tuleeko immuniteetti?

kun kerran sairastaa sikainfluenssan niin tuleeko immuniteetti taudille?
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulee, ellei siihen kuole. Ihan samoin kuin lähes kaikkiin muihinkin tauteihin.
Täyttä immuniteettia ei tosin kerralla tule, saattaa tarttua vielä toisen kerran mutta lievemmillä oireilla.

Äänestä

Itse sika influenssa on vaaraton. Rokote tappaa.!!

Espanjantauti oli vuosina 1918–1919 riehunut pandemia, jonka aiheutti harvinaisen tappava influenssavirus A:n alatyyppi H1N1. Puolentoista vuoden aikana tauti surmasi noin 30–100 miljoonaa ihmistä. Luonteeltaan espanjantauti oli influenssa, jonka oireina olivat yskä, kuume ja särky. Jälkitauteina se saattoi aiheuttaa muun muassa keuhkokuumeen. Pelkästään Suomessa tähän tautiin kuoli noin 25 000 ihmistä.
Viruksen uskotaan kuolleen 18 kuukauden jälkeen, mutta vuonna 2006 tiedemiehet onnistuivat luomaan viruksen uudelleen jäätyneistä uhreista saatujen kudosnäytteiden avulla tutkimustarkoituksia varten. Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että taudista selvinneet vanhukset kantavat edelleen espanjantautia aiheuttavan influenssaviruksen vasta-aineita veressään.

http://www.youtube.com/watch?v=t--EWTnfpn0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


was is das kirjoitti:

kun kerran sairastaa sikainfluenssan niin tuleeko immuniteetti taudille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu