VALHEEN ISÄ

KUN HÄN VALEHTELEE, HÄN TODELLA PUHUU OMIAAN, SILLÄ HÄN ON VALEHTELIJA JA VALHEEN ISÄ.



Armi oli pelastunut jo ennen kirjaani
TeuvoSuni 26.10.2006 16:04
Siksi hän kirjan tilasikin, kun saman Hengen yhteyttä.

Mutta ArmiK on yksi kolmesta
TeuvoSuni 1.2.2008 16:48
Totuuden Hengen saaneesta, jotka tällä palstalla Kristuksen
Hengessä hänen totuuttaan julistavat.

Jeesuksen kutsun tielle lähteneitä ovat:
TeuvoSuni 1.6.2008 11:38
ArmiK
Aliise
Outi
Naomi
KariHenrik
Hssu
S---i
ja parjatuin Teuvo Suni

Kolme on jo ahtaassa portissa Totuuden Hengen saanut,
ja toiset ovat matkalla kohti tuota pyhityksen tuomaa porttia,
josta Saatanan pettämät ihmisparat ovat Kristuksen Hengen ilmoitusta
pilkaten tehneet suniportin.

Kyllä Totuuden Henki tuntee,
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 15.7.2008 10:44

Huomaa, että me kolme, joille Herra on Henkensä antanut,
olemme kaikki vain kerran kastettuja. Minä ja ArmiK lapsena
ja KariHenrik aikuisena. Ihmetelkää tätä.
---

Toinen todella on eksyksissä
TeuvoSuni 3.12.2008 20:29
Hänet tunnistat siitä, ettei hän pysty Kristuksen kohtaamista ahtaassa
portissa todistamaan. Muuta kuin vain hokemaan olevansa hänen omansa.
Jo silloin, kun Armi muukalainen 4 nimimerkillä läheisyyteeni tuli,
oli selvää, ettei hänessä mitään Kristuksen Henkeä ollut,
niin kuin ei ole vielä tänääkään.

Miksi on mahdotonta ymmärtää
TeuvoSuni 30.12.2008 22:44
Mistään et löydä kirjoitustani, jossa olisin todistanut,
että Armi ja KariHenrik olisivat jo ahtaasta portista sisälle menneet.
KOskaan en ole sanonut, että Armi on ahtaasta portista sisälle päässyt.
10163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eihän kaikki hyvin matkaan päässeet pääse perille eikä näe koskaan luvattua maata.

Israelin kansastakin vain 2 pääsi luvattuun maahan. Muut luopuivat.

Jumala kun voi vetää antamansa Pyhän Hengen pois ja paaduttaa ihmisen "valheen armoon."

Äänestä
  • Miksi käytät valtavasti energiaa mustamaalamiseksi

    Mielestäni keskusteluun kirjoitetut viestit kuuluvat siihen keskusteluun, johon ne ovat annettuja ja ne on tarkasteltava sitä taustaa ja asiayhteyttä ja tietämystä peilaten. Keskustelun idea on senhetkisessä keskustelun kulussa.

    Äänestä

  • kristitty 2 kirjoitti:

    Miksi käytät valtavasti energiaa mustamaalamiseksi

    Mielestäni keskusteluun kirjoitetut viestit kuuluvat siihen keskusteluun, johon ne ovat annettuja ja ne on tarkasteltava sitä taustaa ja asiayhteyttä ja tietämystä peilaten. Keskustelun idea on senhetkisessä keskustelun kulussa.

    kopioimalla tekstejä muista tekstusteluyhteyksistä?

    ,miihin lahkoon kuulut?

    ,ooletko uudestikastettu johonkin ?

    kerro kokemuksistasi?

    Äänestä

  • vai miten kirjoitti:

    kopioimalla tekstejä muista tekstusteluyhteyksistä?

    ,miihin lahkoon kuulut?

    ,ooletko uudestikastettu johonkin ?

    kerro kokemuksistasi?

    Paljastaa juonen.

    Vaieikö kestä kantti?

    Äänestä

  • vai miten kirjoitti:

    kopioimalla tekstejä muista tekstusteluyhteyksistä?

    ,miihin lahkoon kuulut?

    ,ooletko uudestikastettu johonkin ?

    kerro kokemuksistasi?

    vai miten?

    Äänestä

  • valitsevat ahtaan portin kun laveasta portista pääsee lihoineen päivineen sisään.

    Äänestä

Nyt on YKSI joukosta poissa. Valhearmossa. Itsensä ylentäneenä. Läikähti ureanestettä pähän.

Äänestä
  • itsellesi mitään pahaa?

    Äänestä

Sinäkös Teuvo Suni
Kirjoituksiasi lukenut 12.9.2009 02:53

olet mielestäsi ainut totuudessa vaeltava?



Valitettavasti, olen toistaiseksi ainut.
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 12.9.2009 08:39

Äänestä

Oikeassa olet. Teuvo sekoilee ja muuttaa juttujaaan tuulen mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUUTAJA kirjoitti:

KUN HÄN VALEHTELEE, HÄN TODELLA PUHUU OMIAAN, SILLÄ HÄN ON VALEHTELIJA JA VALHEEN ISÄ.



Armi oli pelastunut jo ennen kirjaani
TeuvoSuni 26.10.2006 16:04
Siksi hän kirjan tilasikin, kun saman Hengen yhteyttä.

Mutta ArmiK on yksi kolmesta
TeuvoSuni 1.2.2008 16:48
Totuuden Hengen saaneesta, jotka tällä palstalla Kristuksen
Hengessä hänen totuuttaan julistavat.

Jeesuksen kutsun tielle lähteneitä ovat:
TeuvoSuni 1.6.2008 11:38
ArmiK
Aliise
Outi
Naomi
KariHenrik
Hssu
S---i
ja parjatuin Teuvo Suni

Kolme on jo ahtaassa portissa Totuuden Hengen saanut,
ja toiset ovat matkalla kohti tuota pyhityksen tuomaa porttia,
josta Saatanan pettämät ihmisparat ovat Kristuksen Hengen ilmoitusta
pilkaten tehneet suniportin.

Kyllä Totuuden Henki tuntee,
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 15.7.2008 10:44

Huomaa, että me kolme, joille Herra on Henkensä antanut,
olemme kaikki vain kerran kastettuja. Minä ja ArmiK lapsena
ja KariHenrik aikuisena. Ihmetelkää tätä.
---

Toinen todella on eksyksissä
TeuvoSuni 3.12.2008 20:29
Hänet tunnistat siitä, ettei hän pysty Kristuksen kohtaamista ahtaassa
portissa todistamaan. Muuta kuin vain hokemaan olevansa hänen omansa.
Jo silloin, kun Armi muukalainen 4 nimimerkillä läheisyyteeni tuli,
oli selvää, ettei hänessä mitään Kristuksen Henkeä ollut,
niin kuin ei ole vielä tänääkään.

Miksi on mahdotonta ymmärtää
TeuvoSuni 30.12.2008 22:44
Mistään et löydä kirjoitustani, jossa olisin todistanut,
että Armi ja KariHenrik olisivat jo ahtaasta portista sisälle menneet.
KOskaan en ole sanonut, että Armi on ahtaasta portista sisälle päässyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu