Putin suosituin

Putin oli rehellisesti ja selkeästi ylivoimaisesti suosituin presidentiksi Venäjällä, sanoivatpa änkyrät mitä tahansa. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö Putin olisi jonkin verran hyödyntänyt asemaansa vaalikampanjassa, mutta kyllä hänen menestyksensä pohjimmiltaan ja pääosin perustuu kuitenkin lähinnä valtavaan kansansuosioon.

Putinin suosio ei ole ihme, hän ajaa oman kansasa etua. Yhtenä todella suurena ja esimerkillisenä asiana on maakaasun myyminen omille kansalaisille viidesosalla eurooppalaisesta markkinahinnasta. Täytyy nostaa hattua siitä. Hän on oivaltanut tuon asian vaikutuksen kansalaisten selviämisessä vaikeina aikoina ja venäläisen liike-elämän ja ennenkaikkea teollisuuden kasvun tukemisessa.

Olisipa mukava nähdä Suomessakin poliitikkoja, jotka ajaisivat oman kansan etuja sen sijaan, että nykyisen linjansa mukaisesti vievät Suomen kaiken maailman "yhteistoimintoihin" ja kantamaan vastuuta koko muun maailman asioista omien kansalaisten kustannuksella!

Monia kitkeriä kommentteja ja panettelua ilman todisteita on Putinista täälläkin kirjoiteltu. Mahtaa näitä kirjoittajia harmittaa, kun heidän ihanteensa kommunistien ehdokas, sai vain 14% äänisaaliin.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta katsotaanhan tänään iltapäivällä, mitä eurooppalaiset vaalitarkkailijat sanovat raportissaan.
Irrallisia väittämiä on tullut vähän jokaisen uutisoija jutuissa, mutta aika hataria väitteet vaalien vilpillisyydestä ovat olleet.

Äänestä
  • Tähänastisten tietojen perusteella sekä ennen vaaleja että vaalien aikana ja jälkeen voidaan kyllä todeta, että mitään Putinin touhuamaa vilppiä tuskin on. Venäjä nyt ei ole vielä kovin vakaa maa, joten kaikenlaista sählinkiä varmaan on jokaisen ehdokkaan kannattajien joukossa. Eihän nuo jenkkienkään presidentinvaalit viimeksi kovin mallikkaat olleet, kun Bush leivottiin pressaksi noin 25%:n kansansuosiolla ja noin 50% äänimäärällä kovasti keskustelua herättäneillä menetelmillä...

    Putinin suosio oli kuitenkin yli 70% ja äänestysprosentti yli 60, joten hänet leivottiin pressaksi yli 40%:n kansansuosiolla kaikki, myös äänestämättä jättäneet laskien. Maa ei ole mikään suljettu diktatuuri, joten kyllä se on ainakin varmaa, että Putin on aidosti ylivoimaisesti suosituin ehdokas.

    Myös puheet muiden ehdokkaiden pois pelaamisesta ovat kyllä lähinnä prpagandistisia, koska mitään näyttöä siitä ei ole ollut. Yksi istuu vankilassa, mutta todellisista rikoksista, joista ihminen joutuu vankilaan muuallakin, onhan meilläkin Fryckman ja Uotit vankilassa, eikä kukaan siitä marise. Yksi oli "maanpaossa", mutta ei ainakaan Putinin vuoksi, liekö sotkenut itse asiansa joidenkin mafiosojen kanssa vai oliko kyseessä vain tämän 1% ehdokkaan vaalitemppu. Pitää muistaa, että monta äänekästä ja suositumpaa ehdokasta oli vaaleissa mukana ja saivat ihan kohtuullisesti ääniäkin. Esim. kommunistien ehdokas sai 14% äänistä ja se räksyttävä rakkikoiramuijakin jotain 5%. Ainut varteenotettava kilpailija oli tuo kommunistien ehdokas, joka sai kyllä kampanjoida ihan rauhassa, mutta ei onneksi voittanut.

    Kyllä jokainen, joka ei halua tehdä älyllistä itsemurhaa, myöntää että ylivoimaisesti suosituin ehdokas tuli valituksi ja sellaisella äänimäärällä, joka varmasti vastaa todellisuutta. Putin ajaa kansansa etua ja on saamassa asioita järjestykseen. Se, miksi Putinia vastaan kampanjoidaan joissakin maissa, johtuu siitä että hän ei ole myynyt kansallisia etuja maailmanmarkkinoille, vaan laittaa oman kansan hyvinvoinnin kaiken edelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Putin oli rehellisesti ja selkeästi ylivoimaisesti suosituin presidentiksi Venäjällä, sanoivatpa änkyrät mitä tahansa. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö Putin olisi jonkin verran hyödyntänyt asemaansa vaalikampanjassa, mutta kyllä hänen menestyksensä pohjimmiltaan ja pääosin perustuu kuitenkin lähinnä valtavaan kansansuosioon.

Putinin suosio ei ole ihme, hän ajaa oman kansasa etua. Yhtenä todella suurena ja esimerkillisenä asiana on maakaasun myyminen omille kansalaisille viidesosalla eurooppalaisesta markkinahinnasta. Täytyy nostaa hattua siitä. Hän on oivaltanut tuon asian vaikutuksen kansalaisten selviämisessä vaikeina aikoina ja venäläisen liike-elämän ja ennenkaikkea teollisuuden kasvun tukemisessa.

Olisipa mukava nähdä Suomessakin poliitikkoja, jotka ajaisivat oman kansan etuja sen sijaan, että nykyisen linjansa mukaisesti vievät Suomen kaiken maailman "yhteistoimintoihin" ja kantamaan vastuuta koko muun maailman asioista omien kansalaisten kustannuksella!

Monia kitkeriä kommentteja ja panettelua ilman todisteita on Putinista täälläkin kirjoiteltu. Mahtaa näitä kirjoittajia harmittaa, kun heidän ihanteensa kommunistien ehdokas, sai vain 14% äänisaaliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu