Leinonen valehteli - taas

Morjenstelevatko jehovantodistajat entisiä jehovantodistajia kun he kohtaavat heitä? Eivät morjenstele. Tämän jokainen jehovantodistaja ja entinen jehovantodistaja tietää, eikä se ole mistään kohtaa epäselvä asia. Miksi jehovantodistajat eivät tervehdi entisiä jehovantodistajia millään tavalla? Koska vt-seura sanoo jehovantodistajille, että entisiä jehovantodistajia ei saa tervehtiä.

"Lukijoiden kysymyksiä (Vartiotorni 15.7 1985)

▪ Viittaako Johanneksen 2. kirjeen 10. jae, jonka mukaan joitakuita ei tule ottaa vastaan kotiinsa eikä tervehtiä, vain sellaisiin, jotka ovat kannattaneet väärää oppia?

- -

Johannes on siksi voinut toisen kirjeensä jakeissa 10 ja 11 käyttää tarkoituksellisesti sanaa khairó (jakeen 13) sanan aspazómai sijasta. Siinä tapauksessa Johannes ei kehottanut tuolloin kristittyjä pelkästään välttämään valhetta opettavien tai seurakunnasta luopuneiden (luopioiden) tervehtimistä lämpimästi (halauksin, suudelmin ja keskusteluin) vaan sen sijaan hän sanoi, ettei heidän pitäisi tervehtiä sellaista edes sanomalla tavanomaisesti ”hyvää päivää” (khairó)."

**********

Osaako joku jehovantodistaja kertoa meille muille että miksi tiedottaja Veikko Leinonen valehtelee julkisesti tästä(kin) asiasta?

Leinonen tämän viikonlopun Iltasanomissa:

"Saako eronnutta tervehtiä kadulla?"

Leinonen:

"Kyllä eronneille voi sanoa kadulla "hei" tai "moi". Tämä asia on kärjistynyt julkisuudessa."

29

659

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JT-veli

      Kyllä voi tervehtiä ja niin monet tekevätkin.

      • salaisuus?

        Mitenkäs vt seuran opit, Leinosen lausunnot ja käytäntö ei mene yksiin??


      • Ulkopuolinen kysyy

        Ummikkona kysyn, tunnetteko kaikki niin hyvin toisenne, että jos joku on eronnut laumastanne, muistatte naaman kadullakin?
        Entä jos vain ei ole käynyt muista syistä Valtäkunnansalilla? Käydäänkö kodeissa tarkistamassa tilanne?
        Autatteko ongelmissa, jos sellainen paljastuu syyksi?


    • Asiakaspalvelija

      nimen Veikko Leinonen.

      http://www.geocities.com/valaisija/h_2003hel_kirkkojakaupunki.htm

      Aikalailla ulkopuolisena tuollaisia googletuksen kohteita ei oikein tajuakaan.

      En tiedä miksi, mutta mua kiinnostaa suunnattomasti "mikä" -ja "miksi- jutut.... Se lienee jokin sairaus.
      Voi olla ammatinkin kiroja, taksia kurvailen töikseni. Muslimeita on muuten taksissa koko ajan enemmän, vähän hassuja käytännön tilanteita musulmaanitkin aiheuttaa joskus, jos sattuu olemaan esim. sen luokan uskova että pitää rukoilla perse pystyssä mekkaan päin viisi kertaa päivässä...
      Se ei luonnollisesti sovi aina yksiin sen jutun kanssa että kun keikkaa pukkaa, onkin rukoukset kesken:)
      Muslimit kyllä moikkaa muitakin, ei siinä mitään. Mutta tietynlaista sopeutumisvaikeutta on havaittavissa, silti, eiköhän se siitä lähde rullaamaan ihan okei.

      Odotan mielenkiinnolla, josko jokin jehova lähtisi väittelemään kanssani joskus, tiedä vaikka itse Leinosen Veikko sattuisi kyytiin. Sitä kun itseään tässä sivistää niin voi hyvinkin olla että Veikonkin psyyke vallan murtuu kun aletaan keskustelemaan mies miehelle.
      Jehovat tosin käyttävät taksia tietääkseni vähän, kun ovat kait niin KÖYYHIÄ.
      Yhtään keikkaa en ole koivuhaan jehoville vienyt enkä sieltä hakenut, en ole kuullut että kukaan muukaan olisi. Voihan se olla että ovat tulleet siihen tulokseen jotta ei käytetä taksia ettei tarvitse kuunnella arvostelua?

      Jehovia ei tietääkseni ole taksissa, ei sikäli, sille ei kyllä yksikään taksari moikkaisi edes yhdellä sormella siitä ratin päältä. En ainakaan itse sortuisi moiseen tyylivirheeseen.

      Siitä koivuhaan linnan editse tulee ajettua useinkin, sehän on kaikilla tiedossa että "jjaa siitä jehovilta vasemmalle?" ym.
      Joskus tulee mietittyä että kuinkahan moni mummoparka siihenkin laitokseen on pumpannut eläkkeensä ja omaisuutensa, niitä rahoja joilla voisivat vaikka käydä bingossa taksilla. Tai vaikka käydä ajelemassa terveisiä pitkin kylää, taksilla. Vaan eipä ole taksirahaa niillä mummoilla. Jehovalle kiitosta vain.

      Tulen jatkamaan käännytystyötäni edelleen, ihmisten kanssa on mukavaa turista paskoo, joskus voi ehkä jopa vaikuttaakin asioihin näinniinku pienenäkin ihmisenä.

      Se voi olla että se raamattukin tulee luettua, aloitan sitten kyllä vanhasta testamentista koska siinä on pikatarkastelun pohjalta enemmän actionia.

    • aina oikeassa

      Ei veikko valehtele koskaan vekko puhuu vain muuneltua totuutta

      • tervehtiikö joku jehovantodistaja vai ei?
        En minäkään heitä tervehdi jos vastaan tulevat.
        Jos lapseni joka on jehovantodistaja tulee vastaani ja ei tervehdi minua,ei se ole mun ongelma.Hän siinä kärsii enkä minä.Hän jää vaille isänsä elämänkokemuksesta,isänsä suvun historiasta enkä minä.Minulla voisi olla paljon kokemusta ja tietoa josta hän voisi hyötyä ja hän jää siitä ilman jos ei tervehdi minua ja kysy:"mitä kuuluu?"
        Lopettakaa tuo jonninjoutava ininä.
        Maailmassa on paljon muitakin ihmisiä joihin voit tutustua ja he mitä todennäköisesti tervehtivät sinua jos olet heille ystävällinen.
        Älä heitä helmiäsi sioille.(Näin sikamaisen "nöf-nöf-taudin aikana)Heitä helmesi ihmisille jotka arvostavat sinua ainutkertaisena persoonana,samoin kun tekee Jumala rakastaessan sinua.


    • burriganos3

      hupsuja olette... 12vee??? vaikka taitaa ne lapsosetkin jo puhua tasokkaampaa settii.. 6 vee?? uikukuti uikuti "joku ei tervehtiny kadulla". niin kuin oikeesti. hanki elämä.

      • >>uikukuti uikuti "joku ei tervehtiny kadulla". niin kuin oikeesti. hanki elämä.

        Kyse on periaatteesta, ja varsinkin siitä että jehovantodistajien tiedottaja valehteli asiasta julkisuuteen. Se että asiasta valehdellaan, voi herättää vähääkään aivojaan käyttävien hoksottimet huomaamaan että kaikki ei ole nyt kohdallaan.


      • ei kai
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>uikukuti uikuti "joku ei tervehtiny kadulla". niin kuin oikeesti. hanki elämä.

        Kyse on periaatteesta, ja varsinkin siitä että jehovantodistajien tiedottaja valehteli asiasta julkisuuteen. Se että asiasta valehdellaan, voi herättää vähääkään aivojaan käyttävien hoksottimet huomaamaan että kaikki ei ole nyt kohdallaan.

        tervehtimistä kukaan tai mikään voi valvoa, herää jo! Mitä hiton väliä sillä on moikkaako joku, mitä itkemistä tossakin on. Ei välillä tiedä kummat on tyhmempiä nykyiset vai ex-jehovat..


      • ei kai kirjoitti:

        tervehtimistä kukaan tai mikään voi valvoa, herää jo! Mitä hiton väliä sillä on moikkaako joku, mitä itkemistä tossakin on. Ei välillä tiedä kummat on tyhmempiä nykyiset vai ex-jehovat..

        >>Mitä hiton väliä sillä on moikkaako joku, mitä itkemistä tossakin on.

        Minä itken siitä että jehovantodistajien tiedottaja valehteli asiasta. Juuri tällä hetkellä en itke muista asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Jos sinusta on ok että tiedottaja suoltaa sontaa, niin sitten se on ok sinun mielestä.

        Mielestäni on avartavaa monellakin tavalla, että Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi itseään tituleeraavan lahkon tiedottajan on valehdeltava julkisuudessa. Varsinkin kun samaa tapahtuu miltei joka kerta kun tiedottaja avaa suunsa julkisuudessa.


      • t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Mitä hiton väliä sillä on moikkaako joku, mitä itkemistä tossakin on.

        Minä itken siitä että jehovantodistajien tiedottaja valehteli asiasta. Juuri tällä hetkellä en itke muista asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Jos sinusta on ok että tiedottaja suoltaa sontaa, niin sitten se on ok sinun mielestä.

        Mielestäni on avartavaa monellakin tavalla, että Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi itseään tituleeraavan lahkon tiedottajan on valehdeltava julkisuudessa. Varsinkin kun samaa tapahtuu miltei joka kerta kun tiedottaja avaa suunsa julkisuudessa.

        sitten mitä Leinonen sanoo.Minulle hänen sanomisensa on ihan se ja sama.
        Jos näen hänen sanomisiansa jossain,hyppän ohi.Jos hän selostaa juttujaan esim.TV:ssä,vaihdan kanavaa.Niin yksinkertaista se on.
        Ehkä tässä maailmassa on viisaampiakin toteamuksia kun Leinosen jutut.
        Viitatkaa kintaalla koko beetelin "sanojakaartille".


      • Rintti-
        m.naat kirjoitti:

        sitten mitä Leinonen sanoo.Minulle hänen sanomisensa on ihan se ja sama.
        Jos näen hänen sanomisiansa jossain,hyppän ohi.Jos hän selostaa juttujaan esim.TV:ssä,vaihdan kanavaa.Niin yksinkertaista se on.
        Ehkä tässä maailmassa on viisaampiakin toteamuksia kun Leinosen jutut.
        Viitatkaa kintaalla koko beetelin "sanojakaartille".

        On huomaavaista saattaa asia järjestön todistajien tietoon. Sehän voisi vaikka olla suljetun mielen vapauttava avain.


      • salaisuus?

        kun jt tulee vastaan, niin näen useinkin halveksivan katseen....tosin se muuttuu useinkin hämmennykseksi kun en odotetusti käännäkkään katsettani pois. Siinä sitten jt yrittää äkkiä keksiä jonkun tekosyyn, välttääkseen pidemmän katsekontatkin. Monia tapoja jt on tähän. Yht`äkkiä pitää alkaa vyotä kiristämään, tutkailla kengänkärkiään, ihhailemaan lentokoneita/ lintuja/ pilviä ym/ näyteikkuna myös usein pelastaa jt ikävältä tilanteelta. Tässä nyt oli vain pieni osa miten jt selviää ikävältä tilanteelta kun hän kohtaan entisen jt. On tietenkin joitakin, jotka saattavat tervehtiä tai jos "näkymätön" paikka, niin jionkun sanankin vaihtaa, mutta se voi tapahtua vain jt ollessa yksin.
        >Itse jt ollessa koin erittäin kiusallisena kohdatessani X Jt tervehtimiskiellon takia. Onneksi opin ajattelemaan itse ja ollessani viimeisiä vuosia jt tervehdin X Jt ja keskustelutkaan ei ollut harvinaisia.


    • joopajootaash

      Jollakin tavoitteena poistaa kaikki tiukun tekstit? Tämäkin ilmoitettu asiattomaksi ja nostettu jostain naftaliinista ihan sitä varten

      Mitä asiatonta tässä avauksessa on, muuta kuin tiedottajan vilpillinen lausunto?

      • mko0

        jopas jotakin. aloitus sai ylösnousemuksen... ihme on tapahtunut :)


      • kuka onkaan sefu?
        mko0 kirjoitti:

        jopas jotakin. aloitus sai ylösnousemuksen... ihme on tapahtunut :)

        *opas jotakin. aloitus sai ylösnousemuksen... ihme on tapahtunut :)*

        tai ..palstalla on uusi sefu?


    • ok:

      Ylläpito on anti-jt ?

    • herjausta S24

      miksi tiedottaja Veikko Leinonen valehtelee julkisesti tästä(kin) asiasta?
      herjaus

      • 4hw42wnn

        Ei kai perusteltavissa olevan asian toteaminen ole herjaamista? Eikö saa sanoa että joku valehtelee, jos hän selvästi valehtelee? Miksei?


      • mko0

        no , ehkä leinosen olisi pitänyt tukea asiassa seuran ajatusta ja ottaa siitä esille samat raamatunpaikat mitä seura on käyttänyt. se olisi luultavasti ollut
        oikea tapa antaa julkisuuteen

        onhan se ihmeellistä sanoa, että erotetun moikkaaminen on ihan ok, jos seura on julkaissut asiasta ihan toisen käsityksen.

        juttelin vähän paikallisen kaartin (1) kanssa ja hänen näkemyksensä oli leinosen kaltainen. siinä määrin että morjenstaa voi, mutta annetaan kuitenkin ymmärtää eleillä keskustelun päättyvän sille tasolle.

        että eipä nyt tehdä sen kummemmin kärpäsestä härkästä.... tulkintakysymyksiä.

        ihmisiä tässä ollaan ,eikös?

        toisaalta se oli hänen näkemys. niinkuin aikasemmin mainitsin, minulle pikkupoikana maalattiin erotetusta niin musta ja pelottava kuva, että eipä ollut edes munaa moikata....


    • Veikko Leinonen

      "roussos toop24.10.2011 08:280 SULJE
      Leinonen kyseenalaistaa orjan ja puhuu sitä vastaan kun on eri mieltä sen kanssa. Eikö tuo ole jo erottamisen paikka?"

      On, olet erotettu

    • Teokraattinen totuus

      Veli Leinonen ei ole koskaan valehdellut. Samoin kuin Team Ahman jäsen ei ole koskaan pelleillyt.

    • Jartas

      Leinonen on tietenkin saanut uutta valoa. Ei hän tietenkään voisi valehdella! Kyllä kohta saamme kaikki lukea tästä uudesta valosta myös VT-lehdistä.

    • 575777

      jehovan todistajien seurakunnalla on ongelma. kun uskonto perustuu valehteluun ja kun valtaosalla ihmisiä on jehovan todistajista huono mielikuva aiheestakin, niin pitää valehdella lisää ja yrittää pelastaa maine.

    • deerj

      onko leinosesta tullut luopio kun tuolla tavalla valehtelee vastoin seuran opetuksia.

    • 6hgghdy

      ei ole asia kärjistynyt julkisuudessa. vartsikassakin sanottiin että ei saisi sanoa hei. leinonen valhettelee

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1264
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      18
      877
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      738
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      590
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      549
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      506
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      502
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      72
      456
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      427
    Aihe