Prrrrr HÄLYTYS

Nyt on se hetki vuodesta jolloin kannattaa taas tarkistaa hälytyslaitteet ja niiden toiminta. Oli sitten kyseessä Turkistarha , Eläinsuoja ,Broilerikasvattamo tahi jokin muu rakennus tai eläimille tarkoitettu suoja. Näin pimeällä on vaara että kaikenlaiset aktivistit saattaa tulla omin päin ja -vapauttaa -eläimet. Mainioita suojia ja turvaa voi saada hankkiessaan oikein helkutin vihaisia Susikoiria juosta hölköttelemään vaikka turkistarhalle silloin kun se on aidattu. Aitaamattomallekin voi aina laittaa juoksunarun. Susikoira antaa jo mainion suojan kutsumattomilta vierailta. Susikoiran purema voi olla 300 kg neliösentille. Kyllä siinä jo luutkin rutajavat. Pimeänä aikana voi sopia vaikka naapurin kanssa että käy ajoittain katsomassa eläimiä.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valoisaan aikaan niitä eläimiä sitten tarvitse edes naapurin käydä sovitusti katsomassa? Taas mennäviikolla löytyi kymmen kuollutta lehmää navetasta ja lisää pihamaasta...

Äänestä

on pyreneitten paimenkoira,tulee vaikka ikkunasta läpi jos on tuntemattomia alueella,ei syö vieraan antamaa ruokaa eikä varmasti kysele yön pimeydessä vieraalta aidan sisällä että millä asialla sitä ollaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varuillaan kirjoitti:

Nyt on se hetki vuodesta jolloin kannattaa taas tarkistaa hälytyslaitteet ja niiden toiminta. Oli sitten kyseessä Turkistarha , Eläinsuoja ,Broilerikasvattamo tahi jokin muu rakennus tai eläimille tarkoitettu suoja. Näin pimeällä on vaara että kaikenlaiset aktivistit saattaa tulla omin päin ja -vapauttaa -eläimet. Mainioita suojia ja turvaa voi saada hankkiessaan oikein helkutin vihaisia Susikoiria juosta hölköttelemään vaikka turkistarhalle silloin kun se on aidattu. Aitaamattomallekin voi aina laittaa juoksunarun. Susikoira antaa jo mainion suojan kutsumattomilta vierailta. Susikoiran purema voi olla 300 kg neliösentille. Kyllä siinä jo luutkin rutajavat. Pimeänä aikana voi sopia vaikka naapurin kanssa että käy ajoittain katsomassa eläimiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu