Jäätteenmäki suojeli Suomea Madridilta!

Jäätteenmäki näki että tilanteessa oli vaara että Lipposen väkivaltasosialisti masinoivat Suomen turvallisuutemme kannalta vaarallisiin sota-koalitioihin. Jäätteenmäki käytti ja näytti Lipposen sotahinkuisia puheita yhdysvaltojenmatkalta.

Ja kiitokseksi tästä kansalaisia ja kansakuntaa suojanneesta poliittisesta linjasta, Jäätteenmäki istuu oikeudessa tuomilla aivan kuten Risto Ryti aikoinaan istui siitä että hän päätöksillään ajoi vain ja ainoastaan suomalaisten etua ja kansakunnan parasta.

Madridin kaltaisia pommimylläköitä on lähes mahdotonta välttää kun maahan on päästetty rajattomasti terrorismiin taipuvia uskontofanaatikkoja. Vieläpä kun näille on laitettu avustajat auttamaan oman väkivaltakulttuurin jatkamiselle.

On tyypillistä että sitten se poliitikko joka tinkimättömästi ja vaikeissa tilanteissa asettaa kansakunnan ja kansalaiset sodan ja sotapolitiikan edelle asetetaan vasemmistolaisten rakastamaan näytösoikeudenkäyntiin.
9455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lipponen konna.Jäättenmäki paljasti Lipposen
uskomattoman teon.

Äänestä

Jäätteenmäki sai ansionsa mukaan, jos vankeustuomio tulee. Ratsasti Irak-kortilla vaikka Suomen hiljainen enemmistö kannattaa USA:n linjaa... Sillähän me rauhassa saadaan olla kun pistetetään pää pensaaseen ja annetaan terroristien räjäyttää vaikka puolet Eurooppaa. Pahoitellaan asiaa ja toivotaan että kaikenmaailman Islam-militantit jättää meidät rauhaan jollei suututeta niitä. Viljellään perunaa kepulaishengessä ja toistetaan vanhoja vasemmistolaislauluja...

Äänestä
  • Puhut pöytä. Irakin sodan alla, sen aikana ja sen jälkeen tehtyjen mielipidemittausten mukaan 2/3 suomalaisista on ollut Bushin linjaa vastaan. Espanjassa 90% kansasta vastusti menoa mukaan Irakin sotaan.

    Päätä ei tarvitse laittaa pensaaseen, mutta ei tarvitse sekaantua kaikenmaailman asioihinkaan. Meillä on ongelmia ratkottavana ihan omasta takaa ja poliitikkojemme pitäisi ajaa ensisijaisesti oman kansamme etuja.

    Kommunismia tai muutoinkaan politiikkaa on tähän ihan turha sotkea. Itsenäisyyden ja puolueettomuuden kannattajia löytyy aivan yhtä lailla oikealta kuin vasemmaltakin.

    Äänestä

Ei voinut välttyä vertaamasta Suomen tapahtumia Espanjan vaalikuvioihin. Toisin kuin täällä joku väittää, kansamme hiljainen enemmistö ei ollut Amerikan-Lipposen linjoilla. Jäättenmäellä oli enemmän tuntumaa realitetteetihin kuin isoja määrätietoisesti nuoleskelevalla Lipposella. (Lipponenhan yhä jatkaa merkittävien vallassaolijoiden liehittelyä. Viimeksi perjantaina lehtitietojen mukaan antoi puolueensa kokouksessa Suomen tuen Putinille.)

Suomen kansan terve enemmistö olisi toiminut samoin kuin espanjalaiset, jos tilanne meillä olisi viety samaan suuntaan. Jäätteenmäen paljastukselle kiitos.

Äänestä

Miksi rikollista pitää suosia?
Jos Lipposen tekemiset ovat sitten väärin, niin miksi häntä ei ole haastettu oikeuteen?
Hei pahvit, siitä vaan, haastakaa Lipponen käräjille!

Äänestä
  • Syyttäjälaitoksen uudistuksen yhteydessä keksitty valtionsyyttäjälaitos on SDP:n hallinnassa oleva valtioninstituutio.

    Niissä tapauksissa joissa rikoksen tekee valtion korkeimpaan johtoon kuuluva henkilö, syyttämis/syyttämättäjättämis päätökset tekee valtionsyyttäjä ei esim yksityinen asiasta närkästynyt kansalainen.

    Ja kun Valtionsyyttäjälaitoksen kaikki virat ( oikeuskansleri) on nimitetty sosialistipuolueesta, on ymmärrettävää ettei sosialistipuolueen edun valtion edun edelle asettava valtionsyyttäjä tai oikeuskansleri millään muotoa toimi puoluetoveriaan, tässä tapauksessa Lipposta vastaan.

    Äänestä

Jäätteenmäki toimi väärin. Lipponen toimi aivan oikein pääministerinä keskustellessaan Bushin kanssa, vaikkei hänen linjaukset teille ehkä sovikkaan... Ja Suomen kuuluminen koalitioon pitäisi olla itsestään selvää. Vuosien päästä Suomi liittyy myös vääjäämättä Natoon ja kantaa kortensa demokratian turvaamisen puolesta. Se vaatii myös uhrauksia mutta muut ovat myös valmiita uhrautumaan tämän maan puolesta. Liittoutumattomuus on kylmän sodan perua, jolle ei muuttuneessa maailmassa ole meidän kohdaltamme enää mitään perusteita.

Äänestä
  • Miksi ensimmäinen uhri minkä USA:n koalitio ja NATO näyttävät vaativan on totuus? Miksi tämä maailmanpoliisiksi pyrkivä roistovaltio tarvitsee "terrorisminvastaisessa taistelussaan" suoranaisia valheita maailmanvalloitusshyökkäystensä perusteluiksi?

    Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa, jossa entisen kahden pahan sijasta on jäljellä vain yksi, nyt vielä estottomammin pahuuttaan toteuttava suurvalta, liittoutumattomuus ja varovainen välimatkan ylläpitäminen ovat entistäkin tärkeämpiä.

    Äänestä

  • niinkö? kirjoitti:

    Miksi ensimmäinen uhri minkä USA:n koalitio ja NATO näyttävät vaativan on totuus? Miksi tämä maailmanpoliisiksi pyrkivä roistovaltio tarvitsee "terrorisminvastaisessa taistelussaan" suoranaisia valheita maailmanvalloitusshyökkäystensä perusteluiksi?

    Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa, jossa entisen kahden pahan sijasta on jäljellä vain yksi, nyt vielä estottomammin pahuuttaan toteuttava suurvalta, liittoutumattomuus ja varovainen välimatkan ylläpitäminen ovat entistäkin tärkeämpiä.

    Totuus??? Se ettei savuavaa asetta löytynyt , ei poista saddamin hirmuhallinnon ja mahdollisten kemiallisten aseiden uhan eliminoimisen tärkeyttä... pikkuinen tekninen seikka, jota Anti-USA-kiihkoilijat yrittää kaivaa kokoajan...

    Maailmanvalloitus...Ei ole USAn lippua enää Irakissa muutaman vuoden päästä mutta toiovttavasti edes jonkun lainen kansalaisvaltio.

    Kun ihmisiä ajettiin joukkohautoihin balkanilla ja eurooppa "pahoitteli" tapahtumaa, kuka lopulta taas vuosien kärsimyksen jälkeen tuli pistämään lopun koko teurastukselle. JA eikö silloinkin puhuttu taas maailmanvalloituksesta.

    USA on ollut ja tulee olemaan demokratian asevarikko, jonka apuun Eurooppa tulee nojautumaan jatkossakin. Siksi Suomenkin tulee liittyä natoon, jotta annamme osamme länsimaisten arvojen puolustamiseen tässä kaaottisessa maailmassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siviilitarkkailija kirjoitti:

Jäätteenmäki näki että tilanteessa oli vaara että Lipposen väkivaltasosialisti masinoivat Suomen turvallisuutemme kannalta vaarallisiin sota-koalitioihin. Jäätteenmäki käytti ja näytti Lipposen sotahinkuisia puheita yhdysvaltojenmatkalta.

Ja kiitokseksi tästä kansalaisia ja kansakuntaa suojanneesta poliittisesta linjasta, Jäätteenmäki istuu oikeudessa tuomilla aivan kuten Risto Ryti aikoinaan istui siitä että hän päätöksillään ajoi vain ja ainoastaan suomalaisten etua ja kansakunnan parasta.

Madridin kaltaisia pommimylläköitä on lähes mahdotonta välttää kun maahan on päästetty rajattomasti terrorismiin taipuvia uskontofanaatikkoja. Vieläpä kun näille on laitettu avustajat auttamaan oman väkivaltakulttuurin jatkamiselle.

On tyypillistä että sitten se poliitikko joka tinkimättömästi ja vaikeissa tilanteissa asettaa kansakunnan ja kansalaiset sodan ja sotapolitiikan edelle asetetaan vasemmistolaisten rakastamaan näytösoikeudenkäyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu