Avaruusasema

Mitä helvetin virkaa sillä avaruusasemalla on? Aikuiset ihmiset leikkivät miljardeilla dollareilla.
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei sitten yhtään mitään. 50 vuoden sisällä öljy on loppunut ja kaikki on taantunut 1800 luvulle. Kaikilta on rahat loppunut, eikä ole varaa edes taivaalla lentää tai puhumattakaan avaruudessa. Voi olla että sitä ennen on jo käyty 3 maailmansotakin. Mutta mitä se ihminen ei keksisi elinkeinonsa eteen ja vieläpä toisten kustannuksella.

Äänestä
  • Eipä voi muuta kuin ihmetellä, miksi ihmiset tuhlaavat koko elämänsä merkityksettömille asioille tulevaisuudessa. Esime. ihmiset jotka pyhittävät koko elämänsä jonkun asian puolesta ja tulevaisuudessa tällä asialla ei sitten olekkaan mitään merkitystä. Jokainen meistä tietää sen, että kaikki mikä on rakennettu öljyn ja helpon energia aikakauden varaan tulee loppumaan jo meidä elinaikanamme. En minä kyllä viittisi tutkia koko elämääni esim. lääketiedettä, kun tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä tulevaisuudessa. Nykyiset olot kun haviävät rahan ja energian puutteen vuoksi, niin missäpä sitten toteutat tämänpäivän saavutuksia. Tuskin 50 vuoden päästä valmistetaan edes vitamiineja.

    Äänestä

  • tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru. (-,o)
    -Paskat! Aivan hyvä, että laittavat pienen prosentin avaruustutkimukseen, ettei sekin mene sotimiseen. Ja miksikö ihminen haluaa tutkia avaruutta? Siksi, että se on olemassa ja tältä pallolta on pakko häipyä jossain vaiheessa, hamassa tulevaisuudessa.. On hyvä, että kehitetään valmiuksia ihmisen leviämiselle muille planeetoille, koska muuten olemme vuorenvarmasti tuhoon tuomittuja..
    -Teflon, polttokennot, ja jopa tarra, jota käytetään lenkkareissakin, on avaruusteknologian tuotteita. Niitä sovelluksia on tuhansia, joten kyllä siitä hyötyäkin on ollut ihmiskunnalle jo nyt...

    Äänestä

  • elämäntyö kirjoitti:

    Eipä voi muuta kuin ihmetellä, miksi ihmiset tuhlaavat koko elämänsä merkityksettömille asioille tulevaisuudessa. Esime. ihmiset jotka pyhittävät koko elämänsä jonkun asian puolesta ja tulevaisuudessa tällä asialla ei sitten olekkaan mitään merkitystä. Jokainen meistä tietää sen, että kaikki mikä on rakennettu öljyn ja helpon energia aikakauden varaan tulee loppumaan jo meidä elinaikanamme. En minä kyllä viittisi tutkia koko elämääni esim. lääketiedettä, kun tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä tulevaisuudessa. Nykyiset olot kun haviävät rahan ja energian puutteen vuoksi, niin missäpä sitten toteutat tämänpäivän saavutuksia. Tuskin 50 vuoden päästä valmistetaan edes vitamiineja.

    No en minä ainakaan haluaisi rakentaa koko elämääni sellaisen asian ympärille jolla ei ole mitään merkitystä. Rakentelisin, kehitäisin ja rassaisin autoja koko elämäni aikani vain sen vuoksi, että autoja on käytässä vielä joitakin kymmeniä vuosia. Kyllä sen asian pitäisi kantaa koko ihmislajin elämän ajan, jos se asia olisi elämäntehtäväni. Elämä jäisi muuten täysin elämättä, jos tekemisilläni ei olisi mitään merkitystä itselleni.

    Äänestä

  • *freelancer* kirjoitti:

    tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru. (-,o)
    -Paskat! Aivan hyvä, että laittavat pienen prosentin avaruustutkimukseen, ettei sekin mene sotimiseen. Ja miksikö ihminen haluaa tutkia avaruutta? Siksi, että se on olemassa ja tältä pallolta on pakko häipyä jossain vaiheessa, hamassa tulevaisuudessa.. On hyvä, että kehitetään valmiuksia ihmisen leviämiselle muille planeetoille, koska muuten olemme vuorenvarmasti tuhoon tuomittuja..
    -Teflon, polttokennot, ja jopa tarra, jota käytetään lenkkareissakin, on avaruusteknologian tuotteita. Niitä sovelluksia on tuhansia, joten kyllä siitä hyötyäkin on ollut ihmiskunnalle jo nyt...

    niin asuisimme edelleen Afrikan viidakoissa. Tiede on edennyt niin, että Marsiin saakka on lennetty ja sieltä saadaan jatkuvast dataa planeetan olosuhteista ja kuuhun rakennettava siirtokunta on tutkijoiden työn alla.
    Se mahdollistaisi miehitetyt lennot Mars-planeetalle. Mm. näitä asioita tutkitaan avaruusasemalla.

    Itsehän uskon että kuussakäynti on feikki, mutta oletetaan että siellä on käyty.
    Jos kuuhun päästään noin vitummoisella vaivalla niin menee ainakin 100 000 vuotta että päästään elinkelposelle planeetalle ja siihen mennessä ihmiskunta on jo kuollut.
    Koko ajatushan on ihan mahdoton. Koko alusta ei saa isommaks että sinne mahtuis 200 enempää.
    Sinne ei saa mitenkään tungettua tarpeeks ruokaa, vettä ja ilmaa ihan perusjuttuihin. Puhumattakaan polttoaineesa. Ihmisten pitäis lisääntyä pari sukupolvea tuolla aluksen sisällä ja moni varmasti pimahtais kun pitäs viettää koko elämä niin pienessä kopissa.

    Tältä planeetalta ei tuu kukaan pääsemään pakoon, kun tämä tuhoutuu niin me tuhoudutaan.

    Äänestä

  • 18+17=? kirjoitti:

    Sekin raha voitas käyttää energiantuotannontutkimukseen ja kehitykseen.

    Äänestä

  • sapiens... kirjoitti:

    niin asuisimme edelleen Afrikan viidakoissa. Tiede on edennyt niin, että Marsiin saakka on lennetty ja sieltä saadaan jatkuvast dataa planeetan olosuhteista ja kuuhun rakennettava siirtokunta on tutkijoiden työn alla.
    Se mahdollistaisi miehitetyt lennot Mars-planeetalle. Mm. näitä asioita tutkitaan avaruusasemalla.

    Tuhansia vuosia olimme elänneet samanlailla, mutta heti kun ihminen löysi öljyä, niin kehitys astui 100 vuodessa pitkän askeleen. Kaikki nykyinen tulee päättymään öljyn ja rahan vuoksi. Kaikki kehittely on siis turhaa, kun sitä ei voi hyödyntää tulevaisudessa. Samoin ihmisten elämä jotka ovat koko elämänsä tuhlanneet tämän päivän kehitykseen.

    Äänestä

  • 18+17=? kirjoitti:

    Itsehän uskon että kuussakäynti on feikki, mutta oletetaan että siellä on käyty.
    Jos kuuhun päästään noin vitummoisella vaivalla niin menee ainakin 100 000 vuotta että päästään elinkelposelle planeetalle ja siihen mennessä ihmiskunta on jo kuollut.
    Koko ajatushan on ihan mahdoton. Koko alusta ei saa isommaks että sinne mahtuis 200 enempää.
    Sinne ei saa mitenkään tungettua tarpeeks ruokaa, vettä ja ilmaa ihan perusjuttuihin. Puhumattakaan polttoaineesa. Ihmisten pitäis lisääntyä pari sukupolvea tuolla aluksen sisällä ja moni varmasti pimahtais kun pitäs viettää koko elämä niin pienessä kopissa.

    Tältä planeetalta ei tuu kukaan pääsemään pakoon, kun tämä tuhoutuu niin me tuhoudutaan.

    Minkä vuoksi nimenomaan Homo Sapiens, kaikista lajeista olisi se, jonka pitäisi levitä muille planeetoille tai toisiin aurinkokuntiin?

    Eikä Homo Sapiens ole kuin sumuun heijastettu molekyylirakennelma, jonka atomeista 80% vaihtuu kahden viikon kuluessa. Me emme olisi olemassa ilman bakteereita. Meillä ei olisi energiaa käytettävissämme ilman noita suoliston vapaamatkustajia. Entäpä ne amebat, joita elää silmämunan vedessä? Ihon ja limakalvojen bakteeristo?

    Jos jotain halutaan levittää, sen pitäisi olla solupojainen, geeneihin perustuva elämä - ei Homo Sapiens. Homo Sapiens on vain yksi miljoonista variaatioista, joita tuo solukko maassa on tuottanut. Ehkä Homo Sapiensin tehtävä on todellakin levittää elämää -- mutta ehkä teemme sen itsekkäästi, kuvittelemme, että juuri meidän muodostta oleva elämä on oikeata elämää, ehkä juuri tuon valheen motivoimana toteutamme väistämätöntä kehitystä?

    Vai olisiko sittenkin niin, että solupohjainen elämä syntyy spontaanisti ja sitä on jo kaikkialla universiumissa? Aivan kuin on tähtiä ja galaxeja? Tuossa tapauksessa koko ajatus elämän levittämisestä sen säilyttämiseksi on turha. Tiedonjanon tyydyttäminen on eri asia -- ymmärryksen etsiminen. Motiivi siihen on erilainen.

    Osaaks joku kertoo paljonko on 4 + 20 = ? Kun tää kone väittää, että se ei ole 24 ? (koneen mukaan se on 26, hih)

    Äänestä

  • helmitaulu ... kirjoitti:

    -kun kyseenalaistat ihmisen selviytymisoikeuden.. Hiilipohjaisina eliöinähän me olemme ainoastaan yksi laji, todennäköisien muiden lajien joukossa. Jupiterin kaasukehässäkin saattaa leijailla meitä "henkisesti" kehittyneempiä elämän muotoja, jotka pohjautuvat aivan erilaiseen tapaan selviytyä. Metaania saattavat vaikka nauttia evääkseen, jne.. Se oli vain esimerkiksi tarkoitettua fiktiota.;-)) Voimme tosiaankin olla vain yksi vaihe evoluution kehityksessä, ja häviämme pallolta, kuin dinosaurukset aikoinaan, luoden tilaa sopeutuvammalle kahdeksan kätiselle lajille. (se olisi kätevää,)
    -Henkilökohtaisesti pidän aivan järkevänä ajatusta, ettemme todellakaan ole yksin, mutta matkat avaruudessa ovat suunnattomia, eikä niiden taittamiseen oikein riitä valonnopeuskaan (300 000km/h), koska se on kosmisella mittapuulla mitattuna,,, aivan matelua.. Siksi, viestintä, siis sellainen jonka me tunnemme, on vaikeata, kun pitää mielessään viestin kulkemisen omankin linnunratamme halki, kestävän n.100 000 valovuotta. Ja toisekseen, mistä me voimme päätellä, että sähköinen sanomamme osataan jossain viimeisillä "korpimailla" tulkita oikein....
    -No, olkoon, kyllä kai ihminen nyt ainakin aikansa ylös yrittää, mutta kapsahtaako katajaan, se jää nähtäväksi. (-,o)

    -tuo laskenta automaatti todellakin soveltaa luultavasti Siukosen laulukirjaa aina välillä, eikä sen kanssa voi edes väitellä, perskeles...

    -ei valovuotta, koska se on matkan pituuden mitta.
    -Huoh, se esikatselu oli kyllä hyvä olla edelleen käytössä, ettei tulisi lähetettyä tuollaisia lapsuksia liian hätäisesti, heh.. sori...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kalliit ovat leikit kirjoitti:

Mitä helvetin virkaa sillä avaruusasemalla on? Aikuiset ihmiset leikkivät miljardeilla dollareilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu