Kristityille

Miksi keräätte omaisuutta, tartutte aseisiin, himoatte materiaa ja maallista valtaa?

Jeesuksen esimerkin luulisi velvoittavan teitä.

Mutta ei! Etenette urallanne, laajennatte omakotitalojanne, ostelette uudempia ja isompia autoja, suoritatte asepalvelusta ja lähimmäisenne samaan aikaan kärsivät nälkää (kaikki ovat lähimmäisiänne, muistakaa se!).

Alkukristityt elivät kuten Jeesus viitoitti. He eivät koonneet omaisuuttaan vaan tyytyivät välttämättömään. He auttoivat sairaita ja köyhiä rotuun ja kansallisuuteen katsomatta.

He eivät taistelleet koskaan vastaan vaan hymy ja rukous huulillaan kuolivat villipetojen käsiin Rooman areenoilla Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Miksi ette te?
14330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja siitä johtuu tänä päivänä uskovien kykenemättömyys. Tänä päivänä ei tapahdu hengellisellä rintamalla paljoakaan. Pietarin aikana tuhansia pelastui, he olivat täysin antautuneita.
Todellinen opetuslapseus velvoittaa antamaan kaikkensa Jeesukselle, ei 10% eikä edes 60% vaan 100%.
Jeesus itse sanoi että ketuilla on luolat, mutta Hänellä ei ole mihin päätänsä kallistaa.
Me taas nukutaan "norsunluusohvilla" ja lepäillään pohjasakkamme päällä ja sanotaan: Ei Herra tee hyvää eikä pahaa.

Mutta kerran Suomen kansallekin koittaa vaikeat ajat. Ei hyvinvointi loputtomiin riitä.

Äänestä

Elämme nyt vuotta 2004 ja Pietari eli n.2000 vuotta sitten.Millä ilveellä elättäisimme perheemme,jos pitäisi kaikki antaa pois.Ei ole norsunluusohvia,vaan pienellä palkalla pitää yrittää pysyä hengissä.
Ensin raadetaan töissä päivä ja tullaan kaupan kautta kotiin ruokaa laittamaan, ei jää aikaa eikä voimavaroja muuhun.
Ei tämä elämä täällä Suomessakaan ainakaan kaikilla ole ruusuista!

Äänestä
  • "Elämme nyt vuotta 2004 ja Pietari eli n.2000 vuotta sitten.Millä ilveellä elättäisimme perheemme,jos pitäisi kaikki antaa pois.Ei ole norsunluusohvia,vaan pienellä palkalla pitää yrittää pysyä hengissä.
    Ensin raadetaan töissä päivä ja tullaan kaupan kautta kotiin ruokaa laittamaan, ei jää aikaa eikä voimavaroja muuhun.
    Ei tämä elämä täällä Suomessakaan ainakaan kaikilla ole ruusuista! "

    Tiedän, ettei ole. Puhunkin nyt niistä joilla on. Kaikkea ei pidä antaa pois. Vain se mikä jää yli kun on minimineliöt asuntoa, riittävät vaatteet ja tarpeeksi ruokaa.

    Äänestä

Hyvä Rabbi,

Miten ajattelit hoitaa tämän yhteiskunnan pystyssäpysymisen? Kuka maksaisi sosiaaliturvan jolla pidettäisiin hengissä kaikki alkukristillisen seurakunnan elämäntavan omaksuneet?

Usko ja ihanteet ovat hieno asia, mutta niitten TODELLINEN käytäntöön sovittaminen on huomattavasti monimutkaisempi ongelma, jossa on pakko nöyrtyä kompromisseihin - ikävä kyllä.

Mutta en tuomitse sinua Rabbi: hienot ja kauniit ajatukset, tavoittamattomat unelmat, auttavat aina ihmistä pohtimaan muuta kuin sitä mikä on oleellista tässä hetkessä.

Äänestä
  • "Hyvä Rabbi,

    Miten ajattelit hoitaa tämän yhteiskunnan pystyssäpysymisen? Kuka maksaisi sosiaaliturvan jolla pidettäisiin hengissä kaikki alkukristillisen seurakunnan elämäntavan omaksuneet?"

    En ajatellutkaan yhteiskuntaa. Sillä eihän Jumalan valtakunta ole tästä maailmasta. Vai? Ja hehän pitäisivät itse itsensä hengissä. Työtähän kaikkien on tehtävä, ja sitä en kyseenalaistanutkaan. Sosiaaliturvahan laitoksena olisi tarpeeton jos ihmiset yksityishenkilöinä huolehtisivat muista.

    "Usko ja ihanteet ovat hieno asia, mutta niitten TODELLINEN käytäntöön sovittaminen on huomattavasti monimutkaisempi ongelma, jossa on pakko nöyrtyä kompromisseihin - ikävä kyllä. "

    Ei ole pakko. Pakko on ainoastaan kuolla, jos tiedät tämän vanhan sanonnan :)

    "Mutta en tuomitse sinua Rabbi: hienot ja kauniit ajatukset, tavoittamattomat unelmat, auttavat aina ihmistä pohtimaan muuta kuin sitä mikä on oleellista tässä hetkessä. "

    Et voikaan tuomita, sillä jos olet kristitty on se sinulta kielletty :) Ja tämä unelmani on helposti tavoitettavissa ainakin omalta kohdaltani; Jos alan seuraamaan Jeesusta myyn kaiken turhan, muutan pienempään asuntoon ja rahat lahjoitan köyhille. Töissä käyn, mutta mikä ei mene ruokaan, pieneen asuntoon ja hygieniaan lahjoitan pois (aika paljon siis). Vapaa-ajat teen vapaaehtoistyötä vaikkapa vanhuksien, lapsien ja köyhien hyväksi.

    Eihän ole kovin monimutkaista?

    Äänestä

  • Rabbi kirjoitti:

    "Hyvä Rabbi,

    >>Sosiaaliturvahan laitoksena olisi tarpeeton jos ihmiset yksityishenkilöinä huolehtisivat muista.>>

    Joo-o. Arvaa, paljonko maksaa aivokirurgia, tai yksi sydänpotilas tai vaikeasti vammaisen lapsen hoitaminen? Jonkunhan nämäkin asiat on organisoitava ja joidenkin tehtävä ja näiden joidenkin on myös elettävä. Kun aikasi ynnäät niin päädyt tähän samaan jo olemassaolevaan yhteiskuntamalliin.

    >>"Usko ja ihanteet ovat hieno asia, mutta niitten TODELLINEN käytäntöön sovittaminen on huomattavasti monimutkaisempi ongelma, jossa on pakko nöyrtyä kompromisseihin - ikävä kyllä. "

    Ei ole pakko. Pakko on ainoastaan kuolla, jos tiedät tämän vanhan sanonnan :)>>

    Näppärä sanonta, mutta ratkaisiko se tämän ongelman?

    >>Jos alan seuraamaan Jeesusta myyn kaiken turhan, muutan pienempään asuntoon ja rahat lahjoitan köyhille. Töissä käyn, mutta mikä ei mene ruokaan, pieneen asuntoon ja hygieniaan lahjoitan pois (aika paljon siis). Vapaa-ajat teen vapaaehtoistyötä vaikkapa vanhuksien, lapsien ja köyhien hyväksi.>>

    Sinulla täytyy olla todella hyvin talousasiat!! Siis suurin osa opiskelijoista tekee tuota samaa olosuhteiden pakosta koko ajan. Sitten kun saat vielä perhettä siihen päälle ja velat painavat ja teet työtä 16 päivässä pitääksesi lapset hengissä ja taataksesi heille edes jonkinlaiset elinolosuhteet on turha enää kuvitellakaan mistään "vapaa ajasta". Ellei sosiaaliturvaa olisi, vanhukset, sairaat ja syrjäytyneet olsivat jo ajat sitten joutuneet heitteille.

    >>Eihän ole kovin monimutkaista?>>

    Ei todella, jos on kanttia matkustaa pummilla.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Sinähän olet kapitalismin ja materian puolustaja etkä Jeesuksen seuraaja :)

    Ihmisten annettaisiin kuolla luonnollisesti eikä heitä kidutettaisi vuosikausia keinotekoisesti hengissä.

    Sanonta taas ratkaisisi ongelman; ihmisten siis annettaisiin kuolla luonnollisesti eikä heitä kidutettaisi vuosikausia keinotekoisesti hengissä.

    Talousasiani ovatkin hyvin, kiitos vaan. Mistä se velka tulee? Itsehän se kai on otettava? Ei sitä väkisin kellekään anneta. Onko lapsia pakko yleensäkään hankkia? Oliko Jeesuksella lapsia? Ja heitteille vanhukset yms. joutuvat koska ihmisille ei riitä pelkkä asunto, ruoka ja vaatteet. Jos riittäisi, voisi toinen perheestä jäädä kotiin kokoaikaisesti hoitamaan vanhuksia ja sairaita.

    Onko pummilla matkustamista jos käy työssä ja auttaa toisia?

    Kysehän on siis lopultakin ihmisen henkiinjäämis- ja suvunjatkamisviettien tyydyttämisestä, vai mitä? ;)

    ihmittelen tässä vain että jos se olisi mahdotonta kuten sanot niin miksi Jeessus sanoi että myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille ja seuratkaa minua.

    Tuskin Jeesus olisi kehoittanut niin tekemään jos ajatteli että sillai on mahdoton elää.

    >>Sinähän olet kapitalismin ja materian puolustaja etkä Jeesuksen seuraaja :)>>

    Jep. Minä olen tasan yhtä paljon Jeesuksen seuraaja kuin sinä olet rabbi, niin että mikäs tässä seuraillessa.

    Koska oletan että uskovat eivät halua kommunismia on siis tyytyminen kapitalistiseen materialismiin. Tuo ongelmahan ratkeaisi, jos seuraisimme Jeesusta ja soveltaisimme yhteiskunnallisessa elämässä yhteisvastuullista kommunismia. Siitähän siinä on kysymys.

    Jos nyt joku päättää tässä yhteiskunnassa ryhtyä autuaaksi alkuseurakuntalaiseksi tarkoittaa se käytännössä sitä että teoillaan hän todennäköisesti aiheuttaa välillisesti enemmän kärsimystä kuin apua.

    >>Ihmisten annettaisiin kuolla luonnollisesti eikä heitä kidutettaisi vuosikausia keinotekoisesti hengissä.>>

    Ei semmoista tehdä täällä Suomessa. Kyllä hoidot auttavat joko parantumaan tai vähentävät kuolevan kärsimyksiä. Menepä heittämään tuo fasistinen lausahduksesi jollekin ohitusleikkausta jonottavalle sydänpotilaalle tai vaikeavammaisen lapsen äidille.

    >>Talousasiani ovatkin hyvin, kiitos vaan. Mistä se velka tulee? Itsehän se kai on otettava? Ei sitä väkisin kellekään anneta.>>

    Miten rahoitit opintosi? Vai skippasitko jo sen vaiheen?

    >>heitteille vanhukset yms. joutuvat koska ihmisille ei riitä pelkkä asunto, ruoka ja vaatteet. Jos riittäisi, voisi toinen perheestä jäädä kotiin kokoaikaisesti hoitamaan vanhuksia ja sairaita>>

    Eeh-heh-hee! Asutko vielä kotona vanhempien huostassa? Maksatko itse laskusi? Ynnää vähän.

    >>Kysehän on siis lopultakin ihmisen henkiinjäämis- ja suvunjatkamisviettien tyydyttämisestä, vai mitä? ;)>>

    Jep. Alkuseurakuntaelämällä ihmiset kuolisivat sukupuuttoon. Tapahtukoon sinun tahtosi?

    "Jep. Minä olen tasan yhtä paljon Jeesuksen seuraaja kuin sinä olet rabbi, niin että mikäs tässä seuraillessa."

    Niinpä :) Kuinka paljon veikkaat minun olevan Rabbi?

    "Koska oletan että uskovat eivät halua kommunismia on siis tyytyminen kapitalistiseen materialismiin. Tuo ongelmahan ratkeaisi, jos seuraisimme Jeesusta ja soveltaisimme yhteiskunnallisessa elämässä yhteisvastuullista kommunismia. Siitähän siinä on kysymys. "

    Mikäs vika kommunismissa on? Se toimisi, jos ihmiset seuraisivat Jeesuksen oppeja. Ainoa syy ettei toimi on se, että ihminen ajattelee ensisijaisesti itseään.

    "Jos nyt joku päättää tässä yhteiskunnassa ryhtyä autuaaksi alkuseurakuntalaiseksi tarkoittaa se käytännössä sitä että teoillaan hän todennäköisesti aiheuttaa välillisesti enemmän kärsimystä kuin apua."

    En usko. Jos kävisin töissä, vapaa-ajat auttaisin muita ja lahjoittaisin suurimman osan tuloistani pois olisi kai siitä enemmän hyötyä kuin siitä että vapaa-ajat löhöän ja ostelen rahoillani kaikkea paskaa? Jopa viinaa tai tupakkaa?

    "Ei semmoista tehdä täällä Suomessa. Kyllä hoidot auttavat joko parantumaan tai vähentävät kuolevan kärsimyksiä. Menepä heittämään tuo fasistinen lausahduksesi jollekin ohitusleikkausta jonottavalle sydänpotilaalle tai vaikeavammaisen lapsen äidille."

    Minullekin on heitelty kummempiakin lausahduksia ja nieltävä on ollut. Esim. että Jumalan tahto on kun pikkulapsia kuolee jne :)

    "Miten rahoitit opintosi? Vai skippasitko jo sen vaiheen?"

    Rahoitin ne syömällä näkkileipää ja muutenkin kitumalla sen ajan...

    "Eeh-heh-hee! Asutko vielä kotona vanhempien huostassa? Maksatko itse laskusi? Ynnää vähän."

    En asu vanhempieni luona. Ja maksan itse vähäiset laskuni. Vuokran, ruoan ja vaatteet ostan käteisellä. Ainoa lasku siis lienee tuo vuokra? Loppu menee kaikkeen turhuuksiin, jotka eivät elämän jatkumisen kannalta ole välttämättömiä.

    "Jep. Alkuseurakuntaelämällä ihmiset kuolisivat sukupuuttoon. Tapahtukoon sinun tahtosi? "

    Onko ihmisen ikuinen olemassaolo välttämätöntä? Ellei se ole sitä edes yksilötasolla, niin miksi sitten lajina?

    >>Mikäs vika kommunismissa on? Se toimisi, jos ihmiset seuraisivat Jeesuksen oppeja.>>

    Tismalleen niin, mutta heitäpä tämä idea esiin seuraavassa kokouksessa ;-D

    >>"Miten rahoitit opintosi? Vai skippasitko jo sen vaiheen?"
    ---
    Rahoitin ne syömällä näkkileipää ja muutenkin kitumalla sen ajan...>>

    Niinpä. Been There, Done That.

    >>Onko ihmisen ikuinen olemassaolo välttämätöntä? Ellei se ole sitä edes yksilötasolla, niin miksi sitten lajina?>>

    Moka mikä moka. Suuri jumalinen suunnitelma on siis johdattaa ihmislaji huitsin helvettiin täältä maapallolta sekoilemasta.

    Äänestä

  • "netti pastori" kirjoitti:

    ihmittelen tässä vain että jos se olisi mahdotonta kuten sanot niin miksi Jeessus sanoi että myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille ja seuratkaa minua.

    Tuskin Jeesus olisi kehoittanut niin tekemään jos ajatteli että sillai on mahdoton elää.

    Millainen poliittinen yhteiskuntajärjestelmä toteuttaisi tuon kehoituksen? Siis jos unohdetaan ihmisen ahneus. Toimiakseen kirjaimellisesti, se edellyttäisi että kaikki seuraisivat Jeesusta.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Millainen poliittinen yhteiskuntajärjestelmä toteuttaisi tuon kehoituksen? Siis jos unohdetaan ihmisen ahneus. Toimiakseen kirjaimellisesti, se edellyttäisi että kaikki seuraisivat Jeesusta.

    se toimia alkukristityilläkin, vaikka heitä oli suhteellisesti mitätäön määrä yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • "netti pastori" kirjoitti:

    se toimia alkukristityilläkin, vaikka heitä oli suhteellisesti mitätäön määrä yhteiskunnassa.

    Jep. Kyse on vain siitä haluaako seurata Jeesusta vai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rabbi kirjoitti:

Miksi keräätte omaisuutta, tartutte aseisiin, himoatte materiaa ja maallista valtaa?

Jeesuksen esimerkin luulisi velvoittavan teitä.

Mutta ei! Etenette urallanne, laajennatte omakotitalojanne, ostelette uudempia ja isompia autoja, suoritatte asepalvelusta ja lähimmäisenne samaan aikaan kärsivät nälkää (kaikki ovat lähimmäisiänne, muistakaa se!).

Alkukristityt elivät kuten Jeesus viitoitti. He eivät koonneet omaisuuttaan vaan tyytyivät välttämättömään. He auttoivat sairaita ja köyhiä rotuun ja kansallisuuteen katsomatta.

He eivät taistelleet koskaan vastaan vaan hymy ja rukous huulillaan kuolivat villipetojen käsiin Rooman areenoilla Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Miksi ette te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu