Ehkäisyasia on noussut näissäkin keskusteluissa suuremmaksi ilmiöksi kuin itse usko.
Tosiasia ehkäisyn suhteen on kiistaton. Raamatusta esille voi nostaa mitä tahansa, mutta sekä ehkäisylle että ehkäisemättömyydelle sieltä voi perusteluja löytää, jos vain niin haluaa asian nähdä. Monet kohdat Raamatusta ovat käytännössä täysin tulkinnanvaraisia, kuten vanhojenm kirjoitusten suhteen asia useimmiten onkin. Niin esille tulleet "Onanin tapaus" kuin lausahdus "Lisääntykää ja täyttäkää maa" kin ovat perinpohjaisesti käsiteltyjä. Näilläkin palstoilla on käännöksiä ja niiden tulkintoja pohdittu ja eriäviä tulkintoja esille tullut. Viime kädessä kysymys on tulkinnasta ja varsinkin halusta tehdä tietty tulkinta.
Lutherin puheet ehkäisemisestä ovat mitä ovat. Hän oli oman aikansa kasvatti monissa asioissa ja sen kummemmin hänellä kuin muillakaan historian hahmoilla ei ollut käsitystä 2000-luvun maailmasta. Jos Lutheria aletaan pitää yleisnerona, jonka ajatukset ovat yliluonnollisen viisaita, on kaikki hänen puheensa otettava vakavasti. Näinhän eivät vanhoillislestadiolaiset tee. Kysymys on siis siitä, että otetaan valikoidusti itselle sopivia henkilön puheita ja loput onnellisesti unohdetaan. No, niinhän uskonnollisissa ryhmissä aina toimitaan.
Tausta ehkäisemättömyydelle on ilmiselvä. Oikeassa uskossa olevia tarvitaan lisää. Sama syy asiaan on katolilaisuudessakin. Jostakin syystä vanhoillislestadiolaisuudessa ei tehdä varsinaista lähetystyötä siinä mielessä kuin useimmat muut ryhmittymät tekevät. Se on mielestäni varsin mielenkiintoista ottaen huomioon Jeesuksen selkeän lähetyskäskyn, joka ei ole lähellekään niin tulkinnanvarainen kuin monet muut Raamatun kohdat. Koska lähetystyötä ei tehdä, on "oikeauskoisten" lisäännyttävä siis maksimaalisesti, jotta jäseniä ryhmittymässä riittää.
Ongelmat ovat tulleet esille ihmisten arkielämässä, kuten uskon asioissa äärimmilleen vietynä käy. Maksimaalinen lisääntyminen sopi hyvin agraariyhteisöön ja menneisyyden maailmaan, jossa sukupuoliroolit olivat selkeät. Nykypäivän moniarvoinen maailma on eri juttu. Listaan vain lyhyesti muutamia perheiden koon määrittelyyn liittyviä pulmakohtia, koska niiden syvällinen käsittely kestäisi ikuisuuden.
1. Taloudelliset ongelmat nuorille perheille; yhden ihmisen palkka ei välttämättä riitä suurperheen elättämiseen. Muutakin kuin välttämätön halutaan hankkia.
2. Ympäröivä maailma ja parantunut tiedonvälitys; vl-uskoisetkin näkevät ja kuulevat entistä tehokkaammin sen, että muitakin elämisenmalleja kuin heidän omansa on olemassa.
3. Ekologiset näkökohdat; maksimaalinen lisääntyminen ei tunnu oikeutetulta. Liikakansoitus vaivaa maailmaa. Moni ymmärtää, että maailma on jo melkoisen laajoilta osin "täytetty".
4. Sukupuolten tasa-arvoisuus; naiset eivät ole enää valmiita toimimaan vain kodeissaan. Halutaan työtä, palkkaa ja vapautta päättää asioista.
5. Nuorten miesten muuttunut maailmankuva; ymmärretään, että molemmat sukupuolet hoitavat lapsia ja kotia, naistenkin rajalliset voimavarat ymmärretään.
6. Muuttunut käsitys ihmisestä; nuoremmat uskovaisetkin haluavat tehdä elämällään muutakin kuin vain kasvattaa perhettä. Maailma on virikkeitä täynnä. Ehkäisyasia nähdään myös kunkin perheen omana ratkaisuna. Muiden oikeus kommentoida asiaa koetaan olemattomaksi.
7. SRK:n kiemurtelu ehkäisyasiassa. Periaatteessa selkeä kanta on olemassa, mutta sitä ei saada sanottua ymmärrettävällä tavalla jäsenistölle. Lausahdukset kuten "Uskossa oleva tietää omantuntonsa perusteella, miten toimia..." ja "Me näemme, että ehkäisy on..." tuntuvat korneilta ja jäykältä kapulakieleltä.
8. Uskonnollinen vanhakantaisuus; monilla alueilla erityisesti Pohjois-Suomessa pienissä kunnissa asenteet ovat erittäin vanhoilliset. Ihmisiä vahditaan ja perheiden omiin ratkaisuihin puututaan. Koulutettua nykyihmistä sellainen toiminta ärsyttää.
Suhtautuminen ehkäisyyn on suuri vedenjakaja vl-uskossa. Se voi olla myös kohtalonkysymys. Ratkaisevaa lienee se, miten monet nuoremmista sukupolvista ovat valmiita jatkamaan nykyisellä tiellä. Osa näyttää jatkavan vanhaan malliin, osa ei. Pulma on ilmiselvästi se, että kun ehkäisyasia koetaan hankalaksi, lähdetään pois koko liikkeestä. Tässä on liikkeellä suuri harkinnan paikka; ovatko yksittäiset yksityiskohdat uskon taustalla tärkeämpiä kuin usko itse?
Pulma ehkäisyasiassa on melkoinen. Se vaikuttaa ihmisten arkeen valtavasti. Perhe-elämä 12 lapsen perheessä on erilaista kuin 2-3 lapsen kanssa. Vanhemmat tekevät suuria ratkaisuja miettiessään asiaa. Ja vielä hankalampi on kysymys siitä, milloin ehkäisy sitten on perusteltua, milloin ei. Monien uskovaisten mielestä ei juuri iknä, toisten mielestä asiassa taas saa käyttää omaa järkeä.
Ehkäisyasia on vain yksi pulma vanhoillislestadiolaisuudessa. Paljon jäi epäilemättä aiheesta sanomatta. Tämä on vain minun vaatimaton panokseni tähän keskusteluun. Aion kuitenkin nostaa jatkossa muitakin kipupisteitä esille. Tämä oli osa 1.
Tosiasia ehkäisyn suhteen on kiistaton. Raamatusta esille voi nostaa mitä tahansa, mutta sekä ehkäisylle että ehkäisemättömyydelle sieltä voi perusteluja löytää, jos vain niin haluaa asian nähdä. Monet kohdat Raamatusta ovat käytännössä täysin tulkinnanvaraisia, kuten vanhojenm kirjoitusten suhteen asia useimmiten onkin. Niin esille tulleet "Onanin tapaus" kuin lausahdus "Lisääntykää ja täyttäkää maa" kin ovat perinpohjaisesti käsiteltyjä. Näilläkin palstoilla on käännöksiä ja niiden tulkintoja pohdittu ja eriäviä tulkintoja esille tullut. Viime kädessä kysymys on tulkinnasta ja varsinkin halusta tehdä tietty tulkinta.
Lutherin puheet ehkäisemisestä ovat mitä ovat. Hän oli oman aikansa kasvatti monissa asioissa ja sen kummemmin hänellä kuin muillakaan historian hahmoilla ei ollut käsitystä 2000-luvun maailmasta. Jos Lutheria aletaan pitää yleisnerona, jonka ajatukset ovat yliluonnollisen viisaita, on kaikki hänen puheensa otettava vakavasti. Näinhän eivät vanhoillislestadiolaiset tee. Kysymys on siis siitä, että otetaan valikoidusti itselle sopivia henkilön puheita ja loput onnellisesti unohdetaan. No, niinhän uskonnollisissa ryhmissä aina toimitaan.
Tausta ehkäisemättömyydelle on ilmiselvä. Oikeassa uskossa olevia tarvitaan lisää. Sama syy asiaan on katolilaisuudessakin. Jostakin syystä vanhoillislestadiolaisuudessa ei tehdä varsinaista lähetystyötä siinä mielessä kuin useimmat muut ryhmittymät tekevät. Se on mielestäni varsin mielenkiintoista ottaen huomioon Jeesuksen selkeän lähetyskäskyn, joka ei ole lähellekään niin tulkinnanvarainen kuin monet muut Raamatun kohdat. Koska lähetystyötä ei tehdä, on "oikeauskoisten" lisäännyttävä siis maksimaalisesti, jotta jäseniä ryhmittymässä riittää.
Ongelmat ovat tulleet esille ihmisten arkielämässä, kuten uskon asioissa äärimmilleen vietynä käy. Maksimaalinen lisääntyminen sopi hyvin agraariyhteisöön ja menneisyyden maailmaan, jossa sukupuoliroolit olivat selkeät. Nykypäivän moniarvoinen maailma on eri juttu. Listaan vain lyhyesti muutamia perheiden koon määrittelyyn liittyviä pulmakohtia, koska niiden syvällinen käsittely kestäisi ikuisuuden.
1. Taloudelliset ongelmat nuorille perheille; yhden ihmisen palkka ei välttämättä riitä suurperheen elättämiseen. Muutakin kuin välttämätön halutaan hankkia.
2. Ympäröivä maailma ja parantunut tiedonvälitys; vl-uskoisetkin näkevät ja kuulevat entistä tehokkaammin sen, että muitakin elämisenmalleja kuin heidän omansa on olemassa.
3. Ekologiset näkökohdat; maksimaalinen lisääntyminen ei tunnu oikeutetulta. Liikakansoitus vaivaa maailmaa. Moni ymmärtää, että maailma on jo melkoisen laajoilta osin "täytetty".
4. Sukupuolten tasa-arvoisuus; naiset eivät ole enää valmiita toimimaan vain kodeissaan. Halutaan työtä, palkkaa ja vapautta päättää asioista.
5. Nuorten miesten muuttunut maailmankuva; ymmärretään, että molemmat sukupuolet hoitavat lapsia ja kotia, naistenkin rajalliset voimavarat ymmärretään.
6. Muuttunut käsitys ihmisestä; nuoremmat uskovaisetkin haluavat tehdä elämällään muutakin kuin vain kasvattaa perhettä. Maailma on virikkeitä täynnä. Ehkäisyasia nähdään myös kunkin perheen omana ratkaisuna. Muiden oikeus kommentoida asiaa koetaan olemattomaksi.
7. SRK:n kiemurtelu ehkäisyasiassa. Periaatteessa selkeä kanta on olemassa, mutta sitä ei saada sanottua ymmärrettävällä tavalla jäsenistölle. Lausahdukset kuten "Uskossa oleva tietää omantuntonsa perusteella, miten toimia..." ja "Me näemme, että ehkäisy on..." tuntuvat korneilta ja jäykältä kapulakieleltä.
8. Uskonnollinen vanhakantaisuus; monilla alueilla erityisesti Pohjois-Suomessa pienissä kunnissa asenteet ovat erittäin vanhoilliset. Ihmisiä vahditaan ja perheiden omiin ratkaisuihin puututaan. Koulutettua nykyihmistä sellainen toiminta ärsyttää.
Suhtautuminen ehkäisyyn on suuri vedenjakaja vl-uskossa. Se voi olla myös kohtalonkysymys. Ratkaisevaa lienee se, miten monet nuoremmista sukupolvista ovat valmiita jatkamaan nykyisellä tiellä. Osa näyttää jatkavan vanhaan malliin, osa ei. Pulma on ilmiselvästi se, että kun ehkäisyasia koetaan hankalaksi, lähdetään pois koko liikkeestä. Tässä on liikkeellä suuri harkinnan paikka; ovatko yksittäiset yksityiskohdat uskon taustalla tärkeämpiä kuin usko itse?
Pulma ehkäisyasiassa on melkoinen. Se vaikuttaa ihmisten arkeen valtavasti. Perhe-elämä 12 lapsen perheessä on erilaista kuin 2-3 lapsen kanssa. Vanhemmat tekevät suuria ratkaisuja miettiessään asiaa. Ja vielä hankalampi on kysymys siitä, milloin ehkäisy sitten on perusteltua, milloin ei. Monien uskovaisten mielestä ei juuri iknä, toisten mielestä asiassa taas saa käyttää omaa järkeä.
Ehkäisyasia on vain yksi pulma vanhoillislestadiolaisuudessa. Paljon jäi epäilemättä aiheesta sanomatta. Tämä on vain minun vaatimaton panokseni tähän keskusteluun. Aion kuitenkin nostaa jatkossa muitakin kipupisteitä esille. Tämä oli osa 1.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Mieleen tulée ainakin hoitokokoukset ja typerät syntikäsitykset.
Asiahan on juuri näin. Puhut kiihkottomasti ja perustellusti, eikä siihen ole mitään lisättävää.
Raamattu ei missään paikassa kiellä ehkäisyä. Vl:t viimeisessä epätoivoisessa vastaiskussaan vetävät uskontunnustuksen esiin ja toteavat, että Jumala on kaiken luoja ja jos ihminen ehkäisee, hän puuttuu Jumalan luomistyöhön. Kuitenkin Raamatussa Jumalan sana ihmisparille: Lisääntykää ja täyttäkää maa, tarkoittaa heille annettua OMINAISUUTTA eli kykyä lisääntyä. Ole joskus tällä palstalla kirjoittanut, että jo kolmen lapsen hankkiminen on lisääntymistä, kaksi kun vain korvaa vanhempansa. Kukaan vl ei vain ole vaivautunut vastaamaan mitään tähän toteamukseen. Onhan toki merkillistä, että IHMINEN kykenisi estämään jotain, mitä Luoja tekee;)
Vl:t toteavat myös, että Jumalan on elämän ja kuoleman herra ja siksi ei saa puuttua ehkäisyn avulla hänen luomistyöhönsä. Silloin olen myös kirjoittanut, että miksi sitten vl-ihmisten on lupa käyttää lääkärin apua esimerkiksi umpparin leikkaamisessa tai sydämen ohitusleikkauksessa tai tapaturmissa, kun ilman leikkausta henki on katkolla sisäisen verenvuodon vuoksi? Ja monia muita esimerkkejä. Eikö vl silloin usko, että Jumala on myös kuoleman herra ja on kenties näin tarkoittanut kyseisen ihmisenkuolemaan. Miksi pitää estää Jumalan tahto kuolemisessa ja koettaa viivyttää sitä lääketieteen avulla. Kukaan vl ei ole vaivautunut vastaamaan tähänkään argumenttiin:(
Hankaliin kysymyksiin ei luonnollisesti vastata. Omien aivojen käyttöhän on aina uskonnollisissa ryhmissä pahe.
Kiitos erinomaisista kommenteista. Tätä keskustelua on ilo lukea. palstalla nykyisin harvinaista.
Yksi kommentti lisäyksenä tälle:
"...että jo kolmen lapsen hankkiminen on lisääntymistä, kaksi kun vain korvaa vanhempansa. Kukaan vl ei vain ole vaivautunut vastaamaan mitään tähän toteamukseen. Onhan toki merkillistä, että IHMINEN kykenisi estämään jotain, mitä Luoja tekee;) "
On tietenkin melkoista ihmis-pröystäilyä väittää että ihminen kykenisi estämään Jumalan luomistyön!
Tuosta lisääntymisen määrittelystä sen verran, että juutalaisuudessa, jossa myös luetaan luomiskertomusta, ovat uskonoppineet jo satoja vuosia sitten määritelleen sen niin, etät lisääntymistä on tapahtunut kun pariskunta saaa kaksi lasta. Juutalaisuudessa ei lisääntymisen maksimoinnista ole tehty autuuden ehtoa, eikä velvoitetta.
Asiantuntevaa pohdintaa! Toivon että jatkat tätä rataa. Yksi kimurantti juttu on meikäläisyyden suhde kirkkoon. Toinen on liikkeen nykyinen käsitys Jumalan sanasta... näitähän tosiaan riittää. Jään odottamaan lisää hyviä kirjoituksia!
Ehkäisystä raamatun kirjoittamisen aikaan.
Entä liika kansoituksesta ruoka pulasta.
Luulen että ei mitään mutta jos ne olisi olleet tiedossa olisi ne nousseet myös Raamatun teksteihin.
Raamatun aikana ei tiedetty mistään mitään. Ihmiset ovat keksineet ehkäisemättömyyden että uskovia saataisiin lisää. Eri juttuja yritetään vain keksiä perusteluksi.
Lukekaa ja viisastukaa!
Nostaminen ykkös asiaksi vl uskossa syynä se et jos ykkös juttu olis Jeesus niin ei olis niin komea julkisivu mitä esitellä.
Vanhoillislestadilaisten maailmassa luettelemani ongelmat ovat näköjään vain pikkujuttuja. Sattuuhan sitä!
Tärkeintä on toimia ulkoisesti oikein. Puheissa on silti muistettava nainita, että teot ovat sivuseikka ja usko itsessään ratkaisee...
Uskovia halutaan lisää. Se on ainoa todellinen peruste.
On ollut todella tympeää huomata keskustelun tason mataluus tässä ketjussa.
Näin avaukseni suhteen jonkin verran vaivaa, mutta jälleen kerran faktat tulivat esille. Harvassa ovat sellaiset henkilöt, jotka vaivautuisivat kantaa ottamaan varsinkaan hankalampiin kysymyksiin. Mieluiten vain heitellään lyhyitä irrallisia kommentteja ja haukutaan toisia. Onko kirjoittajien keski-ikä 15?
En ymmärrä myöskään vl-uskovaisten lähes totaalista vaikenemista. Useat vakikirjoittajat jaksavat jankata täysin naurettavista pikkujutuista, mutta laajempaa katsantoa edellyttäviin kirjoituksiin, joihin pelkkä Raamatun siteeraaminen ei riitäkään, ei vastata.
Ilmeisesti kysymys on siitä, että uskovainen ihminen ei halua nähdä uskonsa vaikutuksia arkipäivässä. Usko on uskoa ja se on aina oikein. Millään muulla ei ole väliä ja mitään negatiivista uskossa ei ole eikä siitä voi olla mitään negatiivisia seurauksia.
Aina jaksan yllättyä yhtä paljon maailmankuvan yksiulotteisuudesta.
Kiitos vaivannäöstäsi. Keskustelu on sinulle pettymyt mutta ei vältämättä lukijalle.
Hyvä, että tänne tuodaan vielä harkittuja kirjoituksia. Koskaan ei voi tietää mikä keskustelu ottaa tulta. Kun keskustelu on pidempään hyväänkin ketjuu alkaa tulla merkityksettömiä muutaman rivin heittoja.
Aihe taitaa olla niitä asioita, missä moni tuntee olevansa kahden tulen välissä. Tilanteessa missä kaikki ratkaisut tuntuvat huonolle ovat ne mihin suuntaan hyvänsä. Vaikea sille, joka miettii omaa osaansa, mutta vaikea varmasti myös niille vanhemmille ei enää hedelmällisessä iässä oleville, jotka miettivät omien lastensa kannalta asiaa ja ihmisen jaksamista.
Vaikeaa se on myös, kun on joutunut katsomaan asiaa toisesta suunnasta, lapsettomuuden näkövinkkelistä. Siitä näkökulmasta ja kun on kuitenkin saanut lapsen. Ja toisaalta ei ole saanut yhtään lasta (raskautta) oman toiveensa vastaisesti, kun sitä päinvastoin on odottanut (ja pettynyt). Jotenkin kuitenkin tunsin surua, kun luin, että haastattelussa nuori nainen koki olevansa etuoikeutettu, kun ei tullut raskaaksi. Hedelmättömyys toivottuna olotilana lestadiolaisen uskon tuottamassa elämäntilanteessa. Onko tämä paradoksi? Aloittaja kirjoittaa Lutherin käsityksistä. Luther ainakin kirjoituksissaan tuntee tämän asian olemassaolon.
Kyllä me vastaillaan, mutta saattaa jäädä muutama päivä välistä kun lasten hoitaminen työllistää.
Lupasin tuolla kompastuskivet2 ketjussa palata tähän keskusteluun ja nyt sitten yritän jotain kohtia kommentoida.
Kirjoituksessasi on paljon hyvää pohdiskelua. Aivan samanlaista mitä me uskovaiset nuorten perheiden vanhemmat käydään keskenämme. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Raamatusta löytyy ainekset selittää sekä ehkäisy, että ehkäisemättömyys oikeaksi.
"Tausta ehkäisemättömyydelle on ilmiselvä. Oikeassa uskossa olevia tarvitaan lisää."
Tätä kommenttiasi en tunnista oman elämäni valinnoista.
Luulen(en tiedä) että näin pitkäjänteisesti oman liikkeen tulevaisuutta ei ole kyllä mietitty silloin kun Vl- liikkeessä on otettu ensimmäisiä kertoja kantaa ehkäisyyn.
Kysymys ehkäisystä laajemmassa mittakaavassa on tullut keskusteluun ja ihmisten elämään 1900-luvun aikana. Ev lut kirkonkin kanta on muuttunut yleisesti ehkäisyn myöntäväksi sotien jälkeen.
Oma käsitykseni ehkäisyn taustasta VL- liikkeessä menee jotenkin näin.
Pohjalla on pidettävä mielessä koko ajan ajatus siitä, että kaikkiin uusiin asioihin liikkeessämme suhtaudutaan varauksella. Varsinkin sellaisiin jotka ovat selvästi elämänvalintoja. (monesti myös vähän liian pieniin yksityiskohtiin) Ajatus on se, että uudesta asiasta halutaan tutkia raamattua ja yhdessä muodostaa hyväksi havaittu kanta.
Ehkäisyn kehittyminen yhteiskunnassamme on mennyt käsi kädessä seuksuaalisen vapauden kanssa. Luulen(en tiedä) että sotien jälkeen kun ehkäisyvälineet alkoivat yleistymään, niitä "markkinoitiin" vaarattomien irtosuhteiden mahdollistajana. Varmasti samaan aikaan on puhuttu myös perheiden elämänhallinnasta mutta, seksuaalisuuden julkinen vapautuminen kulki käsi kädessä. Irtosuhteet ja esiaviollinen seksi taas on nähty Raamatun pohjalta kiellettynä. Näin ehkäisy on alusta asti saanut VL-liikkeelle vieraan vapaan seksuaalisuuden leiman.
Toinen puoli on ollut kirkon vanha kanta, joka on ollut yhteiskunnassamme vallitsevana henkisenä ohjenuorana. Kun kirkko on tästä ehkäisykiellosta alkanut lipsua, niin VL-liikkeessä on sitä alettu tulkita omana kantanaan. Samoin kuin on käynyt kirkollisen musiikin ja raamatun käännösten kanssa.
Kun kirkkokin on ennen tulkinnut ehkäisyn Raamatun mukaan kielletyksi, niin mikä sitten 1900-luvulla on niin radikaalisti muuttunut edellisistä vuosisadoista että Jumalan sanaa on alettu tulkita toisin?
Mutta onko kirkkokin ollut aikoinaan "väärässä" onkin jo mielenkiintoinen kysymys. Tuskin kirkon sisällä myönnetään että on oltu väärässä, vaan perustellaan sillä että aika muuttuu. Mutta eikö usko ole hataralla pohjalla jos uskon perusteita aletaan tulkita aina kulloisenkin ajan mukaa?
VL-liikkeessä korostetaan aina sitä, että Raamatun kirjoitukset on Jumalan sanaa joka pysyy muuttumattomana. Samoin kuin Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli ainutkertainen tapahtuma, eikä sitä tapahdu joka vuosisadalla uudelleen.
Lähtökohtaisesti uskomme niin, että ihmisen ajallinen tehtävä ja hyvinvointi on mitätöntä iankaikkisuuden rinnalla. Ja jos ajattelemme ajallisesti tärkeintä tehtäväämme se on omalta kohdalta kilvoitella uskomassa ja kasvattaa Jumalalta lainaan saamamme lapset Jumalan valtakuntaan niin että hekin kerran perisi iankaikkisen elämän. Lapsethan ei ole meidän omia vaan he ovat Jumalan omia jotka on meillä lainassa. En minäkään tunne olevani enää omien vanhempien oma vaikka rakas ja läheinen olenkin.
Jumala aikojen alussa asetti ihmisen asumaan paratiisiin jossa heillä olisi ollut iankaikkinen elämä vailla työtä ja vaivaa. Sinne kuitenkin luikerteli se taivaasta karkoitettu enkeli käärmeen muodossa joka vietteli ihmisen omaan valtakuntaansa eli synnin valtaan. Tämän takia ihminen joutui ulos paratiisista ja jokaisen on taisteltava ajallinen elämä läpi niin, että olisi kerran iankaikkisuuteen kelpaava.
Näin jokaisen Jumalan luolta lähtevän lapsen on elettävä maallinen elämä Jeesuksen syntien anteeksiantamukseen uskoen että pääsisi kerran takaisin Jumalan luo.
Aviopareille on annettu tehtävä ottaa näitä Jumalan luolta lähetettyjä taivaan taimia kasvatettavaksi siihen uskoon jolla kerran pelastuu. Ja jos uskovainen pari ei näitä ota vastaan, niin ne menee sellaiseen perheeseen jossa niitä ei opeteta synnin poispanijaksi. Ja heidän kohtalonaan on iankaikkinen kadotus. Raamatussa on sanottu, että Jumala tuntee jokaisen ihmisen ennen kuin se on idullansa ja kaikki päivät on luetut ennen syntymää. Ja Jumala tietää milloin viimeinen valittu on palannut Jumalan luo ja silloin maailma hävitetään. Tästä voimme päätellä, että näitä taivaan taimia on rajallinen määrä ja me haluamme ottaa niitä omaan kasvatukseen niin paljon kuin mahdollista.
Olen täysin varma, että kaikki VL-liikkeen sisällä ei ajattele lasten saamista näin syvällisenä tehtävänä. Mutta tästä pohjimmiltaan on kyse ehkäisyn vastaisuudessa.
Tietysti ajassa elävä uskovainenkin saa elää hyvää ja onnellista elämää. Tästä tasapainoilusta: "Jumalalle kasvatettavista taimista ja niiden tuomasta vaivasta - vrt - oman ajallisen elämän hyvinvointiin ja jaksamiseen" on uskovaisten ehkäisykeskustelussa pohjimmiltaan kyse.
Mutta miten tämä pohjalla oleva perustus sovitetaan käytäntöön, tähän aikaan ja tämän ajan ihanteisiin,(joita luettelit avauksessa 8kpl) onkin jo toinen kysymys.
Ehkä palaan niihin myöhemmin jos aika riittää.
Pohdiskelit asiallisesti ehkäisyasiaa, joka on ilmeisen vaikea aihe lestadiolaisuudessa. Maallistuneena ihmisenä minun elämäni pääpaino on tässä ajassa. En tavoittele tulevaisuutta, koska siitä ei ole varmuutta. Voin yrittää elää järkevällä tavalla ja jos se ei riitä, en voi mitään.
Minun suhtautumiseni uskontoon on omanlaisensa. Jumalaa tai jumaluutta on minun mielestäni turha edes yrittää määritellä ihmisjärjellä. Jos jokin kaikkivoipainen olento on, me emme ymmärrä häntä. Muurahainen kykenee ymmärtämään ihmistä yhtä hyvin kuin me Jumalaa. Tai, ihminen on ehkä Jumalan suhteen vielä heikommilla.
Suuret määrät ihmisiä kuvittelevat ymmärtävänsä Jumalan tahdon. Tämä tulkinta tapahtuu Raamatun tai muiden pyhien kirjoitusten kautta. Ihminen ne tulkinnat aina tekee. Ja noiden tulkintojen pohjalta vaaditaan ihmiseltä suuria ratkaisuja. Perhekokoon puuttuminenkin on - kuten avauksessa totesin - suuressa määrin vallankäyttöä. Sen pitäisi olla kunkin perheen oma asia, jonka suhteen tehtyjä valintoja ei tarvitse perustella.
Kun elämänarvoja määritellään uskonnon pohjilta, riustiriitatilanteita tulee väkisinkin eteen. Kysymys on moniulotteinen; moraalis-filosofis-eettis-uskonnollinen (hirveä sana!). On aika lapsellista kuvitella, että suuren kysymyksen voisi yksiulotteisesti ratkaista tokaisulla "Näin kuuluu tehdä!" tai "Näin on oikein!" tai "Näin on aina tehty" tai kaiken huippuna "Me uskovat tiedämme sisällämme, että näin on oikein!"
Anteeksi vain - ei uppoa minuun ainakaan. Ihme, että uppoaa keneenkään muuhunkaan. Uskoivainen uhminen ainakin vl-ryhmässä on vahvasti jo pienestä asti ehdollistunut tiettyihin ajatuksiin. On selkeä musta ja valkoinen, oikea ja väärä. Nämä molemmat määritellään valmiiksi paketiksi ja kyseenalaistamista ei hyväksytä. Tämä on virallinen kanta. Oppi on muuttumaton. Raamatun sana on muuttumaton.
Valitettavasti se vain ei ole totta. Uskonnot ovat kehittyneet ja lestadiolaisuus siinä sivussa myös. Tulkinnat ovat kaikki jonkin aikakauden tuotoksia ja uskonnollisten johtajien näkemykset ovat oppiin vaikuutaneet. Kiistatta. Ja näiden johtajien ajatukset taas ovat heidän oman henkilöhistoriansa tuotetta.
Usko siis perustuu kiistattomille totuuksille? Mutta kuka ne totuudet määrittelee? Yllättävää kyllä, ihminen. Inhimillinen olento, jolla on oma taustansa. Omat motiivinsa. Oma elämänkokemuksensa. Historian henkilöillä myös oma aikakautensa. Siitä määrittyy jokaisen oma todellisuus.
Usko antaa. Se ottaa myös. Ajoittain vaaditaan paljon. Vaatimukset eivät ole perusteltuja, jos niiden noudattaminen muodostuu taakaksi. Joku sanoi näin (suurin piirtein) "Se ei voi olla laki, mikä ei ole oikein ja kohtuullisesti..." Voiko se sitten olla usko?
Ajatus siitä, että ihminen tulee autuaaksi elettyään tarpeeksi kovaa elämää maan päällä on tyypillistä uskovien propagandaa. Ihmettelen suuresti sitä, että ihminen ei tuonkin logiikan taakse näe. Ymmärrän, että kristinuskon alkuaikoina elämä oli lähes kaikille kovaa. Paratiisi lupasi paljon. Nykyihminen elää monin paikoinb jo Paratiisissa. Meillä on kaikkea jopa liikaakin. Tämä ei kuitenkaan ole ilmeisesti uskovaisten mielestä hyväksi ihmiselle. Meidän olisi pyrittävä tekemään elämämme raskaaksi ja mistään maallisista asioista ei saa nauttia; aina on vain odotettava tulevaa.
Jotenkin...naivia. Logiikka tiukan uskonnollisuuden takana on oikeastaan hyvin kyseenalainen. Samalla oppi tietysti on ymmärrettävä. Sitä ihmettelen, etteivät koulutetut ihmiset näe niiden kliseiden ja manipulointikeinojen taa, joita heihin käytetään. Kun uskonnollisia oppeja kriittisesti tutkii, kaikelle on selityksensä. Ja ne selitykset ovat valitettavasti usein raadollisia.
Yritän loppuun kiteyttää jotenkin nämä omat sekavat ajatukseni.
Jos Jumala on, hänelle riittää se, että häneen uskotaan. Me emme Jumalaa tai hänen toimiaan todellisuudessa ymmärrä. Me vain kuvittelemme niin ja jotkut puhujina tai muilla tavoilla lahjakkaimmat ehkä saavat muutkin uskomaan, että HEIDÄN tulkintansa on se oikea ja ainoa sellainen.
Kun uskontoihin liittyy tiettyjä normeja, sääntöjä ja vaatimuksia, äänessä ovat ihmiset. Tai instituutiot. Käyttäytymiskoodeilla rakennetaan erot "meidän" ja "toisten" välille. Ryhmän identiteettiä korostamalla pidetään eriävät mielipiteet poissa ja omaa oppia jatkuvasti esiin tuomalla psyykataan jäsenistö uskomaan omaan "totuuteen". Kun jotakin asiaa kuulee korvissaan ja näkee silmissään koko ajan, siihen alkaa uskoa.
En usko, että Jumala piittaa pätkääkään siitä, montako lasta kukin hankkii. Hän ei todennäköisesti piittaa siitä, mihin ryhmään joku kuuluu. Hän ei välitä siitä, mitä musiikkia kuuntelee tai käyttääkö koruja. Luulisin, että tärkeintä uskon ohella Jumalalle on, mitä ihminen tekee. Miten muita kohtelee. Mitä muille tekee. Mitä muille sanoo. En ikinä usko, että joku olisi toista parempi vain siksi, että kuuluu johonkin ryhmään.
Näin ollen, kaikki uskon nimissä tehdyt vaatimukset ovat vain tapoja, kulttuurisidonnaisuuksia ja ihmisten toimien säätelyä. Ja se kaikki tehdään täysin inhimillisen ajattelun seurauksena. Ihmisen vaatimuksesta. Perustelu on valhetta, jonka osa ihmisistä haluaa uskoa. Yllä mainituista syistä. Ja siksi, että vastoin normeja toimiminen olisi raskasta. Sekin on inhimillisesti ymmärrettävää.
Minusta tuntuu myös pahalta, että "otetaan lapsia vastaan", joita ei ollenkaan haluta. Olen itse suuren perheen 8. vanhin ja 5. nuorin lapsi. Myöhemmin on ollut oikein ihmetyksen aihe, kuinka paljon rakkautta olenkaan saanut aivan tuntemattomilta ihmisiltä. Omassa lapsuudenkodissa en kokenut moista rakkautta ja välittämistä.
Tätä "lasten vastaanottamista" perustellaan useimmiten Jeesuksen sanoilla ja teoilla, kuinka hän kehotti ottamaan lapset vastaan ja nosti lapset uskon esikuvaksi. Kuitenkin Jeesus otti lapset iloiten ja siunaten vastaan, ei pakosta ja hampaat irvessä, eikä kyse ollut lasten synnyttämisestä, vaan lasten siunaamisesta ja heidän ystävällisestä kohtelusta.
Viestisi oli oikein hyvä ja asiallinen, mutta jäin miettimään näitä lauseita:
"Aviopareille on annettu tehtävä ottaa näitä Jumalan luolta lähetettyjä taivaan taimia kasvatettavaksi siihen uskoon jolla kerran pelastuu. Ja jos uskovainen pari ei näitä ota vastaan, niin ne menee sellaiseen perheeseen jossa niitä ei opeteta synnin poispanijaksi. Ja heidän kohtalonaan on iankaikkinen kadotus. Raamatussa on sanottu, että Jumala tuntee jokaisen ihmisen ennen kuin se on idullansa ja kaikki päivät on luetut ennen syntymää. Ja Jumala tietää milloin viimeinen valittu on palannut Jumalan luo ja silloin maailma hävitetään. Tästä voimme päätellä, että näitä taivaan taimia on rajallinen määrä ja me haluamme ottaa niitä omaan kasvatukseen niin paljon kuin mahdollista."
Uskot siis jonkinlaiseen sielu- tai vauvavarastoon, josta uskovaisina itseään pitävien tulisi yrittää kahmia mahdollisimman suuri osa? Teet myös aika pitkälle meneviä päätelmiä: "Tästä voimme päätellä, että näitä taivaan taimia on rajallinen määrä".
Minä tulkitsen ajatuksen, että Jumala tuntee meidät jo ennen kuin olemme idullamme ja ennen kuin olemme syntyneet siten, että Jumala tuntee meidät heti hedelmöityttyämme, sillä siinä vaiheessa olemme jossakin määrin jo olemassa ja Jumala voi nähdä tulevaisuuteen tai tuntea ainakin ihmisen sielun ja sen olemuksen, sillä Hän ei ole sidottu aikaan. Sen sijaan päätöksen hedelmöittymisestä tekee useimmiten ihminen itse: voit itse päättää harrastatko sukupuolielämää vai etkö tai ehkäisetkö vai etkö. Minun tulkintani mukaan ihmisellä on rajallisesti vapaa tahto. Rajallisesti vapaa tahto koskee myös muita elämänalueita, esim. ammatin ja kotipaikan valintaa, valintaa varastatko vai et, oletko ystävällinen naapurin papalle vai et jne.
Sinun tulkinnastasi en ole varma: toisaalta ihmisellä on vapaa tahto, sillä hän voi yrittää saattaa maailmaan mahdollisimman monia lapsia Jumalan taimivarastosta. Toisaalta ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, sillä Jumala voi mielestäsi nähdä ihmisen elämän ja kohtalon jo ennen kuin tätä on laitettu alullekaan. Se taas tarkoittaa klassista predestinaatio-oppia: Jumala on jo aikojen alusta valinnut, ketkä ovat oikein uskomassa, ketkä pelastuvat, millaisen elämän ja missä perheessä kukin viettää. Tämä ajatus taas kumoaa sen, että voit ITSE päättää yrittää saada juuri sinun perheeseesi mahdollisimman paljon taimia rajallisesta taimivarastosta.
Ensinnäkin olen vähän pettynyt siihen, että asetit kyseenalaiseksi Jumalan olemassaolon, siitä on täällä saitilla oma palsta, joten sinne niitä kysymyksiä. Minä, sinä tai kukaan muukaan ei Jumalan olemassaoloa järjellä ymmärrä, mutta se ei ole yksin VL:n pulma.
Sitten taas kommenttia pariin kohtaan.
"Suuret määrät ihmisiä kuvittelevat ymmärtävänsä Jumalan tahdon. Tämä tulkinta tapahtuu Raamatun tai muiden pyhien kirjoitusten kautta. Ihminen ne tulkinnat aina tekee. Ja noiden tulkintojen pohjalta vaaditaan ihmiseltä suuria ratkaisuja. Perhekokoon puuttuminenkin on - kuten avauksessa totesin - suuressa määrin vallankäyttöä. Sen pitäisi olla kunkin perheen oma asia, jonka suhteen tehtyjä valintoja ei tarvitse perustella"
Mitä on Raamattu tai muut pyhät kirjoitukset? Onko ne itse Jumalan hiilenpalalla kallioon raapustamaa, josta apostolit ja muut Raamatun kirjoittajat ovat sen poimineet. Ei kai Jumala koskaan ole suoraan Raamattua kirjoittanut, vaan on antanut eri yhteyksissä aikansa "tavallisille" ihmisille kirkastuksen jonka he ovat oivaltaneet Jumalan sanaksi joka täytyy kirjoittaa Raamattuun. Luuletko että useat Raamatun kuvaukset, "ääni taivaasta sanoi" ovat olleet sellaisia ääniä joita kuulijan vieressä oleva olisi kuullut? Yritän siis sanoa, että Raamatun sana on oman aikansa ihmisten äänien, näkyjen ja tapahtumien tulkintaa ja tallentamista. Kuitenkin se on ainut totuus jota kaikki uskonnot pitävät pyhänä.
Kautta aikojen ja tänä päivänäkin Jumalan sanaa selittää siis ihmiset, mutta Pyhän hengen vaikutuksesta. Raamatun tulkinnan tekee ihmisen keho suun kautta, mutta Pyhän hengen avaamalla taidolla. Näin siis on ollut ennen Raamattua, Raamatun aikaan ja tänäänkin.
Tähän asti käsitelty asia koskee kaikkia uskovia kirkkokunnasta riippumatta.
Nyt sitten VL- yhteisössä on oma Pyhän hengen vaikutus joka avaa meille Jumalan sanaa erilailla kuin muille.
Ja sitten taas vertaus: Kun kaksi täsmälleen fyysisesti samanlaista siementä laitetaan maahan niin voi käydä että vain toinen itää ja siitä tulee kasvi ja toinen siemen lahoaa vain maahan. Mikä ero näillä siemenillä on? Toisesta puuttuu Jumalan antama elämä.
Näin se on ihmisenkin kohdalla, kun ihminen kuolee ja laitetaan maan poveen riippuu sisällä olevasta Pyhästä hengestä nouseeko uudistettu ruumis kirkkauteen vai ei. Ja tämän Pyhän hengen valinnan tekee ihminen itse ajassa.
Ns. Pyhää henkeähän on tarjolla jokaisesta seurakunnasta joka täällä ajalla vaeltaa. Mutta Raamattu(=Jumalan Pyhällä hengellä vaikutettujen ihmisten muistiin kirjoittama Jumalan ilmoitus) ilmaisee että vain hänen Pyhä henkensä vie kerran perille kunniaan. Ja selkeästi on ilmoitettu että on olemassa myös toinen paikka joka on vaivan paikka.
Kiperin kysymys on sitten se onko VL- yhteisössä hyväksi nähdyt elämäntavat todella oikean Pyhän hengen vaikutuksesta tulleita ratkaisuja. Vastaan itse että, todennäköisesti ei.
Mutta kun ei tiedä mitkä on ja mitkä ei. Raamattu taas neuvoo useassa kohdin pysymään laumassa jotta pedot ei raatele. Siitä tämä problematiikka tulee. Sitä minä en usko että se olisi pelkästään väittämääsi vallankäyttöä. Minä uskon että on olemassa Jumalan Pyhä henki joka minut kerran pelastaa ikuiselta kadotukselta. Minä uskon että minä olen sen saanut itselleni omassa VL uskossa. Ja minä uskon että sillä samalla Jumalan Pyhällä hengellä on voima antaa valtakuntaansa oikeat neuvot ohi ajallisen vallankäytön.
Kuten totesin, ehkäisykysymys on monimutkainen asia. On turha kuvitella, että sen ongelmia voidaan hyvin yksioikoisesti määritellä vaikkapa pelkän uskon avulla. Syy, miksi kirjoittelen tänne, on minulle ilmiselvä. Uskon nojalla ihmisiltä vaaditaan kovin monenlaisia asioita. Vanhoillislestadiolaisuus on yksi niistä maamme ryhmistä, joissa vaatimukset ovat kaikkein kovimpia. Näitä vaatimuksia perustellaan uskolla. Näin ollen, on oikeutettua kyseenalaistaa ne Raamatun tulkinnat, joiden nojalla ihmisten arkielämää sääteleviä normeja vaaditaan noudatettaviksi.
Pyhän Hengen antama taito tulkita ei ole todellakaan mikään uusi sanamuoto täällä. Käytännössä kaikki Suomenkin edes jotenkin itseään kristillisinä ryhmittyminä väittävät olevansa sen Pyhän Hengen vaikutuksen alaisia. Ja kovin monenlaisiin tulkintoihin se heitä ohjaa. Kas kummaa, terävästi täälläkin väitellään noista tulkinnoista! Yksikään ihminen ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että olisi jotenkin muita varmemmin minkään hengen vaikutuksen alainen ja siksi muita parempi asettelemaan ihmisten riesaksi sääntöjä. Sitä en ikinä usko! Säännöt ovat ihmismielen tuotoksia ja siitä asiasta sanottavani sanoin jo.
Sinun kirjoituksessasi konkretisoituvat kaikki ne kliseet, joilla uskonnoissa perustellaan ihmisten elämään puuttumista. Käsitykset laumasta, jonka ulkopuolella muut ovat jotenkin pahoja, on psykologisesti ymmärrettävä. Niinhän uskonnollinen ryhmä toimii. Keino on hyväksi havaittu. Ei mitään uutta Auringon alla...
Taas hyvä kirjoitus sinulta.
Olen kanssasi lähes kaikissa muissa kohdin samaa mieltä paitsi:
"Säännöt ovat ihmismielen tuotoksia ja siitä asiasta sanottavani sanoin jo."
Minä olen taas uskon, että "säännöt" eivät ole ihmismielen tuotosta vaan Jumalan ilmoitusta Pyhän hengen kautta. Ja tämä nimenomaan vaatii sitä uskoa, ei järkeä. Säännöt sanaa vierastan, koska mielestäni kyse on mieluummin synnistä.
Ja joku Pyhä henki on renkinä jokaisessa hengellisessä liikkeessä. Onko kaikki oikeata Jumalan Pyhää henkeä? Siitä täällä ja kaikkialla kiistellään mutta ikinä ei päästä yhteisymmärrykseen. Ainoastaan viimeisellä tuomiolla se nähdään.
sinulla lähetystyöstä. Kun väität, ettei vanhoillislestadiolaisuudessa tehdä lähetystyötä. Mitä sinä ymmärrät lähetystyöllä???
"Lähetystyö"
Luterilaiset kirkot määrittelevät lähetystyön kolmiyhteisen Jumalan pelastavaksi toiminnaksi maailmassa, ja seurakunnan osallistumiseksi tähän Jumalan toimintaan. Lähetystyö on kirkon tehtävä, joka perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matteus 28:19–20)
Lähetystyöhön kuuluu sanallinen todistus, palvelu (diakonia), inhimillisen kehityksen edistäminen, oikeudenmukaisuuden puolustaminen sekä aineellisten ja henkilöresurssien jakaminen toisten kirkkojen ja kaikkien ihmisten kanssa.
Lähetystyöntekijä on seurakunnan kirkollisen järjestön lähetystyöhön lähettämä henkilö. Lähetystyöntekijöinä toimii mm. pappeja, diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, terveydenhuollon henkilöstöä, opettajia sekä tekniikan ja maanviljelyksen asiantuntijoita. Lähetystyöntekijöiden kanssa tehdään yleensä määräaikaiset sopimukset. Määräajan jälkeen työntekijät palaavat kotimaahansa."
(Kirkollinen sanasto.)
SRK:lla ei ole yhtään palkattua lähetystyöntekijää tekemässä lähetystyötä missään ulkomailla. Tämän perusteella SRK ei tee lähetystyötä siinä merkityksessä kuin asia yleisesti ymmärretään.
Itse voi tietysti keksiä sanoille mielivaltaisia merkityksiä ja puhua sitten julki mitä milloinkin päähän pälkähtää.
Jokainen vähänkin vanhoillislestadiolaisuutta tunteva tietää, että ehdottomasti päääosa rauhanyhdistyksen rahavaroista ja työstä kohdistuu herätysliikkeen sisälle, vain omaan toimintaan.
Onko joskus kerätty kolehti ja pidetty myyjäiset ulkomailla tapahtuvan lähetystyön hyväksi?
Se kertoo kaiken toiminnan todellisesta luonteesta mihin rahat käytetään.
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matteus 28:19–20)
Olit ilmeisesti kopioinut tuon lähetystyön määritelmän jostain? Tuo sinun kirjoittamasi määritelmäkö on ainoa, joka sopii Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn? Aika mielivaltaista, jos rajaat sen noin. Lähetyskäskyssään Jeesus käskee levittämään sanomaa pelastuksesta ja kutsua Jumalan valtakuntaan, noin lyhyesti ilmaisten. Juuri tätä SRK tekee sisarjärjestöjensä kanssa useissa maissa.
Ei se mistään rahoista ole kiinni. Tuo on kirkon tapa tehdä lähetystyötä.
tarkoittaa, että pidetään seuroja niissä maissa, joissa on jo ennestään suomesta lähteneitä ihmisiä jotka ovat koko elämänsä olleet vl:iä. Myös suviseurojen lippurivistö kertoo sen, missä maissa on paljon vl:iä, siis ei mitään käännynnäisiä vaan koko ikänsä vl:nä olleita, ehkä Suomesta ko. maahan muuttaneita. Togo on ehkä ainoa poikkeus. Venäjäkin siinä mielessä, että siellä kun ihmiset huomasivat että saavat suviseuroissa ilmaisen majapaikan ja ruuat, niin kannattaa olla vl.
Oho! Aika kyyninen näkemys sinulla Venäjän uskovaisista. :)
Jumalan sanaa tarvitsevat jo uskossa olevatkin, jatkuvasti. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. On tärkeää, että seuroja pidetään siellä missä asuu uskovaisia.
Ecuadorissa, Togossa ja Keniassa on parannuksen saaneita. Eivät he ole ikänsä uskossa olleita. Nyt uskossa olevinakin he haluvat kuulla Jumalan sanaa. Siksi seuroja järjestetään heille.
Lähetystyö on siitä vänkä juttu, että lähetystyötä tekevä ei voi itse "tehdä" uskovaisia. Hän voi tehdä vain kylvötyötä, ja Jumalan antaa kasvun ja niittää sadon. Tätä kylvötyötä tehdään ulkomaillakin. Seuroihin tulee ihmisiä, joille Jumalan on antanut etsikonajan, synnintunnon ja vastaanottavan mielen.
Jaha, nyt pitääkin mennä...
että miksi Venäjän vl ei kiellä teoillaan uskoaan, jos juo viinaa, käyttää korviksia ja meikkiä, hankkii tv:n kotiinsa ym taikka miksi Togon vl ei kiellä teoillaan uskoaan tanssiessaan rytmisen musiikin tahdissa isot korvakorut korvissa roikkuen? Miksi suomalainen vl kieltää teoillaan uskonsa tehden noita samoja juttuja? Kuitenkin samaan taivaaseen menossa?
Kulttuurieroja, kulttuurieroja... No, eipä se noin yksinkertaista ole. Kysymykseesi liittyy näkymätön oletus, että en kuitenkaan osaa vastata. Se on varmasti totta, että en sinua tyydyttävää vastausta anna. Vastaan kuitenkin.
Jos nuo mainitsemasi teot vievät ihmisen kauemmas Jumalasta, huono juttu. Jos niiden takia menettää uskonsa, hyvin huono juttu. Eri ihmisille eri asiat ovat sellaisia, jotka erottavat Jumalasta. Asuipa hän missä tahansa maassa. Raamatussa sanotaan, että juomari ei peri taivasten valtakuntaa. Eli siellä sanotaan suoraan, että juopottelu, siis alkoholista humaltuminen, on synti. Sillä teolla kuka tahansa kieltää uskonsa, jos ei ole jo aiemmin sitä tehnyt. Uskovainen tietää sen synniksi raamatun pohjalta, ja jos silti tahallaan tekee sitä, kieltää teollaan uskonsa.
Noista muista ei ole sanatarkasti mainintaa raamatussa. Kyllähän Togolainen voi tassahdella nuotion ääressä, jos hän ei tee sitä esim. tarkoituksenaan palvoa muita Jumalia. Jos hän tekee sitä vain liikkumisen ilosta, niin mitäpä siitä. Jos siihen liittyy mitä tahansa jumalatonta, syntistä, hyvälle omalle tunnolle haitallista ja tekee sitä juuri sen synnillisen asian takia, se on synti. Korvakorut yms. saattavat olla jollekin kuin meille on vaikkapa lippalakki tai sormus eli täysin toisarvoinen sen kaikkein tärkeimmän kannalta. Kun ihminen on saanut synnit anteeksi, kaikki muu on mitätöntä sen rinnalla. Nuo TV, meikit, korvikset yms. eivät uskoa automaattisesti vie. TV:sta on keskusteltu jo paljon, samoin muista. Olennaista on se, millaisiin asioihin, tilanteisiin, tilaisuuksiin ne liittyvät, miten ne vaikuttavat ihmiseen.
Jotkut asiat voivat etäännyttää ihmistä Jumalasta, jotkut taas kertovat siitä, että on jo etääntynyt. Uskovaisen kannattaa välttää KAIKKEA, mikä etäännyttää. Mitään patenttiratkaisua ei voi kaikkeen antaa. JUMALAN SANAAN sidottu omatunto neuvoo.
suomalainen uskova ei voi tanssahdella liikkumisen ilosta ;) tai laittaa korviksia kun siitä menee usko.
Oikea logiikan riemuvoitto sinulta :)
Voi tanssia, jos siihen ei liity mitään synnillistä tai se ei ole houkuttelemassa syntiin. En tiedä, mutta taitaa olla meno vähän sellaista syntistä missä tahansa tanssipaikalla. Eiks vaan? Eli siihen liittyy synnillisyys, siksi sitä ei oikein voi tehdä PELKÄSTÄÄN omaksi ilokseen ainakaan tässä meidän kulttuurissamme. Kukaan ei ole niin säkissä kasvanut, ettei tietäisi mitä tanssimiseen liittyy.
No, kyllähän sinä nämä tajuat itsekin. Väänsinpähän huvikseni vähän rautalankaa..
sinulle:
Miksi vl:t pyytävät niin tiuhaan syntejä anteeksi ja seuroissa tuntuu että pelkästään niitä syntejä saarnataan anteeksi koko ajan, kun te ette koskaan joudu mihinkään syntiin, kun välttelette niitä noin paljon? Mihin synteihin vl sitten oikein lankeaa, kun synti kuitenkin näyttelee isoa osaa vl-liikkeessä?
ole siitä että pysytään piireissä siksi pyydellään tiuhaan "syntejä" anteeksi
vaikka ei tansiista ei juoda viinaa ei aiheuteta pahennusta jne.
miksi näissä maissa ei tv tai korvikset ole syntiä?
Ei tanssimiseen aina liity houkutuksia seksiin tms. Sairasta asioiden pelkäämistä. Ja jos jotain himoa herääkin kun aviopari tanssii vaikkapa kesälavalla, niin so? Sehän on kuin esileikkiä, kotia vaan peuhaamaan.
Kyllähän se niin on, että teidän säännöt ovat niin ristiriitaisia, ettette itsekään pärjään niiden kanssa. Jos muutat vaikka sinne Togoon niin voit sitten synnittömästi tanssia, huoh. Ja Togossa ja Venäjällä voit panna synnittömät korvakorut korviisi, huoh2. jne jne jne.....
Miksi aviopari ei saisi kiihottua toisistaan seksuaalisesti vaikkapa tanssiessaan? Mitä väärää siinä on?
Missä kohti Raamattua tanssi konkreettisesti kielletään? Kielletäänkö kaikenlainen tanssi?
Jos tanssin kielto on vain kulttuuriasia, miksi sitä pitäisi noudattaa? Tavathan muuttuvat, vai mitä?
Inkeriläiset "paluumuuttoa" Suomeen haluavat teeskentelevät vl-parannusta saaden vl-aktiivit hoitamaan koko revohkan ja jopa työpaikan Suomesta. Sitten kun kaikki on järjestetty, aletaan taas ryyppäämään kuin kotipuolessa konsanaan..
Nimim. Valeinkeriläis-vl:lle työtä tarjonnut hyväuskoinen hölmö
P.S. En todellakaan ole ainoa.
"Eli siellä sanotaan suoraan, että juopottelu, siis alkoholista humaltuminen, on synti. Sillä teolla kuka tahansa kieltää uskonsa, jos ei ole jo aiemmin sitä tehnyt. Uskovainen tietää sen synniksi raamatun pohjalta, ja jos silti tahallaan tekee sitä, kieltää teollaan uskonsa."
Nyt meni taas yli ymmärryksen. Ei katuva ihminen luterilaisen opin mukaan kiellä uskoaan vaikka olisi hairahtunut tekemään syntiä, siis syntiä jonka sitä tehdessään on tietänyt synniksi. Katuva saa anteeksi. Uskon pitäisi vaikuttaa synnin tekemistä vähentävästi. Uskon kieltäminen on silloin, kun ihminen ei enää usko Kristukseen ja sovitukseen. Jeesukselta kysyttiin kuinka monta ketaa saa anteeksi, kyllä se on paljon, mikä on luvattu. Esimerkkisi humaltuva ihminen tekee syntiä ja on syntinen. Katuminen kaiketi on se uskon mitari, ei se että ihminen olisi tekosynneistä vapaa.
Teille kaikille.
Se, että jotakin asiaa ei raamatussa mainita, ei ole peruste minkään asia synnillisyydelle tai synnittömyydelle. Kaikkea ei mainita siellä. Omatunto...
Täällä ei joko osata lukea, ei sisäistetä lukemaansa, ollaan tahallaan ymmärtävinään väärin tai ei sitten yksinkertaisesti ymmärretä.
Mikä merkitys on omallatunnolla? Paavali oli olevinaan hyvin hurskas ennen uskoontuloaan. Kun hän sai parannuksen hän sanoi jotenkin näin, että "synti minussa virkosi". Jos omatunto on paatunut, ei ole synnintuntoakaan. Ei tunne tarvetta pyytää syntejään anteeksi. Jos taas omatunto on herkkä ja Jumalan sanaan sidottu, tuntee kyllä syntisyytensä. Kaikki ihmiset ovat syntisiä.
"Miksi aviopari ei saisi kiihottua toisistaan seksuaalisesti vaikkapa tanssiessaan? Mitä väärää siinä on?"
:D Miksipä ei saisi? Kyllähän toisistaan kiihottua saa, mutta ei kiihottumiseen tanssimista tarvita. Kyllä sulla kysymyksiä riittää, mutta ovatko nuo sinunkaan mielestä olennaisia? Täytyy myöntää kuitenkin, että ihan mielenkiintoista itsekin pysähtyä pohtimaan niitä.
Kristinuskoko ei siis perustukaan Raamatulle?
Nyt kyllä vitsin murjaisit! Jos Raamattua ei olisi, ei ilmeisesti olisi kristinuskoakaan, vai mitä?
Koko uskovaisten "juttu" perustuu tulkinnoille Raamatusta. Sinäkö lähdet eri linjoille? Minä olen koko ajan kiistänyt Raamatun luotettavuuden ja sen, että sillä voisi perustella teidänkin ryhmänne älytöntä kieltoviidakkoa. Sinä näköjään teet samoin.
Minun linjani on johdonmukainen. Väitän, että säännöt ovat aina ihmisten keksimiä. Yksikään uskovainen ei sitä kykene kumoamaan. Minun logiikkani ei töki. Esim. Sinun ryhmässäsi ajatuksissa on pahoja aukkoja. Ei tätä väittelyä muuten käytäisi. Lue kirjoitukseni tuolta alkupäästä uudelleen.
Myönnät siis, että se "omatunto" eli siis ihmismieli ne säännöt luo?
kun yhdessä sovimme se riittää: eihän tässä raamattuja tarvita!.
"Kristinuskoko ei siis perustukaan Raamatulle?
Nyt kyllä vitsin murjaisit! Jos Raamattua ei olisi, ei ilmeisesti olisi kristinuskoakaan, vai mitä?"
Missä kohti sanon noin? Raamattua pitää tulkita ja siihen ymmärryksen antaa Jumala, tämä sanotaan raamatussakin. Raamattua pitää tulkita raamatulla. Jos ei suoraa mainintaa ole, kannattaa pohtia, mikä on raamatun hengen mukaista.
Koko uskovaisten "juttu" perustuu tulkinnoille Raamatusta. Sinäkö lähdet eri linjoille? Minä olen koko ajan kiistänyt Raamatun luotettavuuden ja sen, että sillä voisi perustella teidänkin ryhmänne älytöntä kieltoviidakkoa. Sinä näköjään teet samoin.
Jos kiistät raamatun luotettavuuden, tuntuu vähän turhauttavalta keskustella kanssasi. Minulla on ollut se periaate, että en raamatusta keskustele sellaisten kanssa, jotka eivät pidä sitä Jumalan ilmoituksena.
"Minun linjani on johdonmukainen. Väitän, että säännöt ovat aina ihmisten keksimiä. Yksikään uskovainen ei sitä kykene kumoamaan. Minun logiikkani ei töki. Esim. Sinun ryhmässäsi ajatuksissa on pahoja aukkoja. Ei tätä väittelyä muuten käytäisi. Lue kirjoitukseni tuolta alkupäästä uudelleen."
Usko ei ole järkeä ja logiikkaa. Linjasi pysyy loogisena, jos kiistät raamatun luotettavuuden. Vain siten voit pitää linjasi. Sinun oppisi ei siis edes voi perustua Jumalan sanaan ja se on siksi autonmaattisesti ihmisoppi. Lähdetkö siitä, että koska säännöt ovat ristiriitaisia ja älyttömiä ja koska ne perustuvat Jumalan sanaan, ei Jumalan sanaan voi luottaa. Ei se noin mene. Jumalan sana on Totuus ja se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Eli ihmisopit eivät todista raamatun luotettavuudesta mitään. Aina pitää ihmisten tulkintoja tarkastella Jumalan sanan valossa eikä Jumalan sanaa ihmisten tulkintojen valossa. On siis erilaisia tulkintoja, ja sikäli kun sääntöjä on, ne ovat ihmisten tulkintoja raamatusta. Raamattua voi tulkita monella tavalla väärin. Oikein sitä voi tulkita ainoastaan, jos Jumala antaa ymmärryksen. Enkä väitä, että Jumala olisi minulle henkilökohtaisesti antanut tuon ymmärryksen tulkita, vaikka jonkin verran olen raamattua lukenut. mm. seuroissa luetaan aina Jumalan sanaa ja sitä selitetään. Uskomme, että Jumala antaa puhujalle sanat. Tähän opetukseen minun ymmärrykseni perustuu.
"Myönnät siis, että se "omatunto" eli siis ihmismieli ne säännöt luo? "
Mitään tuollaista en myönnä. Siis, että omatunto olisi ihmismieli. Jokaisella on jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä. Omatunto ei neuvo oikein, jos se ei ole sidottu Jumalan sanaan.
Eli eivät ole olleet oikeita uskovaisia. Tämä osaltaan todistaa sen, että viinaa juovat eivät voi olla oikein uskovia. Tuossa joku ihmetteli, että miten Venäjällä voi vl-uskoinen juoda viinaa ja on silti menossa samaan taivaaseen, mutta Suomessa ei. Jos osa on ollut tuollaisia teeskentelijöitä ja huijareita, ei pidä kaikkia leimata, eikä tämä todista sitä, että Venäläinen uskova voi ryypätä. Pikemminkin päin vastoin.
Ihminen voi teeskennellä parannuksen tekoa, mutta kyllä se ennemmin tai myöhemmin paljastuu, niin kuin tässäkin tapauksessa.
Mitä jos jonkun vl:n omatunto ei koe ehkäisyä synniksi? Entä jos joku vl ei koe television ostoa synniksi? Entä jos jonkun vl:n omatunto sallii viinilasillisen ruoan kanssa? Miten siinä tilanteessa, joss joku sallii itselleen viininjuonnin, sillä raamatussakin uskovaiset joivat viiniä. Mitä siinä tilanteessa pitää tehdä?
Ei kukaan voi määritellä tai määrätä milloin omantunnon pitäisi soimata ja milloin ei. Kyllähän ihminen omata puolestaan voi luvata itselleen mitä vain. Jokainen ihminen vastaa omista teoistaan ja jokaisella on omatuntonsa. Omantunnon äänelle kannattaa olla kuuliainen. Mutta vain Jumalan sanaan sidottu omatunto neuvoo oikein. Toistan tätä, koska se on tärkeää. Se, että ei koe syntiä enää synniksi, ei poista asian synnillisyyttä. Uskovainenkin voi mennä harhaan, ja erityisesti silloin on jo paha tilanne, jos omatunto ei ole enää Jumalan sanaan sidottu.
Ei usko lähde useinkaan kertalaakista. Sielunvihollinen on ovela. Se ei houkuttele välttämättä ensin isoon syntiin vaan pieneen ja lähtee siitä kietomaan ihmistä. Jos antaa pikkusormen, voi olla, että se vie lopulta koko ihmisen. Siksi monia asioita neuvotaan välttämään. Sielunvihollisen kanssa ei ole leikkimistä. Omaatuntoa ei kannata ruveta venyttämään, koska silloin on riski että se paatuu eikä varoita enää silloikaan kun pitäisi.
Ehkäisystä ja TV:stä on keskusteltu paljon. Kannattaa etsiä vanhoja keskusteluja. En pysty nyt niitä käsittelemään laajasti.
Käykö tuo myös korvakorusyntiin?
Kyllä muuten neuvoo oikein. Ihmisillä (ateisteillakin) on näkemys oikeasta ja väärästä, moraali on ihmisen sisällä. Ei sisäinen moraali kiellä normaalilta ihmiseltä korvakoruja, mutta opetettu omatunto voi sen tehdäkin. Mutta jokaisen ihmisen sisäinen omatunto (moraalin taju) kieltää vähingoittamasta toista ihmistä tai vaikka eläintä. Jokainen tietää sen olevan väärin, joku voi siltikin tehdä pahaa. Raamatussa on lueteltu kuoleman synnit, mutta monet teidän sääntönne eivät niihin kuulu, niihin kuuluu ainoastaa ahneus, himo, kateus, ylensyönti, laiskuus, ylpeus ja viha.
Näistä asioista on vaikea puhua ihmisella, jolla on silmälaput silmillään ja joka on opetettu tietynlaiseksi eikä uskalla tai osaa ajatella kriiittisesti.
Ei tässä mistään koruista ole kysymys. Varmasti ymmärrätkin.
Jos tekee parannuksen ja sydämestään uskoo, on yks hailee mitä on päällä. Tuon kertomuksen perusteella eivät uskoneet sydämestään eli eivät tehneet parannusta.
Ole hyvä, saat viimeisen sanan.
Pystytkö vääntämään rautalangasta? Koska vl pystyy erottelemaan kuka uskoo oikein ja kuka väärin, niin silloin myös kykenet kertomaan miten tuo omatunto neuvoo? Mitä se neuvoo tekemään/jättämään tekemättä? Kerro konkreettisiä esimerkkejä? Mistä oikean uskovaisen tunnistaa?
Enpä pysty. Ainakin siltä tuntuu. Onhan se sanonta, että yksi ihminen voi kysyä enemmän kuin 1000 viisastakaan voi vastata. Jotenkin noin. Enkä minä voi pullistella viisaudella.
Jos esim. keskustelee vähänkin pitempään, sen kuulee miten toinen uskoo. Joskus se selviää ennemmin, joskus myöhemmin. Nythän ei ole yksittäisen ihmisen kannalta olennaista pohtia, miten toinen uskoo ja toimii missäkin tilanteessa vaan keskittyä omaan uskoonsa. Eikä kukaan voi todellakaan tietää, miten toisen omatunto neuvoo, jos toinen ei sitä itse kerro. Kyllähän se tietekin saattaa puheissa ja teoissa epäsuorasti näkyä, mutta toisen omaatuntoa ei voi oikeasti tietää.
Eräs puhuja kertoi nuorista, joilla oli pitkä kysymyslista. Niistä he halusivat keskustella. Puhuja oli sanonut, että hän ei juuri silloin jouda keskustelemaan, mutta voi myöhemmin keskustella. Sitten puhuja oli kysynyt haluavatko uskoa syntinsä anteeksi. Olivat halunneet. Sen jälkeen nuoret eivät listaan palanneet. Tuli ilo uskosta ja syntitaakan alta vapautumisesta ja rauha Jumalan kanssa, ja siinä sai lista jäädä. Tämä kuvaa mikä on olennaista: usko ja syntien anteeksi saaminen. Näin uskovainenkin haluaa tehdä. Laittaa syntiä pois, kun sitä kertyy ja pitää hyvän omantunnon. Omatunto neuvoo, miten pysyy uskontiellä.
Missä maassa nämä korvakorut ja tv ovat syntiä?
Minun havaintojen mukaan ne on kyllä enemmän VL- liikkeen ulkopuolelta tulevaa synnin julistusta liikkeen sisälle.
TV:stä on niin monesti keskusteltu mutta vielä kertaukseksi. Laite sinänsä (liikkuva kuva) ei ole synti vaan sen sisältö. Suurin osa sisällöstä on syntiin houkuttelevaa ja syntiä ihannoivaa. Katso vaikka yhden vuorokauden ohjelmat ja laske monestiko annetaan esimerkkiä Jumalan antamien 10 käskyn rikkomisesta. (Älä tapa, Älä tee huorin, Älä varasta ...) ja totea sitten onko se uskovaiselle hyväksi esikuvaksi.
Jos minä nyt hankin TV:n ja katson siitä tänä iltana uutiset, en ole tehnyt syntiä. Jos huomenna katson uutiset ja luontodokumentin ja ajankohtaisen keskusteluohjelman, en ole tehnyt syntiä. Jos seuraavana iltana katson kaikki edelliset ja lisäksi elokuvan jossa rikotaan Jumalan käskyjä, olen tehnyt syntiä. Ja jotta minun ei tarvitsisi jokainen ilta painiskella sen kanssa, mikä ohjelma sisältää syntiä ja mikä ei, niin en hanki koko laitetta.
Korvakorut laitettuna siinä mielessä että haluan näyttää hieman kauniimmalta ei ole syntiä. Jos minä hankin korvikset siksi, että minä nimenomaan haluan osoittaa uhmaa VL- liikkeelle ja sen opetukselle, olen joutunut syntiin. Korvisten pitämättömyys on muodostunut perinteeksi ja siitä on muotoutunut jonkilainen yhteisön tunnus. Yleensä uskonsa hylkäävän ensimmäisiä tekoja on värjätä hiuksensa ja laittaa korvikset. Olen 100% varma, että kun he näin tekevät, niin ajatus ei ole pelkästään kaunistaa itseänsä, vaan myös näyttää uskovaisille, että ei kuulu samaan ryhmään.
Jos jokin uskovainen päättää laittaa itsellensä korvikset pelkästään siksi, että hänen ulkonäkönsä näyttää kaunimmalta, niin siitä vaan. Ei häntä varmasti kukaan helvettiin sen takia aja jos säilyy halu vaeltaa uskovaisten matkasaatossa.
Tähän perustuu Venäläisten korvisten käyttö. Heille se on luonnollinen tapa kaunistaa itseänsä ilman mitään uhmaa Jumalan sanaa vastaan. Ja se on aivan oikein.
Tuota ei usko erkkikään, nimittäin jos tulee seuroihin korvikset korvissa niin porukka katsoo ihmisen teolla kieltäneen uskonsa. Tai vaihtoehtoisesti hiukset selkeästi värjättyinä. Ei siinä auta, että selittää, että näin olen himpun verran kauniimpi.. kaunistua saa toki kiharoilla, tissivaon vilauttelulla, muilla koruilla paitsi korviksilla, vöillä, korkeakorkoisilla kengilla, vartaloa nuolevilla vaatteilla jne. Vl-naiset ovat ainakin täällä Oulussa monesti muodikkaammin pukeutuvia kuin ns. tavikset.
Laita vaan sellaiset ja tule seuroihin. Ole vapaa ja iloitse uskosta. Usko syntisi anteeksi ja pidä korviksesi. Kukaan ei tule sinulta niitä pois repimään tai RY:n ovea edestäsi kiinni vetämään.
Tule useasti seuroihin, aivan kuin ennenkin.
Totta kai sellainenkin ihminen, jolla ei ole Jumalan sanaan sidottua omaa tuntoa, toimii monessa tilanteessa oikein. On sellaisellakin jonkunlainen omatunto. Minä tarkoitan sitä, millaisia ratkaisuja omatunto neuvoo tekemään uskon kannalta. Eli että usko säilyy ja pääsee taivaaseen. Jumalan sana neuvoo oikean ja väärän, ja jos omatunto on siihen sidottu, se neuvoo toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. Silloin omatunto neuvoo oikein.
Sinun ja muidenkin kannattaa lukea muitakin kuin minun viestejäni, esim. nimimerkki Tavanan.
On se kumma, että ateistit aina väittävät, ettemme osaa ajatella. Ei tarvitse suhtautua kaikkeen kriittisesti, kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Se on lopunperin ainoa tärkeä asia.
Ei minulla ole tarvetta seuroihin, sitäpaitsi sisareni teki niin ja savustettiin ulos.
Raamattua pitää tulkita Raamatulla?
Tuo on juuri sitä samaa selitystä, jota kaikki muutkin uskonnolliset ryhmät harjoittavat. Jos tulkinta on kerran niin yksioikoista, miksi tulkintaerimielisyyksiä esiintyy ja miten yksikään ryhmä voi olla vakuuttunut siitä, että on oikeassa tai edes lähellekään sitä oikeaa tulkintaa? Onko jollakin ihmisjoukolla yli-inhimillinen kyky TIETÄÄ totuus?
En ole väittänyt, ettei Raamatussa ole Jumalankin aikaansaannosta takana. Toisaalta, kukaan eri ole myöskään kyennyt käsittääkseni todistamaan Raamatun takaa Jumalaa tai hänen sanomaansa. Meillä on vain ihmisten tulkintoja ja heidän käsityksensä ja ajatuksensa.
Se, että uskoo tietyllä tavalla, on siis se ainoa tapa tulkita Raamattua oikein? Juuri tässä joudumme tyystin eri linjoille. On olemassa vain ihmisten ja ihmisryhmien käsitys siitä, että heidän tapansa uskoa ja toimia on se oikea. Ei mitään muuta. Kovin helposti eri ryhmittymät ottavat itselleen sen ainoan oikean toimintatavan. Ei sille käsitykselle ole yhdelläkään ryhmällä mitään katetta. Se on vain uskon asia!
Sinun ajatuksesi uskosta ovat minun vajavaiselle älylleni sekavat. Uskoa vaaditaan, että uskoo sen, mitä opetetaan. Näin minä ymmärrän. Se on selkeää.
Se, mitä olen yrittänyt selittää, on se, että juuri tuo usko ja sen ilmentymänä vaadittavat toimet ovat ihmismielen tuotetta. VAADITAAN tiettyjä toimia, jotta uskoo oikein. Näiden toimien motiivit on haettu Raamatusta lukemalla rivien välistä ja toisaalta jo ammoin kuolleiden ihmisten ajatuksista. Ja tätä tulkintaa pidetään AINOANA oikeana. Se ei mene minun nuppiini millään. Valitan.
Jumala antaa tulkitsemisen lahjan? Mistä sitä voi kukaan tietää? Mikä takaa sen? Sekö, että joku sanoo niin vai sekö, että jotkut ovat valmiita uskomaan moista itsestään tai jostakusta muusta? Sekö riittää, että on joukko ihmisiä, jotka pitävät jonkun tulkintaa oikeana? Sehän nimittäin lienee edellytys; muuten ei uskovien ryhmää kai synny?
Omatunto? Sekö on siis Jumalaltaperäisin? Eikö muilla kuin laillasi uskovillale omaatuntoa? Eikö muilla ole moraalia, sääntöjä, käytöstapoja tai ymmärrystä elämästä? Uskovan omatuntoko on se ainoa ja todellinen? Miksi sitten uskonkin nimissä tehdään väärää? Eikö uskovan omatunto toimikaan aina oikein? Kun laillasi uskova tekee väärin, mistä se johtuu? Eikö hänen omatuntonsa toimi kunnolla? Ja jos se uskovankin omatunto on kovin häilyväinen, mikä takaa, että se toimii oikein niissä tilanteissa, kun suuria ratkaisuja tehdään tai vaaditaan tehtäväksi uskon nimissä?
Raamattuako siis ei voi tutkia millään tavoin ihmisen toimesta? Eikö esim. kriittinen historian tutkimus ole käyttökelpoista? Täysin höpinääkö se kaikki on? Usko yli tieteen; erityisesti silloin, jos jotakin ikävää paljastuu? Tähän samaan asenteeseen uskovaisten fundamentalistien kanssa aina törmää. Usko on oikein koska se on uskoa ja vain uskova voi uskoa tutkiskella, koska vain hänellä on sydämessään oikea usko. Kieltämättä jollakin tavoin ymmärrettävää.
Silläkö ei ole siis mitään vaikutusta, että ihmistä tiettyyn tapaan uskomaan opetetaan ja kasvatetaan? Silläkö, että maailma leimataan mustavalkoiseksi pienestä lähtien ei ole merkitystä? Oletko varma, ettet olisi kiihkeä muslimi mikäli olisit syntynyt arabimaissa tai vakaa katolilainen, jos olisit Italiassa alkusi saanut? Siitä huolimattako julistaisit vl-oppia innolla?
Mitä arvelet, eikö sillä ole vaikutusta, että ihmiselle jo pikkuruisesta asti opetetaan, että oman ryhmän tapa toimia on se ainoa oikea? Vain siten pääsee taivaaseen? Ihminenkö voidaan opettaa tuntemaan se Pyhä Henki? Eli, kun tunnet sen, toimit halutulla tavalla. Jos et toimi, olet pahan saastuttama ja sielunvihollisen uhri! Kas kummaa, suuri osa uskovista ilmeisesti oppii tuntemaan opin ja uskoo siinä oikeassa hengessä? Luuletko, että on helppoa omassa yhteisössäsi kyseenalaistaa ja kysyä, jos oma omatunto ei sanokaan samaa kuin muiden?
Tilanne muistuttaa jotenkin Jeesuksen tilannetta. Hän oli eri linjoilla kuin ympäröivät fariseukset, joille säännöt olivat tärkeimpiä asioita maailmassa ja uskoa tuotiin esille nimenomaan toimimalla "oikein". Kuulostaako tutulta?
Kyllä raamattu pitää ottaa kokonaisena ja Jumalan sanana. Usko on uskoa sellaiseen, mitä ei voi järjellä käsittää eikä järkiperäisesti todistaa. Jos meille todistettaisiin koko Jumalan suuruus, emme uskoa tarvitsisi mihinkään. Ja kuka meille Jumalan suuruuden todistaisi, jos ei Jumala itse? Ihminenkö? Näin ei tapahdu, sillä sanassaan Jumala sanoo, että ihminen ei voi Jumaluutta kuitenkaan ymmärtää eikä kestäisi sitä. Jumala ei avaa yhdellekkään ihmiselle kokonaan Sanaansa. Jumalaan ja Hänen sanaansa pitää uskoa ja usko on ainoa, joka pelastaa.
Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja se kyllä näkyy, mutta se on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Siksi se on elämämme ainoa oikea ohjenuora. Epäilet ja järkeilet kovasti, mutta huomaat, mihin se uskomisen asiassa johtaa. Jos yrität uskoa järjellä ymmärtää, yhden kysymyksen jälkeen tulee aina useita muita eikä loppua näy. Uskomiseen se jää.
En osaa olla Jumalalle kyllin kiitollinen, että synnyin uskovaiseen perheeseen enkä jokonkin muuhun, jolloin en olisi todennäköisesti uskomassa. Ja että olen varjeltunut uskomassa. Usko on suuri Jumalan lahja, ja sen haluan säilyttää. Lahjaksi olen sen saanut ja lahjaksi sen haluan antaa, sinullekin. Tunnen vain sisimmässäni, että uskoni on oikea. Miten sen voisin sinulle todistaa? En mitenkään, sinä joko uskot tai et. Järjelläsi et uskoa ymmärrä.
Tiede ei kumoa Jumalan sanaa. Pitää muistaa, että kaikki, mitä näemme ja opimme mistä tahansa, on Jumalan töiden tarkastelua. Jos joskus on ollut jossakin asiassa tieteelliseen faktaan nähden väärä uskomus, sen voi aivan huoletta vaihtaa. Esim. se kiertääkö maa aurinkoa vai aurinko maata. Tämä uusikin tieto on kuitenkin ihmisymmärryksen tuotos ja siten voimassa toistaiseksi. Vain Jumalalla on kaikesta lopullinen totuus.
"Tilanne muistuttaa jotenkin Jeesuksen tilannetta. Hän oli eri linjoilla kuin ympäröivät fariseukset, joille säännöt olivat tärkeimpiä asioita maailmassa ja uskoa tuotiin esille nimenomaan toimimalla "oikein". Kuulostaako tutulta?"
Kyllä. Eikös täällä olla aika yleisesti eri linjoilla minun kanssa?
Nyt lähden viikonloppua viettämään enkä tällä palstalla aikaani silloin vietä. Enkä nyt valitettavasti ehdi kaikkeen vastaamaan. Hyvää viikonloppua!
Emme siitä huolimatta pääse mitenkään eroon siitä asiasta, että uskon edellyttämät teot ovat ihmisen määrittelemiä. Raamatusta voi toki kiistellä vaikka seuraavat 1000 vuotta, mutta sen alkuperän selvittäminen on kai mahdotonta, ellei aikakonetta keksitä.
Olemme siirtyneet aika kauaksi alkuperäisestä avauksestani ja niistä konkreettisista ongelmista, joita uskon tulkinnoista seuraa. No, sattuuhan sitä.
Ihmiskunnan historiassa on ollut aikoja, jolloin uskonto ja tiede ovat ollet vastakkain. Ainakin katolinen kirkko saikin nenilleen kohtuullisen selvästi. Yhä edelleenkin monet uskovaiset pitävät Raamattua totena sanasta sanaan. Heidän tulkintansa on tavallaan loogisempi kuin monen muun. Heillehän joka sana on totta sellaisenaan. Toki pulma on se, ettei heillekään rivien välistä lukeminen vierasta ole.
Lopullinen totuus? Siitä meillä ei aavistustakaan ole. Puhut totta. Onko se jonkun hallussa? Vaikea sanoa. Jos vaikkapa joskun tutustumme johonkin ulkoavaruuden sivilisaatioon, käsityksemme maailmankaikkeudesta voi muuttua. Kukaan ei tiedä, millainen maailmamme on vaikkapa 200 vuoden kuluttua. Tiede muuttaa kaikesta huolimatta käsitystämme ympäröivästä maailmasta. Jo internetin yleistyminen on tuonut Sinunkin yhteisöösi uutta keskustelua. Se lienee hyvä asia?
Jeesuksesta ja fariseuksista voit itse pohtia, miten lähellä sääntöuskovaisuutta ryhmäsi on.
Kanssasi on kaikesta erimielisyydestämme huolimatta asiallista väitellä. Jatkamme luultavasti myöhemmin, ellei tämä ketju viikonlopun aikana katoa. Tai, törmäämme jossakin muussa väittelyssä.
aina essiintyy ihmisten kesken. Jumala näkee sydämen oikean tilan.., Häntä ei voi petkuttaa.
väärä käsitys srk jäsenet näkee sydämmen tilan ei Jeesus tai julle
lähetystyötä, että ole ahkera ja suuntaa askellesi rauhanyhdistykselle seuroihin.
eikö ehkäisemättömyys ole erittäin itsekästä koska halutaan itselle lapsia jopa 15 ja tänäpäivänä maailmassa on liikaa ihmisiä suhteessa maapallon ruuan tuotantoon.
Eli se minkä me syömme on joltain pois.
Jos oikein uskovia tarvitaan lisää?
Uskovaisille on vain yksi totuus.
Koko tämä keskustelu on turhaa.