Näenkö oikein..

kuin palstalta olisi poistettu kirjoitus "9.9.2009" -jostain syystä! Mitä mahtaa tuollainen enää vaikuttaa, monet on sen ennättäneet jo lukea eikä sen kirjoittaja tekoaan enää tekemättömäksi saa. Kävikö hävettämään? Ei se mitään, näehän taas uusia unia ja ilmoittele niistä sitten toisillekin, ne on ihan hirmuisen tärkeitä joten jokaisen on niistä saatava ehdottomasti tietää. Tuliko selväksi, arvon profeetta?
5211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossa oli kai joku ennustus, jonka piti toteutua 9.9.2009 ja nyt kun se ei toteutunut, niin viestiketjun voikin jo tarpeettomana poistaa ja odottaa uutta ennustusta?

Äänestä
  • ne ei lopu. Kaikille niille on yhteistä paikkansapitävyys; lopputulos nolla. Jokaiselle käy samoin kuin aikanaan minun nuorena ollessani erään ison talon pojalle, joka oli innokas ennustelemaan säätä. Isänsä sattui sen ainoan kerran uskomaan pojan ennusteisiin aurinkoisista ilmoista ja niitti ties kuinka monta hehtaaria heinää seivästettäväksi. Niinhän siinä kävi että yöllä alkoi satamaan ja sitä sadetta kesti useamman päivän. Siihen loppui siinä talossa sääprofeetan kuuleminen.

    Äänestä

  • on tulossa, kirjoitti:

    ne ei lopu. Kaikille niille on yhteistä paikkansapitävyys; lopputulos nolla. Jokaiselle käy samoin kuin aikanaan minun nuorena ollessani erään ison talon pojalle, joka oli innokas ennustelemaan säätä. Isänsä sattui sen ainoan kerran uskomaan pojan ennusteisiin aurinkoisista ilmoista ja niitti ties kuinka monta hehtaaria heinää seivästettäväksi. Niinhän siinä kävi että yöllä alkoi satamaan ja sitä sadetta kesti useamman päivän. Siihen loppui siinä talossa sääprofeetan kuuleminen.

    Että silleen..Varmaankin poika sai vielä remelillä pakaroille!

    Äänestä

  • Voijummijammi! kirjoitti:

    Että silleen..Varmaankin poika sai vielä remelillä pakaroille!

    Joo, mutta täällähän kuulemma siihen väärään tempauspäivään uskovat eivät pelkästään saa vähän solkipäätä musculus gluteus maximuksille, vaan jos uskoo just väärään päivään tai väärään antikristukseen, joutuukin iankaikkiseen kidutukseen helvettiin! Eli ei nämä asiat nyt ihan verrannollisia ole.

    Äänestä

  • vakava asia! kirjoitti:

    selittelyt auta vaikka kuinka yrittäisi. Milli pieleen niin olet helvetissä..ja ikuisesti. (tämä ei ole minun mielipide)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikuttaa kirjoitti:

kuin palstalta olisi poistettu kirjoitus "9.9.2009" -jostain syystä! Mitä mahtaa tuollainen enää vaikuttaa, monet on sen ennättäneet jo lukea eikä sen kirjoittaja tekoaan enää tekemättömäksi saa. Kävikö hävettämään? Ei se mitään, näehän taas uusia unia ja ilmoittele niistä sitten toisillekin, ne on ihan hirmuisen tärkeitä joten jokaisen on niistä saatava ehdottomasti tietää. Tuliko selväksi, arvon profeetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu