Haluaisin kuulla totuuden siitä, paljonko pakolaiset saavat käyttörahaa kuukaudessa. Onko tuo heidän käyttöönsä annettava rahasumma sellainen, jonka he voivat käyttää mihin heitä huvittaa, eli onko asuminen, ruoka, vaatteet, puhelin, puhelinlaskut ym. luontaisetuja tuon kuukausittaisen rahasumman lisäksi, vai maksavatko he itse mitään varsinaisia elämiseensä liittyviä jokapäiväisiä kuluja?
Totuus pakolaisten raha-avustuksesta
kiinnostaa tietää
131203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan sama kuin tulottomalla suomalaisella eli toimeentulotuki, jolla ite kukin (myös suomalainen) maksaa mainitsemasi kulut. Valtio kustantaa aluksi välttämättömät mööbelit. Yleensä avustus riittää käytettyjen hankintaan.Mitä tulee pakolaisten vaatteisiin niin ne ovat ainut "omaisuus" mikä heillä on. Monet saattavat vielä säästää toimeentulotuesta ja lähettää kotimaahansa sukulaisilleen. Asiaa löytyy paljon sisäasiainministeriön sivuilta.
Sosiaali ja terveysministeriö on julkaissut oppaan toimeentulotuen soveltajille.löytynee otsikon alta
Filex kautta näkee valsioneuvoston päätöksen vuodelta 1988 ja näin kyselijälle asia selviää.
Nyt taittiin jakaa kotiin joku tiedotuslehtinen joka kannattaa lukea myös millaisia tukimuotoja yleensä on olemassa kaikille kansalaisille eri elämän tilanteessa,selväähän on ettei niitä tarjota perus lieksalaisille kuin Manulle illallista.MK
Suomi on maailman halutuin maa tulla pakolaiseksi,ja se on tiedossa ympärimaailman elintasopakolaispiireissä...mistapä luulisit tämän johtuvan-->minäpä sanon:RAHASTA. Kyllä täällä rahallisesti pärjää,kun on vaan pakolainen tai siksi haluava.
Kerran etuus tuntuu nyt olevan niin suuri, silloin pitkäaikaistyöttömätkin voisivat tukkia turpansa. Yleensä juuri nämä suomalaiset kotona makaavat ja yhteiskuntien tuilla elävät huutavat, että heidän veromarkoilla pakolaiset elätetään. Onpa vitsi!
Näin se menee. Työttömät huutaa eniten, että rahat ei riitä. Sitten kadehditaan maahanmuutajien saaliita. Tämän valossa korvaukset olisivatkin ihan kohallaan. En kadehtisi kyllä työmarkkinatuella eläviä maahanmuuttjia tai omia tukiloilla eläviä alkuperäiskansalaisia.
Ei pidä paikkaansa että työttömät kadehtisi pakolaisten "saaliita", kuten käyttämäsi termi kuuluu. Eikä niitä kadehdi juuri kukaan muukaan. Itsekin olen huolissani vain maksamieni veroeurojen oikeasta, järkevästä ja kontrolloidusta käytöstä. Työtön en ole.
Pitkäaikaistyöttömät ovat maanneet työttömyyskortiston lunkulla vuosikymmenet tekemättä mitää työtä. Kela, sosiaalitoimisto maksaa kun työvoimaviranomainen antaa poliittisen lausunnon että ruoka turpaa tulee. Pitkäaikaistyötön pane turpasi tukkoon saat asumistukea, toimeentulotukea ja työmarkkinatukea ja näillä myös elät. Ei ne viitsi marjojapoimia vaan tekee thaimaalaiset.
Thaimaasta asti tänne tuotiin työntekijöitä, kun paikalliset työttömät eivät kehtaa. He makaavat ja valittavat, kun tulee ulkomaalaisia ja ovat heidän tukiapajillaan. Todellisuudessa ulkomaalaiset opiskelevat nopeasti kielen ja painuvat töihin. Ja tästäkin syystä heitä ei pidetä.
Pitkäaikaistyöttömillä pitäisi olla kovemmat otteet , että asumistuet pois työmarkkinatuki pakkotyöksi, kyllä niillä on hyvä olla remotitkin korjaa Lieksan vuokratalo,ja sitten työtön kellistelee siellä asumistuen kera tekemättä mitään ulkomaisiakin houkuttaa Suomeen tulo kun on hyvä sosiaaliturva. Nyt maa on taloudellisessa vaikeuksissa ja pitäisi saada näille pitkäaikaistyöttömille joutilaalle asumistukea ja muuta sosiaaliturvaa. ei millään ilvellä marjan poiminta maistu. kun saavat ilmaista rahaa joka lunkulta.
Mee hyvä ihminen vaikka kansalaisopiston kurssille opettelemaan korrelointia. On muuten rasittavaa lukea tuonkaltaista tekstiä.Täynnä kirjoitusvirheitä ja yhteen rimpsuun kirjailtu.
Nyt taas se alkoi tämä työttömien kahdettiminen ja oikein urakalla, ettäs kehtaatte onko nyt parempi olo.Erilaisia tuloonsiirtoja saa kyllä melkein jokakansalainen tuloista riippumatta.Esim asumis-ja toimeentulotuki on tuloihin sidottu.Ei siinä mikään asema tai mikään muukaan vaikuta tietenkin myös varallisuus otetaan huomiooon.Otakaa selvää ja puhukaa sitten kahdettimalla ei olonne parane.
Koita jo tajuta. Mee hyvä ihminen oppiin. Luehan ajatuksen kanssa nuo tekstisi. Kirjoitusvirheitä täynnä.
Nyt pitkäaikaistyöttömät puhuvat ihtesä pussiin. Toisaalta ulkomaalaisten kohdalla puhutaan hyvästä sosiaaliturvasta ja omakohtaisesti valitetaan, että nälkärajoilla täällä eletään. Molemmilla on presiis samanlaiset sosiaaliturvat eli samat summat tilille tulevat. Pakolaiset vain eivät ole sosiaaliluukulla vaan opiskelevat eli Kela maksaa heille työmarkkinatukea, joka on suurempi kuin toimeentulotuki. Siis pakolaiset ovat ahkeria ja tienaavat enemmän!