Erityisen voimakkaasti Muroma arvosteli helluntailaista oppia:
"Helluntailaisten oppi vesikasteesta on epäraamatullinen ja väärä.
Helluntailaisten oppi henkikasteesta on epäraamatullinen ja väärä.
Helluntailaisten oppi kielilläpuhumisesta on epäraamatullinen ja väärä."
(Herää Valvomaan 1957, 116)
"Pidämme hyvin tärkeänä sitä, että koko Kristuksen seurakunta tänä aikana täyttyisi Pyhällä Hengellä, mutta silloin täytyy opin olla ennenkaikkea raitista ja raamatullista. Mikäli mukaan tulee pienimmässäkin määrin epäraitista, sielullista suggestiohenkeä, silloin menee koko kristillinen elämä väärään. Sensijaan, että olisimme saaneet Pyhän Hengen täyteyden saammekin helposti sielullisen suggestion "henkikasteen", joka totisesti on valkoisen perkeleen "henkikaste" päätellen niistä lahkolaisilmiöistä, siitä itserakkaudesta ja ylpeydestä, mikä sen hedelmänä on."
(Herää Valvomaan 1957, 153)
Muroman käsitys kasteesta
Muroma vakuuttui varsin pian kääntymyksensä jälkeen siitä, että uudestikastaminen oli väärin. Usko Kristukseen ei hänen mukaansa voi olla mikään vaatimus, joka on täytettävä ennen kuin voidaan kastaa. Uudestikastajat tekivät kasteesta ihmisen kuuliaisuuden teon, joka syrjäytti Jumalan armon, kun he opettivat, että vasta ihmisen usko tekee kasteen kasteeksi. Lapsikasteen oikeutus nousi Muroman mukaan kasteen olemuksesta - kaste on Jumalan armoteko. Lapsikasteen tueksi Muroma esitti monia seikkoja:
juutalainen käännynnäiskaste oli tehty lapsille,
Apostolien teoissa puhutaan koko perhekuntien kasteista (Ap.t. 16:33) ja
kirkkoisien todistuksen mukaan lapsikaste oli ollut käytössä jo apostolisena aikana.

Vastaukset 6
Vanhimmat
opetuksen siunaus. Vain oman kokemuksen kautta ihmiset käsittävät Jumalan opin.
Tarkemmin Muroman kastekäsityksestä:
Huolimatta siitä, että Muroman pääkritiikki kohdistui uudestikastajiin hänen omakaan näkemyksensä ei ollut täysin luterilainen. Muroma ei nimittäin voinut hyväksyä sitä, että opetettiin uudestisyntymisen tapahtuvan kasteessa. Tämä näkemys nousi hänen omasta kokemuksestaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että hän koki uudestisyntymisen Lunden herätyskokouksessa Johanneksen kirkossa. Tähän näkemykseensä hän sai vahvistusta englantilaisesta ja amerikkalaisesta herätyskristillisestä kirjallisuudesta, jota hän ahkerasti tutki.
Muroma piti kiinni siitä Raamatun opetuksesta, että kasteessa saadaan Pyhä Henki. Mutta hän sanoi sen tapahtuvan tuolloin "objektiivisessa mielessä", kuin sinettinä, panttina tai vakuutena. Se ei hänen mukaansa vielä voinut merkitä sitä "elävää kokemusta Pyhästä Hengestä", josta uudestisyntymisessä hänen mukaansa oli kyse. Kaste valmistaa tilaa ja mahdollisuuksia suurelle lahjalle eli pelastuksen omistamiselle uskossa, mutta ei vielä merkitse pelastuksen omistamista. Näin Muroma päätyi tekemään eron vesikasteen ja henkikasteen välille. Vesikasteessa lahjoitetaan Kristus ja pelastus, mutta vasta kun tuo kaikki otetaan uskossa vastaan, tapahtuu henkikaste ja uudestisyntyminen. Usko merkitsi siis Muromalle sellaista pelastuksen omistamista, mikä ei ollut mahdollista lapselle.
Muroman kastenäkemyksen takana oli pelko siitä, että jos opetetaan uudestisyntymistä kasteessa, ihmiset jäävät kääntymättömään tilaansa. Hänen kastenäkemyksensä on ymmärrettävä nimenomaan protestiksi sellaista kasteen korostamista vastaan, jossa takeet pelastumisesta annetaan kääntymättömille ja uskosta osattomille ihmisille. Muroma halusi siis torjua sen, että ihmisiä tyynnytettäisiin väärään rauhaan. Vaikka Muroman kasteoppiin siis selvästi sisältyy luterilaiselle kasteopille vieraita elementtejä, ovat sen takana olevat pyrkimykset hyvin ymmärrettäviä.
kasteopin kannattaja, vaikka onkin näkemykseltään enemmän Lutherin kannattaja, mutta ei luterilaisten, sillä luterilaisissa kaste sanotaan olevan jopa uudestisyntyminen, jotka se ei todellisuudessa ole. Luther opetti uskon keskeisyyttä kasteopetuksen yhteydessäkin ja siksi Muroma onkin Lutherin näkemysten kannattaja, mutta ei niiden luterilaisten, jotka opettavat kasteen olevan uudestisyntyminen.
Uudestikastajien opin Muroma hylkää täysin.
tuota lukemisen kautta, vaan sai omakohtaisen kokemuksen ja siksi käsitti kasteen lupaukset ja niiden toteutumisen uskon kautta.
Muroma sanoo vääräksi.
On väärin houkutella kastettuja kasteelle väittämällä, että se pyhä kaste, jonka he ovat lapsena saaneet, ei ole kaste ja näin saavat uskossa vakiintumattomat tekemään väärin.
Apt.16:33Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
Tämä on kompastus kivi vapaille suunille
Outoa sanan vääristämistä, sillä jätit tahallasi jakeita pois edeltä.
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
32. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
Tämä olikin oma kompastuksesi, koska ei siellä sanottiin edellä tärkeimmät asiat, kuten kaikkialla Raamatussa eli ensiksi "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" ja sen jälkeen nämä evankeliumin sanan vastaanottajat kastettiin, kuten vapaissa suunnissa juuri toimitaan.
Missähän sanottiin/sanotaan, että anna kastaa itsesi, niin pelastut ja perhekuntasi pelastuu? ;)