Nyt ollaan jo todella lähellä.

Ensimmäinen sikainfluenssa kuolema alkaa lähestymään. Ei mene, kuin korkeintaan 2 viikkoa, mutta sinne asti meiden tuskin tarvitsee odotella, kun kuulemme ensimmäisestä uhrista. Ollaa kaikki kuulolla ja pidetään vainajalle täällä pienet bileet. Onhan se kivaa, kun pääsee julkkikseksi.
11419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sinun lapsesi olisi teho-osastolla hengityskoneessa ja täällä heiteltäisiin vastaavanlaisia kommentteja?

En ymmärrä mitä hauskaa tässä aiheessa on, suurin osa sairastaa normaaliflunssan kaltaisesti jos ollenkaan, jollekin käy ikävästi eikä naurata ollenkaan. Se voi olla kuka hyvänsä.

Äänestä
  • kuollutta ei tule ollenkaan. Mistäpä tuota koskaan tietää.

    Äänestä

  • ensimmäistä sikainfluenssaan kirjoitti:

    kuollutta ei tule ollenkaan. Mistäpä tuota koskaan tietää.

    on niin huippukateellisia, että varmaan toivovat naapurin sairastuvan ensimmäiseksi. Tuntuu jo siltä, että nämä vouhottajat oikein uhkailee tällä nuhakuumeella toisiaan.

    Äänestä

  • Nyt ei ole minusta tai minun lapsistani kyse. eikä ylipäänsä lapsista. En ole käsittääkseni laittanut mitään tekstiini, jossa mainitsisin jonkun tietyn ryhmän tms. Se voi olla uhan mistä ikäluokasta tahansa. se voit olla jopa sinä tai sinun lapsi tai jopa lapsesi. itsehän tuon otit puheeksi.

    Valehtelet, jos et muka uteliaana odota ensimmäistä kuoleman tapausta Suomessa. Sen jälkeen, kun se tapahtuu, puhut siitä vähintään kaksiviikkoa suu vaahdossa ja sitten se alkaa hiipumaan. Kannattaisi ainkin silloin pitää jo perheen kesken kunnon bileet, jos koko perhe säilyy tuosta hengissä.

    Mistä sinä sen noin varmasti voit sanoa, että suurin osa sairastaa sen lievänä. YHTÄÄN LIEVÄÄ TAPAUSTA EI OLE DIAGNOSOITU! Miten helvetissä se voi olla mahdollista, että kaikki testatut saavat vakavempia oireita. Kaikki testatut saavat myös tamiflun. Mieti nyt itsekkin vähän. Eihän tuossa "lievässä" ole päätä eikä häntää. Joku sen vain on heittänyt, ettei ihmiset menisi paniikkiin!

    Äänestä

  • ensimmäistä sikainfluenssaan kirjoitti:

    kuollutta ei tule ollenkaan. Mistäpä tuota koskaan tietää.

    Tuo on taas toiveajattelua. Totta kai jokainen toivoo, ettei niin tapahdu. Täällä on vahhdottu siitä, että tavallinen influenssa tappaa joka vuosi.... Mitä vittua tää oikein on? Eikö sikainfluenssa taas tällä kertaa tapakkaan ketään? Päättäkää nyt jo tai olkaa edes vain toista mieltä. Vittumaista, että käännetään kelkka joka keskusteluun!

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Nyt ei ole minusta tai minun lapsistani kyse. eikä ylipäänsä lapsista. En ole käsittääkseni laittanut mitään tekstiini, jossa mainitsisin jonkun tietyn ryhmän tms. Se voi olla uhan mistä ikäluokasta tahansa. se voit olla jopa sinä tai sinun lapsi tai jopa lapsesi. itsehän tuon otit puheeksi.

    Valehtelet, jos et muka uteliaana odota ensimmäistä kuoleman tapausta Suomessa. Sen jälkeen, kun se tapahtuu, puhut siitä vähintään kaksiviikkoa suu vaahdossa ja sitten se alkaa hiipumaan. Kannattaisi ainkin silloin pitää jo perheen kesken kunnon bileet, jos koko perhe säilyy tuosta hengissä.

    Mistä sinä sen noin varmasti voit sanoa, että suurin osa sairastaa sen lievänä. YHTÄÄN LIEVÄÄ TAPAUSTA EI OLE DIAGNOSOITU! Miten helvetissä se voi olla mahdollista, että kaikki testatut saavat vakavempia oireita. Kaikki testatut saavat myös tamiflun. Mieti nyt itsekkin vähän. Eihän tuossa "lievässä" ole päätä eikä häntää. Joku sen vain on heittänyt, ettei ihmiset menisi paniikkiin!

    http://www.hs.fi/artikkeli/1135248480238?ref=rss

    Äänestä

  • porsas kirjoitti:

    on niin huippukateellisia, että varmaan toivovat naapurin sairastuvan ensimmäiseksi. Tuntuu jo siltä, että nämä vouhottajat oikein uhkailee tällä nuhakuumeella toisiaan.

    No, ei kai kukaan ketään uhkaile. Kyllä se on sikainfluenssa, joka täällä uhittelee. Mistähän minä olisin sinulle kateellinen? Voi helvetti, sulle ole kärpänenkään kateellinen. Totta, että toivoo joidenkin sairastuvan. Nyt esim. haluisin, että sinä sairastuisit. Enkä todellakaan ole kateellinen siitä, että sinä voit myös yhtähyvin, kuin naapurisi kuolla siihen. ;)

    Äänestä

  • Diagnosoitu kirjoitti:

    ANTEEKSI VAIN! FRANGEENI SAI PUHELINSOITON PERUSTEELLA DIAGNOOSIN. HÄNTÄ EI SUINKAAN TESTATTU!!!

    Seuraa uutisointia tarkemmin, koska noita typeriä linkkejäsikin laittelet!

    Äänestä

  • Diagnosoitu kirjoitti:

    Sit, ennenku alat mussuttaa mitään... LUE TOI UUTISESI TARKEMMIN!!!!!!!!!!! ONKO SILLÄ SIKAINFLUENSSA VAI EPÄILYS???????????????????????????????????????????????

    "Simo Frangénin epäillään sairastuneen sikainfluenssaan

    14.8.2009 8:49
    A A

    Helsingin Sanomat

    Simo Frangén

    Simo Frangén

    Juontaja-koomikko Simo Frangénin epäillään sairastuneen sikainfluenssaan. Ilta-Sanomien mukaan hän alkoi pari päivää sitten kärsiä kovista lihas- ja nivelkivuista, päänsärystä, voimattomuudesta ja pienestä kuumeilusta.

    "Possu on iskenyt! Olen vielä selvinnyt lievillä oireilla, ja toivottavasti tämä menee näin pois. Ihan kahdella jalalla seison nytkin", Frangén sanoo lehdessä.

    Frangén on ollut kotihoidossa saatuaan diagnoosin sikainfluenssasta. Frangénilla ja hänen puolisollaan Rosa Meriläisellä on 3-vuotias Frans-poika.

    "Koska oireisiini ei kuulunut hengitysvaikeuksia, hoitomuotona on kotihoito. Onhan tässä tietysti se vaara, että myös Rosa ja Frans sairastuvat. Ihan normaalia perhe-elämää me kuitenkin elämme", hän toteaa. "

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Nyt ei ole minusta tai minun lapsistani kyse. eikä ylipäänsä lapsista. En ole käsittääkseni laittanut mitään tekstiini, jossa mainitsisin jonkun tietyn ryhmän tms. Se voi olla uhan mistä ikäluokasta tahansa. se voit olla jopa sinä tai sinun lapsi tai jopa lapsesi. itsehän tuon otit puheeksi.

    Valehtelet, jos et muka uteliaana odota ensimmäistä kuoleman tapausta Suomessa. Sen jälkeen, kun se tapahtuu, puhut siitä vähintään kaksiviikkoa suu vaahdossa ja sitten se alkaa hiipumaan. Kannattaisi ainkin silloin pitää jo perheen kesken kunnon bileet, jos koko perhe säilyy tuosta hengissä.

    Mistä sinä sen noin varmasti voit sanoa, että suurin osa sairastaa sen lievänä. YHTÄÄN LIEVÄÄ TAPAUSTA EI OLE DIAGNOSOITU! Miten helvetissä se voi olla mahdollista, että kaikki testatut saavat vakavempia oireita. Kaikki testatut saavat myös tamiflun. Mieti nyt itsekkin vähän. Eihän tuossa "lievässä" ole päätä eikä häntää. Joku sen vain on heittänyt, ettei ihmiset menisi paniikkiin!

    ...vain vakavat testataan. Ei jokaista nuhanenää voi testatata. Niitähän on maailmassa miljoonittain.

    Jos luulet kaikkien sikainfluenssan saaneiden olevan valavasti sairaita, miten selität ettei siihen juuri kukaan kuole? Joka vuosi kuolee ihan siihen tavalliseen joka jumalan vuosi leviävään influenssaan puoli miljoonaa ihmistä, vähintään. Miten nyt sitten tämä hirveä sikainfluenssa on onnistunut tappamaan vasta alle 3000, vaikka aikaa on ollut jo 5 kk? Tällä vauhdilla 12 kuukauden aikana tulee kuolemaan yhteensä ehkä 8000 ihmistä. Sehän on melkein sata kertaa vähemmän kuin jokavuotinen kausi-influenssa tappaa!

    Äänestä

  • ............................ kirjoitti:

    Tuo on taas toiveajattelua. Totta kai jokainen toivoo, ettei niin tapahdu. Täällä on vahhdottu siitä, että tavallinen influenssa tappaa joka vuosi.... Mitä vittua tää oikein on? Eikö sikainfluenssa taas tällä kertaa tapakkaan ketään? Päättäkää nyt jo tai olkaa edes vain toista mieltä. Vittumaista, että käännetään kelkka joka keskusteluun!

    että sikainfluenssa ei tapa ketään tässä maassa. Tautitapauksia on ollut Suomessa jo sadoittain ja 0 kuollutta. Joten todennäköisyys kuolla sikainfluenssaan Suomessa = 0 %.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


................ kirjoitti:

Ensimmäinen sikainfluenssa kuolema alkaa lähestymään. Ei mene, kuin korkeintaan 2 viikkoa, mutta sinne asti meiden tuskin tarvitsee odotella, kun kuulemme ensimmäisestä uhrista. Ollaa kaikki kuulolla ja pidetään vainajalle täällä pienet bileet. Onhan se kivaa, kun pääsee julkkikseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu