Olen tullu siihen tulokseen, että Raamatusta on nykyään niin paljon väännöksiä, että tällä hetkellä luen niitä kaikkia vanhoja tekstejä Jeesuksesta riippumatta siitä onko teksti nykyraamatussa kansien sisällä vai ei. Oma Raamattuni ei ole enää siis yksi kirja, vaan kokonainen luiska lauma.
Tosin jaksaisikohan näihinkään perehtyä. Hirveästi on ristiriitaista tietoa ja erilaisia selityksiä tapahtumille. Ota näistä selvää sitten.
Tosin jaksaisikohan näihinkään perehtyä. Hirveästi on ristiriitaista tietoa ja erilaisia selityksiä tapahtumille. Ota näistä selvää sitten.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jätä kaikki "kokonainen luiska lauma."ja tule Jeesuksen jalkojen juureen.
Periaatteessa koen juuri että Raamattua ei tarvita eikä muitakaan opuksia.
Kuitenkin on tärkeää että sana Jeesuksesta kulkee eteenpäin.
Kuitenkin. Missä on oikea Raamattu, missä on seurakunta.
Missä on ne opetuslapset jotka kulkee Jeesuksen sanojen mukaan.
Kukaan ei ole tehnyt minuun vaikutusta.
Nykymeno ei minua tyydytä. Mutta minkäs teet.
"Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan
antamaan."
Miksi siis pähkäilet, mitä tehdä?
"Missä on oikea Raamattu, missä on seurakunta."
Minä vastaisin: raamattu on uskovan sydämessä asuvassa totuuden hengessä.
Missä seurakunta? Hajallaan ympäri maailman niinkuin luonnollinenkin israel oli.
"Kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. "
"Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. "
"Missä on ne opetuslapset jotka kulkee Jeesuksen sanojen mukaan."
Ehkäpä sinä olet yksi heistä huokaillen, etsien ja odottaen sydän ikävää täynnä Jumalan kirkkauden ja valtakunnan ilmaantumista niinkuin monet muutkin.
Niinpä, ota ensin selvää. Ja sitten selvitä lisää jotta kaikki tulisi yhdeksi selviöksi kaikinpuolin. :)
Jotenkin tykkään sinusta Tremoles.
Saat vaapaasti lainata. > Kell juttuu on se jutun ulos suoltakoon.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatun_ristiriitojen_tarkastelua.html
Tolla sivulla on raamatun ristiriidoista, lue ja hämmästy!
Olet väärällä tiellä :(
huomasit galleria sivultasikin revittiin tänne tietoa.
Oikein teit (näin ymmärrän)että otit kirjoituksesi täältä pois
äläkä niitä kenellekään lähetä enää uudelleen.
Se jolla täällä on hätä, niin pyydä, että Jumala sinut sellaiselta varjelee.
Tämä on todella pöyristyttävää, kun tänne tuo Jeesuksen sanomaa pelastuksen
tiestä se on sitä kauhistuttavinta sanomaa sitä ei siedetä.
Mutta niin se on Jeesuksen sana omilleen, niin kuin he ovat minulle tehneet
niin he teillekin tekevät. Raamatun sana käy toteen niin tänään kuin aina ennenkin.
Täällä eletään niin kuin olisi apostolien päivät, hekumoidaan sillä mitä Paavali mitä
Pietari ja näin todellisuus on aivan pimennossa.
Totuus on kukaan ei Paavalin kautta ei Pietarin kautta pelastu, vaan Jeesuksessa
on pelastus täydellisesti valmistettu ja että voi päästä Jeesuksen valmistamalle
pelastuksen tielle uskottava Häntä Jeesusta.
Tällaiset vähtäämiset, urkkimiset, mitä täällä on ne ovat sen hajottajan tointa.
Jokainen kun todella pystyisi menemään itseensä ja kääntymään Jumalan puoleen
KOKO sydämestään alkaisi näkyä aivan muuta.
Itseasiassa en ole omia viestejäni poistanut, vaan koko ketjun (joka ei ollut minun aloitukseni) lähtiessä myös omat viestini ketjusta lähti.
Palsta on mielenkiintoinen sinänsä.
Nyt sitten taskulampun kanssa kuljen ja etsin. Edelleen. Luen kaikenlaista.
En tiedä, oletko huomannut viestiäni sen johdosta?
Pyysit minua kommentoimaan, ja mielelläni olisin sen tehnyt, sillä se todisti sinun olevan Jeesuksen opetuslapsi. Mutta kun yhden lukemisen jälkeen aloin kopioida sitä itselleni, sillä jo ennalta tiesin, etteivät Saatanan palvelijat kauaa anna noin selvän totuuden todistuksen palstalla olla, niin silloin päivällä palsta alkoi todella hidastella, etten saanut sitä kopioitua, ja sinulle palautetta antaa.
Ja illalla koko ketju oli poistettu. Gallerisivultani näet minun avausteni poistolistan viimeisen vuoden ajalta.
Siksi pyysin sinua lähettämään sen sähköpostiini.
Laitoin viestini toisaalle, Herätysliikkeet otsikon alle.
Jos se vielä illalla siellä on, annan palautteen sinne. Sillä nyt sain sen tallennettua itselleni.
jo toisten tekemiä aloituksiakin poistamaan?
Kun sanot taskulampun kanssa kuljet ja etsit, niin tiedätkö ne vie helposti harhaan.
Sillä maallinen valo, ihmisen oman järjen valo kun saa loistaa, niin Jumalan valo
ei silloin saa valaista polkua ja ihminen ajautuu tietämättään väärään.
Kun pyydät Jumalan Hengen valoa, Jumalan varjelusta elämääsi, niin Jumala sinua
johtaa.
Jos ja kun olet janon saanut Jumalan puoleen, niin älä anna minkään ihmisen sitä
janoa sammuttaa, vaan pyydä Jumalalta yhä lisääntyvää janoa Hänen yhteyteensä
Totuutensa tuntemiseen.
Täällä on ohjaajia kuka minkäkinlaisen jumalan yhteyteen, mutta ainut tie Jumalan luo
kulkee Jeesuksen viitoittaman tien kautta YKSI TIE juuri niin kuin sana sanoo.
Tuolla yhdellä tiellä ei sodita toisia vastaan, vaan sillä tiellä on yhteys niin Totuudessa
kuin Hengessäkin.
tämän Jeesuksen jäähyväisrukouksen opetuksen mukaan:
"Minä en rukoile vain heidän (siis jo häneltä Hengen saaneiden) puolesta, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."
Kun jo Jeesuksen opetuslapseksi päässyt ihminen uskoo, että tuo ihminen puhuu totta, ja otta opiksi hänen neuvonsa, niin silloin alkaa Jeesus taivaassa rukoilla tämän ihmisen puolesta, ja se helpottaa häntä suuresti pääsemään irti Saatanan kahleista.
mutta nyt onkin käynyt niin yhä suurempiin kahleisiin ovat joutuneet.
Mitä jos te alkaisitte rukoilemaan,Herra muuta minut, älä tuota toista vaan minut.
Niin huomaatte että muutosta tapahtuu ja alatte sietään muitakin ihmisiä.
kun Pyhä Henki minut luterilaisen kirkon kaikkiin toimintoihin johdatti, jotta Pyhän Hengen vaatimuksiin siellä suostuttaisiin, niin kyllä rukoilin tuon kirkon puolesta.
Vieläpä lähes kolme vuotta senkin jälkeen, kun sen toimnnoista Pyhä Henki pois johdatti. Kun sitten vein hiippakunnan lainoppineen asessorin kehotuksesta sen piispan kirkkolain rikkomisen oikeuskanslerin tutkittavaksi, ja kun sieltä kirkon ja esivallan "hyvävelijärjestelmän päätöksen" sain, joulukuussa 1994 , ja se nluettuani, antoi Pyhä Henki samankaltaisen kiellon, kuin aikoinaan Jeremialle:
"Jeremia, älä rukoile tämän kansan puolesta. Älä astu eteeni rukoilleen näiden ihmisten puolesta, sillä minä en kuuntele heitä, kun he huutavat minua avukseen onnettomuutensa hetkellä."
Ja siihen hetkee loppuivat nuo rukoukset kuin seinään.