Kummallista

Onko Suomessa samanlainen systeemi kuin Ruotsissa, että karkotuspäätöksen saanutta laitonta maahanmuuttajaa ei voi yksinkertaisesti karkottaa, jos hänen kotimaansa ei suostu ottamaan vastaan?

"Laiton maahanmuuttaja voitti lotossa Ruotsissa
05.09.2009 13:56
Laiton maahanmuuttaja esiintyi Ruotsin tv:ssä tänään lunastaakseen verottoman 1,2 miljoonan Ruotsin kruunun (117 000 euron) lottovoiton. Viranomaiset ovat yrittäneet karkottaa onnekkaan eritrealaisen, 28-vuotiaan Tesfaldet Tesloyn, maasta.

Tesloy on elänyt maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvassa Ruotsissa kuusi vuotta. Karkottaminen Eritreaan ei ole viranomaisilta onnistunut, sillä Eritrea on kieltäytynyt ottamaan kansalaistaan vastaan.

Ruotsissa elää noin 12 000 karkotusta odottavaa maahanmuuttajaa. Tesloy on yksi sadoista, joita lähtömaa ei suostu ottamaan vastaan, jolleivät he itse suostu karkotukseen.

Lottovoiton Tesloy saa pitää, mutta työlupaa hänellä ei ole. Eritrealainen onnenmyyrä kertoo kuitenkin Reutersille aikovansa opiskella fysioterapeutiksi."

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/09/947699
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin jo ihan käytännön syistä. Mihinkäs sen sitten karkoittais, jos oma maansa ei ota vastaan.

Ei voi roudata johonkin kolmanteen maahankaan ilman heidän suostumustaan. Valtioilla kun on sentään jotkut pelisäännöt keskenään.

Suomesta ei voida karkoittaa edes sellaisia tyyppejä, jotka joutaisivat tuomiolle omassa maassaan. Sen sijaan Suomesta lähtee koko helvetin tuomioistuin paistattelemaan päivää kyseiseen maahan.

Äänestä
  • ihan kätevää jonkun köyhän maan lähettää "pakolaisiksi" kansalaisiaan ja sitten jos tulee karkotuspäätös, niin sanoa, että nou nou, jos ei kaveri halua tulla takaisin, niin emme me häntä tänne päästä!

    Äänestä

  • zb kirjoitti:

    ihan kätevää jonkun köyhän maan lähettää "pakolaisiksi" kansalaisiaan ja sitten jos tulee karkotuspäätös, niin sanoa, että nou nou, jos ei kaveri halua tulla takaisin, niin emme me häntä tänne päästä!

    mistä tuossa nimenomaisessa tapauksessa on kysymys. Eritrea nyt ei varmaan kuulu niiden välkyimpien kansakuntien joukkoon.

    Onhan näitä Zimbabwea, Pohjois-Koreaa, Libyaa ja muitakin, joiden oikuista ei ota pirukaan selvää. Mutta ei se nyt mikään normaali käytäntö ole, ettei valtio ota omaa kansalaistaan takaisin.

    Äänestä

vielä lyhyesti omin sanoin että mitä tekemistä tällä on ateismin kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zb kirjoitti:

Onko Suomessa samanlainen systeemi kuin Ruotsissa, että karkotuspäätöksen saanutta laitonta maahanmuuttajaa ei voi yksinkertaisesti karkottaa, jos hänen kotimaansa ei suostu ottamaan vastaan?

"Laiton maahanmuuttaja voitti lotossa Ruotsissa
05.09.2009 13:56
Laiton maahanmuuttaja esiintyi Ruotsin tv:ssä tänään lunastaakseen verottoman 1,2 miljoonan Ruotsin kruunun (117 000 euron) lottovoiton. Viranomaiset ovat yrittäneet karkottaa onnekkaan eritrealaisen, 28-vuotiaan Tesfaldet Tesloyn, maasta.

Tesloy on elänyt maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvassa Ruotsissa kuusi vuotta. Karkottaminen Eritreaan ei ole viranomaisilta onnistunut, sillä Eritrea on kieltäytynyt ottamaan kansalaistaan vastaan.

Ruotsissa elää noin 12 000 karkotusta odottavaa maahanmuuttajaa. Tesloy on yksi sadoista, joita lähtömaa ei suostu ottamaan vastaan, jolleivät he itse suostu karkotukseen.

Lottovoiton Tesloy saa pitää, mutta työlupaa hänellä ei ole. Eritrealainen onnenmyyrä kertoo kuitenkin Reutersille aikovansa opiskella fysioterapeutiksi."

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/09/947699

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu