Vanhas Mattia pukataan kelan pääjohtajaksi
Eläkejenkka
570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sauli Niinistö ei ole koskaan harrastanut kyseistä lajia.
Ei ole siis ammattimies.
Edellinen puheejohtaja Pekka Hämäläinen on kertonut käyttäneensä tehtävään 150-200 päivää vuodessa.
Tämä ei ole rullaluistelijaamme säikäyttänyt.
Kyllähän minä olen sanonut jo pitempään, että Vanhaselle täytyy keksiä joku kunniallinen varalaskupaikka, kun pääministerihommat loppuvat tosiaan tähän meneillään olevaan kauteen. Nyt se sitten näkyisi löytyneen KELAsta. Mikäs siinä, sehän on aina ollut läpipolitisoitunut talo.
Lienee Matille aivan sopiva juttu, vaikka samaa paikkaa taitaa kuolata muutama muukin Kepupoliitikko. Niissä hommissa jäisi Matillekin paremmin aikaa olla Sirkan ja lapsiensa kanssa, eikä aina tarvitsisi olla menossa pitkin Suomea tai Eurooppaa.
ISOLLA PALKALLA HÖMÖTTIVÄT;EI LAMASTA TIETOAKAAN:KYLLÄ OLI AIKAA VANHASELLA JA MONELLA MUULLAKIN OLLA LAPSIENSA KANSSA:AIKA TUSKIN SYY:KYVYTÖMYYS MUUTOIN HOITAA LAPSIAAN:..MITÄ KELAN JOHTO HOMMIIN TULEE VANHASEN OSSALTA:SEN ON PAKKO OLA VITSI:
Tiedoksi Sinulle, että kansanedustajat viettävät piiiitkää, piiitkäää kesälomaa. Itse asiassa taitavat edelleen olla lomalla. Mutta hallitus, ja kaikkein vähiten maan pääministeri eivät ole erityisen pitkällä lomalla. Tuollainen virkamiesten normaali loma, max 4- 5 viikkoa vuodessa, on loman kesto hallituksen ministereillä.
teinit tarvitsee isää.arvo järjestys kysymys.mitä haluaa tehdä.yksi äiti hoitaa kymmenen lasta.kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä.