6000 vuotta sitten ..

maailma luotiin kuudessa päivässä ja Aatami ja Eeva ja sukupuunsa tukee tapahtumaa.

Nyt kuitenkin löytyy fossiileita, jotka olisivat jo kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja? Miten se selitettiinkään?
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aadamin sukupuulla on toisenlainen merkitys kuin olla esimerkkinä siitä, että kaikki ihmiset olisivat hänen jälkeläisiään..
sama tilanne toistuu Jeesuksen aseman kohdalla.
ja vastaava seuraamus on kirjoitettu Pietarin kirjeessä lopuksi tapahtuvasta koko luomakunnan vapautuksessa maailmanaikojen lopussa.

Äänestä

Tutkimus menetelmät joita noissa analyyseissä käytetään eivät ole luotettavia tai todenperäisiä. Aika arvot heittelevät todella paljon. Esimerkiksi elävästä puusta otettiin olisiko se hiilianalyysi ja se taisi näyttää puun iäksi n. 2000-3000 vuotta. Kaikki tieteen julkaisut eivät ole luotettavia ja kannattaa ennemmin luottaa siihen sanaan jonka Jumala itse on antanut ihmisille, eli Raamattuun. Tiede kehittyy ja muuttuu mutta Jumla säilyy aina samana ja muuttumattomana.

Siunausta päivääsi
Jeesus on yhtä todellinen kuin sinä olet

Äänestä
  • Alpeilta löytyy kivettyneistä sedimenteistä fossiileja, jotka selitetään oleva muinaisista meristä ja pohjoisen jäämeren alueelta - mm. Huippuvuorilta - kivihiiltä ja sen seasta samoin fossiileja. Missä rytäkässä ne sinne joutuivat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyn nyt kuitenkin kirjoitti:

maailma luotiin kuudessa päivässä ja Aatami ja Eeva ja sukupuunsa tukee tapahtumaa.

Nyt kuitenkin löytyy fossiileita, jotka olisivat jo kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja? Miten se selitettiinkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu