Ahdistus on pahinta yksinäisyydessä.

Keskustelupalstoja uudistettiin ja ennen viestin lähettämistä pitää tehdä tuolla alhaalla tuo yhteenlaskutoimitus. Entä jos ei osaa laskea noita kahta numeroa yhteen? Eikö silloin ole älyllisesti sillä tasolla, että on oikeutettu lähettämään näitä viestejä? Välillä on pientä paranoidista ajattelua. Tuli mieleen joku epäilyttävä "salaliitto" tuostakin laskutoimituksesta.

Mutta nyt tämänkertaiseen aiheeseen. Aion nyt puhua muutamalla sanalla ahdistuksesta. Viimevuosina olen alkanut kärsiä ahdistuksesta. Sitä ei ollut aiemmin nuoruudessa, vaikka aina yksin olenkin kotoa lähtemisen jälkeen asunut. En saa oikein kiinni siitä, miksi tunnen ajoittain voimakasta ahdistusta. Uskon että yksinäisyys ahdistaa minua. Olenko sittenkin läheisriippuvainen, kun yksin kotona oleminen ahdistaa? Onko ahdistuneisuus vain yksi oire sairaudestani? Olen kärsinyt masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja lisäksi minulla on estynyt persoonallisuushäiriö (paperi on tuossa pöydällä).

Voiko henkisesti tasapainoinen aikuinen ihminen kokea syvää ahdistusta jäädessään yksin? En tarkoita nyt niitä kertoja kun puoliso lähtee yöksi töihin ja joutuu jäämään yksin. Tarkoitan sitä kroonista yksin jäämistä, kaiken ulkopuolelle jäämistä. Sitä ettei ole kyennyt muodostamaan tyydyttäviä ihmissuhteita, eikä ole voinut muuttaa koskaan kenenkään kanssa asumaan. Vaan on kaikki vuodet unelmoinut siitä, että saisi itselleen seurustelukumppanin. Nyt taas moni varmaan ajattelee, että eihän se toinen voi tuoda onnea! Haloo! Katsokaa ympärille ja näette kaikkialla toisissaan kiehnääviä pareja. Ovatko he riippuvaisia toisistaan? Varmasti ovat. Millaisessa hapessa he olisivat, mikäli heitä ei olisi koskaan kukaan rakastanut? Olisivatko he eheitä? On kuitenkin hienoa, että monet tulevat löydetyiksi ja nähdyksi rakastettuina ihmisinä. Sillä rakkaus on ihmeitä tekevä voima.
74688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin kauan kun vielä nyhjöttää kotona leffoja katsellen, tietokonepelejä pelaten ja nettiä selaten ajatellen että kyllä myöhemminkin ehtii ryhdistäytyä, se on vain merkki siitä että vielä ei ahdista tarpeeksi.
Sitten kun alkaa oikeasti ahdistaa riittävästi, tällöin pakottaa itsensä tekemään jotain ja lopettaa tuollaiset epäsosiaaliset ajanvietteet. Tv ja netti kaatopaikalle jne.

Äänestä
  • "Niin kauan kun vielä nyhjöttää kotona leffoja katsellen, tietokonepelejä pelaten ja nettiä selaten ajatellen että kyllä myöhemminkin ehtii ryhdistäytyä, se on vain merkki siitä että vielä ei ahdista tarpeeksi.
    Sitten kun alkaa oikeasti ahdistaa riittävästi, tällöin pakottaa itsensä tekemään jotain ja lopettaa tuollaiset epäsosiaaliset ajanvietteet. Tv ja netti kaatopaikalle jne."

    Oikeastaan päinvastoin silloin kun ihminen on tarpeeksi ahdistuneessa tilassa, niin silloin tuskin saa mitään aikaiseksi.

    Ongelma ei sinänsä ole TV:ssä/Netissä jne. Eikä se ainakaan omiakaan ongelmiani ratkaisisi vaikka luopusinkin edellä mainituista asioista. Itseasiassa nettikin mahdollistaa seuran hakemisen varsin hyvin ja joustavasti, jos ihmiset vain uskaltavat käyttää noita mahdollisuuksia hyödykseen.

    Livenä ei ihmisiin tutustu välttämättä sen paremmin ja riippuu täysin tutustumispaikoistakin. Yleensä se vaatii kyllä sitä että on niitä livekavereita tai tottunut käymään tietyissä paikoissa tutustuakseen uusiin ihmisiin. Muuten voi olla edessä toivon urakka.

    Äänestä

Yhteenlasku tällä tai muilla foorumeilla ei ole salaliitto eikä älykkyystesti, vaan keino estää netissä liikkuvia automaattisia viestejä lähettäviä ohjelmia, jotka saattaisivat esim. laittaa tänne viagramainoksia yms. roskapostia joka keskusteluun. Epäluuloisuus uusia asioita kohtaan ei yksistään ole merkki vakavasta paranoiasta, useimmat ihmiset itse asiassa toimivat siltä pohjalta. Sitten kun tämä epäluuloisuus lähtee käsistä ja jos henkilö ei välitä tutustua asioihin sen enempää, aletaan tosissaan vieroksumaan/pelkäämään/vihaamaan asioita, kuten esim. maahanmuuttajia, eri tavoin asioita tekeviä, nuoria, miehiä, naisia, naapureita jne.

Ihan varmasti ahdistaa olla yksinäinen. Ihminen ei ole riippumaton toisista, vaan sosiaalinen eläin. Sellainen ihminen, joka väittää toisin on joku itämainen taistelijamunkki tai valehtelija. Eli huomiosi ihmisten riippuvaisuudesta toisistaan on ihan oikea ja perusteltu.

Olen itse sikäli erilaisessa tilanteessa, että erosin hiljattain pitkästä liitosta. Siitä ajasta iso osan olin käytännössä yksinäisempi, kuin koskaan aiemmin. Kärsin masennuksesta ja jäin töistä. Olisin luultavasti eristäytynyt melkoisen täysin ellei puolisoa olisi ollut kuvioissa. Pari vuotta kärvisteltyäni aloin tekemään töitä masennuksesta eroon pääsemiseksi. Vaikka joka solu pyrki lamauttamaan liikkeeni ja korvissa humisi hain töitä jälleen. Alkuun oli vaikeaa, mutta siitä se lähti. Vaikka olen sittemin kokenut paljon vastoinkäymisiäkin olen niistä selvinnyt. Itseluottamus on tänään aika korkealla.

Estynyt persoonallisuus taitaa olla sikäli hankala juttu, että se ruokkii itseään. Kirjoituksestasi päätellen käyt varmaan terapiassa, mikä on hyvä juttu. Sulla ei varmasti älyssä mitään vikaa ole, mut terapia auttaa eteenpäin itseluottamuksen yms suhteen. Olisin todennäköisesti itsekin selvinnyt omista ongelmistani nopeammin, mikäli olisin saanut terapiaa.

Jos jo jaksat, hanki joku harrastus, syksyllähän alkavat kurssit. Siellä voi hyvin tavata ihmisiä ja jos ei heti uskalla tuppautua, voi ainakin tarkkailla vaivihkaa miten ihmiset toimivat solmiessaan tuttavuuksia uusiin ihmisiin. Jos epäilet omaavasi ongelmia sosiaalisten taitojen suhteen, niin muutama hyvä vinkki:

1. Betasalpaajia mukaan niin ei ääni tärise ja jännitys vähenee.
2. Ei kannata purkaa koko elämäänsä heti alkuun kun on saanut jonkun kontaktin
3. Juttele niitä näitä mahdollisimman monen kanssa
4. Mene sinne minne muutkin, älä mene yksinäisiin kahvipöytiin tms
5. Ole hiukan kiinnostuneempi toisista ja kommentoi heidän puheitaan, kysele aiheeseen liittyviä- mutta ei kannata kuitenkaan "kuulustella"
6. Kun ihmiset kyselevät sinulta, älä vieläkään tuo esiin koko elämääsi
7. Hymyllä, toverillisuudella ja ystävällisyydellä pärjää hyvin

Äänestä

Muuttaessani kotoa opiskelupaikkakunnalle tiesin, että takuulla syrjäytyisin ja sekoaisin jossain yksiössä. Siksi muutinkin soluun. Solukämppis tarjoaa mukavaa sosiaalisuutta - sellaiselle ei ole pakko puhua jos ei halua, mutta mikäli juttu luistaa, mikäs siinä. Jostain syystä en edes osaa jännittää kämppiksille puhumista (vaikka muuten olenkin sosiaalisissa tilanteissa kuin seipään niellyt). Kai sitä tottuu, kun toisen/toisten kanssa asuu, ja kaiken maailman siivoamisista sun muusta keksii puhuttavaa helposti.

Eihän kämppis nyt aivan seurustelukumppania vastaa, mutta on kuitenkin tyhjää parempi. :) Luojan kiitos tästä opiskelijoille mahdolllisesta vaihtoehdosta. Asumistoverin löytyminen valmistumisen koittaessa on sen ajan murhe.

Äänestä
  • Jatkan nyt tähän topikkiin kun googlettamalla sattui tämä osumiin. Näkyy kyllä olevan aika vanha topikki.
    Ahdistaa toisinaan aikalailla tämä yksinäisyys.
    Kaipaisi juttukaveria, vaikka vaan arkisista asioista jutteluun.
    Kun asuu yksin ei sitä juttukaveria kovin usein ole.
    Meilikavereita on, muttei se korvaa juttuseuraa.
    Tarttee ihan kokeilla toisinaan yksin puhelua ettei puhekyky unohdu:)
    Tänään olen jutellut muutaman sanan kaupan kassan kanssa ja apteekissa samaten, eikä se ole juuri mitään.
    Arvaiskohan soittaa tuttavapariskunnalle, no niillä ei aina ole aikaa ainakaan näin viikonloppuisin.
    Yksineläjä onkin jotenkin "outo lintu" pariskuntien mielestä, tai siltä ainakin tuntuu.
    No en "valita" enempää :)

    Äänestä

  • miesmuualta kirjoitti:

    Jatkan nyt tähän topikkiin kun googlettamalla sattui tämä osumiin. Näkyy kyllä olevan aika vanha topikki.
    Ahdistaa toisinaan aikalailla tämä yksinäisyys.
    Kaipaisi juttukaveria, vaikka vaan arkisista asioista jutteluun.
    Kun asuu yksin ei sitä juttukaveria kovin usein ole.
    Meilikavereita on, muttei se korvaa juttuseuraa.
    Tarttee ihan kokeilla toisinaan yksin puhelua ettei puhekyky unohdu:)
    Tänään olen jutellut muutaman sanan kaupan kassan kanssa ja apteekissa samaten, eikä se ole juuri mitään.
    Arvaiskohan soittaa tuttavapariskunnalle, no niillä ei aina ole aikaa ainakaan näin viikonloppuisin.
    Yksineläjä onkin jotenkin "outo lintu" pariskuntien mielestä, tai siltä ainakin tuntuu.
    No en "valita" enempää :)

    Juu ei ne pelkät meilikaverit korvaa oikeaa juttuseuraa, vaikka voihan nekin olla ihan ihan oikeita kavereita. Oletko etsinyt netin kautta sellaisia tuttuja, joille voisi alun tutustumisen jälkeen myös soitella tai jutella vaikka skypessä? Laitappa ilmoitus jollekin kirjeenvaihtopalstalle tai jätä mailiosoitteesi tänne, ehkä onni potkii. Ilmoituksessa kannattaa kertoa yksinäisyydestä ihan suoraan, niin toiset juttuseuraa kaipaavat yksinäiset rohkaistuu helpommin vastaamaan.

    Äänestä

  • b kirjoitti:

    Täytyypä tehdä joku juttukaverinhaku-ilmoitus...:)
    Oli mulla joskus meilikaverin hakuilmoitus ja pari vastausta sain.
    Näistä ei ole kehittynyt niin hyviä kavereita että soiteltaisiin toisillemme.
    Skype onkin halpa konsti "soitella" En tiedä sitten kuinka yleistä sen käyttö on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yleinen vuodattaja kirjoitti:

Keskustelupalstoja uudistettiin ja ennen viestin lähettämistä pitää tehdä tuolla alhaalla tuo yhteenlaskutoimitus. Entä jos ei osaa laskea noita kahta numeroa yhteen? Eikö silloin ole älyllisesti sillä tasolla, että on oikeutettu lähettämään näitä viestejä? Välillä on pientä paranoidista ajattelua. Tuli mieleen joku epäilyttävä "salaliitto" tuostakin laskutoimituksesta.

Mutta nyt tämänkertaiseen aiheeseen. Aion nyt puhua muutamalla sanalla ahdistuksesta. Viimevuosina olen alkanut kärsiä ahdistuksesta. Sitä ei ollut aiemmin nuoruudessa, vaikka aina yksin olenkin kotoa lähtemisen jälkeen asunut. En saa oikein kiinni siitä, miksi tunnen ajoittain voimakasta ahdistusta. Uskon että yksinäisyys ahdistaa minua. Olenko sittenkin läheisriippuvainen, kun yksin kotona oleminen ahdistaa? Onko ahdistuneisuus vain yksi oire sairaudestani? Olen kärsinyt masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja lisäksi minulla on estynyt persoonallisuushäiriö (paperi on tuossa pöydällä).

Voiko henkisesti tasapainoinen aikuinen ihminen kokea syvää ahdistusta jäädessään yksin? En tarkoita nyt niitä kertoja kun puoliso lähtee yöksi töihin ja joutuu jäämään yksin. Tarkoitan sitä kroonista yksin jäämistä, kaiken ulkopuolelle jäämistä. Sitä ettei ole kyennyt muodostamaan tyydyttäviä ihmissuhteita, eikä ole voinut muuttaa koskaan kenenkään kanssa asumaan. Vaan on kaikki vuodet unelmoinut siitä, että saisi itselleen seurustelukumppanin. Nyt taas moni varmaan ajattelee, että eihän se toinen voi tuoda onnea! Haloo! Katsokaa ympärille ja näette kaikkialla toisissaan kiehnääviä pareja. Ovatko he riippuvaisia toisistaan? Varmasti ovat. Millaisessa hapessa he olisivat, mikäli heitä ei olisi koskaan kukaan rakastanut? Olisivatko he eheitä? On kuitenkin hienoa, että monet tulevat löydetyiksi ja nähdyksi rakastettuina ihmisinä. Sillä rakkaus on ihmeitä tekevä voima.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu