nyt leipä alkoi maistumaan juuri siltä kuin pitääkin, ehkä..
Nappasin kaapista purkin suolakurkkua ja palan paprikaa ja tuore kurkun.
Muutaman sellaisen " maistettuani " Päätin kokeilla ruisleipää tonnikalan kanssa.
Purkin tonnikalaa, 300gramman juuston, noin 150gramaa kinkkua, jogurttipurkin, suolakurkun jämät, reikäleivän, paprikan ja puoli kurkkua sekä 100 kunta grammaa voita syötyäni hörppäsin janooni litran maitoa.
Tätä uskomatonta mössötystä edelsi kolmen kyljyksen ja 5 perunan " pikkuhöystö" lisäkkeineen.
Hyi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.