Kepu pettää aina

RisteilyjäJaVaalirahaa

Niin se vain taitaa olla, että tutkimattomat ovat kepun tiet. Kaiken piti olla jo kerrottu vaalirahoitukseen ja KMS-Nova kuvioon liittyen. Mitään uutta ei pitänyt enää ilmetä. Tässä tulos:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1728649

Ei voi muuta kun hämmästellä pääministerin ja puoluesihteerin häikäilemättömyyttä ja pokkaa. Ansaitseeko pääministeri vielä luotettavan ja rehellisen suomen kansalaisen aseman, joka ministerillä täytyisi määritelmän mukaan olla? Voidaanko tietämättömyyden taakse piiloutua vielä kovinkin kauan? Pienemmistäkin virheistä on kenkää annettu johtajille ja päättäjille, eikö tämä todella alkaisi jo riittää??

297

4031

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matti maansa myynyt

      Vanhasen eroa. Ihan asiallinen vaatimus. Kyllähän maan hallitus on ostopolitiikan tulos. Samoin taitaa olla muuallakin kepu johteisissa kunnissa. Liperissäkin Reijosen hallussa on kaikki kunnan urakat. Miten on mahdollista? Hän on valtuuston puhheenjohtaja kuitenkin. Monta muuta esimerkkiä löytyy ihan varmasti. Lieksassa Eskelinen ajaa häikäilemättömästi muun Lieksan kustannuksella Koliasiaa. Hallituksen puheenjohtajalla on kytköksiä moneen suuntaan. Onkohan puhtaat jauhot pussissa?

    • Pösilömpi

      ... viime kuntavaaleissa kepulaista - saatana kun harmittaa.

      • monta hallitusta nähnyt

        Seuraahan äänestämäsi henkilön edesottamuksia ja etenkin Kepun tarkkaan ja yritä olla vähemmän pösilä seuraavalla kerralla. Vanhasen ilveily, Pekkarisen kieroilu ja Vehviläisen venkoilu näkyy myös paikallispolitiiksassa.

      • Missä LUUTa
        monta hallitusta nähnyt kirjoitti:

        Seuraahan äänestämäsi henkilön edesottamuksia ja etenkin Kepun tarkkaan ja yritä olla vähemmän pösilä seuraavalla kerralla. Vanhasen ilveily, Pekkarisen kieroilu ja Vehviläisen venkoilu näkyy myös paikallispolitiiksassa.

        on järjestelmässä, joka sallii moiset käytännöt. Puolueesta tuskin mikään on "puhdas". mutta
        Ihmetyttää muutoinkin, kun poliittisessa johtajissa ei ilmene minkäänlaista kiertoa, vaikka paine kentältä on kovaa. Miksi meillä ei vaihdeta "ukkoja", kun he ovat syyllistyneet ,,, jne,,jne, Normaaleissa demokratioissa
        he olisivat olleet entisiä jo ,,??

      • Missä LUUTa kirjoitti:

        Kyllä voidaan menettää paikkanssa jos on syyllistynyt tuomittavaan tekoon josta tulee 6 kk linnaa silloin voidaan myös erottaa kunnallisesta luottamustoimesta ja näin on käynyt,että myös toverituomioistuin eduskunnasta mutta seuraavissa vaaleissa on ollut äänivyöry henkilöllä.MK

      • markkukorpinen kirjoitti:

        Eri kansanedustajat saivat myös Pohjois-Karjalassa Kehittyvien maakuntien Suomelta rahaa
        Pekka Ravi 10.000 kok Anu Vehvilainen 10,000 kesk Eero Reijonen 5,000 kesk Hannu Hoskonen 2.000 kesk
        Mutta rahaa saivat myös Lauri Kähkönen 2.000e SDP
        Eero Heinäluoma 10,000e SDP
        Matti Ahde 10,000e SDP
        Päivi Lipponen5,000e SDP

        Ammattiyhdistysliike JHL tuki SDP 100,000e ja vasemmistoliittoa 11,000e
        Myös muita tukijoita löytyy eri puolueissa. tämän tiedon taas G kautta. MK

      • TaisitTälläKertaaErehtyä
        markkukorpinen kirjoitti:

        Hmm. Korjaa Markku, jos olen väärässä, mutta tietääkseni herrat Heinäluoma ja Ahde, sekä rouva Lipponen eivät ole Pohjois-Karjalasta?

        En ota tätä puheeksi sen takia, että puolustelisin minkään puolueen rahoitusjärjestelmää. Minusta ne pitäisi olla avoimia ja läpinäkyviä, kaikille julkisia tietoja USA:n malliin, jossa yksittäiselle lahjoittajalle on kattosumma (pieni sellainen) ja kaikki julkistetaan jo kampanjan edetessä, eikä kaivella sitten kolmen vuoden päästä jälkikäteen.

        Nythän tänään tuli taas uusi "farssin osa" kun selvisi, että lisää epäselvyyksiä kansanedustajan palauttaman rahasumman osalta on odotettavissa. Lahjoittaja-taho sanoo ostaneensa kansanedustajalle lentolipun, edustaja itse väittää rahoittaneensa sillä rahalla jotain aivan muuta.

        Tuskin tähän selkkaukseen saadaan koskaan täydellistä selvitystä asianomaisilta. Toivoisin vain, että kansa nousisi sen verran kapinaan ja barrikaadeille, että nykyinen hallitus olisi pakon edessä erota ja uudet päättäjät saataisiin nykyisten tilalle. Tuskin sieltä kovin paljoa huonompia voisi nousta sijaan.

      • TaisitTälläKertaaErehtyä kirjoitti:

        Mutta se että mistä rahat ja kenelle ja miten on oleellista jos puhutaan kuka pettää .joten köyhät kyykkyyn ei enää ole asiaa köyhällä valtuustoon muutenkuin siivellä,raha ratkaisee. Eli mistä rahat jopa tällä mainoksiin jotka maksavat noin sartasen pieni läntti joten ja siihen moni luottaa kun unelmia tarjotaan mutta kenen rahoilla ?MK

      • Nimimerkki-erkki

        Nosta esille ihmeessä, jos joku lieksalainen valtuutettu ei ole jättänyt ilmoitusta vaalirahoituksesta. Eikös ne julkaistu ihan Lieksa.fi sivuillakin? Ainakin itse kävin katsomassa oman ehdokkaani ilmoituksen ja kyllä minä "sen ostin" eli läpi meni ainakin minun tarkastuksestani. Budjetti ei ollut pienimmästä päästä, mutta oman ilmoituksen mukaan omilla rahoilla näytti suurimmaksi osaksi rahoittaneen.

      • Nimimerkki-erkki kirjoitti:

        En ole nyt tarkkaan voinut asiaa seurata mutta ainakin jouduin asiasta muistuttamaan jopa puolueväelle valtuustoon valituille, koska monelle asia oli uusi ja ne piti ihan lomakkeella laittaa ja niitä lomakkeita ei liene ollut sitten,näin kävi myöskin minulle ilmoitin asian ensin sähköpostilla, mutta tämä homma ei käynyt niin, vaikka rannalle jäin mutta mukana olin.Mutta kuten sanoin kalliiksi tulee tuo näpertely kuvien levittely maailmalle.Mutta ne lupaukset ne lupaukset kansalle jestas sentään,vaikka rintaa on niin annetaanko pinnat

        Niin suurimmaksi osaksi mitä lienee? MK

        Tuo asiattomuus jatkuu tuolla asiallisella puolella ,jonne toivotaan valtuutettujen vastaavan joten sinne en vastaa vaikka nimittely jatkuu nyt mutta on aivan selvää,että asiattomuudet nimittelyt solvaamiset eivät ole suotavia jot tämä otsikko alussa on selvä osoitus tietystä tyylistä ja ei ole mitenkään mielekästä jota jotkut ovat esittäneet.Siksi minun toimenpiteeni ovat olleet lieviä asioissa mihin olen ryhtynyt. jopa toisten henkilöiden osalta seurattuani miten asiattomasti joku toimii jotakin henkilöä kohtaan.
        Siksi nämä viestit ovat poistuneet ja asiasta olen useasti maininnut.MK

      • kysyjä2234

        Tästä kirjoituksesta ei nyt taida käydä ilmi, että oletko sitä mieltä että joku on käyttäytynyt asiattomasti sinua kohtaan vai onko joku valtuutettu käyttäytynyt asiattomasti vai mitä oikein haet? Ei ainakaan taida liittyä tämän viestiketjun aiheeseen?

      • markkukorpinen
        kysyjä2234 kirjoitti:

        Tästä kirjoituksesta ei nyt taida käydä ilmi, että oletko sitä mieltä että joku on käyttäytynyt asiattomasti sinua kohtaan vai onko joku valtuutettu käyttäytynyt asiattomasti vai mitä oikein haet? Ei ainakaan taida liittyä tämän viestiketjun aiheeseen?

        Jopa minun nimeäni on käytetty vaikka tekstiä en ole kirjoittanut.
        Hyvin useasti ylläpito on puuttunut noihin solvaaviin kirjoituksiin.
        Olen käynyt asiasta jopa urheilukadulla koska myöskin toisesta henkilöstä oli sopimatonta viestiä ja nämä poistettiin epäasiallisena..
        Henkilöt toimii nimimerkillä mutta olen siitä tietoinen että nekin saadaan selville ja lystinpit ei liene silloin halpaa. Jopa koulupoika joutu korvauksiin moisesta.

        Kuten sanoin todellakaan ei liity mutta toin esille mitä taas jopa valtuutettujen toivotaan osallistuvan niin johan sinne taas asiatonta. Joten tällainen otsikointi ja minun nimen mainitseminen asiayhteydessä halventavaan sävyyn poistettiin joten se siitä.
        Mielestäni koko ketju joutaisi poistaa se ei edistä hyvää tapaa. Markku Korpinen

      • Kuotta

        Eiköhän se oman egon esiintuominen jo ala riittää markku!

        Pitäydy keskustelun aiheena olevissa asioissa äläkä aina egosi lumoissa, omaa minää ja omia sattumiksia julistaen !

      • Kuotta kirjoitti:

        Vastasin kun kysyttiin.
        Mitä tulee toisaalla kirjoittamisiini niin kolahtiko nilkaan? Oletko jotenkin toimijana?

      • 10000
        markkukorpinen kirjoitti:

        Jopa minun nimeäni on käytetty vaikka tekstiä en ole kirjoittanut.
        Hyvin useasti ylläpito on puuttunut noihin solvaaviin kirjoituksiin.
        Olen käynyt asiasta jopa urheilukadulla koska myöskin toisesta henkilöstä oli sopimatonta viestiä ja nämä poistettiin epäasiallisena..
        Henkilöt toimii nimimerkillä mutta olen siitä tietoinen että nekin saadaan selville ja lystinpit ei liene silloin halpaa. Jopa koulupoika joutu korvauksiin moisesta.

        Kuten sanoin todellakaan ei liity mutta toin esille mitä taas jopa valtuutettujen toivotaan osallistuvan niin johan sinne taas asiatonta. Joten tällainen otsikointi ja minun nimen mainitseminen asiayhteydessä halventavaan sävyyn poistettiin joten se siitä.
        Mielestäni koko ketju joutaisi poistaa se ei edistä hyvää tapaa. Markku Korpinen

        Olikohan tuo tuhannes kerta, kun sama asia tuli esille.

      • herkkunahka
        markkukorpinen kirjoitti:

        Tuo asiattomuus jatkuu tuolla asiallisella puolella ,jonne toivotaan valtuutettujen vastaavan joten sinne en vastaa vaikka nimittely jatkuu nyt mutta on aivan selvää,että asiattomuudet nimittelyt solvaamiset eivät ole suotavia jot tämä otsikko alussa on selvä osoitus tietystä tyylistä ja ei ole mitenkään mielekästä jota jotkut ovat esittäneet.Siksi minun toimenpiteeni ovat olleet lieviä asioissa mihin olen ryhtynyt. jopa toisten henkilöiden osalta seurattuani miten asiattomasti joku toimii jotakin henkilöä kohtaan.
        Siksi nämä viestit ovat poistuneet ja asiasta olen useasti maininnut.MK

        Asia asioina / Perusta omat sivustot kirjoitukseen. Luin sen ja eipä siinä ketään haukuttu. Ihan päteviä neuvoja sekä asiaa.

      • sekepu

        siehän oot ollut hölömö

      • ootpöljä

        oot

    • lannotetta on

      Kyllähän se on niin, että kepulaisen moraalin ja puoluekirjan omaavat ihmiset on niitä kansankuppaajia. Ihmiset ( kepulaiset) pettää ja puhuu paskaa aina.

      • pulikeppana

        Kepulaiset pettää aina.

      • SATA15
        pulikeppana kirjoitti:

        Kepulaiset pettää aina.

        NIINISTÖLLE 90 TUHATTA JA VANHASELLE 25 TUHATTA. LISÄÄ PUOLUETUKI PALJASTUKSIA. JA KAIKKI KERROTTU. JOKOHAN OLISI ERON AIKA.

      • SATA15 kirjoitti:

        NIINISTÖLLE 90 TUHATTA JA VANHASELLE 25 TUHATTA. LISÄÄ PUOLUETUKI PALJASTUKSIA. JA KAIKKI KERROTTU. JOKOHAN OLISI ERON AIKA.

        Palauttaako pohjois-Karjalan kansanedustajat (ks toisaalla kirjoitus) saamansa vaalirahat.

        Joten onko eduskunnassa montakaan edustajaa joilla ei ole noita rahoittajia ollut?

        Nyt selvitysmies toteaa,että suurempi huoli on kunnissa jossa paremmin ollaan sidoksissa. Tiedä sitten häntä?

      • POTKUT PERSEESEEN

        Milloin tuo jota itse edustat ,,, samaan puolueeseen,, kuuluva pääministeri älyää erota.Sanoppa se. Samoin ne kepulaiset jotka on valheesta kiinni jäänneet tekisisivät samoin. Eläkä sotke muita puolueita..
        Pitäskö heidän erota. SANO SE ?

      • POTKUT PERSEESEEN kirjoitti:

        Milloin tuo jota itse edustat ,,, samaan puolueeseen,, kuuluva pääministeri älyää erota.Sanoppa se. Samoin ne kepulaiset jotka on valheesta kiinni jäänneet tekisisivät samoin. Eläkä sotke muita puolueita..
        Pitäskö heidän erota. SANO SE ?

        Kiitos kun annat minulle onnenpotkun se on hyvä asia.
        Mutta jos poliittisissa merkityksessä niin en ole enää valtuustossa kansa on jo asian huomioinut koska minulla ei ollut niitä tukieuroja niin ei joka lehdessä ollut monen sadan euron mainoksia ja jaettavaa hyviä lupauksia lehtisissä.

        Mutta kuitenkin aviisi tiesi kertoa,että Hannu Hoskonen palauttaa Nova rahoja 750e
        Mutta saman suuruinen olisi myöskin Kähkösen tehtävä .Minusta on epäloogista ellei kaikkia asioita tuoda päivänvaloon,miksi niin hermostut yhtä valhettahan tuo taitaa olla koko porukalla.Yksi tanssija toi asian ensin esiin ja sitten kesk Timo Kalli ja onneksi meillä on media tämä ns vahtikoira.
        Katsotaan mitä tuleman pitää kenen päitä pudotetaan.
        Mutta kuitenkin selvitysmies vaalirahoitusten osalta totesi,että valtakunnan tasolla ei niin merkitystä mutta kuntatilanteen osalta kyllä.
        Oletko sitten selvittänyt yksitäisten ehdokkaitten tukijat Lieksassa. Olen minäkin aikanaan ollut yhteydessä noiden kauppakeskusten johtajien kanssa jopa kirjeenvaihtoa siitä,että vammaiset huomioidaan, aikanaan näin Tokmannin piirustukset ja ahtaat ovet niin soitin kakkoselle sylissännekö kannatte tavarat sisään,lupasi tarjota kahveet mutta en ole kahveella käynyt ja en ole myöskään vaalirahoitusta ulkopuolisilta hankkinut.MK

      • 123abo

        Eikös se ohjeissa joita olet täällä toisille toistanut ole mainostaminen kielletty.

      • 123abo kirjoitti:

        Eikös se ohjeissa joita olet täällä toisille toistanut ole mainostaminen kielletty.

        Kysymys on juuri tähän liittyvästä keskustelusta sekä mahdollisuudesta käydä itse paikanpäällä kyselemässä asioista Kansanedustaja Hannu Hoskoselta mitä mieltä hän on näistä syytöksistä mitä olette esittäneet.
        On aivan selvää, että yrityksen markkinointi on hieman eri asia.mutta niitäkin on ollut varsin runsaasti. MK

      • palstamillit maksaa

        Mainihit kansanedustajan. Vieralulle tulee yritysmaailman mannekiini ja NovaKroupin puhemies. Keskustapuolueella ei taida olla yhtään kansanedustajaa, joka ei olisi palkkasuhteesssa johonkin yritykseeen. Sääli vaan, että Novan loppulasku kaatuu veronmaksajien maksettaviksi. Ja edelleen täällä ei ole luvallista mainostaa. Sitä varten on maksulliset ilmoitukset vaikka lehdistössä. Joten lopeta se mainostaminen.

      • Millimetrit maksuun
        123abo kirjoitti:

        Eikös se ohjeissa joita olet täällä toisille toistanut ole mainostaminen kielletty.

        Kipin kapin ilmoitus. Tämä ole ainakaan vielä KePun ilmoitustaulu. Poistahan tekemäsi vaalimainos. Tai ylläpito poistaa.

      • kepusta muualle siirtynyt
        Millimetrit maksuun kirjoitti:

        Kipin kapin ilmoitus. Tämä ole ainakaan vielä KePun ilmoitustaulu. Poistahan tekemäsi vaalimainos. Tai ylläpito poistaa.

        Hoskonen on varsinainen puolueen manekiini. Korhosta vielä uupuu.

      • M
        palstamillit maksaa kirjoitti:

        Mainihit kansanedustajan. Vieralulle tulee yritysmaailman mannekiini ja NovaKroupin puhemies. Keskustapuolueella ei taida olla yhtään kansanedustajaa, joka ei olisi palkkasuhteesssa johonkin yritykseeen. Sääli vaan, että Novan loppulasku kaatuu veronmaksajien maksettaviksi. Ja edelleen täällä ei ole luvallista mainostaa. Sitä varten on maksulliset ilmoitukset vaikka lehdistössä. Joten lopeta se mainostaminen.

        Mainostan ihmisille... Menkää käymään LIEKSAN LEIPOMOSSA.
        Menkää käymään K-SUPERMARKET OLTERMANNISSA.
        Käykää VALINTATALOSSA.
        Käykää S-MARKET LIEKSASSA.
        Jne... käykää kaikissa liikkeissä...

      • Millimetrit maksuun kirjoitti:

        Kipin kapin ilmoitus. Tämä ole ainakaan vielä KePun ilmoitustaulu. Poistahan tekemäsi vaalimainos. Tai ylläpito poistaa.

        Olen aikoja sitten jo asiasta maininnut että tämä viestiketju on yhden katsontokannan parjauskamppaja jo aloituksen ja otsikon osalta joten minä en posita viestiäni siinä ei ole loukattu ketään ja ei näin ollen ole vaalimainos vaalit ovat olleet ja menneet.

        Minä en ole ennenkään ukaasien alle nöyrtynyt, joten ilmoita vaan asiattomasta viestistä.

      • kepusta muualle siirtynyt kirjoitti:

        Hoskonen on varsinainen puolueen manekiini. Korhosta vielä uupuu.

        Oliko jotenkin kirjoitusvirhe sinun toteamus Hoskonen on manekiini.
        Kyllähän eduskunnassa niitä löytyy jos tarkoitat mannekiineja.
        Mutta vaikka hieman tuli mieleen miten tuon asian ymmärtäisi manneko kiinni.
        Joka tapauksessa hyvin lapsellista on tohinanne.MK

      • M kirjoitti:

        Mainostan ihmisille... Menkää käymään LIEKSAN LEIPOMOSSA.
        Menkää käymään K-SUPERMARKET OLTERMANNISSA.
        Käykää VALINTATALOSSA.
        Käykää S-MARKET LIEKSASSA.
        Jne... käykää kaikissa liikkeissä...

        Olit kuitenkin monipuolinen etkä mainostanut yhtä liikettä joten hyvä vertaile samalla hintoja käy myöskin autoliikkessä ja osta hitosti varaosia ja käy puutavaraliikkeessa ja rautakaupassa muuten sekin kannattaa tehdä Lieksassa käy myöskin kännykkäliikkeessä otata itestäs positiivinen kuva valokuvausliikkeessä, ennenkuin käyt alkossa ja sen jälkeen käy terveyskeskuksessa tai yksityisellä ja apteekissa jalkahoitolassa yms ja käy syömässä välillä ja käy kirjastossa ja jopa karaokessa ja veisaa kirkossa niin jotta pölyt lähtee uruista kuin vanhasta harmoonista, sen jälkeen kato peilistä onko luojan kuva ihmisessä turmeltunut ja onko se parannettu kuva tallella jotta sillee minä teen, heh heh MK

        Mutta politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ei toisten mollaamista.MK

      • Millimetrit maksuun kirjoitti:

        Kipin kapin ilmoitus. Tämä ole ainakaan vielä KePun ilmoitustaulu. Poistahan tekemäsi vaalimainos. Tai ylläpito poistaa.

        Kävin sitten Hoskosta tapaamassa mutta sinua en liiemmin tavannut taikka et esitellyt minulle asiaasi joka touhuat täällä joten sellaasta seläntakana.MK

      • hako tiellä

        Väärin markku hyvä. Politiikka on vuoden 1993 jälkeen ollut moraalintonta toimintaa, jolla verovaroja kierrätetään eri yrityksien ja yhteisöjen kautta ministereiden ja kansanedustajien kukkaroon. Tässä ovat olleet kolme suurinta puoluetta suunnan näyttäjiä. Ja sieltä löytyy jo nimiä, jotka muualla päin olisi älynneet jo erota.

      • palstamillit maksaa kirjoitti:

        Mainihit kansanedustajan. Vieralulle tulee yritysmaailman mannekiini ja NovaKroupin puhemies. Keskustapuolueella ei taida olla yhtään kansanedustajaa, joka ei olisi palkkasuhteesssa johonkin yritykseeen. Sääli vaan, että Novan loppulasku kaatuu veronmaksajien maksettaviksi. Ja edelleen täällä ei ole luvallista mainostaa. Sitä varten on maksulliset ilmoitukset vaikka lehdistössä. Joten lopeta se mainostaminen.

        Mainittu kansanedustaja on palauttanut tuon rahan ja kuka kuunteli radiota tänään siellä hän oli mukana puhumassa asiasta ja miten rahoitusta on myös muualla.
        Kyllä jo kunnallisvaaleissa ammattiyhdistysliike antaa tukea vasemmistolle ja myöskin valtakunnallisesti se on ollut jo vuosikymmeniä vallitseva tilanne sen tiedän entisenä ammattiyhdistysaktiivina,On aivan selkeästi osoitettavissa myöskin työväen liikkeiden osuus jopa kauppojen osuus tradeka joten nekin asiat olen tässä selvittänyt.
        Mutta olen aikaisemmin mainittut tuosta vaalirahoituksesta joita hoskonen palautti mutta mitä tekee Kähkönen samalle rahasummalle?.
        Aikanaan kaatui pankkeja ja ketkä olivat asialla? lasteni vakuutukset meni myös amerikan valloitukseen kansayhtiön kautta joten muistellaan hieman asioita joten mainostan tässä sitten näitä erinomaisia henkilöitä ja silloinkin kansa maksoi.
        Minä en puollusta vääryyttä joilla on ketunhäntä kainalossa ja harvapa uskaltaa näinkin avoimesti omalla nimellä tulla esiin.MK

      • mannekoko
        markkukorpinen kirjoitti:

        Oliko jotenkin kirjoitusvirhe sinun toteamus Hoskonen on manekiini.
        Kyllähän eduskunnassa niitä löytyy jos tarkoitat mannekiineja.
        Mutta vaikka hieman tuli mieleen miten tuon asian ymmärtäisi manneko kiinni.
        Joka tapauksessa hyvin lapsellista on tohinanne.MK

        Kukas asfaltti kartteli täällä kirjotusvirheitä mainitsee. se on totta, että kepun toiminta kuuluu sarjaan lastentarha.

      • markku korpinen
        mannekoko kirjoitti:

        Kukas asfaltti kartteli täällä kirjotusvirheitä mainitsee. se on totta, että kepun toiminta kuuluu sarjaan lastentarha.

        on vielä saamatta kun demari teki esiyksen ettei sitä tarvita.
        Kyllä minä asian ymmärsin mitä tarkoitit,jotta se siitä.

        Mutta tuo sinun tekstisi on juuri sitä lastentarhan toimintaa, toimitko siellä?
        Se lasten kanssa puuhaaminen on sinänsä arvokasta työtä mutta lasten pitää saada kasvaa aikuiseksi siten että heillä on myös oikeudet mutta myös velvollisuudet.
        Juuri vietimme lasten oikeuksien päivää.
        Tiedätkö olen sentään ollut lastenkodissakin työssä, ja myös isä ja isoisä, joten tunnen niitä asioita jonkun verran ja mitä on myös toimiminen lasten ja nuorten parhaaksi niin täällä kuin maakunnassa jossa olen myös luottamustoimissa ollut ja vapaaehtoistyössä.
        Joten eiköhän pärjäillä.MK

      • kepup pettää
        markkukorpinen kirjoitti:

        Olen aikoja sitten jo asiasta maininnut että tämä viestiketju on yhden katsontokannan parjauskamppaja jo aloituksen ja otsikon osalta joten minä en posita viestiäni siinä ei ole loukattu ketään ja ei näin ollen ole vaalimainos vaalit ovat olleet ja menneet.

        Minä en ole ennenkään ukaasien alle nöyrtynyt, joten ilmoita vaan asiattomasta viestistä.

        No onneksi ylläpito poisti mainokset. Perusasiahan on, onko kepulaiset yritysmaailman mannekiineja. Jos joku toisin esittää esiintulleiden faktojen takia on sokea. Tai kepulainen joka n sokaitunut puoluekirjan loisteeseen.
        Viisain asia olisi, että Vanhanen eroaisi hallituksen kera ja uudet rehelliset vaalit pidettäis.

      • kepup pettää kirjoitti:

        muissa puolueissa joten miksi eivät tehneet reilusti välikysymystä.Vielä on tutkimatta kuitenkin ay ja työväen liikkeiden rahoituskuviot.Mutta kuitenkin myöskin Kähkönen sai kun pyysi rahaa ns katso Lieksan lehti eikä ukko aijo palauttaa rahoja.
        Juuri katsoin uutisia ja toimittaja arvioi aika osuvasti meneillään olevia sotkuja,siinä ei ole mitään puollustettavaa,välikysymystä ei tullut koska ay rahojen verovähennysoikeus voitaisiin poistaa sitä olisi väläyttänyt kokoomus, mutta kuka tästä taas hyötyy on lehtikeisarit.Mutta olisi hyvä asia selvittää ja huonomuistiset....?Katsotaan.MK

      • politiikaan kyllästynyt Kalle Killinen
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kävin sitten Hoskosta tapaamassa mutta sinua en liiemmin tavannut taikka et esitellyt minulle asiaasi joka touhuat täällä joten sellaasta seläntakana.MK

        Timo Kalli on symppis, mutta ei tehonnut hänen viestinsä tänään. Kepu on todellisessa suossa valheineen. Soini pärjäsi Atalkissa kyvin ja kerää roiman voiton ensi vaaleissa. Välikysymystä ei tehdä, koska ayliike sponsannut sd:tä. Ei kähkönenkään saa puhtaita papereita, on ottanut vastaan hämärää rahaa ja ay liikkeen tukea. Koko nykyinen valtaa pitävä kööri rypöö ja syvällä. Pääministerin ero tekisi nyt hyvää.

      • sourend
        politiikaan kyllästynyt Kalle Killinen kirjoitti:

        Timo Kalli on symppis, mutta ei tehonnut hänen viestinsä tänään. Kepu on todellisessa suossa valheineen. Soini pärjäsi Atalkissa kyvin ja kerää roiman voiton ensi vaaleissa. Välikysymystä ei tehdä, koska ayliike sponsannut sd:tä. Ei kähkönenkään saa puhtaita papereita, on ottanut vastaan hämärää rahaa ja ay liikkeen tukea. Koko nykyinen valtaa pitävä kööri rypöö ja syvällä. Pääministerin ero tekisi nyt hyvää.

        Jokohan tuo pääministeri tajuaisi erota. Ja kokonaan uudet vaalit ilman näitä yritysmaailman mannekiineja.

      • kepu loi palkkaedut
        sourend kirjoitti:

        Jokohan tuo pääministeri tajuaisi erota. Ja kokonaan uudet vaalit ilman näitä yritysmaailman mannekiineja.

        Sielläkun olisi iso nippu muitakin joiden tulisi älytä jo lähteä. Mutt kuhan tuo pääministeri olisi suunnannäyttäjä.

      • MikäänEiRiitäEnää
        kepu loi palkkaedut kirjoitti:

        Sielläkun olisi iso nippu muitakin joiden tulisi älytä jo lähteä. Mutt kuhan tuo pääministeri olisi suunnannäyttäjä.

        Tämä alkaa olla jo kaiken huippu: Vanhanen pamautti pääministerin haastattelutunnilla (Radio Suomi sunnuntaina 27.9) että "Epätäsmällinen muistikuva ei ole valehtelua"

        Onko tässä enää mitään rajaa koko touhussa? Melkein yhtä hyvä kommentti kuin taannoinen "Jätteenmäen" puhun niin totta kuin osaan -slogan. Näihin kahteen kiteytyy mielestäni hienosti koko kepulainen politiikka. Ja tällainenko ei sitten ole rangaistavaa toimintaa? Millaista luottamusta pääministeriys oikein vaatii, ei varmaankaan minkäänlaista, jos tämä ei aiheuta vähintään vanhasen eroa.

        Tähän voisi jo kuntatason kepu-poliitikotkin ottaa kantaa? Eikö teitä hävetä oman johtajanne orastava "dementia" jolla yritetään selittää sitä totuudenvastaista puhetta, mitä hän silloin tällöin suoltaa jopa eduskunnan edessä?

        Iltalehden juttu aiheesta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092710319436_uu.shtml

      • pettäjän tie
        MikäänEiRiitäEnää kirjoitti:

        Liperiläinen kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.) on jättänyt erittelemättä 13 000 euron vaalirahat, jotka hän sai johtamaltaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:ltä. lähde Karjalainen
        Kaikki on kerrottu jne,,,,,,

      • kepuppuna
        pettäjän tie kirjoitti:

        Kyllä nyt Vanhasta viedään. Ja siinä sivussa kepun uskottavuus. Kuvitelkaa, tuonkaltaisia kansanedustajia Suomessa. Ja nähty vasta pintaraapasu.

      • kust pääss kepuil on
        kepuppuna kirjoitti:

        Kyllä nyt Vanhasta viedään. Ja siinä sivussa kepun uskottavuus. Kuvitelkaa, tuonkaltaisia kansanedustajia Suomessa. Ja nähty vasta pintaraapasu.

        Vai verovaroin ne kepulaiset kortteeraa. Miten lie maakunnissa.

      • pettä aina
        kust pääss kepuil on kirjoitti:

        Vai verovaroin ne kepulaiset kortteeraa. Miten lie maakunnissa.

        Puottaa Kepun ketju alemmas.

      • jääli
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kysymys on juuri tähän liittyvästä keskustelusta sekä mahdollisuudesta käydä itse paikanpäällä kyselemässä asioista Kansanedustaja Hannu Hoskoselta mitä mieltä hän on näistä syytöksistä mitä olette esittäneet.
        On aivan selvää, että yrityksen markkinointi on hieman eri asia.mutta niitäkin on ollut varsin runsaasti. MK

        jäkätijää

      • Rak Ay
        pettäjän tie kirjoitti:

        Liperiläinen kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.) on jättänyt erittelemättä 13 000 euron vaalirahat, jotka hän sai johtamaltaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:ltä. lähde Karjalainen
        Kaikki on kerrottu jne,,,,,,

        Uskomatonta. Ja noilla palkoilla ja palkankorotuksilla. Uskomatonta.

      • oo han
        Millimetrit maksuun kirjoitti:

        Kipin kapin ilmoitus. Tämä ole ainakaan vielä KePun ilmoitustaulu. Poistahan tekemäsi vaalimainos. Tai ylläpito poistaa.

        oohan jutut

    • eiköhän aukene

      27 RAY:n tukemaa yhteisöä jakoi vaalitukia
      30.09.2009 20:41, päivitetty 30.09. 21:06

      Kaikkiaan 27 Raha-automaattiyhdistyksen tukemaa yhteisöä on antanut vastikkeetonta tai vastikkeellista vaalitukea vuosina 2005-2009.

      RAY:n järjestökyselyn mukaan näistä vain yksi, Elämäntapaliitto ry on käyttänyt vaalirahoitukseen RAY-avustusta. Muut järjestöt ilmoittavat käyttäneensä tukeen oman toimintansa tuottoja.

      Yhteensä 27 järjestöä jakoivat vaalitukea viiden vuoden aikana 43 500 euroa.Kohua herättänyt Nuorisosäätiö ei vastannut RAY:n kyselyyn.
      STT-IS
      RAY:n avustamat ja vaalitukea jakaneet yhteisöt

      - Elämäntapaliitto ry (ainoa, joka ilmoitti käyttäneensä tukemiseen RAY-avustusta, noin 1 000 euroa)
      - Eläkkeensaajien keskusliitto ry
      - Ensi- ja turvakotien liitto ry
      - Hengitysliitto Heli ry
      - Huoltoliitto ry
      - Hyvinkään-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiö
      - Jyväskylän katulähetys
      - Kruunupuisto Oy/Punkaharjun kuntoutus-sairaalasäätiö
      - Kuurojen liitto ry
      - Lahden diakoniasäätiö
      - Lomaliitto ry
      - Lomayhtymä ry
      - Mannerheimin lastensuojeluliitto ry
      - Nuorisoasuntoliitto ry/ Alkuasunnot Oy
      - Nuorten ystävät ry
      - Näkövammaisten keskusliitto ry
      - Omaishoitajat ja läheiset - liitto ry
      - Oulun Diakonissalaitoksen säätiö
      - Psoriasisliitto ry
      - Raittiuden ystävät ry
      - Setlementtijärjestöt/ S-asunnot Oy
      - Solaris-lomat ry
      - Suomen meripelastusseura ry
      - Suomen MS-liitto ry
      - Vanhustyön keskusliitto ry
      - Väestöliitto ry
      lähde ilta sanomat

      • älyis erota

        Lisää sotkuja kieroilta kepuilta. Nyt jo sairaalat on tuke´neet.

      • että onko missään enää järkeä
        älyis erota kirjoitti:

        Lisää sotkuja kieroilta kepuilta. Nyt jo sairaalat on tuke´neet.

        Onko mitään rotia missään?

        "Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tuki keskustaa vuosina 2007-2009 yhteensä 3000 euron edestä. Samaan aikaan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana istui keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk).

        Keskustapoliitikko, RAY:n hallituksen ex-puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk) puolestaan toimi sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.

        Hei haloo?? Missä kulkee jääviyden ja moraalin raja???!!! Eikö näille voi jo viimein antaa kenkää ja rangaistuksia päälle????!!!!

      • että onko missään enää järkeä kirjoitti:

        Lähteekö rotat sitten laivasta jää nähtäväksi?
        Kuitenkin näkisin tärkeäksi sen seikan, että varmaan kuntayhtymässä on muunkin puolueen edustajia ja myöskin tilintarkastajia ja virkahenkilöitä jotka laskut hyväksyvät.
        Juuri olin seminaarissa ja minulle selvisi,että täällä sairaanhoitopiirissä on puheenjohtaja valtuustossa keskustalainen ja hallituksen puheenjohtaja demari ja kumpikin korosti sitä seikkaa puheessaan,että valtuutetulla on oikeus saada tietoja toiminnasta ja asiakirjoista joka on rajoittamaton kuntalain mukaan,ainoastaan nämä yksilöasiat ovat asia erikseen.
        Olen aikanaan toiminut valtuustossa ja tiedän tämän asian kuntalain mukaan ja olen myöskin pyytänyt tutustua joihinkin asiohin mutta niissä on ollut vaikeuksia ja vetkuttelua kaupungin hallinnossa joten minun olisi pitänyt yksilöidä asia joten se siitä Markku Korpinen

        Mitenkään ei voida hyväksyä myöskään tuota ala arvoista tyyliä eduskunnan keskusteluissa mitä tapahtuu ainakin vasemmiston naisten osalta,sehän oli kun kylän ämmien posmitusta.
        Missä oli hyvä käytös edustajiltamme.miten tässä jää varjoon kansan hyvinvointi ja miten TE keskuksen rahoja on jäänyt käyttämättä juuri uutiset kertoi,että toiminta on hyvin hidasta.Eikö näihin asioihin tulisi kiinnitää paremmin huomiota myöskin eduskunnassa,että kansan hyvinvointi tulisi hoidettua eikä olla tukemassa keltaista lehdistöä myöskin tv ohjelmien puheet ovat nykyisin alatyylistä asiatonta muotivillitystä niinku niinku aikanaan ja muita muotisanoja jotka alkoivat huvittamaan.MK

      • Kepupettää aina

        Varmaan tarkotat siimahännillä näitä johtavassa asemassa olevia KePu poliitikkoja. Laiva on varmaan tuo farssi nimeltä hallitus.

      • keputpettääaina
        Kepupettää aina kirjoitti:

        Varmaan tarkotat siimahännillä näitä johtavassa asemassa olevia KePu poliitikkoja. Laiva on varmaan tuo farssi nimeltä hallitus.

        Kepulaiset taitaa nukkua, Ois miljoonia tarjolla puoluetukea. Mikäs on ettei kelpaa.

        TE-keskukset ovat jättäneet käyttämättä jättisumman työllisyysrahoja, uutisoi Yle uutisissaan sunnuntaina. Työttömyyttä voitaisiin hoitaa vaikka heti 60 miljoonalla eurolla.

        TE-keskukset ovat saaneet Euroopan sosiaalirahastolta ESR:ltä yli 300 miljoonaa euroa työllisyysrahoja. Summasta on käytetty Ylen uutisten mukaan vajaat 200 miljoonaa euroa.

        Hallituksen viime keväisen periaatepäätöksen mukaan ESR-rahoista 60 miljoonaa euroa suunnataan akuutin työttömyyden hoitoon. Nämä rahat ovat jääneet lähes kokonaan käyttämättä, vaikka maassa on 200000 työtöntä.

        Jutussa haastateltu työ- ja elinkeinoministeriön aluekehitysjohtaja Jussi Ylilahti arvioi, että rahojen käyttöä estää joidenkin TE-keskusten byrokratia, tehottomuus ja kyvyttömyys nopeisiin toimiin.
        STT

      • empä äänestä kepua
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lähteekö rotat sitten laivasta jää nähtäväksi?
        Kuitenkin näkisin tärkeäksi sen seikan, että varmaan kuntayhtymässä on muunkin puolueen edustajia ja myöskin tilintarkastajia ja virkahenkilöitä jotka laskut hyväksyvät.
        Juuri olin seminaarissa ja minulle selvisi,että täällä sairaanhoitopiirissä on puheenjohtaja valtuustossa keskustalainen ja hallituksen puheenjohtaja demari ja kumpikin korosti sitä seikkaa puheessaan,että valtuutetulla on oikeus saada tietoja toiminnasta ja asiakirjoista joka on rajoittamaton kuntalain mukaan,ainoastaan nämä yksilöasiat ovat asia erikseen.
        Olen aikanaan toiminut valtuustossa ja tiedän tämän asian kuntalain mukaan ja olen myöskin pyytänyt tutustua joihinkin asiohin mutta niissä on ollut vaikeuksia ja vetkuttelua kaupungin hallinnossa joten minun olisi pitänyt yksilöidä asia joten se siitä Markku Korpinen

        Mitenkään ei voida hyväksyä myöskään tuota ala arvoista tyyliä eduskunnan keskusteluissa mitä tapahtuu ainakin vasemmiston naisten osalta,sehän oli kun kylän ämmien posmitusta.
        Missä oli hyvä käytös edustajiltamme.miten tässä jää varjoon kansan hyvinvointi ja miten TE keskuksen rahoja on jäänyt käyttämättä juuri uutiset kertoi,että toiminta on hyvin hidasta.Eikö näihin asioihin tulisi kiinnitää paremmin huomiota myöskin eduskunnassa,että kansan hyvinvointi tulisi hoidettua eikä olla tukemassa keltaista lehdistöä myöskin tv ohjelmien puheet ovat nykyisin alatyylistä asiatonta muotivillitystä niinku niinku aikanaan ja muita muotisanoja jotka alkoivat huvittamaan.MK

        Kuis se nyt noin. Se on hyvä että mieli muuttuu. Ei nykyinen pääministeri poikkea mainitsemastasi muusta kuin siinä. että osaa selitellä. Rotta ei selittele. Pitkähäntäisiä raadon eli vähäosaisten syöjiähän ne on olleet jo Ahon hallitiuskaudesta lähtien. Hyvä Make. Jatka samaa linjaa.

      • keputpettääaina kirjoitti:

        Toin asian esiin ja siten asiantuntijana sait nuo summat kaivettua.Minä en ehtinyt enää kuunnella uusia uutisia kun katsoin eläkeläisten karaokekisoja netistä.
        Kuitenkin pidän tärkeänä että tarttis tehdä jotain ja TE keskusten virkamiehiä henkilöitä voidaan nyt patistaa sekä myöskin kaikkia jotka voivat asiaan vaikuttaa työllisyyden hoidon osalta.

        Mitä tulee siimahäntiin nehän pakenee tilaisuuden tullessa ja näin kävi eduskunnassa kun jotkut hyppäsivät pelastuslautalle ja näin äänestys oli tyhjää.

        Pidän kuitenkin nyt tärkeänä edellä kuvattua asiaa työllisyyden hoitamista ja siirtymistä päiväjärjestykseen kauniisti sanottuna ja tässä voinen kiittää Södermania nimi taisi mennä väärin mutta kuitenkin entistä euroopan lakimiestä ja eduskunnan entistä oikeusasiamiestä jolla oli hyvä ote asioihin.MK

      • siimahäntää
        empä äänestä kepua kirjoitti:

        Kuis se nyt noin. Se on hyvä että mieli muuttuu. Ei nykyinen pääministeri poikkea mainitsemastasi muusta kuin siinä. että osaa selitellä. Rotta ei selittele. Pitkähäntäisiä raadon eli vähäosaisten syöjiähän ne on olleet jo Ahon hallitiuskaudesta lähtien. Hyvä Make. Jatka samaa linjaa.

        On se hyvä, että kuntapolitiikasta löytyy joku joka uskaltaa sanoa puoluekirjan omaavana. että pääministeriä voi rottaan verrata. Oikein hyvää ryhtiä ao:lta.

      • lisää siimaa ja häntää
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lähteekö rotat sitten laivasta jää nähtäväksi?
        Kuitenkin näkisin tärkeäksi sen seikan, että varmaan kuntayhtymässä on muunkin puolueen edustajia ja myöskin tilintarkastajia ja virkahenkilöitä jotka laskut hyväksyvät.
        Juuri olin seminaarissa ja minulle selvisi,että täällä sairaanhoitopiirissä on puheenjohtaja valtuustossa keskustalainen ja hallituksen puheenjohtaja demari ja kumpikin korosti sitä seikkaa puheessaan,että valtuutetulla on oikeus saada tietoja toiminnasta ja asiakirjoista joka on rajoittamaton kuntalain mukaan,ainoastaan nämä yksilöasiat ovat asia erikseen.
        Olen aikanaan toiminut valtuustossa ja tiedän tämän asian kuntalain mukaan ja olen myöskin pyytänyt tutustua joihinkin asiohin mutta niissä on ollut vaikeuksia ja vetkuttelua kaupungin hallinnossa joten minun olisi pitänyt yksilöidä asia joten se siitä Markku Korpinen

        Mitenkään ei voida hyväksyä myöskään tuota ala arvoista tyyliä eduskunnan keskusteluissa mitä tapahtuu ainakin vasemmiston naisten osalta,sehän oli kun kylän ämmien posmitusta.
        Missä oli hyvä käytös edustajiltamme.miten tässä jää varjoon kansan hyvinvointi ja miten TE keskuksen rahoja on jäänyt käyttämättä juuri uutiset kertoi,että toiminta on hyvin hidasta.Eikö näihin asioihin tulisi kiinnitää paremmin huomiota myöskin eduskunnassa,että kansan hyvinvointi tulisi hoidettua eikä olla tukemassa keltaista lehdistöä myöskin tv ohjelmien puheet ovat nykyisin alatyylistä asiatonta muotivillitystä niinku niinku aikanaan ja muita muotisanoja jotka alkoivat huvittamaan.MK

        Olipa ryhdikäs lause. Kepulainen kuntapoliitikko sanoo ääneen. Lähteekö rotat laivasta.Samaa mieltä on varmaan koko suomen kansa. Kansan hyvinvointi alkaa juuri näin, että puolueen sisältä nouseee henkilöitä arvioimaan nykyistä riistopolitiikka. Ko:lle kymmenen pointsia.

      • siimahäntää kirjoitti:

        On se hyvä, että kuntapolitiikasta löytyy joku joka uskaltaa sanoa puoluekirjan omaavana. että pääministeriä voi rottaan verrata. Oikein hyvää ryhtiä ao:lta.

        Olen vain todennut,että niin voinee tapahtua mutta en että pääministeri olisi siimahäntä.

        Olen toiminut kyllä aikanaan kuntapolitiikassa mutta tällä hetkellä en ole mitenkään merkittävä politiikassa,mutta olen itsenäinen ajattelija ollut aina ja nytkin.

        Mitä sitten tarkoitta tuo lause tutki asia G kautta
        "Uppoavan laivan jättää ensin rotat" yrityksen jättää johtaja jos talousaallokko sekoittaa suunnitellun kurssin.MItä tämä merkitsee sitten eduskunnan työskentelyssä tällä hetkellä siitä olen sanottavani sanonut ja kun katsoin keskustelua TV kautta olen asiasta lausunut jo jotain.
        Varmaan suuri osa Suomen kansasta ajattelee ja toiset ei välitä pätkääkään yhteisten asioiden hoidosta vaan laitetaan kädet nyrkissä taskuuun ja manataan ja lähdetään mäyräkoiraa ulkoiluttamaan.
        Mutta mitä tulee keskustalaiseen politiikkaan kyllä siellä keskustellaan kiivaastikkin joistakin asioista ja varsinkin puoluekokouksen aikaan aikanaan olen yhdessä ollut,mutta tunnettua oli että on lause "pulinat pois" eli kun vaali oli käyty niin yhteistyö jatkuu.
        Minulla on kokemusta myöskin ay ja toisen puolueen toiminnasta ,joten sanottakoon sitten vaikka puoluehuoraksi jos katsastelee asioita kuin kissanpoikanen syntyessä joka sai vennamon nimen.MK

      • luihutsiimat
        lisää siimaa ja häntää kirjoitti:

        Olipa ryhdikäs lause. Kepulainen kuntapoliitikko sanoo ääneen. Lähteekö rotat laivasta.Samaa mieltä on varmaan koko suomen kansa. Kansan hyvinvointi alkaa juuri näin, että puolueen sisältä nouseee henkilöitä arvioimaan nykyistä riistopolitiikka. Ko:lle kymmenen pointsia.

        Nyt uhrataan pikkukepuja.Monesko tuo oli jo. Isot mainitut rotat loikkii uppoavassa laivassa.

      • luihutsiimat kirjoitti:

        Nyt uhrataan pikkukepuja.Monesko tuo oli jo. Isot mainitut rotat loikkii uppoavassa laivassa.

        Pikku siimahännät on spermapankissa kun niitä tarvitaan silloin kun nykyaikaiset pariskunnat niitä tarvitsevat ns parisuhteet.
        Mutta mitä tulee sitten noihin rötöksiin niin nuo lakimiehet sdp kuntavaaliehdokas ovat nyt tuomiolla melko törkeä tapaus ja yksikin juristi toimi veroparatiisista ja asuu nykyisin etelä ahfrikassa avusti nykyisin konsulttina toimivaa puoluejohtajaa ja pankinjohtajaa ja nänen toiminnat aikanaan meni poskelleen.Jotta sillee missä on niitä puhtoisia

        Mutta keskustelemme kuitenkin Lieksan asioista ja onko niissä sitten miten hämäriä kauppoja muutakuin julkisesti sellainen tapahtuma,
        Tämä palsta on tarkoitettu käsittelemään Lieksan asioista ja onko niitä lautapinoja sitten kenen nurkis omalta osalta on kuitit tallessa ja mökille rakensin uusista ponttilaudoista itse lattian ja tavaran ostin ihan rahalla.MK

      • ainapettää oli kunta tai valtio

        Sattuupi olemaan nykyään keskustapuolueen omassa pankissa. Näitä vähempikieroja on potkittu pihalle ja tutkintaan saatettu. Kuin aikoinaan gladiaatteeita leijonien revittäviksi. Huom. Kepun linja.
        Kuten jo aiemmin sanoit, rotat jättää uppoavan laivan ja olettaa sopii, että pääministeri on tuo vertaamasi rotta joka menee pyörteisiin. Kerta kaikkiaa oivallisesti korrelokoitu jäsenkirjan omaavalta. Joten jatkappa samaa linjaa. Miten lie pääministerin talon rakennus.
        Kuten mainitsit tuosta aiheesta poiketen, että tämä olisi Lieksan palsta, niin mikä ihmeen luomasi Kepun mainoskampanja oli tuossa mennä viikolla jonka ylläpito poisti.

      • pirunkiiru

        Puottaa ketjua

      • kiinnijäittä ja tukevasti
        pirunkiiru kirjoitti:

        Puottaa ketjua

        Ei tämä unohu. Parasta olisi, että Vanhanen eroaisi. Ja muut kepurosvot pitäs turpasa kiinni.
        Vai pitäskö kepulle perustaa oma europankki. Käyttöoikeus vain kansan kuppaamiseen.

      • 4 ja 14
        kiinnijäittä ja tukevasti kirjoitti:

        Ei tämä unohu. Parasta olisi, että Vanhanen eroaisi. Ja muut kepurosvot pitäs turpasa kiinni.
        Vai pitäskö kepulle perustaa oma europankki. Käyttöoikeus vain kansan kuppaamiseen.

        Samanlaista kietoa porukkaa koko remmi myös paikallistasolla. Yksi nokkamies puhuu Kolista ja toinen niitä näitä ja takkia kääntellöö. Luotton on mennyt.

      • Dvai
        keputpettääaina kirjoitti:

        Kepulaiset taitaa nukkua, Ois miljoonia tarjolla puoluetukea. Mikäs on ettei kelpaa.

        TE-keskukset ovat jättäneet käyttämättä jättisumman työllisyysrahoja, uutisoi Yle uutisissaan sunnuntaina. Työttömyyttä voitaisiin hoitaa vaikka heti 60 miljoonalla eurolla.

        TE-keskukset ovat saaneet Euroopan sosiaalirahastolta ESR:ltä yli 300 miljoonaa euroa työllisyysrahoja. Summasta on käytetty Ylen uutisten mukaan vajaat 200 miljoonaa euroa.

        Hallituksen viime keväisen periaatepäätöksen mukaan ESR-rahoista 60 miljoonaa euroa suunnataan akuutin työttömyyden hoitoon. Nämä rahat ovat jääneet lähes kokonaan käyttämättä, vaikka maassa on 200000 työtöntä.

        Jutussa haastateltu työ- ja elinkeinoministeriön aluekehitysjohtaja Jussi Ylilahti arvioi, että rahojen käyttöä estää joidenkin TE-keskusten byrokratia, tehottomuus ja kyvyttömyys nopeisiin toimiin.
        STT

        Tuossapa se nähdään kepun kyvyttömyys toimia!

        Oma show on kepulle tärkeä, ei oma kansa ja esim vanhukset ja työttömät...!

      • ainapettää oli kunta tai valtio kirjoitti:

        Sattuupi olemaan nykyään keskustapuolueen omassa pankissa. Näitä vähempikieroja on potkittu pihalle ja tutkintaan saatettu. Kuin aikoinaan gladiaatteeita leijonien revittäviksi. Huom. Kepun linja.
        Kuten jo aiemmin sanoit, rotat jättää uppoavan laivan ja olettaa sopii, että pääministeri on tuo vertaamasi rotta joka menee pyörteisiin. Kerta kaikkiaa oivallisesti korrelokoitu jäsenkirjan omaavalta. Joten jatkappa samaa linjaa. Miten lie pääministerin talon rakennus.
        Kuten mainitsit tuosta aiheesta poiketen, että tämä olisi Lieksan palsta, niin mikä ihmeen luomasi Kepun mainoskampanja oli tuossa mennä viikolla jonka ylläpito poisti.

        Sen verran asiasta tiedän,että kapteeni jättää viimeisenä laivan,ilmeisesti jotka äänestävät tyhjää ovat loytäneet veneen ja pelastajat.

      • tai sitten ei
        markkukorpinen kirjoitti:

        Sen verran asiasta tiedän,että kapteeni jättää viimeisenä laivan,ilmeisesti jotka äänestävät tyhjää ovat loytäneet veneen ja pelastajat.

        Kyllä se taitaa olla enemmän käytäntö niin yritys kuin yhteiskunta-asioissakin, että jos johtajan luottamus menee tai muuten tasapaino järkkyy, niin johtajan kuuluisi luottamuksen palauttamiseksi ensin lähteä. Mutta mitäpä tämä talonrakentaja ymmärtäisi, ei niin mitään.

      • polkanloppu

        Sillon, kun kepunpojat on parketin kupanneet omaan mökkiisä.

      • polkanloppu kirjoitti:

        Sillon, kun kepunpojat on parketin kupanneet omaan mökkiisä.

        Kuka helekatissa niitä kuluneita kuluman lattiaa tarvi, minäkin ostin uudet laudat ja kuule oon siinä pyöräytellyt paria mummoa ja usotko liikunta on hyvä asia ja mainos sitten 6.11.on lisäaikaa liikunnalle. empä kerro missä tapahtuman lähtö sinne uusittiin lattiat minne meni sitten homeiset laudat.
        Mutta pielisentielläkin on tullut ainakin humpattua jopa voittanut aikanaan kisan Lieksan mestaruudenja nyt Kiteellä neljäs sija.Mutta miten pieleisentiellä jatkossa siellä tarjottiin jopa luu vitosta oikein herrasmiesten taholta,mutta kulempa edelleen kaduilla kai täällä on asiallisuuttakin.eikä kateutta.
        Joskus istuin ravintolassa liian kauan naisten tansseissa baaritiskillä ja kotiin lähdön koettaessa totesin kun olin yksin, että tanssikurssi meni hukkaan.
        Mutta varjele jos menen emännän kanssa niin ne toiset akat koittelevat emännän huumorintajua silloin kyllä olisi tarjontaa. Tämä on sitä Lieksalaista hyvää huumoria.MK

      • hyväsepe

        Seppo Kääriäinen on kadottanut toivonsa
        ”Keskusta ei nouse nykyeväin suurimmaksi puolueeksi.”

      • 4 ja 14 kirjoitti:

        Samanlaista kietoa porukkaa koko remmi myös paikallistasolla. Yksi nokkamies puhuu Kolista ja toinen niitä näitä ja takkia kääntellöö. Luotton on mennyt.

        Meillä valtuustossa kaikki muut on nynnyjä jos vain joku puhuu vaikka Kolista ja se taisi olla lehtitiedon mukaan asian esittäjä kaupunginjohtaja? Koli-Lieksa tunettavuus.

        Mutta mielestäni on hyvinkin perusteetonta ketään mainita kieroksi, meillä ei ole vielä asetettu patsasta puistoon kenellekkään korkkiruuvimaisesti vaan noita toloppia kyllä tuloo joka risteykseen sinänsä meillä on patsas kulttuurit kohtaavat jota aikanaan nimitettiin työttömän hampaiksi eli pari hammasta.Mutta hampaista puheenollen hyvinkin vakava tilanne on Lieksassa myöskin se seikka voidaanko tämä hammashuolto toteuttaa kuinka lainmukaisessa ajassa sen saatavuuden osalta.

      • hyväsepe kirjoitti:

        Seppo Kääriäinen on kadottanut toivonsa
        ”Keskusta ei nouse nykyeväin suurimmaksi puolueeksi.”

        Mutta lautakasa taitaa odottaa ylen pihalla kuka on sitten poliittinen ruumis? Puolueeton tutkimus näet osoittaa toista mitä yle väittää.

        Mihin uskoa? jo Raamatussa kerrotaan ettei pidä lähteä hakemaan lääkettä korvasyyhyyn jokaisesta opintuulesta mikä vallitsee ja tuntuu korvassa hyvältä.
        Mutta kun meikäläinen on aikoonaan saanut korvatilliä niin se ei ainakaan ole tuntunut makealta joten on pitänyt olla hieman siipiänsä myäre niis asioos jottei tuu uutta paukahrusta toisellekin korvalle.MK

      • Eipä vielä intoilla

        Eiköhän vanhanen "puhu totta" tässäkin asiassa, samoin kuin puhui eduskunnalle kun kysyttiin oliko vanhanen ollut 3 hengen kokouksessa, jossa perustettiin kms-yhdistystä. Vahnanenhan kielsi kaiken. Jälkeen päin, kun kokouksessa mukana olleet sanoivat myös vanhasen olleen mukana, myönsi hän että hän oli kokouksessa mutta siellä oli paikalla 5 henkilöä (tmv) joten hän ei katsonut valehdelleensa, kun kysymys oli 3 hengen kokouksesta.

        Tässäkinhän vanhanen on koko ajan painottanut, että lautoja ei ole käytetty hänen taloonsa. Siis taloonsa. Tontilla näyttää olevan monia rakennuksia, on terassia ja on pientä uima-allasta jonka ympärillä myös jonkinlainen terassirakennelma. Kuinkahan on näiden laita, eiköhän ne laudat vielä jostain löydy ja masa sanoo taas puhuneensa vain, että taloon niitä ei ole käytetty. Kyllä se sen "todenpuhumisen" osaa melko lipevästi.

      • puraloota
        markkukorpinen kirjoitti:

        Mutta lautakasa taitaa odottaa ylen pihalla kuka on sitten poliittinen ruumis? Puolueeton tutkimus näet osoittaa toista mitä yle väittää.

        Mihin uskoa? jo Raamatussa kerrotaan ettei pidä lähteä hakemaan lääkettä korvasyyhyyn jokaisesta opintuulesta mikä vallitsee ja tuntuu korvassa hyvältä.
        Mutta kun meikäläinen on aikoonaan saanut korvatilliä niin se ei ainakaan ole tuntunut makealta joten on pitänyt olla hieman siipiänsä myäre niis asioos jottei tuu uutta paukahrusta toisellekin korvalle.MK

        Kepu pettää niin puheissa kuin teossa. Muuan rivi sitten oli joku mainittu rotaksi. Ja nyt ei ole taloa rakennettu säätiön varoin. Uskoo ken tahtoo. Lieksassa ei taida olla enää kuin Make joka uskoo noihin kepun sepustuksiin. Tosin muuan rivi taapäin oli toisin. Joo jep joo

      • novakroup maksaa

        Oiskohan syytä erota. Ja pikaisesti. Johan tuolle jo Eurooppa nauraa.

      • häpiä topakasti
        markkukorpinen kirjoitti:

        Mutta lautakasa taitaa odottaa ylen pihalla kuka on sitten poliittinen ruumis? Puolueeton tutkimus näet osoittaa toista mitä yle väittää.

        Mihin uskoa? jo Raamatussa kerrotaan ettei pidä lähteä hakemaan lääkettä korvasyyhyyn jokaisesta opintuulesta mikä vallitsee ja tuntuu korvassa hyvältä.
        Mutta kun meikäläinen on aikoonaan saanut korvatilliä niin se ei ainakaan ole tuntunut makealta joten on pitänyt olla hieman siipiänsä myäre niis asioos jottei tuu uutta paukahrusta toisellekin korvalle.MK

        Häpiä puolustaa tommosia rosvoja

      • markku korpinen
        häpiä topakasti kirjoitti:

        Häpiä puolustaa tommosia rosvoja

        Eduskunnassa on vähän jokaisella puolueella häpiän paikka jos aletaan muistelemaan mistä on kirjoitettu ja myöskin todennettu.
        On monta näppiä joiden sormet syyhyyvät kellä mihinkin suuntaan ja näin on joutunut hieman syrjään aikanaan mutta kuitenkin taas uudelleen mukana.
        Veikkauksesta aikanaan SDP mies kokoomuksen ministeri perussuomalaisten virkailija kavalsi ryhmän rahoja ja kuka nyt eduskunnan urheilun rahoja ja aikaanan rahoja löyty kassaholvista eduskunnassa, joten kirjanpito taisi olla hataraa kuka sitten oli valvomassa kovin puhtoisia miehiä ei ollut myöskään ristillisissä kun lihan himo iski.
        En puollustele enkä siten selittele, mutta ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Meillä kuitenkin vielä asioita paljastuu ja toimimme oikeusvaltiossa.
        Toisaalta nyt tulee muotiin miesten oikeudet ja niistä keskustelu tapahtuuko syrjintää ja miten,tässä asiassa olen sitä mieltä että kyllä meillä ainakin akkojen taholta tapahtuu melkoista mellastusta ja kaappausta tasa arvoon vedoten kun ottaa huomioon kuka mitenkin on ääniä saanut siinä olette oikeassa ketä petetään sen olen kokenut itse paikallisesti, olen sen myöskin jo aikaisemmin todennut ja minulla ei ole mitään hävittävää eikä hävettävää asian todettuani.MK

      • markku korpinen kirjoitti:

        Joku toimii lapsellisesti muka vastaa viestiini mutta niitä kirjoituksia ei näy tällä sivustolla vaan jotakin otsikkoni kirjoitukseen on muka vastattu ja näin sähköposti rekisteröityy niinkuin olisi joku kirjoittanut.
        Tällainen toiminta on jälleen taitamattomuutta kiusantekoa jopa kotirauhan rikkomista, joten muistutan jälleen asiasta,ettei tarvitse tätä tutkituttaa lienee sinullaki veijari rahalle muuta käyttöä.MK

      • puraloota kirjoitti:

        Kepu pettää niin puheissa kuin teossa. Muuan rivi sitten oli joku mainittu rotaksi. Ja nyt ei ole taloa rakennettu säätiön varoin. Uskoo ken tahtoo. Lieksassa ei taida olla enää kuin Make joka uskoo noihin kepun sepustuksiin. Tosin muuan rivi taapäin oli toisin. Joo jep joo

        Kirjoittaja vääristelee kirjoitustani ja ymmärtää sanomani aivan toisin onko taitamattomuutta vai ymmärtämätöntä tahallisuutta.
        Mutta kirjoitampa hieman toisaalla sitten asioista enemmän.MK

      • virhelyöntienmäärä
        markku korpinen kirjoitti:

        Eduskunnassa on vähän jokaisella puolueella häpiän paikka jos aletaan muistelemaan mistä on kirjoitettu ja myöskin todennettu.
        On monta näppiä joiden sormet syyhyyvät kellä mihinkin suuntaan ja näin on joutunut hieman syrjään aikanaan mutta kuitenkin taas uudelleen mukana.
        Veikkauksesta aikanaan SDP mies kokoomuksen ministeri perussuomalaisten virkailija kavalsi ryhmän rahoja ja kuka nyt eduskunnan urheilun rahoja ja aikaanan rahoja löyty kassaholvista eduskunnassa, joten kirjanpito taisi olla hataraa kuka sitten oli valvomassa kovin puhtoisia miehiä ei ollut myöskään ristillisissä kun lihan himo iski.
        En puollustele enkä siten selittele, mutta ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Meillä kuitenkin vielä asioita paljastuu ja toimimme oikeusvaltiossa.
        Toisaalta nyt tulee muotiin miesten oikeudet ja niistä keskustelu tapahtuuko syrjintää ja miten,tässä asiassa olen sitä mieltä että kyllä meillä ainakin akkojen taholta tapahtuu melkoista mellastusta ja kaappausta tasa arvoon vedoten kun ottaa huomioon kuka mitenkin on ääniä saanut siinä olette oikeassa ketä petetään sen olen kokenut itse paikallisesti, olen sen myöskin jo aikaisemmin todennut ja minulla ei ole mitään hävittävää eikä hävettävää asian todettuani.MK

        Paljon kirjoitat mutta selvää ei tästä kyllä ota:

        "Veikkauksesta aikanaan SDP mies kokoomuksen ministeri perussuomalaisten virkailija kavalsi ryhmän rahoja ja kuka nyt eduskunnan urheilun rahoja ja aikaanan rahoja löyty kassaholvista eduskunnassa, joten kirjanpito taisi olla hataraa kuka sitten oli valvomassa kovin puhtoisia miehiä ei ollut myöskään ristillisissä kun lihan himo iski."

        Kolmesta puolueesta puhut mutta en vielä neljännenkään lukukerran jälkeen ymmärtänyt, mitä tuolla tarkoitit. Elä nyt pahastu, mutta mielenkiinnosta kysyn tarkennusta.

      • virhelyöntienmäärä kirjoitti:

        Tässähän käy kuin entiselle tinurille"paljon tinasit paljon pilasit,viimein kolvis kylmeni"
        Veikkauksesta sai lähdön aikanaan "käpälöinnin" seurauksena joskin ajojahdin seurauksena sdp mies potkut ja meni eduskuntaan nyt ja sai myös tukea melko runsaasti kehittyvän Suomen tuolta tiimiltä joka politiikkoja tuki.
        Perussuomalaisilla oli myöskin aikaan ongelmia eduskuntaryhmän sihteerin vuoksi joka ei tuntenut omia ja eduskuntaryhmän rahoja tunsin senkin henkilön aikanaan ja niin meni SM myös talousvaikeuksien kautta nurin ja Veikko Vennamo totesi poikaa ympäröi pahat henget ja niin taisi olla.
        Eduskunnassa aikanaan myös oli huono taloudenhoito kassaholvista löyty melkoinen määrä rahaa kun niitä ei ei oltu hoidettu niinkuin olisi pitänyt tehdä ja mikä lienee asian laita.
        Aikanaan myöskin saarnaaja opiston rehtori ei toiminut niinkuin opetti "älä silmä katso mihin vaan" ja näitä miehiä on ollut myöskin muissa puolueissa joista on tarinaa joten tuo ihmisen luonto on mitä on ja liha iskee kouraan.
        Olen muussa ketjussasanonut sanani.
        On kuitenkin niin että useasti akat on asialla ja lyömässä miespoloisia ja kuitenkaan niissä ei ole perää kuten ahdistelusta eduskunnassa jossa jopa pohjois-karjalan edustajakin lyötiin kuin vierasta sikaa ja mitään perää ei ollut.
        Joten melkoisia tätejä on eduskunnassa ja sen näki televisiosta onko heillä sitä arvokkuutta mitä kansanedustajilta vaaditaan.
        Pohjanoteeraus oli sdp puheenjohtajalta ja vasemmistoliiton edustajalta.
        Arvostin suuresti sdp edustajan puhetta joka oli entinen EU tuomioistuimen henkilö MIES sanojensa takana.
        Riittäneekö en kehtaa enenpää koska tämä ei liity mitenkään Lieksan asioihin vaan olit lainannut tekstiäni ja lukenut kuin piru raamattua osia sieltä täältä.Toteaisin kuin sinä älä pahastu.MK

      • pkkoud

        Hyvä markku, nyt siitä jo ymmärtää mitä hait tekstilläsi takaa.

      • luihukepu

        Siellä muissa puolueissa on älytty erota, kun aika on ollut. Kepulaiset uhraa näitä pikkunilkkejä nyt urakalla. Pääministeri ei älyä, ennenkuin tulee ulkoapäin käsky häipyä.

      • ajan kulu korjaa sad
        luihukepu kirjoitti:

        Siellä muissa puolueissa on älytty erota, kun aika on ollut. Kepulaiset uhraa näitä pikkunilkkejä nyt urakalla. Pääministeri ei älyä, ennenkuin tulee ulkoapäin käsky häipyä.

        Kaikkosella voi tulla vielä tukalat paikat, ei paljon auta tuollaiset "protesti eroamiset" luottamustoimista (mm. ylen hallintoneuvosto). Kyllä kohta pölähtää ja sen jälkeen alkaa spekulaatio vanhasen samanlaisista toimista jotka rikosoikeudellisesti ovat kuitenkin vanhentuneet, no teothan eivät silti häviä vaikkei oikeuteen voisi joutuakaan -> luottamus menee ja omatkin alkavat painostaa eroamaan -> kyllä pm vaihtuu ennen ensi vaaleja se jos mikä on varmaa!

      • PM VEKS
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lähteekö rotat sitten laivasta jää nähtäväksi?
        Kuitenkin näkisin tärkeäksi sen seikan, että varmaan kuntayhtymässä on muunkin puolueen edustajia ja myöskin tilintarkastajia ja virkahenkilöitä jotka laskut hyväksyvät.
        Juuri olin seminaarissa ja minulle selvisi,että täällä sairaanhoitopiirissä on puheenjohtaja valtuustossa keskustalainen ja hallituksen puheenjohtaja demari ja kumpikin korosti sitä seikkaa puheessaan,että valtuutetulla on oikeus saada tietoja toiminnasta ja asiakirjoista joka on rajoittamaton kuntalain mukaan,ainoastaan nämä yksilöasiat ovat asia erikseen.
        Olen aikanaan toiminut valtuustossa ja tiedän tämän asian kuntalain mukaan ja olen myöskin pyytänyt tutustua joihinkin asiohin mutta niissä on ollut vaikeuksia ja vetkuttelua kaupungin hallinnossa joten minun olisi pitänyt yksilöidä asia joten se siitä Markku Korpinen

        Mitenkään ei voida hyväksyä myöskään tuota ala arvoista tyyliä eduskunnan keskusteluissa mitä tapahtuu ainakin vasemmiston naisten osalta,sehän oli kun kylän ämmien posmitusta.
        Missä oli hyvä käytös edustajiltamme.miten tässä jää varjoon kansan hyvinvointi ja miten TE keskuksen rahoja on jäänyt käyttämättä juuri uutiset kertoi,että toiminta on hyvin hidasta.Eikö näihin asioihin tulisi kiinnitää paremmin huomiota myöskin eduskunnassa,että kansan hyvinvointi tulisi hoidettua eikä olla tukemassa keltaista lehdistöä myöskin tv ohjelmien puheet ovat nykyisin alatyylistä asiatonta muotivillitystä niinku niinku aikanaan ja muita muotisanoja jotka alkoivat huvittamaan.MK

        Sitähän tässä KANSA ODOTTAA.

      • pupu ja kepu
        PM VEKS kirjoitti:

        Sitähän tässä KANSA ODOTTAA.

        Kyllä pm on tehnyt ihan oikein otsikoituna virheitä virheen perään. Ja saanut siinä tosiaan myös paskat silmilleen. Aivan oikeutetusti. Nyt kun joku pyyhkisi ne paskat pois ja näyttäsi ulko-oven paikan niin tarina sais arvoisensa lopun.

      • pupu ja kepu kirjoitti:

        Kyllä pm on tehnyt ihan oikein otsikoituna virheitä virheen perään. Ja saanut siinä tosiaan myös paskat silmilleen. Aivan oikeutetusti. Nyt kun joku pyyhkisi ne paskat pois ja näyttäsi ulko-oven paikan niin tarina sais arvoisensa lopun.

        Kuulehan koska noita sotkuja on koko eduskunta täynä niin vaaleissa sitten toivottavasti kansa sanoo sanansa ja näin monelle tulee se ulko ovi mutta on kuitenkin näinkin ,että aikanaan toverituomioistuin antoi lähdöt Juhantalolle mutta seuraavissa vaaleissa oli taas mukana ja eduskunnassa.
        Mutta sanomaani on tulkittu väärin eli kun puhuttiin jopa pääministerin erottamisesta niin siellä sitten tapahtui hieman luistelua eli äänestyksess sdp äänesti tyhjää joten sanon kuin anoppi aikanaan totesi joistakin puheista"suunsa mausteeksi" puhuu eli mitäänsanomatonta pumpulia joissa ei ole tekoja kuitenkaan kun pitäisi vastuu kantaa silloin hypätään johonkin pelastuslautalle turvaan ja jätetään näin ollen laiva kapteenin jäädessä laivaan.
        En kuitenkaan halua enkä halunnut ketään ihmistä mollata vaan puhua vertauksella kansanomaisesti,miten joissakin asioissa toimitaan ja varsinkin vanhempi ihmisryhmä tajuaa mitä tuolla kuvauksella tarkoitetaan.MK

      • pulikepu

        Kyllähän tmän ja edellisen hallituksen aikaan näitä väärinkäytöksiä on paljastunut. Eli verorahoja on käytetty törkeästi väärin. Ilmeisesti tarvitaan sellainen paljastus ja tuomio päälle, että hallitusvastuun kantajat älyää lähteä. Nykyinen pääministeri on esim. sooloillut varsin kirjavasti.

      • pulikepu kirjoitti:

        On kuitenkin ollut jonkunlaista itsesensuuria joten asioista ei ole kerrottu kansalle.eli lehdistö sai hyvin herkästi sopulin nimen.MK

      • petturikepu
        markkukorpinen kirjoitti:

        On kuitenkin ollut jonkunlaista itsesensuuria joten asioista ei ole kerrottu kansalle.eli lehdistö sai hyvin herkästi sopulin nimen.MK

        Ketkä ne paljasti pm sekoilut ja kepun sekoilut. Olikohan se julkinen sana. Kyllä vielä pm oppii taloja verovaroin rakentamaan ja nenänsä pyyhkimään.

      • petturikepu kirjoitti:

        Ketkä ne paljasti pm sekoilut ja kepun sekoilut. Olikohan se julkinen sana. Kyllä vielä pm oppii taloja verovaroin rakentamaan ja nenänsä pyyhkimään.

        Keskustellaan Lieksan asioista miten meillä täällä pyyhkii. kuka pyyhkii ne takapuolet sitten kun olemme sitä vailla?

        Muuten keskustelu rönsyilee jo euroopaan ja siellä on samanlaisia vaalirahoitusasioita mutta ehkä huomenna jostakin äänestävät mutta tokko yksimielisyyttä syntyy.
        Olen niin useasti sanani sanonut,enkä lähde noihin otsikointiin ketään muuta puoluetta vastaan joten katson tuon vatkuttamisen hieman kyseenalaiseksi jolla ei voiteta mitään sen verran olen mukana ollut erilaisissa toimissa tässä yhteiskunnassa eri tahoilla ja tehnyt myöskin yhteistyötä erilaisten ihmisten parissa joilla on oma vakaumus ja ajattelutapa ja varmaan kun aikaa kuluu tulemme näkemään ja kokemaan erilaisuutta.MK

      • vatkulikepu

        Mutta kepu pettää aina ja pääministeri joutasi jo erota. Vaikka huomenna.

      • huihau
        pkkoud kirjoitti:

        Hyvä markku, nyt siitä jo ymmärtää mitä hait tekstilläsi takaa.

        Ei kai

      • vutut
        vatkulikepu kirjoitti:

        Mutta kepu pettää aina ja pääministeri joutasi jo erota. Vaikka huomenna.

        kaukana.

      • maal.kepu
        tai sitten ei kirjoitti:

        Kyllä se taitaa olla enemmän käytäntö niin yritys kuin yhteiskunta-asioissakin, että jos johtajan luottamus menee tai muuten tasapaino järkkyy, niin johtajan kuuluisi luottamuksen palauttamiseksi ensin lähteä. Mutta mitäpä tämä talonrakentaja ymmärtäisi, ei niin mitään.

        Kapteeni Vanhanen otti pelastusrenkaan ja jätti uppoavan kepulaivan.

      • ao good
        vatkulikepu kirjoitti:

        Mutta kepu pettää aina ja pääministeri joutasi jo erota. Vaikka huomenna.

        Oikke hyva asia olisi

      • mst 10
        petturikepu kirjoitti:

        Ketkä ne paljasti pm sekoilut ja kepun sekoilut. Olikohan se julkinen sana. Kyllä vielä pm oppii taloja verovaroin rakentamaan ja nenänsä pyyhkimään.

        Onneksi lehdistö valvoo

    • piämies

      Näin tämä etenee:

      ******************
      Oikeuskansleri tutkii Vanhasen jääviyttä (13.10.2009 07:26)

      Oikeuskanslerinvirasto selvittää pääministeri Matti Vanhasen mahdollista esteellisyyttä Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa.

      Yle uutisten mukaan oikeuskanslerille jätettiin maanantaina aihetta koskeva kantelu.Kantelu koskee Vanhasen Nuorisosäätiöltä saamien tukien aiheuttamaa jääviyttä.

      Nuorisosäätiö tuki Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 23 000 eurolla vuonna 2006. Nuorisosäätiölle jaettavasta RAY-tuesta puolestaan päättää viime kädessä valtioneuvosto, jota johtaa pääministeri.

      STT
      ******************

      Ei varmasti riitä tämäkään matti-herralle. Sillä ei ole enää suhteellisuuden tajua (jos lienee koskaan ollutkaan) että varmasti yrittää tämänkin kääntää median yritykseksi kaataa pääministeri tai toisaalta vetoaa maan tapaan, että näin on ennenkin tehty.

      • Miten hoidetaan Lieksan asiat sitä tarkoittaa tämä palsta.

        Mutta suomessa ensin tutkitaan asiat ja sitten hutkitaan sen ole jo aikaisemmin todennut ja ei ole karvoihin katsomista missä mitenkäkin toimitaan.
        Toivottavasti asiat kokonaisuutena selkiintyy ja rehellisyys ja oikeudenmukaisuus tulee ja ketut joutavat rautoihin jos pääsee käymään emännän piimäpurkilla niin häntään jää merkki näinhän aikanaan tarinaa kerrotaan ketun valkoisesta nännänpäästä.
        No siitähän tietysti voinee kertoa tarinaa jotka ei näin ollen ole perheohjelmaa.
        Mutta kuitenkin muistan aika monta tapahtumaa millaisia toimintoja kansakunnallamme on ollut ja niitä tahroja ja pyykinpesua lienee ollut.
        Kyllä niitä kyseenalaista toimintaa lienee ollut täälläkinLieksassa ns hotelliasia ja siitä tuli nimitys "häpeäkettu" ja sen asian olen aikanaan ottanut harteilleni selvityksen osalta ja se tie ei ollut helppo mutta elossa olen.MK

      • kelipupu
        markkukorpinen kirjoitti:

        Miten hoidetaan Lieksan asiat sitä tarkoittaa tämä palsta.

        Pääministerin ois syytä erota ja kepu pettää aina

      • kelipupu kirjoitti:

        Pääministerin ois syytä erota ja kepu pettää aina

        Kuitenkin yhdestä ininästä ja vatkutuksesta ei nahkoja orsille laiteta, mutta hounot on konstit pupulla sehän on tunnettua miten he toimivat pää pensaaseen.
        Mutta koitetaan pärjätä miten täällä paikallisesti toimimme.olen laskenut leikkiä että pilkettä tulee silmäkulmaan,eli vuoden puut helposti kun käy kun suotsalaiselle papille karpon ohjelmassa paskaa alkaa lentää yli aidan minä toivon kyllä kasvimaalle vaikka hevosen paskaa hieman.Mutta noihin pilkkeisiin hieman vitsiä kun naapurilta oli kysytty miten kanssani toimii niin nauroimme ei mun tartte kun näyttä pitkää nenää kun vuoden pilkotut puut tulee aidan yli eli hieman pilkettä silmäkulmaan.Kyllä ne ovat vielä hyvää puuta ei sentään kuin aikanaan työssä kun sattui tuote menemään pillle työkaveri huitaisi puulaatikkoon ja totesi,viksu talo niin höylätyt saunapuut.
        Jotta hyvin olemme pärjänneet naapureina ja ainakin mielestäni ihan ok ihmisiä ovat.MK

      • kelkpupu

        Pysytään asiassa. Eli Vanhaselle kenkää ja kepu pettää. Aina

      • kelkpupu kirjoitti:

        Pysytään asiassa. Eli Vanhaselle kenkää ja kepu pettää. Aina

        eli tuo vatkaaminen samasta asiasta on niin mona kertaa yhden lautakasan sirkelöintiä,että ei tarvi edes aamulla herätä ajoissa vaarin eikä miniän pisulle.

        Entis aikoina ja vieläkin tarvitaan sängyn viereen tai johonkin tupaan yöastiaa jos ei ole niitä viemäröintiä katsos kun jos vesi tulee ilman kantamatta tupaan niin silloin pitää kohta rakentaa myös hyväksyttävä viemäröinti jätevesille.
        Kuitenkin aikanaan kävi niin että kusiämpäri oli aika haiseva puinen talossa,nuori emäntä kävi markkinoilla ja osti sieltä sinkkiämpärin siihen tarkoitukseen niin vanha isäntä tuumasi,entinen ämäri olisi välttänyt,siihen miniä se on nyt kuitenkin tunkiolla jo.
        Annahan olla miniälle tuli aamu tuimaan ensiksi tarve ämpärille niin tuvan perältä nousee sängyn ylisiltä vanha isäntä verhontakaa huutaa kun kuulee äänen sinkkiämpäristä.jukoliste täällä vaan maatahan ja haistahan ja naapurissa jo sirkkelöörähän.Eli tarkoitti sahataan puita jos paremmin ymmärrätte.Jotta sellaasta lautatarpeita miniä teki tuliko sitten jo mikä nimi mieleen mistä sataa.MK

      • varrotaan

        Paljopa liitty aiheeseen. Eiköhän sieltä koht tule esille uusia petoksia.

      • pmveks ja heti
        varrotaan kirjoitti:

        Paljopa liitty aiheeseen. Eiköhän sieltä koht tule esille uusia petoksia.

        Keskusrikospoliisi epäilee ex-toimitusjohtajaa Markku Kauppista (kesk.) väärennyksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

      • kepu t veks
        pmveks ja heti kirjoitti:

        Keskusrikospoliisi epäilee ex-toimitusjohtajaa Markku Kauppista (kesk.) väärennyksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        No eiTOTUUS

      • keeeppuu
        kepu t veks kirjoitti:

        No eiTOTUUS

        Ei tainnut tulla kepu-uutisia petosten puolelta.

      • kerppu kepu
        keeeppuu kirjoitti:

        Ei tainnut tulla kepu-uutisia petosten puolelta.

        Mites kepu nukuu , kun ei tänäänkään ketään petetty.

      • keps puolue
        kerppu kepu kirjoitti:

        Mites kepu nukuu , kun ei tänäänkään ketään petetty.

        Kepu pettä aina Sanopahan siihen joku mittään.

      • hyvä pm
        keps puolue kirjoitti:

        Kepu pettä aina Sanopahan siihen joku mittään.

        Kansa luottaa pääministeriin juuri senverran että älyäisi erota. Tehty galluppi.

      • pm in out
        hyvä pm kirjoitti:

        Kansa luottaa pääministeriin juuri senverran että älyäisi erota. Tehty galluppi.

        Kiireellä vierittämään totuutta alas.Vaikka laulaen.Tai kehuen.

      • pM veks
        pm in out kirjoitti:

        Kiireellä vierittämään totuutta alas.Vaikka laulaen.Tai kehuen.

        Pääministerin kannatusluku.

      • pul
        pM veks kirjoitti:

        Pääministerin kannatusluku.

        Pääministerin kannatusluku.

      • yäk kepu
        pul kirjoitti:

        Pääministerin kannatusluku.

        Pääministerin kannatusluku. Ja Kepun myös eläpä unoha

      • kep pa na
        yäk kepu kirjoitti:

        Pääministerin kannatusluku. Ja Kepun myös eläpä unoha

        Niin se kannatuslukema. Kukahan tietäsi.

      • elliot ness
        keeeppuu kirjoitti:

        Ei tainnut tulla kepu-uutisia petosten puolelta.

        Kaikki kerrottu. Lahjontaa ja vastaanottoa. Jokohan osuma tulee johtoasemaan. Vai kukahan nyt ottaa syyt niskoilleen.

      • Krank Nitti
        elliot ness kirjoitti:

        Kaikki kerrottu. Lahjontaa ja vastaanottoa. Jokohan osuma tulee johtoasemaan. Vai kukahan nyt ottaa syyt niskoilleen.

        Kyllähän se on pakko jonkun ottaa ne syyt niskoilleen. Sillä, kun ei pääministeriä kelpuuteta eu:n johtovirkoihin. Johan nuo Brysselissäkin nauraa kepun toilailuille. Ja pm ei kyllä älyä erota.

      • ke-pp-a-na
        Krank Nitti kirjoitti:

        Tässä on sellanen aihealue. joka ei pitkään pysy yläällä.

      • lahjomaton 2
        Krank Nitti kirjoitti:

        Kyllähän se on pakko jonkun ottaa ne syyt niskoilleen. Sillä, kun ei pääministeriä kelpuuteta eu:n johtovirkoihin. Johan nuo Brysselissäkin nauraa kepun toilailuille. Ja pm ei kyllä älyä erota.

        Kyllä ne pm pois potkii. Omat puoluejäsenet. Pettäävät pääministerinsä. On ne niin venkoja. Kaho vain.

      • persuspuolue
        markkukorpinen kirjoitti:

        eli tuo vatkaaminen samasta asiasta on niin mona kertaa yhden lautakasan sirkelöintiä,että ei tarvi edes aamulla herätä ajoissa vaarin eikä miniän pisulle.

        Entis aikoina ja vieläkin tarvitaan sängyn viereen tai johonkin tupaan yöastiaa jos ei ole niitä viemäröintiä katsos kun jos vesi tulee ilman kantamatta tupaan niin silloin pitää kohta rakentaa myös hyväksyttävä viemäröinti jätevesille.
        Kuitenkin aikanaan kävi niin että kusiämpäri oli aika haiseva puinen talossa,nuori emäntä kävi markkinoilla ja osti sieltä sinkkiämpärin siihen tarkoitukseen niin vanha isäntä tuumasi,entinen ämäri olisi välttänyt,siihen miniä se on nyt kuitenkin tunkiolla jo.
        Annahan olla miniälle tuli aamu tuimaan ensiksi tarve ämpärille niin tuvan perältä nousee sängyn ylisiltä vanha isäntä verhontakaa huutaa kun kuulee äänen sinkkiämpäristä.jukoliste täällä vaan maatahan ja haistahan ja naapurissa jo sirkkelöörähän.Eli tarkoitti sahataan puita jos paremmin ymmärrätte.Jotta sellaasta lautatarpeita miniä teki tuliko sitten jo mikä nimi mieleen mistä sataa.MK

        Ai lautakasa. Eiköhän siinä ole jo lähempänä miljoonaa tuo veronmaksajien osuun puoluetuesta joita säätiöiden kautta Kepu itselleen puoluetovereilla maksatti. Jos takasinperintä tulee Kepu menee konkurssiin.

      • sepiskepu
        persuspuolue kirjoitti:

        Sieltähän tuli kunnon esitys, miten pm lentää lautakasasa viereen.

      • pulikepu
        persuspuolue kirjoitti:

        Ai lautakasa. Eiköhän siinä ole jo lähempänä miljoonaa tuo veronmaksajien osuun puoluetuesta joita säätiöiden kautta Kepu itselleen puoluetovereilla maksatti. Jos takasinperintä tulee Kepu menee konkurssiin.

        KRP epäilee: Lahjuksia kelkkatehtaan kaavoituksessa
        Keskustalaisen ex-puheenjohtajan toimia tutkitaan.
        Mites sattukaan.

      • pulikepu kirjoitti:

        KRP epäilee: Lahjuksia kelkkatehtaan kaavoituksessa
        Keskustalaisen ex-puheenjohtajan toimia tutkitaan.
        Mites sattukaan.

        Mielestäni täällä puhutaan Lieksaa koskevista asioista,vaikka kuntia aletaan yhdistämään jopa joku väläyttää pakolla niin tokko Rovaniemi liittyy Lieksaan

        Jotta selvitetään tämä oma pesä en ottanut esim kausikorttia vastaan urheiluseuralta kun Lieksaan haluttiin jäähalli. MK

      • järki hoi äly

        Keskusta vouhkasi turhaan Lieksaa Nurmeksen ja Valtimon syliin. Nyt on kepu ministeri määrännyt Nurmeksen ja VAltimon yhteen. Lieksa on jätetty rauhaan. Miksi siis Lieksa tunkee jatkuvasti yhteistyöhön Nurmeksen suuntaan. Ei olisi pakko. Teknisen toimen jutut tuomittu epäonnistumaan. Matkoihin menee virkamiesten aika. Se on helposti tuntisotalla työajasta pois kun näiden kahden kaupunkien väliä ajelee. Sitten vielä veronmaksajat maksavat matkakulut. Hulluus huipussaan. Kepulaisten päättäjien tulosta kaikki tämä.

        Pirusti pitoa ei yhtään luistoa. Näin kepulla. On muuten ihme, että joku uskaltaa kepulaisesksi ittesä mainita. Nehän lauletaan suohon kohta. Miksikokän tuota miljoonapetosta ei saa esiintuoda häh. Ookkos Make kepulainen.

      • järki hoi äly kirjoitti:

        Luehan noiden valtuutettujen ajatukset ja ketkä olivat noiden kahvikuppienääressä ja kuka puhuu liittymisestä vielä.Keskusta lähti ainakin kuntavaalien ojkelmalla siitä,että palvelut tulee saada läheltä ja suurta intoa ei siis ollut yhdistämisajatukselle mutt yhteityötä voidaan tehdä.
        Olen aika paljon samaa mieltä noista kuvioista mistä sanoit sen aika hyvin jopa tiedän ja olen sanonut asiat myöskin täällä.
        En voi osoitta kenen tulosta mutta kuitenkin sanoisin että väärä osoite heristämiselle kepun suuntaan kokonaan.Valtiovalta kyllä on esittänyt noita liitoksia mutta ei mitenkään pakottanut liitoksiin mutta näin haluttiin jansalle uskotella ja tikkukaramellia syöttää taitamattomille eli niinkuin lapsille jotta tulisi hyvä mieli mutta kun tikkari loppuu ja raha ei ole niin parku on helvetinmoinen jopa aikuisella. MK

      • pulikepu kirjoitti:

        Pirusti pitoa ei yhtään luistoa. Näin kepulla. On muuten ihme, että joku uskaltaa kepulaisesksi ittesä mainita. Nehän lauletaan suohon kohta. Miksikokän tuota miljoonapetosta ei saa esiintuoda häh. Ookkos Make kepulainen.

        sulla taitaa olla vielä mälykesukset jalassa ja tervaa vailla.
        Olen siksi käynyt suo harjoittelussa ja koittanut tuota mirrin ääntä saada aikaan ja taidan hieman tuollaiselle asialle mikä toistuu jatkuvasti koittaa ymmärtää.
        Katos kun ensin pitääs katsoa se oma pesä onko sinne käki päässyt munimaan.Käkihän munii toisten lintujen pesään ja noita käkiä on tahtonut olla vahan siellä ja täällä ja kun on vielä tuo virtuaalimaailma niin senkin kautta on helppoa laittaa viesti vaikka koppelolle mitenkä olisi istuko minun oksalle. joo eiköhän vastaus riitä.MK

        Joo on se. Mutta siihen ei kuulu keputyylin veromaksajien kusetus. Se tuo kepun käki on muninut ministeritasolla sellaisia munauksia, ettei niitä täällä Lieksan tasolla passaisi enää puolustella. Vai montako ukkoa siellä on jo krp:n tutkinnassa.
        Eikö itteäsi hävetä kepulaisena, kun nekin miljoonaeurot jotka kepu kuppasi olisi voitu laittaa vaikka sinne Rauhalan hiekkalaatikkoon. Tai vanhushoitoon. Tai koulutukseen.

      • gggnnnhhh
        pulikepu kirjoitti:

        Jos korpinen on kepulien jäsen tai edes kannattaa moista puoluetta niin hänen on turha todistella olevansa kansan puolella!
        Kepu pettää aina ja painukoot sinne kepulien kokousiin veisaamaan humppiaan!

      • on on
        gggnnnhhh kirjoitti:

        Jos korpinen on kepulien jäsen tai edes kannattaa moista puoluetta niin hänen on turha todistella olevansa kansan puolella!
        Kepu pettää aina ja painukoot sinne kepulien kokousiin veisaamaan humppiaan!

        Eiku on

      • Unohdit sdp ja kok kansanedustajat Pohjois- karjalasta jotka saivat myöskin tuolta taholta rahaa Eli Lauri Kähkönen ja Pekka Ravi.

      • keprdi
        markkukorpinen kirjoitti:

        Unohdit sdp ja kok kansanedustajat Pohjois- karjalasta jotka saivat myöskin tuolta taholta rahaa Eli Lauri Kähkönen ja Pekka Ravi.

        Kepu pettää.

      • keprdi kirjoitti:

        Kepu pettää.

        Pitää muistaa kuitenkin olla tasapuolinen asioissa
        Sinä olet hyvin lyhytsanainen tolokuttaja.

        Ala kuitenkin nyt ajamaan Lieksalaisten asioita.

      • Kuotta
        markkukorpinen kirjoitti:

        Pitää muistaa kuitenkin olla tasapuolinen asioissa
        Sinä olet hyvin lyhytsanainen tolokuttaja.

        Ala kuitenkin nyt ajamaan Lieksalaisten asioita.

        Hai ..vaan ei suinkaan sighai !

        Kuule sie Markus Korpis.
        Lähestyn sinnuu näen, että mitäs jos heittäsit, ihan nuin vaen Lieksan taloustilannetta parantavakiakin ehdotuksia, noitten kötinöittesi lomassa?

        Ehdotukseni , anteeksi vain, saattaa tuntua jopa irstaan brutaalilta, varsinkin sinun kohdalla, mutta olisi suotavaa jos vastaisit ja muotoilisit jonkun ehdotuksen, miten Lieksan asioita parannettaisiin!

      • lyh sananen

        Joo olihan se meininki tuossa mennä vuonna lähtee ehokkaaksi Lieksan kunniallisvaali sektorille. Paikallinen puoluejärjestö kysyikin kuuluisuutta nykyään niittäneeseen rosvojoukkoon. Pitkän illan jälkeen ilmoitin kotijoukoille liittyneeni kuuluisaan puolueeseen. Kolme minuuttia myöhemmin oli tavarani viskottu pihalle ja minut tohveleissa perässä. Puolen tunnin harkinnan jälkeen poltin kepun jäsenkortin ja palasin lämpimään tupaan. Oli elämäni viisain teko. Se kortin poltto meinaan.
        Tuossa kun mainihet lyhytsanaseksi niin täytyypä vastata. Koulutukseltani olen insinööri ja olen maailman paras insinööri. Harrastuksiini kuuluu lauleskelu ja tulin juuuri insinöörien maailman cupin finaalista, Oli 123 876 osallistujaa ja selvisin kolmen parhaamman joukkoon. Loppukisa on Hampurissa joulun jälkeen. Kisa lähetetään 678 maahan, Suorana. Myös Suomeen. Voittajalle on luvassa kolmen miljoonan euron palkinto sekä kiinnitys Hampurin humppalaulajien vuoden kestävään kiertueeseen. Palkkaa vaatimattomat yhdeksän miljoonaa. Euroa. Hitsi kun jännittää.
        Tuossa kun pyysit että pitäisi ryhtyä ajamaan Lieksalaisten asioita niinpä aloitinkin välittömästi.
        Polkasin naapurin laiskan isännän tykö ja ajoin sen kaljan hakuun. Tämä onneton meni sillä reissulla ajamaan pyörällä postilaatikon kumoon ja paikallisen huoltiksen ikkunaan. Muisti kuitenkin kaljat tuoda, Nyt sitä mietitään mitä muita naapureita voisi ajella .

        Ensinnäkin on ihmisten uskottava tulevaisuuteen ja muutenkin edes yritettävä tehdä jotain itsekkin.Tarvitaan siksi rakennuspalikoita tuonne leikkikentälle ja yksituumaisuutta ja keskustelua avoimesti eikä aina marinoita.
        Ja mitä tulee tuohon minun" kötisemiseeni" niin olen asialla ollut ja en ole paennut asioita ja toisaalla en myöskään ole hypännyt johonkin kelkkaan jossa ei ole ohjauslaitetta.
        Yksi asia on aivan selkeä meidän tulee luottaa itseemme ja tehdä toimenpiteet ajoissa ja jotain suunnitelmaa niistä.
        Nyt on näet sillai että taas huutokaupataan tavaroita joita ovat ostamassa arkipäivänä meikeläiset joutavat ja kun niitä tavaroita on vasta juuri hankittu ja korjauksia suoritettu niin paikat myydään pilkkahinnalla ja tavarat.
        Mitenkään kovin umpikujassa emme ole vaan meidän on luotava monipuolinen elinkeinorakenne ja kasvatettava nuoriso yrittäjyyteen ja elettävä koulutuspolitiikassa myöskin siihen suuntaan sieltä se vahvuus tulee tässä aluksi.MK

      • lyh sananen kirjoitti:

        Minä laiskana ehdin kuitenkin tehdä jopa muutakin kuin kadehtia.
        Mutta rustaa vain niitä tekstejä ja lähetä ne vaikka punaiseen myllyyn ja vaikka sinne Hampuriin ja tilaa itsellesi se hampurilainen jos et muuta saa.
        Haaskaahan pitää Lieksassakin olla. Aikanaan käväisin saksan satamassa ja löysin kortin reeperpan ja lähetin kotiin emännälle ja kirjoitin terveiset Haaskaa on.Palasin kotiin niin emännyys kiitti kortista hyvä ettei ihan tukkaa miltei silittänyt, jotta ottaluu paisto.
        Mutta koita nyt selvitä kirjoittamaan koska nuo kaupat on kiinni näin isänpäivänä ja kaljasi loppuu.MK

        Kiitos nyt vaan markku, noista 'ympäripyöreitä kepuli ´'lauseista joka todistaa sen, että olet hyvin oppinut poliitikan kapulakielen, jonka sanoma ei tuo yhtikäs mitään parannusehdotusta esiin!

        Eli kiitos tyhjästä!

        http://www.youtube.com/watch?v=4IKM_Sxjg9s&NR=1

      • rehtori nova k

        Lausehan on suora kopio Vanhasen ohjeista alaisilleen. Otetaan muutama miljoona verorahoja joita lahjoitetaan eri säätiöilla ja yhdistyksille. Sieltä ne palautetaan Kepulle puoluetukena. Nämä käyttää ne omaan vaalikampanjointiinsa.
        Yritykset luovuttaa konkurssipesistä miljoonia Kepulle ja ministereille. Tällä turvataan luotettava orja toimimaan valtiohallinnossa.
        Kaikki tämä salataan. Media kaivaa asiat yksitellen esille. Jokaisen esiin tulleen vilpin kohdalla valehdellaan.
        Krp ryhtyy tutkimaan lahjoituksia. Taasen kerrotaan muunneltua totuutta.
        Jne.......
        Mikäli nykyinen Kepunmalli siirretäisiin koulutuspolitiikkaan voisi koulun rehtorina toimia Korhonen. Yrittäjäkoulutus malliahan voisi hakea kroupin kuulustelu pöytäkirjoita.
        Moraalikouluttajaksi voisi ryhtyä nykyinen pääministeri.
        Kaiken pointtiha on kuitenkin, että kepun uskottavuus kansan silmissä on mennyt.

      • Kuotta kirjoitti:

        Kiitos nyt vaan markku, noista 'ympäripyöreitä kepuli ´'lauseista joka todistaa sen, että olet hyvin oppinut poliitikan kapulakielen, jonka sanoma ei tuo yhtikäs mitään parannusehdotusta esiin!

        Eli kiitos tyhjästä!

        Olen kirjoittanut ehdotuksiani ja kysymyksiä vanhuspoliittiseen ohjelmaan mutta ennen vastausta minulle asia on hyväksytty.eli sellaista.
        Nyt sitten en ole saanut kysymyksiini niilta viranhaltijoilta vastausta vaan luin esityksen / vastauksen luettua sosiaalijohtajan vastauseksen ja se kuule on vasta kapulakieltä joten olisinko hänen opissaan ollut? en nimittäin vastauksesta saa mitään irti. joten nyi siitä.MK

      • rehtori nova k kirjoitti:

        Lausehan on suora kopio Vanhasen ohjeista alaisilleen. Otetaan muutama miljoona verorahoja joita lahjoitetaan eri säätiöilla ja yhdistyksille. Sieltä ne palautetaan Kepulle puoluetukena. Nämä käyttää ne omaan vaalikampanjointiinsa.
        Yritykset luovuttaa konkurssipesistä miljoonia Kepulle ja ministereille. Tällä turvataan luotettava orja toimimaan valtiohallinnossa.
        Kaikki tämä salataan. Media kaivaa asiat yksitellen esille. Jokaisen esiin tulleen vilpin kohdalla valehdellaan.
        Krp ryhtyy tutkimaan lahjoituksia. Taasen kerrotaan muunneltua totuutta.
        Jne.......
        Mikäli nykyinen Kepunmalli siirretäisiin koulutuspolitiikkaan voisi koulun rehtorina toimia Korhonen. Yrittäjäkoulutus malliahan voisi hakea kroupin kuulustelu pöytäkirjoita.
        Moraalikouluttajaksi voisi ryhtyä nykyinen pääministeri.
        Kaiken pointtiha on kuitenkin, että kepun uskottavuus kansan silmissä on mennyt.

        Minulta on asiaa kysytty miten voitaisiin toimia Lieksan asioissa ja en kaipaa noita venkuiluja ja nälvimistä mitä tuolla muualla tapahtuu kohtaani.
        Olen todennut sen mistä voimme olla onnellisia jopa,että onneksi meillä on jonkunverran eriytynyttä politiikkaa eli tarkoitan elinkeinorakennettamme joka ei ole yhdestä teollisuudesta kiinni toistan vielä eli työpaikkoja on eri tyyppisiä ja niin pitää olla. ja siinä on suuri osuus elinkeinopolitiikan hoitajilla ja tarvitsemme niitä asiainhoitajia ja kyvykkäitä elinkeinopolitiikan tuntijoita jotka hallitsevat tuon viidakon ja ne pykälät ja mahdollisuudet perustaa vaikka yritys.
        Mutta tarvitaan uskoa itseemme ja omiin kykyihin ja siinä monipuolista koulutusta ja vastaamista niihin haasteisiin,en tiedä miten asian ilmaisisin kun näy menenvän jakeluun asiani mitä tarkoitan.MK

      • ent. kepu
        markkukorpinen kirjoitti:

        Unohdit sdp ja kok kansanedustajat Pohjois- karjalasta jotka saivat myöskin tuolta taholta rahaa Eli Lauri Kähkönen ja Pekka Ravi.

        Tännehän voi avata vastaavan toisistakin puolueista. Ole hyvä.

      • laiska isäntä
        lyh sananen kirjoitti:

        Joo olihan se meininki tuossa mennä vuonna lähtee ehokkaaksi Lieksan kunniallisvaali sektorille. Paikallinen puoluejärjestö kysyikin kuuluisuutta nykyään niittäneeseen rosvojoukkoon. Pitkän illan jälkeen ilmoitin kotijoukoille liittyneeni kuuluisaan puolueeseen. Kolme minuuttia myöhemmin oli tavarani viskottu pihalle ja minut tohveleissa perässä. Puolen tunnin harkinnan jälkeen poltin kepun jäsenkortin ja palasin lämpimään tupaan. Oli elämäni viisain teko. Se kortin poltto meinaan.
        Tuossa kun mainihet lyhytsanaseksi niin täytyypä vastata. Koulutukseltani olen insinööri ja olen maailman paras insinööri. Harrastuksiini kuuluu lauleskelu ja tulin juuuri insinöörien maailman cupin finaalista, Oli 123 876 osallistujaa ja selvisin kolmen parhaamman joukkoon. Loppukisa on Hampurissa joulun jälkeen. Kisa lähetetään 678 maahan, Suorana. Myös Suomeen. Voittajalle on luvassa kolmen miljoonan euron palkinto sekä kiinnitys Hampurin humppalaulajien vuoden kestävään kiertueeseen. Palkkaa vaatimattomat yhdeksän miljoonaa. Euroa. Hitsi kun jännittää.
        Tuossa kun pyysit että pitäisi ryhtyä ajamaan Lieksalaisten asioita niinpä aloitinkin välittömästi.
        Polkasin naapurin laiskan isännän tykö ja ajoin sen kaljan hakuun. Tämä onneton meni sillä reissulla ajamaan pyörällä postilaatikon kumoon ja paikallisen huoltiksen ikkunaan. Muisti kuitenkin kaljat tuoda, Nyt sitä mietitään mitä muita naapureita voisi ajella .

        Tuossa illan mittaan laiskan isännän kanssa maailmaa parannettiin. Kertoili vanhasta hyvästä ajasta, jolloin kepun puolelta oli kaikenmaailman maataloustuet maaseudulle. Mitä suurkeemmin tilaa hoijit, sen paremmat tuet sai. Pani ukko, kukko tai halla aina tuli valtiolta rahaa.
        Nykyään kun Kepu on siirtynyt tähän yrityspuolen tukemiseen ym venkoiluun joutuu toenperään töitä paiskimaan. Maaseudun väkihän on kepun puolelta unohettu aivan tyystin.

      • kepuliko
        ent. kepu kirjoitti:

        Tännehän voi avata vastaavan toisistakin puolueista. Ole hyvä.

        Taksilaskuja ja
        pullakahveja

        Esimerkiksi Liisa Hyssälä (kesk) ajeli lokakuussa kunnallisvaaleja ennen viikonloppuna kahdessa päivässä Varsinais-Suomessa taksilla 1662 eurolla.
        Veronmaksajien piikkiin.

      • kepuliko kirjoitti:

        Taksilaskuja ja
        pullakahveja

        Esimerkiksi Liisa Hyssälä (kesk) ajeli lokakuussa kunnallisvaaleja ennen viikonloppuna kahdessa päivässä Varsinais-Suomessa taksilla 1662 eurolla.
        Veronmaksajien piikkiin.

        Piti saada tila auto

      • kepulipuolue
        markkukorpinen kirjoitti:

        Piti saada tila auto

        Tännehän voi avata vastaavan toisistakin puolueista. Ole hyvä.

      • ke puli ko
        kepuliko kirjoitti:

        Taksilaskuja ja
        pullakahveja

        Esimerkiksi Liisa Hyssälä (kesk) ajeli lokakuussa kunnallisvaaleja ennen viikonloppuna kahdessa päivässä Varsinais-Suomessa taksilla 1662 eurolla.
        Veronmaksajien piikkiin.

        Paljokos siitä tulee jos kertoo koko kepulilaumalla mikä tyhjää eduskunnassa nysvää

      • lepu liko
        ke puli ko kirjoitti:

        Paljokos siitä tulee jos kertoo koko kepulilaumalla mikä tyhjää eduskunnassa nysvää

        Entinen ministeri ja kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) on saanut vaaliraha-avustusta Kansaneläkelaitoksen tukemalta Kuntoutussairaalasäätiöltä, kertoo Yle uutiset tiistai-illan Ajankohtaisen kakkoseen viitaten.
        Kaikki kerrottu.

      • herätys
        lepu liko kirjoitti:

        Suht ajankohtaansopiva kysymys. Veroeuroja kupattu miljoonia kepulle ja kepun pääministeri vouhkaa jotain paskaa.

      • 1,5 milj euroa
        lepu liko kirjoitti:

        Entinen ministeri ja kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) on saanut vaaliraha-avustusta Kansaneläkelaitoksen tukemalta Kuntoutussairaalasäätiöltä, kertoo Yle uutiset tiistai-illan Ajankohtaisen kakkoseen viitaten.
        Kaikki kerrottu.

        Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen oli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran johtokunnassa päättämässä johtamansa Nuorisosäätiön saamasta tuesta.

        Rakennuslehden selvityksen mukaan Kaikkonen osallistui maaliskuussa 2007 kokoukseen, jossa Nuorisosäätiön 17,1 miljoonan euron asuntokohde hyväksyttiin tuen piiriin.

        Ara myönsi myöhemmin kohteelle 1,5 miljoonaa euroa enemmän avustusta kuin sille olisi kuulunut. Karjalainen

        KAIKKI KERROTTU

      • kepu on iloinen
        1,5 milj euroa kirjoitti:

        Rakennuslehden mukaan Kaikkonen osallistui maaliskuussa 2007 kokoukseen, jossa Nuorisosäätiön 17,1 miljoonan euron asuntokohde hyväksyttiin tuen piiriin. Kokouksessa hyväksyttiin korkotukilainaa ja investointiavustusta saavien kohteiden luettelo. Nuorisosäätiön kohde sai Rakennuslehden mukaan 1,5 miljoonaa euroa ylimääräistä investointiavustusta kuin sille olisi ympäristöministeriön tiukentuneiden määräysten mukaan kuulunut.
        Voi voi sentään.

      • per-intä
        kepu on iloinen kirjoitti:

        Menee kuulema takaisinperintään kaikki. Olikohan kepun konkka.

      • perintä t
        per-intä kirjoitti:

        Menee kuulema takaisinperintään kaikki. Olikohan kepun konkka.

        Olishan se melkonen paukku, jos tuomittas takasinmaksuun nuo tuet.

      • pulpulpul
        kelipupu kirjoitti:

        Pääministerin ois syytä erota ja kepu pettää aina

        Ja upposi

      • kolomero
        pul kirjoitti:

        Pääministerin kannatusluku.

        kolmehan se

      • MB 126
        markkukorpinen kirjoitti:

        Piti saada tila auto

        Hyvä näin

      • vg56
        kepu on iloinen kirjoitti:

        Rakennuslehden mukaan Kaikkonen osallistui maaliskuussa 2007 kokoukseen, jossa Nuorisosäätiön 17,1 miljoonan euron asuntokohde hyväksyttiin tuen piiriin. Kokouksessa hyväksyttiin korkotukilainaa ja investointiavustusta saavien kohteiden luettelo. Nuorisosäätiön kohde sai Rakennuslehden mukaan 1,5 miljoonaa euroa ylimääräistä investointiavustusta kuin sille olisi ympäristöministeriön tiukentuneiden määräysten mukaan kuulunut.
        Voi voi sentään.

        Millos se ois toiminut

      • df23

      • +++ osuma
        lahjomaton 2 kirjoitti:

        Kyllä ne pm pois potkii. Omat puoluejäsenet. Pettäävät pääministerinsä. On ne niin venkoja. Kaho vain.

        Se sattu kohdalleen

    • sherwoodin kepu ent.

      kuspäitä koko sakki

      • pu li ke pu

        Puhui haastattelussa puheiden uskottavuudesta talouselämän hoidossa. Johan kepulainen vitsin murjasi.

      • stt bryssel
        pu li ke pu kirjoitti:

        Puhui haastattelussa puheiden uskottavuudesta talouselämän hoidossa. Johan kepulainen vitsin murjasi.

        Suomalaisten usko rehellisyyteen on romahtanut
        Missään toisessa EU-maassa ei ole koskaan mitattu yhtä suurta muutosta korruptionäkemyksissä.

        BRYSSEL
        STT
        Lisää kepuvitsejä

      • Eläpä karkoo
        stt bryssel kirjoitti:

        Suomalaisten usko rehellisyyteen on romahtanut
        Missään toisessa EU-maassa ei ole koskaan mitattu yhtä suurta muutosta korruptionäkemyksissä.

        BRYSSEL
        STT
        Lisää kepuvitsejä

        Eläpä karkoo

      • vitsipirkka
        pu li ke pu kirjoitti:

        Puhui haastattelussa puheiden uskottavuudesta talouselämän hoidossa. Johan kepulainen vitsin murjasi.

        Olikohan eroilmoitus vitsi.

    • SDPLÄINEN

      JO OLLA ASIAN E KETÄÄN KIINNOSTA!

      • de mukka

        Jospa uusi pm ei ookkaa kepulainen.

      • sd pekka
        de mukka kirjoitti:

        Jospa uusi pm ei ookkaa kepulainen.

        Varmaankin paljastuu vielä lisää lahjontajuttuja. Novasta on jo tutkinta.

      • pekkas dp
        de mukka kirjoitti:

        Jospa uusi pm ei ookkaa kepulainen.

        Niin Paulaa ne kepulaiset puoluejohtajaksi hakevat. Eli nykynen ympäristöministeri. Valitettavaa sattuu olemaan se, että ko. ministeri on arvioitu kehnoimmaksi ministeriksi kautta-aikojen.
        Joten sitä pohjaa nähden uusi pääministeri tuliskin olla muu kuin kepulainen.

      • bin laden
        pekkas dp kirjoitti:

        Osama Bin Laden. Sehän ois sopiva.

      • pakkasukko kepu
        pekkas dp kirjoitti:

        Niin Paulaa ne kepulaiset puoluejohtajaksi hakevat. Eli nykynen ympäristöministeri. Valitettavaa sattuu olemaan se, että ko. ministeri on arvioitu kehnoimmaksi ministeriksi kautta-aikojen.
        Joten sitä pohjaa nähden uusi pääministeri tuliskin olla muu kuin kepulainen.

        Ainoa kepu jota vois ies vakavasti harkita ja joka ei oo rypeny. On Vehviläinen.

      • pmkepu oli
        pakkasukko kepu kirjoitti:

        Ainoa kepu jota vois ies vakavasti harkita ja joka ei oo rypeny. On Vehviläinen.

        Monesko oli tänään avattu poliisitutkinta. Nyt Kaikkonen

      • hyvin
        pmkepu oli kirjoitti:

        Monesko oli tänään avattu poliisitutkinta. Nyt Kaikkonen

        Kaikkosella ei mitään hätää, sillä Paavo hakeutuu valtaan ja pelastaa kepuperheen. Vanhat parrat valtaistuimelle, vaikka nitrot taskussa.

      • hyvin kirjoitti:

        Kaikkosella ei mitään hätää, sillä Paavo hakeutuu valtaan ja pelastaa kepuperheen. Vanhat parrat valtaistuimelle, vaikka nitrot taskussa.

        Aina ainakin maalaisliiton aikaan keskustassa on keskusteltu ja jopa aika tulisestikkin ja tuota työtä on tehty mutta on hyvä että tuota puhdistamista tapahtuu ja nyt on puoluekokous edessä kesällä Lahdessa tuolla Suomen cikakossa ja sen voin vakuuttaa,että vankkurit kulkee ja aasin korvat tahdis heiluu herra varjelkoon.
        Meillä lieksassa puhallinorkesteri suorittaa kuviomarssia mutta millaisia kuviomarsseja sitten sitä ennen puolueväki suorittaa.
        Mutta tuohon Vehviläiseen ei kovin hyvää kenties ole kuvaa Lieksalaisilla en tiedä toisista mutta sen sanon omasta puolesta kuhmon tie ja kimppakyyti joten hallelujaa ja suuret setelit myös yrityselämältä 10.000 e vaalitukea jotta miten puhtonen on sitten tausta.kenelläkään meidän Pohjois-Karjalan kansanedustajilla.MK

      • jenkkiboys

        Ketäs kepulaisia siellä on poliisitutkinnassa. Kuin monta lahjomaepäilyä on tutkinnassa. Noilla maksetuilla tuilla olisi kimpat ja Kuhmontiet jo korjattu. Ketäs Pohjois-Karjalaisia on tutkinnan alla joko pimitetystä puoluetuista tai lahjoman vastaanotosta. Jos vastannet, kun tietänet.

      • jenkkiboys kirjoitti:

        Juuri kuuntelen radiota ja kähkösen vetäytymistä seuraavista vaaleista ja hän totesi ettei enää seuraavissa vaaleissa ole ehdokkaana ja,että vaalirahaa on vaikeampi nyt sitten hankkia.
        Aivan oikein niitä tunnontuskia varmaan alkaa olla monella edustajalla, miten nuo mahtavat lehti ilmoittelut katetaan kun ajattelee mitä pienikin mainos maksaa se on 100e luokkaa, puoli minun kämmentä ja jos on manun kämmen oli niin suuri, että kaksi minun kämmentä niin sellaiset ilmoitukset maksaa monin verroin enenmän.

        Kuitenkin uskon siihen, että kovin paljon ei Lieksassa ole kunnallivaaleissa ollut ulkopuolista rahoitusta muutakuin nämä luottamusveroilla katetuissa puoluejärjestöjen kautta ,joten sekin on asia millä pientä sorretaan, mutta mitä tulee sitten ay rahoitusta sitäkin esiintyy ja niitä rahoja ohjataan yleensä vain vasemmiston ehdokkaille koskaan en niitä ole vaalityöhön saanut vaikka olen ollut ay toiminnassa joten kenelle , miten puhtosia on sitten kaikenkaikkiaan toiminta. Sen asian jätän Teidän arviointiin.MK

      • runoturo

        Se tieto mikä tällähaavaa on muualla kuin hevosmiesten tietotoimistossa on, syytteitä ja tuomioita tulee kepun puolelle. Ja varsin yllättävällä tavalla.

      • runoturo kirjoitti:

        Se tieto mikä tällähaavaa on muualla kuin hevosmiesten tietotoimistossa on, syytteitä ja tuomioita tulee kepun puolelle. Ja varsin yllättävällä tavalla.

        Lieksaanko tulee syytteitä politiikoille ja milta taholta.kerro se? Täällä palstalla yleensä keskustellaan Lieksan asioista.

      • rokuan kalle
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lieksaanko tulee syytteitä politiikoille ja milta taholta.kerro se? Täällä palstalla yleensä keskustellaan Lieksan asioista.

        Ketäs Pohjois-Karjalaisia on tutkinnan alla joko pimitetystä puoluetuista tai lahjoman vastaanotosta. Jos vastannet, kun tietänet.
        Itepähän aloitit joten voinet vastata.

      • rokuan kalle kirjoitti:

        Ketäs Pohjois-Karjalaisia on tutkinnan alla joko pimitetystä puoluetuista tai lahjoman vastaanotosta. Jos vastannet, kun tietänet.
        Itepähän aloitit joten voinet vastata.

        Koska täällä keskustellaan Lieksan asioista en tiedä nykyisin,että mitään syytettä oltaisiin tekemässä kunnallispolitiikassa.
        Mutta sen sanon kuntulin kunnalliselämään niin minullelkin tuli jääkiekkoseuran kausikortti joten palautin sen välittömästi koska juuri oltiin haaveilemassa jäähallin rakentamista ja toiminnan kohtaani katsoin sopimattomaksi ja vein kausikortin poliisille palautettavaksi ja sain vihat niskaani.
        Mutta Kuitenkin sen sanon,että tuo liikemiesten kehittyvien maakuntien tuki mikä lieneekään nimike antoi hyvin monelle kansanedustajalle tukea mutta ainoastaan Hannu Hoskonen palautti niitä rahoja niistä on dokumentit olemassa ketkä niitä tukea myös pohjois-Karjalan kansanedustajista sai Lahtelan nimeä ei tainnut olla.mutta kaikki muut.MK

      • tympii
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lieksaanko tulee syytteitä politiikoille ja milta taholta.kerro se? Täällä palstalla yleensä keskustellaan Lieksan asioista.

        Täällä palstalla yleensä keskustellaan Lieksan asioista. Lainaus MK.
        Onko nuo tekemäsi aloitukset joita tunget tänne Lieksan asioita. Enempihän nuo on sinun itsesi asioita jotka kuuluu ja kuuluisi facebookiin tai omalle nettisivulle. Luehan aloituksesi joita oot tunkenut tänne ja sen jälkeen ohjeista toisia.

      • tympii kirjoitti:

        Olen Lieksan asukas ja aloitukseni littyy hyvin myös muiden elämään kuten Potilasasiamiehen toiminta ja epäoikeudenmukaisuus mikä tulee vastaan.

        Mutta kävin wikipedian sivustolla. vaalirahoitukset
        Vehviläinen 10.000e Nova croupin hanke Tokmanni Joensuun vuokraus
        Reijonen 5.000e " "
        Ravi 10.000e " "
        Kähkönen 2.000e K Citymarket Tokmanni
        Hoskonen 2.000e - ei mainintaa, palautti rahoja

        Ammattiliitot tukivat vasemmistopuolueita 250,000e

      • Eli laitoit vaan keskustalaiset mutta katsoppa esim puhumme lieksalaisista niin kähkönen sai 2000e
        Sekä muualla vielä huimenpia summia.
        Mutta pidättäydytään Lieksan asioissa.MK

      • s d p
        markkukorpinen kirjoitti:

        Eli laitoit vaan keskustalaiset mutta katsoppa esim puhumme lieksalaisista niin kähkönen sai 2000e
        Sekä muualla vielä huimenpia summia.
        Mutta pidättäydytään Lieksan asioissa.MK

        Montakos demaria on tutkinnassa

      • s d p kirjoitti:

        Montakos demaria on tutkinnassa

        Tai sitten tv ja radiossa pitikö kaikki paikkansa tietolähteet.eli montako sdp taustaista toimittajaa tekee juttua jopa ilmasta temmaten.

      • dommari
        markkukorpinen kirjoitti:

        Tai sitten tv ja radiossa pitikö kaikki paikkansa tietolähteet.eli montako sdp taustaista toimittajaa tekee juttua jopa ilmasta temmaten.

        Tällä haavaa kepun tutkijat löytyy oikeuslaitoksen puolelta. Sitä saa mitä tilaa. Vai: Ahneella on paskanen loppu.

      • vartija vartoo
        dommari kirjoitti:

        Tällä haavaa kepun tutkijat löytyy oikeuslaitoksen puolelta. Sitä saa mitä tilaa. Vai: Ahneella on paskanen loppu.

        Laastia tiiltä ja kalteritangoa. Tulossa.

      • vartoo vartijaa
        vartija vartoo kirjoitti:

        Laastia tiiltä ja kalteritangoa. Tulossa.

        Vaan jos kepun keulamiehet pääsee vaalityötä laajentamaan ruotsalaisten ikkunaverhojen taakse. Ei ainakaan kuulijat karkaa.

      • vartoo vartijaa kirjoitti:

        Vaan jos kepun keulamiehet pääsee vaalityötä laajentamaan ruotsalaisten ikkunaverhojen taakse. Ei ainakaan kuulijat karkaa.

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn.

      • markkukorpinen kirjoitti:

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn.

        Niinhän se on jotta mitenkähän tuo asia on.
        Ennen oli vitsi kun maalaisliittolainen muhi kommunistin kanssa ja herkällä hetkellä tuumasi jos tästä syntyy jotain ja se on kommunisti myös niin kommari käänsi toisenpuolen niinkuin kelekan ja sano tuonekun työnnät tulee maalaisliitolainen, joten ei sitä olla aivan totisia MK

      • hehhehhee
        markkukorpinen kirjoitti:

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn.

        Oikiassa oot. Kepumiehellähän kanki pehmenee yleensä aina kun sänkyyn menee. Johtuu katsos verenkierrosta. Kun kaikki veri pakenee alas ei riitä verta pääkoppaan ja polo pyörtyy. Sit kun siitä herää eipä sitä oo kukaan jäänyt katsomaan. Tositarinaa kuultua tupailloista.

      • hehhehhee kirjoitti:

        On niitä vällyuskoosia sitten ja niille ei riitä yksi akka paljuun. tositarinaa kans kirjoitti aikanaan iltalehti
        Mutta jos olet niin asian kokenut niin johan sulla on ollut melkoiset paineet, silloin pitää hankia jo kylän suurin kypärä ja laittaa se hieman kireälle paineen tasaamiseksi tuohon letkuun letkeään.

      • kepupettääaina

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn. Eikös tuo ollukkaan oma kokemuksesi.

      • nihinihinii
        markkukorpinen kirjoitti:

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn.

        Kepu pettää aina. Sängysssäkin pyörtyy.

      • kepupettääaina kirjoitti:

        Siinä "kankikin" pehmenee kun pääsee SDP kansanedustajan sänkyyn. Eikös tuo ollukkaan oma kokemuksesi.

        Katselen vain tähtiä mutta en tanssi kankeana enkä taivuta ihan ahonlaitaan saakka
        Mulle on tapahtunut sängyssä vielä kauheampaa kuin pyörtyminen kun naisia oli ympärillä liuta niin sydän pysähty pari kertaa kun huumasivat minut joten kävin hyvin autuailla mailla mutta sitten alkoi lirkutus markku herää ja en tiedä oliko kuinka neitsyitä tarjolla vanhalle tekijälle heh heh

      • demari tyttö

        Niin siinä käy kun nättei tyttöjä on liikaa näkysällä. Se veri pakkautuu pohkeeseen ja käy kuten nimimerkille.

      • hihihihiiii
        demari tyttö kirjoitti:

        Niin siinä käy kun nättei tyttöjä on liikaa näkysällä. Se veri pakkautuu pohkeeseen ja käy kuten nimimerkille.

        Siinäpä oiva apu kaikenmaailman verenkiertohäiriöihin. Ohje löytyy jäsenkirjan sivulta kolme kappale kaksi.

      • puolikas tusina
        nihinihinii kirjoitti:

        Kepu pettää aina. Sängysssäkin pyörtyy.

        Oli kuusi kappaletta mieshenkilöitä jotka huseeraasivat tämän vaalirahaskandaalin Suomelle. Kukas muistaa ketä ne oli. Siitä on puolisen vuotta.

      • pannoo parastaan
        nihinihinii kirjoitti:

        Kepu pettää aina. Sängysssäkin pyörtyy.

        Mitenkäs se vasemmisto lupasi korjata kansanasiat ennen valtaan nousuaan silloin joskus? Tuska, hätä ja kurjuus jäi perinnöksi osaa kansalle. Ihmetellä täytyy miksi kuitenkin heidän oma ”perspaukkunsa” kasvaa ja voi hyvin?
        Tuli oikeiston vuoro, joka lupasi kansalle verottomat tulot, ainakin melkein. Kerrankin parempiosaiset ajattelivat työmiehen parasta ja yhdessä tuumin he kirjasivat, että suomalainen kansa on jo kärsinyt tarpeeksi, rasitusmaksujensa puitteissa ja toimesta tuumaan. Mitenkäs kävikään? Nyt ollaan tässä ja tänä päivänä 2010, kaik on männynnä, paluu entiseen, mutta entistä kurjempana. Sekaisin on muutenkin valtakunnan asiat politiikassa, kesken parhaimpaan sisäpoliittisten tarpeiden, ruvetaanpa ja kiistellään keskenänsä, kuka ompi parempi ja millä tavalla. Kokosyksyn on ollunna hännänveto talakkoot, milloin mistäkin epäolennaisesta asiasta, ihan kuin kansaa narutettaisiin ja tyhmiähän myö oikeasti ollaan. Kyllä se niin on, että oikeisto sai viime kansanedustajavaaleissa valtakirjansa ja vain työmiehen rukkaset käsissään, hyö kun olivat työmiehen asialla.

      • Mieto löyly
        markkukorpinen kirjoitti:

        Katselen vain tähtiä mutta en tanssi kankeana enkä taivuta ihan ahonlaitaan saakka
        Mulle on tapahtunut sängyssä vielä kauheampaa kuin pyörtyminen kun naisia oli ympärillä liuta niin sydän pysähty pari kertaa kun huumasivat minut joten kävin hyvin autuailla mailla mutta sitten alkoi lirkutus markku herää ja en tiedä oliko kuinka neitsyitä tarjolla vanhalle tekijälle heh heh

        Taisi olla kepu kansanedustaja joka syksyllä kyrärti saunareissullaan. Oli löylykauhalla tripparin kuppikokoja mittaillut.

      • Mieto löyly kirjoitti:

        Taisi olla kepu kansanedustaja joka syksyllä kyrärti saunareissullaan. Oli löylykauhalla tripparin kuppikokoja mittaillut.

        Kukas sitten sai veikkauksesta lähdön ja pääsi eduskuntaan ja rahoja melkoisesti myös tuolta kuuluisalta rahoittajalta.

      • loi kepu
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kukas sitten sai veikkauksesta lähdön ja pääsi eduskuntaan ja rahoja melkoisesti myös tuolta kuuluisalta rahoittajalta.

        Ei äkkiä tuu mieleen, mutta arvelisin jonkun kepulin olleen asialla.

      • loi kepu kirjoitti:

        Ei äkkiä tuu mieleen, mutta arvelisin jonkun kepulin olleen asialla.

        Kyaseessä oli Matti Ahde entinen veikkauksen johtaja ja toisaalla tuolta luin,että painoi naisen seinää vasten mutta käpälöinti vei sitten viran ja on tunnustanut saaneensa tuota tunnettua vaalirahoitusta.

      • mieto löyly
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kyaseessä oli Matti Ahde entinen veikkauksen johtaja ja toisaalla tuolta luin,että painoi naisen seinää vasten mutta käpälöinti vei sitten viran ja on tunnustanut saaneensa tuota tunnettua vaalirahoitusta.

        oli se joka tripparin kanssa kärysi saunareissullaan. Tämä sopii kepu kansanedustajan toimenkuvaan ja moraaliin. Sori. Eihän moraalia olekkaan enää mieto löyly

      • mieto löyly kirjoitti:

        oli se joka tripparin kanssa kärysi saunareissullaan. Tämä sopii kepu kansanedustajan toimenkuvaan ja moraaliin. Sori. Eihän moraalia olekkaan enää mieto löyly

        Kyllä sitä on aikojen alussa saunottu yhdessä jos vaikka nyt tuo leskimies pitkän suruajan jälkeen hieman jo saunookin,
        Jopa iso kirja toteaa on parempi naida kuin palaa ja mistä kohtaa löydät kiellon,etteikö leski saisi kokea uutta suhdetta.
        On kyllä niinkin,että suvussa oleva naimaton mies pitäisi naida leski mutta mitä teki ona siitä syntyi nimitys onania koska tuo mies ei suorittanut aviolista velvollisuutta ja näin sitten kuoli.
        Jotta hurkautta tekopyhyyttä ja joskus todetaan paha silmä.
        Joten tämä tästä MK

      • kannatus laskee

        Moraalikäsitteet on näköjään erinlaiset kepujen keskuudessa. Siellä voi veronmaksajien rahoja mielinmäärin ohjata omaan puoluetoimintaan, kansanedustaja tehdä itsestään pellen kutsumalla median ja maksetun palvelun saunailtaan. Normaalisti ja vähemmästäkin älytään ottaa ero luottamustoimesta.
        Mitä ilmeisimmin tämä on sitä kepun politiikkaa ja valmistautumista tuleviin vaaleihin.

      • kannatus laskee kirjoitti:

        On sitten olemassa tiskistelyä jotka ostavat noita lehtiä ja sitten kertovat supatellen tarinaa.Hyvin ristillistä touhua ?on aivan selvää, että on noita välistävetäjiä ja kameran kanssa kyttääjiä on olemassa ja harvapa joka on hiemankin tehnyt elämässään jotain julkista pääsee läpi ,etteikö tuota arvostelua ja kateutta kaunaisuutta saisi osakseen.
        Mutta koitetaan pärjätä ja muistaa,että keskustelemme täällä Lieksan asioista ja miten sinä niihin vaikutat, kysyn vaan!

      • 12-2 ?

        Outoa on, että joku kehtaa puolustella näitä väärinkäytöksiä. Harva kansanedustaja, ministeri on toiminut noin törkeästi kuin esiintulleet kepulaiset. Saahan näitä puolustella, mutta kyllä siinä joutuu outoon valoon.

      • 12-2 ? kirjoitti:

        Täällä tuntuu jollekin keskustalaiset olevan mörköjä joten asia muuttuu jo ihan tuollaiseksi vainoharhaisuudeksi? kaikki elämän vaikeudet ovat kepusta lähtöisin, joten ei ole ilmeisesti Lieksassa asiaa kun kepu sen teki se on kuin kirosana vaikka valtuustossa on eri puolueista ihmisiä.
        Olen sen verran perillä asioista, jotta jotkut luulivat olevan suurikin hallitsija oli jopa hienoa käytöstä ja halusivat samaistua johonkin kuningattareen siitä on jopa kirja tehty. Mutta olen tavannut myös henkilöitä jotka ovat Hitleriä jopa mutta tavatessa on tuumannut kun suitset on laitettu jotta en taida ollakkaan kun on tullut jopa huutamaan minun pirttiin ja olen sanonut, jotta seinästä on tuosta kohtaa seitsemän seinähirttä poikki varsinkin jotka luulevat vartioivan tornista.MK

      • taika jimi

        Katohan Korpinen peiliin. En alennu ketään haukkumaan vainoharhaiseksi tai sen kummemmin arvioimaan kun ei ole tuota lääketieteen koulutusta.
        Se vaan ihmetyttää, että veronmaksajilta vietiin 15 milj. ( mk ) puoluetukeen ja perään valehdeltiin. Ilmeisimmin pidät tätä oikeana toimintana ja moraalisesti oikeana kun noin puolustelet tätä lahjonta- ja vaalirahaskandaalia. Oikeuslaitoshan tutkii tätä.

      • on männynnä
        pannoo parastaan kirjoitti:

        Mitenkäs se vasemmisto lupasi korjata kansanasiat ennen valtaan nousuaan silloin joskus? Tuska, hätä ja kurjuus jäi perinnöksi osaa kansalle. Ihmetellä täytyy miksi kuitenkin heidän oma ”perspaukkunsa” kasvaa ja voi hyvin?
        Tuli oikeiston vuoro, joka lupasi kansalle verottomat tulot, ainakin melkein. Kerrankin parempiosaiset ajattelivat työmiehen parasta ja yhdessä tuumin he kirjasivat, että suomalainen kansa on jo kärsinyt tarpeeksi, rasitusmaksujensa puitteissa ja toimesta tuumaan. Mitenkäs kävikään? Nyt ollaan tässä ja tänä päivänä 2010, kaik on männynnä, paluu entiseen, mutta entistä kurjempana. Sekaisin on muutenkin valtakunnan asiat politiikassa, kesken parhaimpaan sisäpoliittisten tarpeiden, ruvetaanpa ja kiistellään keskenänsä, kuka ompi parempi ja millä tavalla. Kokosyksyn on ollunna hännänveto talakkoot, milloin mistäkin epäolennaisesta asiasta, ihan kuin kansaa narutettaisiin ja tyhmiähän myö oikeasti ollaan. Kyllä se niin on, että oikeisto sai viime kansanedustajavaaleissa valtakirjansa ja vain työmiehen rukkaset käsissään, hyö kun olivat työmiehen asialla.

        jos rukkaset on kulumattomat ja siistit vielä ensi vaalien kynnyksellä, tai pahimmassa tapauksessa ovat jopa hävinneet, niin lopputilihän siinä on ootettavissa.

      • puolikas tusina kirjoitti:

        Oli kuusi kappaletta mieshenkilöitä jotka huseeraasivat tämän vaalirahaskandaalin Suomelle. Kukas muistaa ketä ne oli. Siitä on puolisen vuotta.

        Että poliittinen muisti on vain tuon puoli vuotta ja sitten kansa unohtaa.
        Mutta kun joillakin ei mene enää hyvin,kuin noilla sanomilla
        "Yksi kun jättää niin toinen jo ottaa mene sinä minne miellyttää"
        Milloin mitäkin rikkaus ei tuo onnea aina, vaan puukko se vain on vieläkin väline jolla ratkotaan muutakin kuin pieneksi jääneitä vaatteita tai sepaluksessa kuluneita vetoketjuja, täällä asiantuntija sanoi mitä on tuo vietti.
        Siihen sanoisin,ennen vartioin vakallisen kirppuja mutten ki .. kiitollista vetävää viemäriä voi v vitsi sentään.

      • morakepu

        On muuten uskomaton sälli. Jaksaa puolustaa kansakunnan verenimijöitä. Veronmaksajilta vietiin varoja joita olisi voitu käyttää vanhustenhoitoon, lasten koulutukseen jopa Rauhalan hiekkalaatikkoon jne. Jossakin kirjotuksessaan tämä nimimerkki mainitsi olevansa kansanmies. On meillä kansanmies. !5 miljoonaa ei paina missään. Tässä on mallia kepun moraalista

      • ir vin
        on männynnä kirjoitti:

        jos rukkaset on kulumattomat ja siistit vielä ensi vaalien kynnyksellä, tai pahimmassa tapauksessa ovat jopa hävinneet, niin lopputilihän siinä on ootettavissa.

        Pääministerin laulutunti. Pannaan rukkaset naulaan ja pensselit santaan eihän tässä rahat riitä. ( KePu:lla )

      • ir vin kirjoitti:

        Pääministerin laulutunti. Pannaan rukkaset naulaan ja pensselit santaan eihän tässä rahat riitä. ( KePu:lla )

        eihän tässä muukaan auta oli laulun loppuosa joten tuo kieli ei oikein taivu.MK

      • ir vin
        markkukorpinen kirjoitti:

        eihän tässä muukaan auta oli laulun loppuosa joten tuo kieli ei oikein taivu.MK

        Keskustapuolueen vaalilaulu. Sanotanko loppuun. Seuraava säe.

        Tässä joutuu kohta sovittamaan köyttäkin kaulaan, kun ei enää säätiöt auta.

      • Repe H

      • simosal

      • hehhii
        markkukorpinen kirjoitti:

        eihän tässä muukaan auta oli laulun loppuosa joten tuo kieli ei oikein taivu.MK

        säätiöt auta,,,,

      • hehhii kirjoitti:

        säätiöt auta,,,,

        Luin ensin että siittiöt auttaa, mutta kun näin vanhana miehenä katsoin tarkemmin ja taas,että säätila auttaa ja hei mieleen tuo Mette joka noita ennustaa ,mutta kaikki meni hukkaan unelmat kun laitoin silmälasit päähän niin luin vain jonkun poikasen kirjoituksen auta auta. voi toppahousut.MK

      • rah tar i

        Sepä oli uutinen. Lukemisen puolelta. Laitampa mukaan aiheeseen sopivan pätkän kyydistä putoamisesta ja kuullun ymmärtämisestä.. Katohan rauhassa eläkä lämpene

        http://www.youtube.com/watch?v=pqAidgtbazU

      • rah tar i kirjoitti:

        Sepä oli uutinen. Lukemisen puolelta. Laitampa mukaan aiheeseen sopivan pätkän kyydistä putoamisesta ja kuullun ymmärtämisestä.. Katohan rauhassa eläkä lämpene

        http://www.youtube.com/watch?v=pqAidgtbazU

        Aivan koettua asiaa myöskin minulla ja kaimalla mutta kyseessä oli paukkurauta.Mutta tilanne oli hallinnassa onneksi kukaan ei hätiköinyt mutta asia palasi mieleen ja kun aikanaan edesmenneen tarjoilijan ja kaiman kanssa juteltiin niin mieleen tuli missä on ne riisityöntekijät sellaisen tilanteen jälkeen missä olimme.MK

      • irinarina
        rah tar i kirjoitti:

        Sepä oli uutinen. Lukemisen puolelta. Laitampa mukaan aiheeseen sopivan pätkän kyydistä putoamisesta ja kuullun ymmärtämisestä.. Katohan rauhassa eläkä lämpene

        http://www.youtube.com/watch?v=pqAidgtbazU

        Aiheeseen kuuluva kepusketsi.

      • Sgut
        markkukorpinen kirjoitti:

        Aivan koettua asiaa myöskin minulla ja kaimalla mutta kyseessä oli paukkurauta.Mutta tilanne oli hallinnassa onneksi kukaan ei hätiköinyt mutta asia palasi mieleen ja kun aikanaan edesmenneen tarjoilijan ja kaiman kanssa juteltiin niin mieleen tuli missä on ne riisityöntekijät sellaisen tilanteen jälkeen missä olimme.MK

        Tuli mieleen tuossa kun asian esiin otit, niin tuo ulkomaan kauppaministeri Maurin mukanaolot Israelin kanssa käydyissä sotatarvikekaupassa. Viedään maahan sotatarvikkeita ja rauhanturvaajia. Metka yhtälö vai..

      • ....

      • .... kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=jX_EQNzKt_w

        Tv.Kuotta.

        Minä en pidä tuosta tyylistä esiintyessäni julkisesti joten Kuotta jos sinä haluat rypeä noissa nesteissä se voinee olla hyvinkin mielikuvituksellista.

        Jätän siis tuon omaan arvoosi.MK

      • rypypaska
        markkukorpinen kirjoitti:

        Minä en pidä tuosta tyylistä esiintyessäni julkisesti joten Kuotta jos sinä haluat rypeä noissa nesteissä se voinee olla hyvinkin mielikuvituksellista.

        Jätän siis tuon omaan arvoosi.MK

        Loka lentää kepun ylimmässä puoluejohdossa. Ettei olisi paskaa mitä viskotaan. Kyll kansa tietää jo nyt

      • heheheheheheeee
        rypypaska kirjoitti:

        Loka lentää kepun ylimmässä puoluejohdossa. Ettei olisi paskaa mitä viskotaan. Kyll kansa tietää jo nyt

        seniileitä satelee

      • sen iili
        heheheheheheeee kirjoitti:

        seniileitä satelee

        Keskustapuolueesta niitä

      • kirjapaino
        ir vin kirjoitti:

        Keskustapuolueen vaalilaulu. Sanotanko loppuun. Seuraava säe.

        Tässä joutuu kohta sovittamaan köyttäkin kaulaan, kun ei enää säätiöt auta.

        pukkaa. Pääministerin valheet vaalikauden aikana. 16 kirjaa kaikkiaan sivumäärä per kirja 360. Jatko-osana keskustapuolueen valheet 32 kirjaa sivumäärä per kirja 378

      • kjäkjäk
        sen iili kirjoitti:

        Keskustapuolueesta niitä

        Kepun jäsenkirjan sivuilta poimittua.
        Petä itseäsi, puoluetoveria ja lähimmäistäsi kuten pääministerikin pettää kaikkia.

      • rex ol tyrannosaurus
        kjäkjäk kirjoitti:

        Kepun jäsenkirjan sivuilta poimittua.
        Petä itseäsi, puoluetoveria ja lähimmäistäsi kuten pääministerikin pettää kaikkia.

        Taas kepu kunnostutui eduskunnassa, kun äänestettiin eduskunnan puhemiehestä. Se on alamäki rankka kun perämies puuttuu uppoavasta aluksesta. Tuo teatteri järjestettiin keskustapuolueen sisältä.

      • josat
        kirjapaino kirjoitti:

        pukkaa. Pääministerin valheet vaalikauden aikana. 16 kirjaa kaikkiaan sivumäärä per kirja 360. Jatko-osana keskustapuolueen valheet 32 kirjaa sivumäärä per kirja 378

        jatko-osat.

      • timeout
        hehhii kirjoitti:

        säätiöt auta,,,,

        7-0

      • edis
        timeout kirjoitti:

        7-0

        8-0.
        HS: Kaikkonen ( kesk ) sai 42000 euron palkkiot Nuorisosäätiöstä 2008
        Tämmösii poliitiikkoja me sitten valitaan. 'Uskomatonta touhua. Kuinkahan paljo lopultaan pelkästään tuolta kupattiin verovaroja.

      • edis kirjoitti:

        Miten puhtoista toimintaa on sitten kaikenkaikkiaan ollut jopa eri politiikkojen osalta Pohjois-Karjalassa mistä rahoitus?
        Lieksalaisista Lauri Kähkönen 2000 e jonka olen todennut aikaisemmin.
        Mutta Nova rahoituksen osalta Ilkka Kanervan synttärit ne vasta juhlaa mutta paljastusta tuli siitäkin hommasta kun kännykät villitsi ukkoja.

      • vähätellä

        Katsotpa saioita miten tahansa, niin näihin säätiön raha asioita ei pidä puolustella ja mitäs toteat "jääviyteen" Kaikkosen osalta?

      • kaikkia paskaa
        markkukorpinen kirjoitti:

        Miten puhtoista toimintaa on sitten kaikenkaikkiaan ollut jopa eri politiikkojen osalta Pohjois-Karjalassa mistä rahoitus?
        Lieksalaisista Lauri Kähkönen 2000 e jonka olen todennut aikaisemmin.
        Mutta Nova rahoituksen osalta Ilkka Kanervan synttärit ne vasta juhlaa mutta paljastusta tuli siitäkin hommasta kun kännykät villitsi ukkoja.

        Että olovinaan aikuinen mies ilkiää puolustaa tuollaista kepupolitiikkaa. Ootko tietoinen siitä kuinka monta miljoonaa euroa Kepulaiset käytti VEROVAROJA puolueensa hyväksi. Tätä on jatkunut hyvinkin kauan. Ja summa on järkyttävä.
        Novan puolelta konkurssipesä syyti 100.000 euroa kepulaisille. VUODESSA ennen konkkaa.

      • 743 €/ kk
        markkukorpinen kirjoitti:

        Miten puhtoista toimintaa on sitten kaikenkaikkiaan ollut jopa eri politiikkojen osalta Pohjois-Karjalassa mistä rahoitus?
        Lieksalaisista Lauri Kähkönen 2000 e jonka olen todennut aikaisemmin.
        Mutta Nova rahoituksen osalta Ilkka Kanervan synttärit ne vasta juhlaa mutta paljastusta tuli siitäkin hommasta kun kännykät villitsi ukkoja.

        Kirjoitusasustasi päätellen pidät tuollaista politiikkaa oikeana. Varastetaan köyhältä kansalta ja siirretään pääomat hyvätuloisille.
        Verovarojen käyttö edellämainittuun on mitä ilmeisimmin mielestäsi oikeutettua.
        Mikäs siinä kaikillahan on mielipiteet.

      • sas. es.

        Työttymyyskorvausta väärinperustein nostanut hyötyi 2780€. Tuomio. Korkoineen maksettava takaisin ja vankeustuomio kahdeksan kuukautta ehdollisena. Onko esimerkki kohdallaan tuohon politiikkaan...

      • pig jonh
        markkukorpinen kirjoitti:

        Miten puhtoista toimintaa on sitten kaikenkaikkiaan ollut jopa eri politiikkojen osalta Pohjois-Karjalassa mistä rahoitus?
        Lieksalaisista Lauri Kähkönen 2000 e jonka olen todennut aikaisemmin.
        Mutta Nova rahoituksen osalta Ilkka Kanervan synttärit ne vasta juhlaa mutta paljastusta tuli siitäkin hommasta kun kännykät villitsi ukkoja.

        Kukas kepu kansanedustaja se taannoin oli jota saunassa trippari maksua vastaan villitsi.

      • paveland

        Ootsie kepujen takapakki puoluejohon ja Kepulandian välillä. Jos näin, niin iso on pelialue. Yksin pelatessa.

      • ainavi
        nihinihinii kirjoitti:

        Kepu pettää aina. Sängysssäkin pyörtyy.

        pyörtyy

      • 743 €/ kk kirjoitti:

        Kirjoitusasustasi päätellen pidät tuollaista politiikkaa oikeana. Varastetaan köyhältä kansalta ja siirretään pääomat hyvätuloisille.
        Verovarojen käyttö edellämainittuun on mitä ilmeisimmin mielestäsi oikeutettua.
        Mikäs siinä kaikillahan on mielipiteet.

        Lieksalaisen edustajan osuuden ja yleensä mitä kansanedustajat ovat saaneet.Mutta todettakoon myös nuo työväenyhdistyksen rahat ja ay liikkeen rahat joidenkin ehdokkaiden tukemiseen.

        Olenko sanonut,että hyväksyisin mitään tuollaista toimintaa.olen aikanaan palauttanut hurttien kausikortin jopa kahdesti jonka näin ja koin lahjontayritykseksi,mutta täällä se viranomaisten kohdalla silloisesti todettiin "maan tavaksi"
        Mutta on sitten vielä noita eri tuki muotoja esim ay jakaa työväenlehtiseteleitä joten ne asiat tunnen melko hyvin.Olenhan toiminut ay liikkeessä hyvinkin korkealla pallilla ja politiikassa jopa kansanedustajaehdokkaana sekä muussa toimessa ja koska en tykkää konjakista niin vähän on juotu kansan piikkiin.
        Mutta olen kyllä ollut presidentin valitsijamiesedustajana ja silloinkin maksoin lounaan itse ja kallis oli ja nälkä jäi MK

      • pig jonh kirjoitti:

        Kukas kepu kansanedustaja se taannoin oli jota saunassa trippari maksua vastaan villitsi.

        Olihan tuo iso ja karvainen mies mutta en minä mulla on jo oma trippari jo miltei heti leskeksi jäätyä mutta tuo kysinen henkilö vielä joten suotakoon ilo.jota on katunut.MK

      • paveland kirjoitti:

        Ootsie kepujen takapakki puoluejohon ja Kepulandian välillä. Jos näin, niin iso on pelialue. Yksin pelatessa.

        Olen katsomossa siellä ihan vierelläsi katsomassa miten entiset taistolaiset huutaa lisää liksaa.
        Minä olen kuin yksi rampa mies vappumarssilla joka kantoin isännän mainosta "astutta ori muhkealla" ja huusi toisten peräänjotka huusivat meille leipää niin oskari huusi jonon jatkona ja nisua eli pullaa kans

        Joten hieman kevennystä työmies on palkkansa ansainnut.MK

      • ss kepu
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lieksalaisen edustajan osuuden ja yleensä mitä kansanedustajat ovat saaneet.Mutta todettakoon myös nuo työväenyhdistyksen rahat ja ay liikkeen rahat joidenkin ehdokkaiden tukemiseen.

        Olenko sanonut,että hyväksyisin mitään tuollaista toimintaa.olen aikanaan palauttanut hurttien kausikortin jopa kahdesti jonka näin ja koin lahjontayritykseksi,mutta täällä se viranomaisten kohdalla silloisesti todettiin "maan tavaksi"
        Mutta on sitten vielä noita eri tuki muotoja esim ay jakaa työväenlehtiseteleitä joten ne asiat tunnen melko hyvin.Olenhan toiminut ay liikkeessä hyvinkin korkealla pallilla ja politiikassa jopa kansanedustajaehdokkaana sekä muussa toimessa ja koska en tykkää konjakista niin vähän on juotu kansan piikkiin.
        Mutta olen kyllä ollut presidentin valitsijamiesedustajana ja silloinkin maksoin lounaan itse ja kallis oli ja nälkä jäi MK

        Tuolla alempana on se omakehuketju. Totteleihan jatkossa siellä noita kehujasi.Tässä ketjussa tuodaan esille kepun vilppejä, petosia ja lahjomanottoja. Sekä vaikka Matti Vanhasen kannatuslukuja. ( 3 % )

      • kusses
        markkukorpinen kirjoitti:

        Lieksalaisen edustajan osuuden ja yleensä mitä kansanedustajat ovat saaneet.Mutta todettakoon myös nuo työväenyhdistyksen rahat ja ay liikkeen rahat joidenkin ehdokkaiden tukemiseen.

        Olenko sanonut,että hyväksyisin mitään tuollaista toimintaa.olen aikanaan palauttanut hurttien kausikortin jopa kahdesti jonka näin ja koin lahjontayritykseksi,mutta täällä se viranomaisten kohdalla silloisesti todettiin "maan tavaksi"
        Mutta on sitten vielä noita eri tuki muotoja esim ay jakaa työväenlehtiseteleitä joten ne asiat tunnen melko hyvin.Olenhan toiminut ay liikkeessä hyvinkin korkealla pallilla ja politiikassa jopa kansanedustajaehdokkaana sekä muussa toimessa ja koska en tykkää konjakista niin vähän on juotu kansan piikkiin.
        Mutta olen kyllä ollut presidentin valitsijamiesedustajana ja silloinkin maksoin lounaan itse ja kallis oli ja nälkä jäi MK

        Minä Minä Minä Minä Minä. Et oo sattunut huomaamaan tai joku sulle sanonut, että sulla on yhessä lauseessa puolenkymmentä minää.

      • pelijatkuu
        ainavi kirjoitti:

        pyörtyy

        9-0

      • kusses kirjoitti:

        Minä Minä Minä Minä Minä. Et oo sattunut huomaamaan tai joku sulle sanonut, että sulla on yhessä lauseessa puolenkymmentä minää.

        Puhun omalla nimella enkä siten käytä Me muotoa taikka mitään epämääräistä kuultua asiaa ja siten sysäten asiaa toisten kontolle eli tavallaan en istu tuleen toisten nousuissa kuten täällä tahtoo olla tapana.MK

      • Mikkelit
        pelijatkuu kirjoitti:

        9-0

        Hurjat on paljastukset kepun johdossa.Kuka vielä äänensä antaa tälläisen jälkeen?Voit katsella sisintäsi ,olet samaa porukkaa.Huh,huh.

      • Mikkelit kirjoitti:

        Hurjat on paljastukset kepun johdossa.Kuka vielä äänensä antaa tälläisen jälkeen?Voit katsella sisintäsi ,olet samaa porukkaa.Huh,huh.

        Se on paha tauti tuo allergia ja vielä sitten tuo viha ja kauna tietyyn puolueeseen ja henkilöihin.
        Mutta sitten se alkaa olla jo kova tauti kun tappelee itsensä kanssa kun ei ole enää kavereita ympärillä.
        Kotopuolessa oli kaveri joka näki joskus pikkupiruja ja huito niitä pois ja kerran tuo henkilö kattoo peilistä kuvaansa ja riitelee hitosti ja pui nyrkiä ja sanoo sinä oot se kaveri joka mun evähät söi mettäs ja toiset huimat seuras tuota näytelmää itseni mukaanlukien.MK

      • ed. kep.

        Vai on se Korpisen mielestä hyväksyttävää, että keskustapuolue käyttää verovaroja valtaanpääsyn takeeksi. Ottaa vastaan yrityksiltä puoluetukija vastinetta vastaan. Vastineeksi pitää huolen siitä, että yrityksien verotuskäytäntö vastaa annettua lahjomaa. Kuinka kauan tätä on jatkunut ja kuinka suurista summista puhutaan. Valehtelee eduskunnalle ja kansalaisille ilman moraalin häivää. Tämäkö on sitä keskustalaispolitiikkaa.
        Senverran kuitenkin voi sanoa tuosta keskustan puoluejohdon sekoilusta, että paikallistasolla se on tuomittu. Olennet ainokainen joka sitä puolustaa ja pitää oikeana. Eli tuo antamasi vertaus sopineekin itseesi.
        Nykyisellään kepun puoluejohto syö kenttäväen eväitä hyvällä ruokahalulla, ilman minkaanlaista hallituspuolueelle kuuluvaa moraalista vastuuta.
        Se mikä on nähtävissä. Lahden puoluekokouksessa puidaan nyrkkiä ja verissäpäin tapellaan. Ennen sitä nähdään vielä likainen puolueen sisäinen valtataistelu.

      • ed. kep. kirjoitti:

        Hyvä kirjoittaja älä laita omiasi minun suuhun. eli vääristele asioita.
        Miten puhut paikallistasosta näitä keskusteluja ei eilen ollut ja tänään olen kokouksessa mukana ja aikaisemmin nämä asiat eivät ole olleet kokouslistalla.
        Mutta henkilökohtaisesti olen todennut,että tällaisia asioita ei liene kunnallispolitiikassa tiettävästi ja olen senkin asian sanonut olen palauttanut jopa Hurttien kausikortin jonka katsoin lahjonnan yritykseksi aikanaan.

        ON SIIS KÄSITTÄMÄTÖNTÄ PARJAUSTA KOHTAANI TUOLLAINEN VÄÄRISTELY markku korpinen

      • väärinkäsitys varmaa

        Keskustapuolue olekkaan ottanut puoluetukea yrityksiltä ja käyttänyt verovaroja eri säätiöiden kautta vallan pääsyn välikappaleena. Mites olen asiat väärin ymmärtänyt.
        Eikös valtakunnankansleri tutkikaan pääministerin toimia.

      • väärinkäsitys varmaa kirjoitti:

        Keskustapuolue olekkaan ottanut puoluetukea yrityksiltä ja käyttänyt verovaroja eri säätiöiden kautta vallan pääsyn välikappaleena. Mites olen asiat väärin ymmärtänyt.
        Eikös valtakunnankansleri tutkikaan pääministerin toimia.

        Kysymys oli josta kirjoitit erheellisesti " Vai on se Korpisen mielestä hyväksyttävää"
        Tällainen veto kohtaani on käsittämätöntä sanomaa ja vääristelyä kuten olen jo todennut.
        On aivan eri asia kenen asioita tutkitaan ja siihen olen todennut myös ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.Joten olen myös odottavalla kannalla.
        Eli tämä asia on yhteiskuntajärjestelmän mukainen toteamus eli voidaan tutkia ja sitten vasta todeta oikeudessa onko syyllinen vai syytön se pitäisi olla jokaiselle täysjärkiselle selvä asia, joten tätä asiaa on turhaa vatvoa enää MK

      • saa korreloida

        "Vai on se Korpisen mielestä hyväksyttävää, että keskustapuolue käyttää verovaroja valtaanpääsyn takeeksi." Noihan tuo kysymys tuolla on.
        Taitaa olla tuo puoluejohdolta opittu tapa jo levinnyt maakuntiin.
        Eli uudistetaampa tuo kysymys, kun Korpinen taasen kertaalleen syyllistyy yläkammarin kunnon arvioijaksi.. Eli.

        "Vai on se Korpisen mielestä hyväksyttävää, että keskustapuolue käyttää verovaroja valtaanpääsyn takeeksi.
        Toivon mukaan suora vastaus.

      • saa korreloida kirjoitti:

        Ei ole myöskään hyväksyttävää se seikka että ay rahojani käytetään joidenkin vasemmisto puolueiden ehdokkaiden valtapyrkimysten taakse.
        Olen sanonut ja sanon näille tovereille kelpaa vaikka musta sinisen rahat ja se nähtiin myöskin mihin tuollainen kehitys johti muualla maailmassa jos oli vastahankaan niin hirsipuussa heti.
        Olen asian todennut omalta osalta ja mielestäni selkeästi aina joukossa on noita juudaksia, jotka myyvät sielunsa, mutta on myös epäilevia tuomaita ja se on valveutunut kansa ,joka ei tartu oljenkorteen mitä heille tarjotaan kun virta vie, vaan uivat vaikka vastavirtaan sellaiselle kivelle, jota virta ei kuljeta.
        Mutta hyvin varovainen oli eilen Heinäluomakin noista vaalirahoituksista mutta oli hyvä kun aikanaan Timo Kalli toi asian esiin ja siitä purkautu tuo mätäpaiseMK

      • issariot

        Liperiläinen kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.) on jättänyt erittelemättä 13 000 euron vaalirahat, jotka hän sai johtamaltaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:ltä.
        lähde Karjalainen

        Ohan noita Juudaksia lähelläkin.

      • ollikuja
        issariot kirjoitti:

        Liperiläinen kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.) on jättänyt erittelemättä 13 000 euron vaalirahat, jotka hän sai johtamaltaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:ltä.
        lähde Karjalainen

        Ohan noita Juudaksia lähelläkin.

        Ei taia olla yhtään puhasta kepuedustajaa.

      • ollikuja kirjoitti:

        Ei taia olla yhtään puhasta kepuedustajaa.

        Missä käki kukkuu ja minne se munii?

      • salo mon
        markkukorpinen kirjoitti:

        Missä käki kukkuu ja minne se munii?

        Siellä missä Vanhas Matti kortteeraa. Onko muita viisaita kysymyksiä

      • os.s.
        markkukorpinen kirjoitti:

        Hyvä kirjoittaja älä laita omiasi minun suuhun. eli vääristele asioita.
        Miten puhut paikallistasosta näitä keskusteluja ei eilen ollut ja tänään olen kokouksessa mukana ja aikaisemmin nämä asiat eivät ole olleet kokouslistalla.
        Mutta henkilökohtaisesti olen todennut,että tällaisia asioita ei liene kunnallispolitiikassa tiettävästi ja olen senkin asian sanonut olen palauttanut jopa Hurttien kausikortin jonka katsoin lahjonnan yritykseksi aikanaan.

        ON SIIS KÄSITTÄMÄTÖNTÄ PARJAUSTA KOHTAANI TUOLLAINEN VÄÄRISTELY markku korpinen

        Ethän ollut ees kokouksessa, vai

      • rulekepu
        os.s. kirjoitti:

        Ethän ollut ees kokouksessa, vai

        Olinhan, ei siellä tehty muuta kun hörpättiin kahvit ja sovittiin jäsenkirjojen maahan kaivusta.

      • kojo kessi
        salo mon kirjoitti:

        Siellä missä Vanhas Matti kortteeraa. Onko muita viisaita kysymyksiä

        Eikös sieltä pitäs kohtsillään tulla tieto meneekö pm valtakunnanoikeuteen vai kuis se ol.

      • paskepu
        rulekepu kirjoitti:

        Olinhan, ei siellä tehty muuta kun hörpättiin kahvit ja sovittiin jäsenkirjojen maahan kaivusta.

        Kepulaiset aloitti sitten vaalikampanjansa tänään. Siinä se paska lentää, kun Tanhu Paavo rupiaa paskaa toisten silmille kylvämään.

      • paskepu kirjoitti:

        Kepulaiset aloitti sitten vaalikampanjansa tänään. Siinä se paska lentää, kun Tanhu Paavo rupiaa paskaa toisten silmille kylvämään.

        Keskusta pitää puoluekokouksen Lahdessa ja se puheenjohtajakamppanja alko kuuntelin asiaa radiosta.
        Ainahan sitä saatta roiskua kun rapataan, mutta mitähän tuo oli sitten? MK

      • oisko tietoo
        markkukorpinen kirjoitti:

        Keskusta pitää puoluekokouksen Lahdessa ja se puheenjohtajakamppanja alko kuuntelin asiaa radiosta.
        Ainahan sitä saatta roiskua kun rapataan, mutta mitähän tuo oli sitten? MK

        Sie MK kun tätä kepuntaakkaa harteillasi kannat, niin mistähän lie johtuu nuo kepupuoluetta koskevat haukut. Niitä tullee kuin saunalahelta senttejä. Tässähi ketjussa lukukertoja yli 2000 ja viestei kolomattasattaa.

      • oisko tietoo kirjoitti:

        Sie MK kun tätä kepuntaakkaa harteillasi kannat, niin mistähän lie johtuu nuo kepupuoluetta koskevat haukut. Niitä tullee kuin saunalahelta senttejä. Tässähi ketjussa lukukertoja yli 2000 ja viestei kolomattasattaa.

        Siihen verrattuna mitä taakkaa olen ihan aidosti kantanut, joskus kyllä odotti että miten jaksaa,mutta ystäväni siihen totesi ei meille anneta sen enenpää kannettavaksi mitä kestämme.Mutta kantakaamme toistemme kuormia.
        On aivan ymmärrettävää ,että aina kun on tällainen tilanne kuin nyt on niin keskustelua syntyy ja kuka oikeastaan hyötyy kuin media ensin,mutta keskustelu on paikallaan ja onhan sitä joskus ollu puukot ja puntarit nimittain mullakin on helavyö jossa on pari puukkoa yhyrellä pistetähän ja toisella lyärähän seinhän kiinni siksi aikaa ku kirvestä haetaan. no se kevennys.
        Toisaalta täällä haukutahan ja sitten kirijootetahan hieman vastaha niiku lyyti aikoonansa kun sai oikean osoitteen.
        Joo paikallansa on kyllä vähän ihan aidosti pikkuusen tuulettaa ja tuo eteleäsuomen mies joka ryhty kans nimiänsä tuomaan esiin koitaa olla tormakka mutta sen tiedän jotta puhelimet pirisöö ja tua mainitsemasi operaattori tienaa.MK

      • ed.k. tt

        Tässä skandaalissa on vielä jokunen asia esiintuomatta. Ennen kepun kokousta tulee esille asioita, jotka sotkee puolueen pahemman kerran. Kattoo vain.

      • ed.k. tt kirjoitti:

        Tässä skandaalissa on vielä jokunen asia esiintuomatta. Ennen kepun kokousta tulee esille asioita, jotka sotkee puolueen pahemman kerran. Kattoo vain.

        Kerliä on sitten ollut tänä talvena eilen oli jopa lämmintä mutta tänä aamuna oli sitten mittarissa -29 Nyt on hyvä aika tuulettaa jopa petivaatteet kun on näin yskänen aika. eli tuuletusta tarvitaan

        Lieksalaisille sitten ihan oikeaa asiaa

        Muuten ihan totta pölypunkit tapetaan vuorokausi -20 ja kuivassa lämmössä vaikka saunassa yli 60 astetta tunti tai samassa lämmössä pesu joten kannattaa hankkia petivaatteet tuon lämpötilan kestävän,
        Sen olen jo muualle kirjoittanut allergiset varokaa kukista esikoita ja
        st pauliaa niistä olen aikanaan puhunut eri yhdistyksissä hengitysyhdistyksen pj ja sisäilmayhdyshenkilönä MK

      • senliks

        Ohjehan on suorakopio Kepun jäsenkirjasta. Punikit tapetaan -20 asteen pakkasessa ja jos vielä käsittelyn jälkeen ölisee 60 asteen pesu laittaa kielen laulamaan. Jomminkummin lopputulos on aina sama. Kepu pettää aina.

      • senliks kirjoitti:

        joutavanpäiväistä onkuin juuttunut levy

      • kjäkjäk
        markkukorpinen kirjoitti:

        joutavanpäiväistä onkuin juuttunut levy

        Tsiikaas kundi peiliin.

      • kjäkjäk kirjoitti:

        Tsiikaas kundi peiliin.

        Katoin onko kuva ihmisessä turmeltunut peilistä aikaisemmin oli hieman eri näköinen mutta nyt taisi vaharata peilistä itte jeesus kun oli parta.

      • retruki
        markkukorpinen kirjoitti:

        Katoin onko kuva ihmisessä turmeltunut peilistä aikaisemmin oli hieman eri näköinen mutta nyt taisi vaharata peilistä itte jeesus kun oli parta.

        Joo, niitä näkkyy aina.

      • rutisija
        markkukorpinen kirjoitti:

        joutavanpäiväistä onkuin juuttunut levy

        Eipä ole tuossa omassasi ulosannissa hyvin kummonen kaiku. Enempi alkaa olla vanhan kertausta.

      • rutisija kirjoitti:

        Eipä ole tuossa omassasi ulosannissa hyvin kummonen kaiku. Enempi alkaa olla vanhan kertausta.

        Siinä niitä ajatuksia,mutta jätkät ne ennen sntään tekivät töitä.
        Kaksi vanhaa tukkijätkää.... nyt ei ne nuoret kestä ees vuottakaan.MK

      • Bh 45
        markkukorpinen kirjoitti:

        Siinä niitä ajatuksia,mutta jätkät ne ennen sntään tekivät töitä.
        Kaksi vanhaa tukkijätkää.... nyt ei ne nuoret kestä ees vuottakaan.MK

        Joo akotellaan välillä.
        http://www.youtube.com/watch?v=-MyT6d4FWpw

      • uule jatta
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kersat hieman asuuloo-leikivät viroksi mängida MK

        Make löysitkö Viro Suomi sanankirjan pari sivua. Lukeminen kannatta aina. Vessassakin.

        Oliko tuttua tai tunnistitko jonku puolueen pojan. Humoria kehiin.

      • one vesson
        Bh 45 kirjoitti:

        Oliko tuttua tai tunnistitko jonku puolueen pojan. Humoria kehiin.

        puoluejohto kouluttanut Lieksaan oman kepu joukkotuhoaseen.

      • uule jatta kirjoitti:

        Make löysitkö Viro Suomi sanankirjan pari sivua. Lukeminen kannatta aina. Vessassakin.

        Meillä on monena vuotena ollut vaskiviikon vieraita majoitettuna ja siten on muodostunut myös ystävyytä ja olen myöskin hieman käynyt opiskelemassa totuuden nimissä sanon ja hieman vitsinä kun kolmekymmenvuotinen sota oli käynnissä niin viimeinen vuosi otti koville jotta piti käydä rauhan neuvottelua mutta tilannetta autto tuo viron kielen opiskelu, akka tuli kotiin. heh heh
        Mutta huumoria tuo. koittakaa selviytyä puhumalla ja hakekaa rauhan neuvottelijat,elämässä voi olla eri tilanteita ja vaikeuksia mutta kuitenkin sanon ihan rehellisesti,ei sota yksinpuolin ole.
        Meilla kävi niin että toinen on jo mähkössä ja asiat on joskus vaikeaa toiselle kertoa....
        Joten lukeminen kannattaa mutta myös kasvaminen siihen mitä meltä ihmisenä edellytetään ja mitä on luvannut aikanaan tee sen hyväksi myös omassa elämässä asioita jopa heikkouden tunnustaen. MK

      • one vesson kirjoitti:

        puoluejohto kouluttanut Lieksaan oman kepu joukkotuhoaseen.

        Politiikan koulutuksessa olen ollut jo 1967 Kuortaneella ja toimin sitten nuorissa harrastus oli tanssikurssi jo silloin ja niihin osallistu kylän kokoomukselaiset ja kommarit sekä keskustaiset järjestäjänä.
        Liperissä sitten niitä kuuluisia tupailtoja opiskelun parissa, mutta saman aikaisesti sitten toimin ay liikkeessä puheenjohtajana sekä työsuojeluvaltuutettuna puolueessa opin kirjanpidon niksit talousjohtaja opasti joten nytkin olen toiminut tilintarkastajana täällä.
        Mutta olen ollut myös jopa helsingissä Veikko Vennamon opissa joten nuo lain kirjaimet sieltä mukana sekä yliopiston viestinnän kouluttaja puhetekniikassa äänen käytössä josta vinkkejä myös laulamiseen.Minä Minä MK

      • kaseraad

        Ole ehokkaana joko valtuustossa tai kansanedustajana. Eikö ne osaa arvostaa "ammattilaista". Miten sie oot jäänyt tuonne takariviin

      • kaseraad kirjoitti:

        Ole ehokkaana joko valtuustossa tai kansanedustajana. Eikö ne osaa arvostaa "ammattilaista". Miten sie oot jäänyt tuonne takariviin

        Olen senkin asian todennut.
        Vaaleissa kansa on sanottavansa sanonut mutta lautakuntapaikoissa on kyllä vedetty suoraansanoen lärviin.
        Mitä tulee sitten muuten en kovin suopeasti katso seläntakana toimimista ja varsinkaan sitä asiaa,jos teen hommia ja maksan kulut ja toimintani turhaa se ei ole reilua peliä jonkun henkilön taholta. vaan kusemista todella kintuille.
        Olen armeijan käynyt ja osaan perääntyä MK

      • stolisnava

        Elä huva mies peraannu. Ota hulja ilme ja huokkaa peitsi tanassa. Ja muista jos joku pissi kinttuu ni laita appelikuoret saappavartee.Tai koko pussi appeleita. Voinehat itteki koitta pissi toise kintu eli kenkä.

      • st ed.k.
        stolisnava kirjoitti:

        Elä huva mies peraannu. Ota hulja ilme ja huokkaa peitsi tanassa. Ja muista jos joku pissi kinttuu ni laita appelikuoret saappavartee.Tai koko pussi appeleita. Voinehat itteki koitta pissi toise kintu eli kenkä.

        Nyhä sieltä rupiaa näitä syyllisiä paljastumaan. Pm ei oo tehny kuulomma mitään. Ei oo tietonen koko skandaalista.

      • stolisnava kirjoitti:

        Elä huva mies peraannu. Ota hulja ilme ja huokkaa peitsi tanassa. Ja muista jos joku pissi kinttuu ni laita appelikuoret saappavartee.Tai koko pussi appeleita. Voinehat itteki koitta pissi toise kintu eli kenkä.

        Aikanaan minuuun kohdistu koko "hurttalauman" toimenpiteet eri tavoin, joku " hurtta" oli oppinut ihan painelemaan minun puhelinnumeron, joka viidentoista minuutin välein yöllä, joten ei nuo appelsiininkuoret silloin oikein tehonneet. joten piti ottaa käyttöön sanan säilä.
        Mutta hyvä neuvo.
        Aikaan isoon taloon poika paskanti piijan kenkään kun ei aittaan päässy, piika vei kengän isännälle niin isäntä nuuskaisi kenkää ja totesi tytölle joo tämä haisoo aivan selvästi konjakille kalliille laadulle, joten eilen poika otti konjakkia sitten sanoi pojalleen ostappa tytölle uudet paremmat kengät. Jotta siinä tuli esiin se mahtavuus myös. MK

    • KepunVaalitmsto

      Tuossapa Makelle valmis vaalikampanja. Ei tarvihe enää uutta luoda.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1207
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1193
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      876
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      677
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      656
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      100
      653
    9. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      41
      564
    Aihe