Kaasuputkella taas jaetaan Suomi

Saksa ja Venäjä jakavat taas Suomen. Nyt sen tekevät Merkel ja Putin. Tosin Schöder oli se ensimmäinen ostopoika. Kaasuputki tarkoittaa, että Venäjän sotavoimat tulevat rannoillemme. Ne tulevat perustelemaan offensiivejaan ja aggressioitaan Suomea kohtaan kaasuputkella. Kaasuputkihanke on todella vaarallinen asia Suomelle ja koko Suomen kohtalolle. Se aiheuttaa meille suuren ja varmuudella konkretisoituvan sotilaallisen uhkatekijän. Venäjä ei pienten ja heikkojen maiden rajoja kunnioita. Viro oli viisas kun liittyi Natoon. Sillä on nyt edes pieni psykologinen etu täysin turvattomaan ja neuvotteluasetelmiltaan voimattomaan Suomeen nähden. Putin on mitä on. Hän pelaa kovaa peliä ja länsi taipuu Putin edessä jatkuvasti. On kumma, että Suomi antaa Venäläisille rahaa. Sitä virhettä ei pitäisi tehdä. Venäjä on maailman rikkain valtio.
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viime aikoina on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että Venäjän johtajia kiusallisesti mielistelevä presidientti Halonen on lupautunut varmistamaan Gazpromin kaasuputkien estettömän laskun Suomen aluevesille. Viitä vaille valmis toimenpide etenee kohden toteutumistaan suuren salaperäisyyden vallitessa ja - päin vastoin kuin useimmissa muissa Itämeren rantavaltioissa - venäläisille suotuisassa myötätuulessa. Kaasuputkesta, jos mistä, tulisi meillä suorittaa kansanäänestys sen jälkeen, kun kansalaisille on ensin avoimesti kerrottu, mistä hankkeessa on kysymys. Halutaanko esimerkiksi sallia venäläisten sukellusveneiden ja laivaston pinta-alusten operointi aluevesillämme sen tekosyyn varjossa, että ne muka varmistavat putken turvallisuuden?

Meille vakuutetaan vakuuttamasta päästyä, että kaasuputki on pelkkä ympäristökysymys. Valveutuneet kansalaiset eivät tätä usko, sillä hankkeella on myös ilmiselvä turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Suomalaiset ollaan laittamassa tapahtuneen tosiasian eteen; palataan aikaan, jolloin tärkeät päätökset tehtiin puolestamme Noskovassa.

Äänestä
  • tätä koko kaasuputkiasiaa, voisiko joku ystävällisesti selittää sen lyhyesti ja pähkinänkuoressa? Miksi Venäjän kaasun pitää kulkea Itämeren pohjalla olevan putken kautta, eikö Venäjä voisi itse huolehtia kaasunsa toimittamisesta sinne minne sitä nyt toimittaakin ilman että siihen tarvitsee sotkea Suomea tai Itämerta millään tavalla?

    Minua karmii ajatus moisesta putkesta niin ympäristön kannalta kuin poliittisestikin.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    tätä koko kaasuputkiasiaa, voisiko joku ystävällisesti selittää sen lyhyesti ja pähkinänkuoressa? Miksi Venäjän kaasun pitää kulkea Itämeren pohjalla olevan putken kautta, eikö Venäjä voisi itse huolehtia kaasunsa toimittamisesta sinne minne sitä nyt toimittaakin ilman että siihen tarvitsee sotkea Suomea tai Itämerta millään tavalla?

    Minua karmii ajatus moisesta putkesta niin ympäristön kannalta kuin poliittisestikin.

    Ei Suomen kansan tarvitse yjmmärtää kun kerran Tarja Halonen on luvannut, että mitään todellisia esteitä ei ole: mitä nyt muodon vuoksi vähän ympäristöselvitystä tehdään.

    Mutta mitä demokraattisessa maassa asiasta tulisi ymmärtää on eri asia.

    Yksi keskeisin ongelma on, että venäjän Federaatio ei ole koskaan halunnut tunnustaa ihmisoikeusrikoksiaan 2. maailmansodan lopulla miehittämillään alueilla. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat oikeutettuja korvauksiin ihan samaan tapaan muin Saksan Liittotasavalta korvasi kansallisosialistien tekemiä rikoksia.

    Hassua muuten on että mm. Tarja Halonen kuului niihin äänekkäisiin möyhkääjiin, jotka halusivat saksalaisten yritysten korvattavaksi tekoja sen vuoksi, että heidän yrityksensä ovat jatkamassa Natsien hallinnoimia yrityksiä. Hassua on, että näillä yrityksillä ei ollut enää mitään tekemistä edeltäjiensä kanssa, mutta silti niitä painostettiin vastuuseen.....

    Nyt kun puhutaan Venäläisten sota ja ihmisoikeusrikoksita Tarja Halonen valittelee, että virolaiset ovat takertuneet menneisyyteen....

    Tämä historiallinen painolasti vaikeuttaa yhteistyötä Venäjän Federaation ja Valko-Venäjän, Ukrainan, Baltianmaiden ja Puolan kanssa.

    Putken voisi aivan hyvin vetää maan päällä, jolloin ympäristöriskit olisvat huomattavasti pienemmät ja kustannuksetkin jäisivät joidenkin arvioiden mukaan jopa puoleen merenalaiseen nähden.

    Venäjän Federaation tapa kantaa vastuuta ympäristöstä edes omalla maaperällään on sangen kyseenalaista, joten miten varmistetaan meren pohjassa olevan putken mahdollisista ongelmista?

    Miten varaudutaan korvamaan mahdolliset vahingot saaristomeren ekosysteemille. Alueella on satoja eliölajeja joiden osalta lienee turha olettaa että kaasuputkiyhtiö kantaisi täyden vastuun.

    Vahinkojen korjaaminen jäänee siis Suomen valtion vastuulle ja suomalaiset veronmaksajat maksavat lopulta sen laskun.

    Lisäksi on jäänyt selvittämättä suomenlahden mahdolliset taloudelliset arvot seuraavan 50 -100 vuoden ajalta. Merenpohjan luonnonvarojen: mineraalien hyödyntämismahdollisuutta ei ole viitsitty edes selvittää.... onneksi edes yksityiset liikemiehet ovat tehneet kaivosvaltauksen alueella.... edes hieman huomiota Suomen tulevien tarpeiden turvaamiseksi.

    Ja turvallisuus näkökohta on sivuutettu täysin. Putken valvonta olisi Venäjän ja venäjän armeijan vastuulla; joten itämeren sotilallinen tilanne muuttuu: pahimmassa tapauksessa ydinohjusveneet tulevat Itämerelle....

    Ei Suomelle ole mitään hyötyä putkesta, mutta riski laajamittaiseen ekokatastrofiin on olemassa.

    Suuri osa luotojen ja pienempien saarien ekosysteemeistä voisi tuhoutua ja haitat kalastukselle ja linnustolle lienee merkittävä.

    kaasuputken rakentaminen on suomen edusn vastaista, sillä se ylläpitää myös jännitteitä lähialueilla, kun koko putken rakentaminen on poliittinen viesti baltian maille, puolalle, ukrainalle ja valko-venäjälle: teitä ei tarvita, teidän mielipiteitä ei kuunnella, teidän kanssa ei edes neuvotella.

    Tämä epävakaisuus vaikuttaa alueen taloudelliseen kehitykseen ja on taloudellinen vahinko myös suomelle.

    Piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

Olisit herännyt aikaisemmin, kun putkia ja johtoja meriin ja järviin laskettiin.

Onko Suomeenkin johdettu kaasuputki uhka?

Lue Elokuun 1918 tarkka historia Suomen vaateista Venäjälle, jossa kokoa olisi maalemme tullut yli 50% lisää ja vastikkeetta, jota taas Saksa oli ehdottnut Pietarin suoja-alueesta.
Tämä ei taas riittänyt Saksa kumppanille, vaan vaati sotilasliiton lisäksi kaikkiin kaivoksiimme käyttöoikeuden, kun ensin Englanti oli ajettu pois Vienanmereltä, yhdessä.
Presitentti "Ukko Pekka" vaati Wilhelmin poikaa Oskaria kuninkaaksi Suomeen ja sotilasliittoa Saksan kanssa.
(Mannerheimi oli erotettu ylipäällikkyydestä voitonmarssin jälkeen ja annettu Saksalle.
Se isänmaallisuudesta!

Äänestä
  • nimenomaan uhka Suomelle, mutta sinä kurja polsevikki et sitä näy ymmärtävän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriiss kirjoitti:

Saksa ja Venäjä jakavat taas Suomen. Nyt sen tekevät Merkel ja Putin. Tosin Schöder oli se ensimmäinen ostopoika. Kaasuputki tarkoittaa, että Venäjän sotavoimat tulevat rannoillemme. Ne tulevat perustelemaan offensiivejaan ja aggressioitaan Suomea kohtaan kaasuputkella. Kaasuputkihanke on todella vaarallinen asia Suomelle ja koko Suomen kohtalolle. Se aiheuttaa meille suuren ja varmuudella konkretisoituvan sotilaallisen uhkatekijän. Venäjä ei pienten ja heikkojen maiden rajoja kunnioita. Viro oli viisas kun liittyi Natoon. Sillä on nyt edes pieni psykologinen etu täysin turvattomaan ja neuvotteluasetelmiltaan voimattomaan Suomeen nähden. Putin on mitä on. Hän pelaa kovaa peliä ja länsi taipuu Putin edessä jatkuvasti. On kumma, että Suomi antaa Venäläisille rahaa. Sitä virhettä ei pitäisi tehdä. Venäjä on maailman rikkain valtio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu