Kertokaa

Mikä meitä Suomalaisa oikein vaivaa?

Kaiken maailman juorut ja kisailut kiinnostavat vain vaikka yhteiskunnassa olisi paljon enemmän mietittävää.

Kaiken maailman tosi-tv jutut televisiosarjoineen tuntuvat olevan etusijalla.

Ja mitenkään puolustamati niin erään automerkin myyntijohtaja pistettiin eroaamaan kommentteinsa perusteella jotka ehkä olivat hieman kyseenalaisia. Ymmärtääkseeni samanmoisia kommentteja vastakkeiselta sukupuolelta on myös kuulunut ilman lynkkausmielialaa?

Kysynpä vain että ketä taikka mitkä tahot ohjaavat yleiset keskustelut sivuraiteille vieden huomion aivan jonninjoutaviin?

Yhteiskuntamme, niin sanottu hyvinvointivaltiomme on mennyttä aikaa, yhteiskunnan tukipylväät kun on annettu muiden käsiin. Esim. telakkatoiminta, teleala, energia, nuohous, katsastus...

Milloin katsastuskonttorilla mitataan nopeusmittarin todelliset lukemat. Laitteet kun kuulemma maksavat, hinta sen mukainen?

Elintarvikkeet, joistakin noista jokainen pääsee joskus nauttimaan, ne kun ovat kuitenkin joidenkin muutaman ryhmittymän käsissä jaettavissa.

Hyvät ihmiset, olkaa kriittisiä muidenkin asioiden suhteen kuin tasa-arvon suhteen naisten ja miesten välillä. Esim. mediamaksu. Joka kotitalodelle sama maksu? On opiskelijoita, yksin asuvia, kuuroja ja sokeita. Kaikki maksavat kuitenkin saman maksun, yksin taikka täysi tusina oleva perhe?

Mediamaksuun kuuluisi mielestäni myös netti mutta sekin on jo myyty muille. Maat ja mannut myydään myös ja loput ulkoistetaan pönkittäen ulkomaalisten sijoittajien osinkotuloja.

Ulkomaalaisille pankeille annetaan tukea, maksaen jopa ylihinnoiteltua korkoa tallettajille.

Mitenkä monia elinkelpoisija kotimaisia yrityksiä on autettu?

Riskisijoittajille maksetaan korot, kotimaista tuotantoa pyörittäville mitä?

Pää pölkylle ja yhteiskunnan elätiksi.

Viime laman yhteydessä pankeille jaettiin veronmaksajien rahaa, pankkien saamiset siirrettiin roskapankkiin, pankit saivat rahansa jotta voisivat jakaa osakkaileen osinkoja.

Monet niin sanotut tuottavat henkilöt yhteiskunnan näkökulmasta pistettiin polvilleen, velat myytin perintäfirmoille ja heidän omaisuus, elämän työnsä jaettiin pilkkahintaan yhteisten kuvioiden mukaan siitä hyötyen ehkä päättäjien piirissä?

Monet -90 luvun laman nähneet eivät ole enään kuitenkaan sanomassa mitään, oma käsi kun on tuonut helpotusta.

Tietysti ne joilla kuviot kunnossa, eivät joutuneet näin ahtaalle. Hyvät suhteet ja ehkä löysä moraali auttoi.

Jotkut kuitenkin kaatuivat saappaat jalassa, heidän muistoaan kunnioittaen.

Niin sotien käyneet kuin laman kurimukseen joutuneet, heidän muistoaan kunnioittaen.

Ja jatkaen vielä. Viestimien mukaan, hieman asian vierestä niin yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 700 000 - 1 000 000 euroa.

Ja, sos.dem. puheenjohtajan mukaan köyhyysalarajan alla elävät tienaavat alle 3 000 euroa kuussa.

Kerrottakoon etten ole puoluesidonnainen mutta kysyisin missä reaaliteetti tulee mukaan?

Vasemmalla en kulje, oikealta ohitan vastaantulevan.

Palopuheita en viljele, maantiet ja lauttaliikenne kannattaa myydä muille. Kilpailun nimissä veronmaksajat maksavat mieluusti ulkomaisille keinottelijoille.

Maanpuolustuskin voisi pistää "EU-säädösten" mukaan huutokaupattavaksi.

Ostajasta en tiedä mutta voisimmeko ulkoistamisen vimmassa myydä vaikka vankeinhoito myös?

Tässä, ainoa tapa jossa voisimme säästää yhteiskunnallisia varoja.

Mutta lampaat karsinassa pyörivät aidan vierustaa hakien heinäpaalia jonneka päänsä upottaa.

Näkymätön ja harmiton, kaikkien kaveri samassa veneessä keikkuen.

Tila loppunee kesken mietteile.

Ajatuksia, mietteitä, kysymyksiä, kommenteja, vastaanväitteitä, ehdotuksia, heittoja uskaliaasti...

Pistinpä muutaman rivin mietittäväksi
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • selvää kun oli vierasta kieltä.

    Äänestä

  • saanut kirjoitti:

    selvää kun oli vierasta kieltä.

    suurinpiirtein, huomaa mihin tuota "tittytainmenttia" käytetään:

    "Kirja alkaa kuvauksella Fairmontissa Yhdysvalloissa pidetystä eliittikokouksesta ja sen premisseistä. "To have lunch or be lunch" on osallistujen mottona. Heidän hahmottelemassaan tulevaisuudessa on 4/5 ihmisistä vailla työtä.

    Fairmontissa kerman kerma kokoontui laatimaan strategioitaan tulevaisuuden varalle. Viidesosa ihmisistä riittää vastaisuudessa tuottamaan ihmisten "tarvitsemat" (käyttämät) tuotteet, hyödykkeet ja palvelut. Kokouksessa tästä keskusteltiin avoimesti. Koska globalisaatio etenee makkaransyöntiteoriaa soveltaen - pätkittäin - ei tyhmä kansa huomaa mitä on tekeillä ja mistä globalisaatiossa on kyse, varsinkin kun sitä pidetään kurissa "tissiviihteellä" (tittytainment - Jimmy Carterin entisen sotilaspoliittisen neuvonantajan Zbigniew Brzezinskin keksimä ilmaus."

    http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=92

    "Tittytainment" on nykyversio leivästä ja sirkushuveista. Saksalaisteos Globaliseringsfällan ennustaa, että 80% ihmisistä tulee vajoamaan "tissiviihteen" maailmaan. Uppsalan sairaalan professori Håkan Erikson kirjoittaa, kuinka joka neljäs ruotsalainen tulee osoittautumaan liian tyhmäksi tähän maailmaan, koska heidän lahjoillaan ei kilpailla entistä vähemmistä ja vaativimmista työpaikoista.

    "Makuamme ja mieltymyksiämme muokataan niin että olemme tulevaisuudessa arvostelukyvyttömiä ja mentaalisesti samanikäistä."

    http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/mi_helmi_3.htm

    "Maailman valtaeliitti on antanut tuomion, jonka mukaan globalisoituvassa tulevaisuudessa viidesosa ihmiskunnasta riittää pitämään maailman talouden käynnissä. Mitä tapahtuu neljälle viidesosalle, joka jää ilman työtä? Riittääkö heille välttämätön ravinto ja turruttava viihde – 'tittytainment' – vai nousevatko he vastarintaan? Entä seuraako keskiluokan uhkaavaa häviämistä äärioikeistolaisten populistien esiinmarssi?"

    http://www.vastapaino.fi/vp/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=181&category_id=2&manufacturer_i...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minulle? kirjoitti:

Mikä meitä Suomalaisa oikein vaivaa?

Kaiken maailman juorut ja kisailut kiinnostavat vain vaikka yhteiskunnassa olisi paljon enemmän mietittävää.

Kaiken maailman tosi-tv jutut televisiosarjoineen tuntuvat olevan etusijalla.

Ja mitenkään puolustamati niin erään automerkin myyntijohtaja pistettiin eroaamaan kommentteinsa perusteella jotka ehkä olivat hieman kyseenalaisia. Ymmärtääkseeni samanmoisia kommentteja vastakkeiselta sukupuolelta on myös kuulunut ilman lynkkausmielialaa?

Kysynpä vain että ketä taikka mitkä tahot ohjaavat yleiset keskustelut sivuraiteille vieden huomion aivan jonninjoutaviin?

Yhteiskuntamme, niin sanottu hyvinvointivaltiomme on mennyttä aikaa, yhteiskunnan tukipylväät kun on annettu muiden käsiin. Esim. telakkatoiminta, teleala, energia, nuohous, katsastus...

Milloin katsastuskonttorilla mitataan nopeusmittarin todelliset lukemat. Laitteet kun kuulemma maksavat, hinta sen mukainen?

Elintarvikkeet, joistakin noista jokainen pääsee joskus nauttimaan, ne kun ovat kuitenkin joidenkin muutaman ryhmittymän käsissä jaettavissa.

Hyvät ihmiset, olkaa kriittisiä muidenkin asioiden suhteen kuin tasa-arvon suhteen naisten ja miesten välillä. Esim. mediamaksu. Joka kotitalodelle sama maksu? On opiskelijoita, yksin asuvia, kuuroja ja sokeita. Kaikki maksavat kuitenkin saman maksun, yksin taikka täysi tusina oleva perhe?

Mediamaksuun kuuluisi mielestäni myös netti mutta sekin on jo myyty muille. Maat ja mannut myydään myös ja loput ulkoistetaan pönkittäen ulkomaalisten sijoittajien osinkotuloja.

Ulkomaalaisille pankeille annetaan tukea, maksaen jopa ylihinnoiteltua korkoa tallettajille.

Mitenkä monia elinkelpoisija kotimaisia yrityksiä on autettu?

Riskisijoittajille maksetaan korot, kotimaista tuotantoa pyörittäville mitä?

Pää pölkylle ja yhteiskunnan elätiksi.

Viime laman yhteydessä pankeille jaettiin veronmaksajien rahaa, pankkien saamiset siirrettiin roskapankkiin, pankit saivat rahansa jotta voisivat jakaa osakkaileen osinkoja.

Monet niin sanotut tuottavat henkilöt yhteiskunnan näkökulmasta pistettiin polvilleen, velat myytin perintäfirmoille ja heidän omaisuus, elämän työnsä jaettiin pilkkahintaan yhteisten kuvioiden mukaan siitä hyötyen ehkä päättäjien piirissä?

Monet -90 luvun laman nähneet eivät ole enään kuitenkaan sanomassa mitään, oma käsi kun on tuonut helpotusta.

Tietysti ne joilla kuviot kunnossa, eivät joutuneet näin ahtaalle. Hyvät suhteet ja ehkä löysä moraali auttoi.

Jotkut kuitenkin kaatuivat saappaat jalassa, heidän muistoaan kunnioittaen.

Niin sotien käyneet kuin laman kurimukseen joutuneet, heidän muistoaan kunnioittaen.

Ja jatkaen vielä. Viestimien mukaan, hieman asian vierestä niin yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 700 000 - 1 000 000 euroa.

Ja, sos.dem. puheenjohtajan mukaan köyhyysalarajan alla elävät tienaavat alle 3 000 euroa kuussa.

Kerrottakoon etten ole puoluesidonnainen mutta kysyisin missä reaaliteetti tulee mukaan?

Vasemmalla en kulje, oikealta ohitan vastaantulevan.

Palopuheita en viljele, maantiet ja lauttaliikenne kannattaa myydä muille. Kilpailun nimissä veronmaksajat maksavat mieluusti ulkomaisille keinottelijoille.

Maanpuolustuskin voisi pistää "EU-säädösten" mukaan huutokaupattavaksi.

Ostajasta en tiedä mutta voisimmeko ulkoistamisen vimmassa myydä vaikka vankeinhoito myös?

Tässä, ainoa tapa jossa voisimme säästää yhteiskunnallisia varoja.

Mutta lampaat karsinassa pyörivät aidan vierustaa hakien heinäpaalia jonneka päänsä upottaa.

Näkymätön ja harmiton, kaikkien kaveri samassa veneessä keikkuen.

Tila loppunee kesken mietteile.

Ajatuksia, mietteitä, kysymyksiä, kommenteja, vastaanväitteitä, ehdotuksia, heittoja uskaliaasti...

Pistinpä muutaman rivin mietittäväksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu