Jeesus myytti

Lähes kaikki raamatuntutkijat kyseenalaistavat Jeesuksen historiallisuuden. Heidän mukaansa Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa todellisena historiallisena henkilönä, vaan kyseessä on myytti.

Myyttiteorialle esitetään usein muun muassa seuraavia perusteluja:

-Fyysinen todistusaineisto Jeesuksen olemassaolosta puuttuu.

-Aikalaistodisteet Jeesuksen historiallisuudesta puuttuvat. Suuri määrä joko samaan aikaan tai pian Jeesuksen jälkeen eläneitä henkilöitä olisi voinut mainita Jeesuksen, mikäli kertomukset pitävät paikkansa. Nämä maininnat kuitenkin puuttuvat.

-Varhaisimmat kristilliset kirjoitukset (esimerkiksi Paavalin kirjeet) vaikenevat lähes täysin Jeesuksen mallisen elämän yksityiskohdista, ja silloinkin kun kuvauksia on, ne ovat tulkinnanvaraisia.

-Varhaiskristilliset kirjoitukset Jeesuksesta ovat hyvin samankaltaisia tuon aikakauden yleisten myyttien kanssa.

Tunnetuimpia Jeesuksen historiallisuuden kyseenalaistavia raamatuntutkijoita on George Albert Wells. Myöhemmin samaa näkemystä ovat edustaneet muiden muassa Earl Doherty ja Robert M. Price.
47340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Samoin alan kirjoissa.

Evankeliumit ovat se historiallinen kirjoitus, jota sanot ettei ole.
Vaikka et uskoisi niitä Jumalan Sanana niin ne ovat silti Jeesusken ajan ihmisten kirjoittamia.

Lisäksi jos vertaat jatkuvasti meidän aikamme mediaan ja tietoliikenteeseen Jeesuksen ajan vastaavia asioita niin et tietenkään löydä itsellesi kelpaavia näyttöjä.
Mutta jos asennoidut sen ajan elämään niin kaikki Jeesuksesta kirjoitetut materiaalit, alkuseurakunnat, jotka syntyivät jo kärjistetysti Jeesusta seuranneiden ihmisten läheisyyteen, samoihin aikoihin tapahtuneet historialliset tapahtumat tekevät Jeesuksen historiallisuudesta vakion, josta voimme ja saamme tietoa.

Ainoastaan kysymys oliko Jeesus Jumalan poika vai ei on tutkijoiden kiistelyn aihe vaikka tietysti ihmeet, joita Jeesus teki ovat vielä historiallisempia koska nimenomaan ihmeet ihmiset muistavat ja ne juuri herättivät kansajoukkojen mielenkiinnon ja massojen liike taas valtaapitävien.

Lue Kristinuskon synty.
Lars Aejmelaeus teos.

Oikeastaan samanaikaiset myytit perustuivat juuri myyttisyydelle.
Eivät historialliselle henkilölle ja tämä näkyy aina teologiasta käytännön elämään.
Historiallista näkökulmaa.

Äänestä
  • Taidat olla uskis kun noin naurettavaa tänne kirjoittelet.

    ""Evankeliumit ovat se historiallinen kirjoitus""
    -Evankeliumit ovat historiallisia satukirjoja. Niitä ei edes kirjoitettu "jessen" elinaikoina vaan paljon paljon myöhemmin. Monta sukupolvea kerkesi mennä. Evankeliumien todistustaakalla ei ole mitään painoarvoa.

    Äänestä

  • Pyhä Pieru kirjoitti:

    Taidat olla uskis kun noin naurettavaa tänne kirjoittelet.

    ""Evankeliumit ovat se historiallinen kirjoitus""
    -Evankeliumit ovat historiallisia satukirjoja. Niitä ei edes kirjoitettu "jessen" elinaikoina vaan paljon paljon myöhemmin. Monta sukupolvea kerkesi mennä. Evankeliumien todistustaakalla ei ole mitään painoarvoa.

    Monista ihmisistä on kirjoitettu paljon myöhemmin.
    Sen takia ovat Evankelumit historiallisesti hyvinkin varhaisia vaikkeivat ennenkuulumattoman aikaisia.

    Kun vielä otetaan huomioon kirjoitus-jalukutaidon vähäisyys on todella hienoa että Evankelimut kirjoitettiin niinkin aikaisin.

    Oletko oikeasti tutkinut asiaa?
    Lukenut eri tutkijoiden argumentteja?

    Äänestä

  • utrsldjdfj kirjoitti:

    Satuja on kirjoitettu aina ja kirjoitetaan edelleenkin. Evankelumit eivät todista jeesusta todeksi.

    Äänestä

  • Vanha Korkkinkiertäjä kirjoitti:

    Satuja on kirjoitettu aina ja kirjoitetaan edelleenkin. Evankelumit eivät todista jeesusta todeksi.

    Evankeliumeissa on selkeää historiallista tietoa.
    Mikäli ne olisivat satua niin niissä esiintyvien ihmsitenkin pitäisi olla fiktiota.
    Mutta Jeesus, Hänen maalliset vanhempansa, siskonsa ja veljensä, seuraajansa, Pietari, Pontius pilatus (kiistan aihe hänessä on oliko hän prefekti vai prokulaattori vaikkakin Galielesta löydetyn materiaalin mukaan prefekti), Johannes Kastaja, mainitut zealootit, Jerusalemin rabbit ja opettajat jne.

    Jos satua niin miksi heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen meillä onkin alkuseurakunta, kristittyjä vastustanut Paavali, joka kääntyi ylösnousseen Jeesuksen ilmestyessä hänelle, kristittyjä vastustavia rabbeja, historiallista tietoa seurakuntien eri vaiheista, suurimmista vaikuttajista ja eri joukoista aina hellenistijuutalaisista areameaa äidinkielenään puhuneisiin.

    Äänestä

  • utrsiuytg kirjoitti:

    Jeesus on fiktio. Voisit edes hiukan perehtyä historiaan.

    Äänestä

  • Se vaan kirjoitti:

    väärää väitettä etkä perustele sitä mitenkään, kun et pysty sitä perustelemaan.

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    Kuten sinä fiksuna ihmisenä ymmärrät, todisteita uskollesi ei ole. Kyse on vain uskosta. Olet ollut eksynyt, et ole pärjännyt tässä katalassa maailmassa. Joku tapahtuma luhisti sinut. Suret sitä varmasti edelleen. Mutta se on ihan ok. On hienoa että löysit ratkaisun uskosta. Se voitelee haavoittunutta sieluasi käsittämättömän lempeästi. Mielikuvituksen voima on uskomaton. Mutta, älä koskaan kuvittele että se on totuus. Sellaista ei ole. Loppujen lopuksi ei ole muuta kuin sinä. Yksin.
    Viestini kaikessa yksinkertaisuudessaan on tämä: Ole agnostinen teisti. Usko minkä haluat mutta älä väitä tietäväsi.
    Älä tee itsestäsi suurempaa pelleä mikä jo olet. Todellisuus karkaa niin helposti.

    Äänestä

  • Yks.Lukija kirjoitti:

    sillä itsestäsi ainakin tiedät asiat, mutta muista et, et ainakaan minusta. Minua ei ole mikään tapahtuma "luhistanut", mutta sinutko jokin tapahtuma luhisti? Näinkö sinulle kävi:"Olet ollut eksynyt, et ole pärjännyt tässä katalassa maailmassa.Joku tapahtuma luhisti sinut. Suret sitä varmasti edelleen. Mutta se on ihan Ok. On hienoa että löysit ratkaisun uskosta. Se voitelee haavoittunutta sieluasi käsittämättömän lempeästi. Mielikuvituksen voima on uskomaton. Mutta älä koskaan kuvittele että se on totuus. Sellaista ei ole. Loppujen lopuksi ei ole muuta kuin sinä. Yksin. Viestini kaikessa ykinkertaisuudessaan on tämä: Ole agnostinen teisti. Usko mitä haluat mutta älä väitä tietäväsi. Älä tee itsestäsi suurempaa pelleä kuin mitä jo olet. Todellisuus karkaa niin helposti." - Noudatapa itse noita omia ohjeitasi.

    Äänestä

  • Se vaan kirjoitti:

    Jeesus on fiktio. Voisit edes hiukan perehtyä historiaan.

    Et ole ikinä antanut kunnollisen, historiaan laajasti erikoistuneen tutkijan lausuntoja.
    Ja kun joku toinen laittaa niin heti kutsut valehtelijaksi.

    Vaikka ateisti kertoisi sinulle Jeesuksen olevan historiallinen niin mitä teet?
    Koska moni ns. atesitinen, historialliskriittinen tutkimus juuri kertoo että historiallinen Jeesus on todellisuutta.

    Äänestä

  • utrsiutyu kirjoitti:

    Todisteita jeesuksen historiallisuudesta ei ole.

    Vertaa raamatun jesseä Siddhartha Gautamaan (Buddhalaisuuden perustaja) joka eli paljon ennen (563 eaa) oletettua jesseä. Todisteita tästä on vaikka kuinka paljon.
    Eli, kumpi on totta, Siddhartha Gautaman, josta on kirjoitettu hänen elinajoiltaan kirjoitettu ja hakattu patsaita, vaikka kuinka paljon tai raamatun jesse josta ei ole yhtään mainintaa missään hänen elinajoilta.

    Tanska ja Ruotsi sosiologisina esimerkkeinä siitä, että uskontoa ei tarvita hyvin toimivan yhteiskunnan tukipönkäksi.

    Äänestä

  • Juupas .. kirjoitti:

    on todisteita.

    1 ) Jeesus oli opettaja ja ihmeidentekijä, johon monet juutalaiset ja pakanat uskoivat. ( Josefus )

    2 ) Jeesus teloitettiin Juudeassa Tiberiuksen ollessa keisarina ( 14 - 37 jKr.) (Tacitus )

    3 ) Juutalaiset syyttivät Jeesusta, Pontius Pilatus tuomitsi hänet, ja hänet teloitettiin ristiinnaulitsemalla. ( Josefus )

    4 ) Jeesuksen seuraajat nimittivät häntä jumalaksi. ( Plinius nuorempi )

    5 ) Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi. - Messiaaksi. ( Josefus )

    6 ) Jeesuksella oli Jakob-niminen veli. ( Josefus )

    -----

    Tämä sivuhuomautuksena. Kun opiskelin Hgin yliopistossa yleistä historiaa ja tentin paksua, kaksiosaista Maailmanhistoriaa, niin usko tai älä, tuon kirjan ensimmäisessä osassa puhuttiin 30 sivulla Jeesuksesta. Buddhasta kirjoitettiin 5 sivulla ( Laskin nyt nuo sivumäärät kirjan lopussa olevasta Henkilöhakemistosta. )

    Äänestä

  • Juupas .. kirjoitti:

    Todisteita jeesuksen historiallisuudesta ei ole.

    Vertaa raamatun jesseä Siddhartha Gautamaan (Buddhalaisuuden perustaja) joka eli paljon ennen (563 eaa) oletettua jesseä. Todisteita tästä on vaikka kuinka paljon.
    Eli, kumpi on totta, Siddhartha Gautaman, josta on kirjoitettu hänen elinajoiltaan kirjoitettu ja hakattu patsaita, vaikka kuinka paljon tai raamatun jesse josta ei ole yhtään mainintaa missään hänen elinajoilta.

    Tanska ja Ruotsi sosiologisina esimerkkeinä siitä, että uskontoa ei tarvita hyvin toimivan yhteiskunnan tukipönkäksi.

    Molemmista on kirjoitettu.
    Tosin, Buddhakin on saanut osakseen skeptismiä koska kuinka plajon hänestä kirjoitettiin hänen ollessaan elossa.

    Jeesuksesta ei sen suuremmin tehyt patsaita koska:
    1. Jumalan kuvaaminen on kiellettyä.
    2. Miten Häntä olisi kuvattu? Vasta 400-luvulla uskallettiin kuvata ristiinnaulitseminen mikä oli tapahtumana hirveä ja todella ruma.
    3. Braziliassa on valtava patsas kyllä Hänestä vaikka tätä tuskin haimme.

    Miksi muuten sivuutit äskeisen argumettini muista hekilöistä ja palasit suoraan alkupisteeseen?
    etkö halunnut edes ajatella antamaani vauhtoehtoa keskustelulle ja henkilökohtaiselle pohdinnalle?

    Äänestä

Ensinnäkään "lähes kaikki raamatuntutkijat" eivät kyseenalaista Jeesuksen historiallisuutta. Kourallinen kyseenalaistaa ja lähinnä julkisuudenkipeydestä. Suosittelen perehtymään asiaan. Johtavia tutkimuslaitoksia ovat yliopistot. Oikeasti, tuollaista ______ ei kannattaisi julkaista täällä, lukijoissa ja kirjoittajissa on asiantuntijoitakin. Ota huomioon että tämä on myös asioista tietäville avoin keskustelupalsta.

Mikäli tarkoituksenasi ei ole provosoida, vaan olet oikeasti kiinnostunut, suosittelen yliopistojen mittavien kirjastojen hyodyntämistä. Sehän on ilmaista kaikille kansalaisille. Ei tarvitse olla populistisen muka-tiedon varassa, vaan voi ottaa itse selvää.

Äänestä
  • """Ensinnäkään "lähes kaikki raamatuntutkijat" eivät kyseenalaista Jeesuksen historiallisuutta."""
    -Kerro tarkemmin miten nämä raamatuntutkijat perustelevat väitteensä, kun väittävät jeesusta historialliseksi ihmiseksi?
    -Uskovatko nämä samat tutkijat jumalaan?

    Harry Hilden on koonnut tähän yhteenvedon jeesuksen historiallisuudesta. Pystytkö kumoamaan nämä tiedot?
    http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
    Lähdemateriaalina on käytetty tutkittua tietoa.

    Äänestä

  • Kerro mikä "johtava tutkimuslaitos" on tullut siihen tulokseen että raamatun jeesus on todellakin historiallinen henkilö?

    Äänestä

  • Jason Maxi kirjoitti:

    """Ensinnäkään "lähes kaikki raamatuntutkijat" eivät kyseenalaista Jeesuksen historiallisuutta."""
    -Kerro tarkemmin miten nämä raamatuntutkijat perustelevat väitteensä, kun väittävät jeesusta historialliseksi ihmiseksi?
    -Uskovatko nämä samat tutkijat jumalaan?

    Harry Hilden on koonnut tähän yhteenvedon jeesuksen historiallisuudesta. Pystytkö kumoamaan nämä tiedot?
    http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
    Lähdemateriaalina on käytetty tutkittua tietoa.

    joka on teosofi, ja teosofien käsityksiä:" Teosofian mukaan evankeliumit kokonaisuudessaan ovat terapeuttien ( eräänlainen buddhalaissukuinen kristillinen lahko ) varta vasten laatima allegorinen ( = vertauskuvallinen ) kuvaus ihmisen matkasta aineessa, kuolemisesta aineessa sekä ylösnousemisesta valaistumiseen."

    Teosofia = uskonnollinen ja filosofinen suuntaus, jonka mukaan totuuden oivaltaminen edellyttää mystistä lähestymistapaa.

    Teosofit voivat ajatella niin kuin ajattelevat. Miksi heidän käsityksensä ja mystinen lähestymistapansa pitäisi kumota, vaikka ei heidän tavallaan ajattelisikaan?

    sivustolta, johon tehtyjen viittausten olen huomannut johtavan täyttä asiaa sisältäviin teksteihin. En vielä ole itse lukenut tuota kokonaan, toivottavasti se on hyvää laatua.

    http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72

    Sinullahan on tapana ajatella, että teosofien fiktion lisäksi myös teosofien lausumat faktat ovat fiktiota, ja siksi vaivauduin etsimään epäteosofisen linkin.

    Äänestä

  • Yksi tutkija täällä vaan ihmettelee kirjoitti:

    Kerro mikä "johtava tutkimuslaitos" on tullut siihen tulokseen että raamatun jeesus on todellakin historiallinen henkilö?

    Jeesuksen historiallisuutta ei epäillä. Yksityiskohdista ollaan paljonkin eri mieltä. Yksi johtava tutkimuslaitos? Mitä sinä pidät johtavana? :D Lähdetään siitä että yleensä akateemisessa eksegetiikassa pidetään faktana että Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö. Tsekkaa vaikka Helsingin yliopiston tutkijat ja pistä sähköpostia ja kysy.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    sivustolta, johon tehtyjen viittausten olen huomannut johtavan täyttä asiaa sisältäviin teksteihin. En vielä ole itse lukenut tuota kokonaan, toivottavasti se on hyvää laatua.

    http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72

    Sinullahan on tapana ajatella, että teosofien fiktion lisäksi myös teosofien lausumat faktat ovat fiktiota, ja siksi vaivauduin etsimään epäteosofisen linkin.

    Nyt tuossa on linkki joka osoittaa että muutama tutkija on eri mieltä Jeesuksen historiallisuudesta ja epäilee sitä. Se on aika tavalla eri juttu kuin mennä faktana väittämään että Jeesus-myytti -teoria olisi totuus. On aika yliampuvaa sanoa että kaikki johtavat tutkijat kiistävät Jeesuksen historiallisuuden. Heikki Räisänen ei kiistä. Myllykoskikaan ei kiistä.

    Äänestä

  • Jason Maxi kirjoitti:

    """Ensinnäkään "lähes kaikki raamatuntutkijat" eivät kyseenalaista Jeesuksen historiallisuutta."""
    -Kerro tarkemmin miten nämä raamatuntutkijat perustelevat väitteensä, kun väittävät jeesusta historialliseksi ihmiseksi?
    -Uskovatko nämä samat tutkijat jumalaan?

    Harry Hilden on koonnut tähän yhteenvedon jeesuksen historiallisuudesta. Pystytkö kumoamaan nämä tiedot?
    http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
    Lähdemateriaalina on käytetty tutkittua tietoa.

    on sun isoisän isoisän olemassaolosta? Onkohan sitä ollutkaan?

    Harry Hilden ei ole erityisen tunnettu johtavana Jeesus-tutkijana :) Häntä en tunne.

    On totta että Jeesuksen historiallisuudeta on todisteita vain hiukan enemmän kuin Aleksanteri Suuren historiallisuudesta, josta ei ole mitään todisteita. Kuitenkin esimerkiksi Jeesuksen vaikutushistorian perusteella tutkijat ovat päätyneet pitämään häntä historiallisena hahmona.

    Äänestä

  • Hetkinen-- kirjoitti:

    Jeesuksen historiallisuutta ei epäillä. Yksityiskohdista ollaan paljonkin eri mieltä. Yksi johtava tutkimuslaitos? Mitä sinä pidät johtavana? :D Lähdetään siitä että yleensä akateemisessa eksegetiikassa pidetään faktana että Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö. Tsekkaa vaikka Helsingin yliopiston tutkijat ja pistä sähköpostia ja kysy.

    ""Lähdetään siitä että yleensä akateemisessa eksegetiikassa pidetään faktana että Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö.""

    Tähän tarvitaan todisteita joita ei ole. Ilman todisteita emme voi sanoa jeesusta historialliseksi henkilöksi.

    Jumalakin tarvitsee niitä todisteita jos et sattunut tietämään.

    Äänestä

  • hetkinen-- kirjoitti:

    Nyt tuossa on linkki joka osoittaa että muutama tutkija on eri mieltä Jeesuksen historiallisuudesta ja epäilee sitä. Se on aika tavalla eri juttu kuin mennä faktana väittämään että Jeesus-myytti -teoria olisi totuus. On aika yliampuvaa sanoa että kaikki johtavat tutkijat kiistävät Jeesuksen historiallisuuden. Heikki Räisänen ei kiistä. Myllykoskikaan ei kiistä.

    emme voi kovin suurella varmuudella tietää, onko yksi tai useampi kiertelevä saarnaaja toiminut esikuvana evankeliumien Jeesukselle.
    Mutta mikäli joku sellainen historian Jeesus, ehkä teloitettukin, on ollut olemassa, hän ei ole todiste kristinuskon Jeesukselle, joka on fiktiivinen kaikilta yliluonnollisilta piirteiltään.

    Historiallinen Jeesus, jos sellainen löytyisi ja hänestä saataisiin tarkka selvitys, osoittautuisi kaikkien historiallisten henkilöiden tapaan pelkäksi luonnolliseksi ihmisolennoksi ja kumoaisi siten evankeliumien kuvauksen Jeesuksesta ihmeolentona.

    Voihan se noin olla. Jää silti muutama kysymys johon emme saa ehkä koskaan vastauksia. Miksi häpeäkulttuurin leimaamassa Palestiinassa, jossa kasvojen menetys on pahin rangaistus, sai Jeesuksen teloittaminen aikaan hänen seuraajissa innon julistaa? Miksi kukaan olisi heitä kuunnellut, heidän mestarinsahan oli julkisesti häpäisty? Miksi juutalaiset olisivat kiinnittäneet heihin mitään huomiota tai alkaneet kirjoittaa kiivaita pilkkakirjoituksia jotka tunnetaan tänäkin päivänä? Miksi nähdä moinen vaiva muutamaan hourailijan vuoksi? Miksi niinkin arvostettu fariseus kuin Saul oli olisi ruvennut Paavaliksi ja pannut henkensä alttiiksi pelkän pilkan vuoksi?

    Vaikutushistoriaa. Mikä nämä häpeäkulttuurissa kasvaneet raavaat miehet näin muutti? Joukkohallusinaatio? Joukkopsykoosi? Emme tiedä koskaan, mutta onneksi epäilijän mielikuvitus on ehtymätön.

    Äänestä

  • Yks.Rehellinen kirjoitti:

    ""Lähdetään siitä että yleensä akateemisessa eksegetiikassa pidetään faktana että Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö.""

    Tähän tarvitaan todisteita joita ei ole. Ilman todisteita emme voi sanoa jeesusta historialliseksi henkilöksi.

    Jumalakin tarvitsee niitä todisteita jos et sattunut tietämään.

    Todisteiden puute ei myöskään ole todiste. Sinulleko on?

    Äänestä

  • vielä-- kirjoitti:

    Sadut ovat satua ja höpötystä niin kauan kuin toisin todistetaan.

    Ette ole vielä koskaan todistaneet jumalaa todeksi. Te vain höpötätte satuja.

    Olette sadun höpöttäjiä. Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Yks.Rehellinen kirjoitti:

    Sadut ovat satua ja höpötystä niin kauan kuin toisin todistetaan.

    Ette ole vielä koskaan todistaneet jumalaa todeksi. Te vain höpötätte satuja.

    Olette sadun höpöttäjiä. Ymmärrätkö?

    mutta unohdat sen, että sinunkin pitäisi jotakin todistaa, nimittäin se, että puheesi on totta eikä vain pelkkää "satua ja höpötystä", joita sanoja sinä mielelläsi käytät. Ei ole niin, että kaikki on "satua ja höpötystä", niin kauan kuin toisin todistetaan, vaikka sinä niin luulisitkin. Ihmettelen, miksi viitsit höpöttää noita samoja käsityksiäsi jatkuvasti tällä sinun käsityksillesi väärällä palstalla. Etkö löydä käsityksillesi oikeaa palstaa?

    Äänestä

  • Kirjoittelija3 kirjoitti:

    Sä se sitten jaksat jankuttaa satuja totena. Laita please nyt todisteita siitä jumalastasi.

    Äänestä

  • Tympääntynyt kirjoitti:

    Sä se sitten jaksat jankuttaa satuja totena. Laita please nyt todisteita siitä jumalastasi.

    En ole "toistellut satuja totena". Satu on vapaaseen mielikuvitukseen perustuva, aika- ja paikkasuhteista riippumaton, todellisen elämän rajoista välittämätön opettava tai huvittava kertomus. On satuja prinsessasta ja kuninkaanpojasta, prinsseistä ja prinsessoista, karhusta ja ketusta, on Suomen kansan satuja ja tarinoita, Grimmin veljesten. Andersenin, Topeliuksen jne. satuja. Puhutaan sadun sankareista, uljaista prisseistä, sadun ihmemaailmasta, satujen kertomisesta lapsille. On ihme-, keiju-, novelli-, pila-, seikkailu-, taika-, eläin-, hölmöläis-, jättiläis-, keijukais-, kuningas-, noita-, paholis-, peikko-, ritari- yms. satuja

    Sinun on hyvin vaikeaa keskustella näillä uskontoaiheisilla palstoilla, jos et tiedä, mistä uskonnoissa on kysymys ja mitä sana satu asiatyylissä tarkoittaa. Jos sinä et usko, niin et sitten usko, ei se haittaa ketään, jos valitset ateitisille käsityksillesi oikean palstan. Tämä ei ole sellainen.

    Äänestä

  • Yks.Rehellinen kirjoitti:

    Sadut ovat satua ja höpötystä niin kauan kuin toisin todistetaan.

    Ette ole vielä koskaan todistaneet jumalaa todeksi. Te vain höpötätte satuja.

    Olette sadun höpöttäjiä. Ymmärrätkö?

    Tällä palstalla ei pyritäkään todistamaan sinulle mitään. Tämä ei ole katulähetys. Täällä rukoillaan. Jos sinua ei kiinnosta, lähde pois.

    Äänestä

  • vielä-- kirjoitti:

    Voihan se noin olla. Jää silti muutama kysymys johon emme saa ehkä koskaan vastauksia. Miksi häpeäkulttuurin leimaamassa Palestiinassa, jossa kasvojen menetys on pahin rangaistus, sai Jeesuksen teloittaminen aikaan hänen seuraajissa innon julistaa? Miksi kukaan olisi heitä kuunnellut, heidän mestarinsahan oli julkisesti häpäisty? Miksi juutalaiset olisivat kiinnittäneet heihin mitään huomiota tai alkaneet kirjoittaa kiivaita pilkkakirjoituksia jotka tunnetaan tänäkin päivänä? Miksi nähdä moinen vaiva muutamaan hourailijan vuoksi? Miksi niinkin arvostettu fariseus kuin Saul oli olisi ruvennut Paavaliksi ja pannut henkensä alttiiksi pelkän pilkan vuoksi?

    Vaikutushistoriaa. Mikä nämä häpeäkulttuurissa kasvaneet raavaat miehet näin muutti? Joukkohallusinaatio? Joukkopsykoosi? Emme tiedä koskaan, mutta onneksi epäilijän mielikuvitus on ehtymätön.

    miten islam ja mormonismi ovat saaneet niin paljon kannattajia. Miten ihmiset, raavaat miehetkin, voivat ottaa täydestä Muhammedin ja Joseph Smithin tarinat? Herkkäuskoisten ihmisten herkkäuskoisuus on nähtävästi ehtymätön.

    Emme siis tiedä, onko evankeliumien Jeesuksella historiallista esikuvaa. Jos sellainen on, ja kertomus hänen ristiinnnaulitsemisestaan ja ilmestyksistään "kuolemansa jälkeen" pitää paikkansa, niin rationaalinen selitys on esimerkiksi se, että hän ei ollut vielä kuollut ristiltä otettaessa, vaan hoidettiin terveeksi ja pääsi sitten taas näyttäytymään kannattajilleen.
    Joku ylhäinen suosija olisi helposti voinut pelastaa hänet ristiltä vielä hengissä, ja asiasta tietämättömät saattoivat ruveta jopa uskomaan kuolleista heräämiseen. Siihen aikaan oltiin hyvin taikauskoisia ja luonnollisiakin asioita (sairauksia, ukonilmoja ym.) seliteltiin yliluonnollisesti koska tiede oli vielä alkutekijöissään.

    En väitä, että tapahtumien kulku olisi ollut juuri tuollainen. Älyllinen rehellisyys kuitenkin vaatii ottamaan huomioon mahdolliset rationaaliset selitykset ennenkuin suinpäin rynnätään uskomaan jotain yliluonnollisia kertomuksia. Voi myös olla, että Jeesuksen persoona tai häneen liitetyt ihmeet ovat täysin sepitteellisiä. Fantasiakirjallisuus ei ole nykypäivien keksintö.

    Kommentoin vain yhtä pientä seikkaa tässä. Mormonismi ja islam eivät liene olleet kiellettyjä kuolemantuomion uhalla ekspansiovaiheessaan. Muuta en tässä osaa sanoa. Jeesuksen historiallisuuteen uskon historiantutkijoiden konsensuksen mukaan. Yksityiskohdista kiistellään toki, sen tiedän.

    Äänestä

arvottomuustunteiden vuoksi monet ihmiset uskovat, että on rienaavaa ajatella, että kukaan muu kuin Jeesus voisi tulla Kristukseksi, mutta todellisuudessa Jeesus tuli paljastamaan meille, että Jumalan jokaisella lapsella on jumalainen potentiaali tulla Kristukseksi. Tämä ei merkitse sitä, että kaikista tulee aivan kuin Jeesus. Jokainen Jumalan lapsi on ainutlaatuinen. Meillä jokaisella on oma yksilöllinen tapamme elää ja ilmaista jumalaista potentiaaliamme Kristuksena.

Äänestä
  • Vainoharhaisuus on ottanut mielesi hallintaan. Olet hyvä esimerkki aivopesun toimivuudesta ja sen tehokkuudesta.
    Jumala jesseineen ovat satua ja höpötystä.

    Äänestä

  • Hallin Vanki kirjoitti:

    Vainoharhaisuus on ottanut mielesi hallintaan. Olet hyvä esimerkki aivopesun toimivuudesta ja sen tehokkuudesta.

    Siitä huolimatta vaikka viestiesi perusteella voi selvästi nähdä, että sinulta puuttuu usko ja samalla kaikkinainen ymmärtämys uskoa ja uskovia kohtaan, niin voisi olla asiallisempaa, jos et kävisi henkilökohtaiseen hyökkäykseen ketään vastaan. Tällainen ei kuulu asialliseen keskusteluun eikä näin pitäisi sanoa kenellekään:" Vainoharhaisuus on ottanut mielesi hallintaan. Olet hyvä esimerkki aivopesun toimivuudesta ja sen tehokkuudesta." Sitä paitsi vaikka toistaisit täällä joka päivä aamusta iltaan, että "Jumala jesseineen on satua ja höpötystä", niin tuo jää pelkästään sinun naiiviksi väitteeksesi. Olisiko se elämäsi huippukohta, jos joku täällä joskus sanoisi:" Oi, Hallin Vanki, aloin uskoa sinun höpötyksiisi? " Miksi muuten olet vanki?

    Äänestä

  • Hallin Vanki kirjoitti:

    Vainoharhaisuus on ottanut mielesi hallintaan. Olet hyvä esimerkki aivopesun toimivuudesta ja sen tehokkuudesta.
    Jumala jesseineen ovat satua ja höpötystä.

    kun sanot jumpea jesseineen saduksi ja höpötykseksi. Olet yhtä naiivi kuin jos sanoisit kevään jumalatarta Ostaraa saduksi ja höpötykseksi.
    Sekin höpötyksesi kuuluisi ateismipalstalle. Tämä palsta kuuluu Ostaraan ja Jesseen uskoville.

    Äänestä

  • pööh mitä skeidaa kirjoitti:

    kun sanot jumpea jesseineen saduksi ja höpötykseksi. Olet yhtä naiivi kuin jos sanoisit kevään jumalatarta Ostaraa saduksi ja höpötykseksi.
    Sekin höpötyksesi kuuluisi ateismipalstalle. Tämä palsta kuuluu Ostaraan ja Jesseen uskoville.

    tahallasi tai tietämättömyyttäsi. Eastre eli Eostre eli Ostara on vanha anglosaksinen kevään ja aamunnousun jumalatar. Anglosaksien vanhoilla jumalilla tai jumalattarilla ei ole mitään tekemistä tällä palstalla. Suomen kielen sana rukous tarkoittaa uskonnollisessa kielenkäytössä kääntymistä Jumalan puoleen ( pyytäen jotakin ). Uskonnollisessa kielenkäytössä ei puhuta mistään Jessestä, jonka nimipäivä on 13.8. nimen Alfons kanssa.

    Jumala on niin kauan satua ja höpötystä kun toisin todistetaan. Miksi tämä ei mene kaaliisi?

    Äänestä

  • Pääkkönen A kirjoitti:

    Jumala on niin kauan satua ja höpötystä kun toisin todistetaan. Miksi tämä ei mene kaaliisi?

    uskomatta, siitä ei ole kysymys, vaan kysymys on siitä, millä palstalle voit noista ateistisista käsityksistäsi kirjoittaa. Tälle palstalle eivät kenenkään uskomattoman ateistiset käsitykset kuulu. Yritä jo ymmärtää tuo asia, että sellainen ei ole keskustelua rukouksista, jossa väitetään noin kuin sinä väität, että "uskonnot ovat satua ja höpötystä". Siis vielä kerran: Voit olla tuota mieltä kuin olet, mutta valitse uskonnon ja rukousten vastaisille mielipiteillesi oikea palsta. Tämä se ei ole. Lainaan sinua:" Miksi tämä ei mene kaaliisi"?

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    tahallasi tai tietämättömyyttäsi. Eastre eli Eostre eli Ostara on vanha anglosaksinen kevään ja aamunnousun jumalatar. Anglosaksien vanhoilla jumalilla tai jumalattarilla ei ole mitään tekemistä tällä palstalla. Suomen kielen sana rukous tarkoittaa uskonnollisessa kielenkäytössä kääntymistä Jumalan puoleen ( pyytäen jotakin ). Uskonnollisessa kielenkäytössä ei puhuta mistään Jessestä, jonka nimipäivä on 13.8. nimen Alfons kanssa.

    yläotsikkona on Uskonnot ja uskomukset.
    Tänne kuuluu kaikki uskonnot jumalineen, myös Ostara. Ostaran rukoileminen ei ole kielletty Suomen laissa eikä Suomi24 -säännöissä.
    Alaotsikko Kristinusko on erikseen. Painu sinne, jos pidät muita uskontoja satuina ja höpötyksinä.

    Ei ihme, että olet uskis, kun ei kyssäsi kässää näinkään selvää asiaa.

    Äänestä

  • tietäjä6 kirjoitti:

    Tämän palstan otsikko on rukoukset. Sanan rukous merkitykset: 1 ) nöyrä pyyntö 2 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) kääntyminen Jumalan puoleen rukoilemalla 3 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) määrämuotoinen rukoillessa ( 2 ) toistettava lausejakso, Isä meidän - rukous, Iltarukous, Ruokarukous ( Uusi suomen kielen sanakirja 2002 )

    Jos sana jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella: Jumala, niin silloin tarkoitetaan kristinuskon Jumalaa. Tänne eivät siis kuulu "kaikki uskonnot jumalineen", vaikka sinä noin väittäisitkin. Ota asioista selvää, ennen kuin alat väittää yhtään mitään.

    Sanakirjan mukaan rukous on kääntymistä Jumalan tai jumaluuden puoleen rukoilemalla.

    Olet patologinen valehtelija.

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    Sanakirjan mukaan rukous on kääntymistä Jumalan tai jumaluuden puoleen rukoilemalla.

    Olet patologinen valehtelija.

    "Valehtelet Sanakirjan mukaan rukous on kääntymistä Jumalan tai jumaluuden puoleen rukoilemalla. Olet patologinen valehtelija."

    Minun tapoihini ei kuulu valehdella. Sinun tapasi syyttää toista kirjoittajaa, minua, valehtelijaksi ilman pienintäkään aihetta on hyvin loukkaava. Jo kotikasvatukseeni kuului, että ei pidä valehdella enkä myöskään valehtele, en edes sinun mieliksesi. Onko sinulla jokin tarve esittää perättömiä väitteitä toisesta kirjoittajasta?

    Minä käytin lähteenä Uutta suomen kielen sanakirjaa, joka on painettu vuonna 2002. Siinä sanotaan näin: rukous 1) nöyrä pyyntö, 2 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) kääntyminen Jumalan puoleen rukoilemalla Minun rukoukseni kuultiin, minä parannuin. 3 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) määrämuotoinen rukoillessa toistettava lausejakso Isä meidän -rukous. Iltarukous. Ruokarukous.

    Pyri sinäkin kirjoittamaan asiallisesti ja olemaan esittämättä perättömiä väitteitä.

    Minun rukoukseni kuultiin, minä parannuin.

    Sanakirja sen todistaa, sairaudet paranevat rukoilemalla.

    Kiitos Jeesus!

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    "Valehtelet Sanakirjan mukaan rukous on kääntymistä Jumalan tai jumaluuden puoleen rukoilemalla. Olet patologinen valehtelija."

    Minun tapoihini ei kuulu valehdella. Sinun tapasi syyttää toista kirjoittajaa, minua, valehtelijaksi ilman pienintäkään aihetta on hyvin loukkaava. Jo kotikasvatukseeni kuului, että ei pidä valehdella enkä myöskään valehtele, en edes sinun mieliksesi. Onko sinulla jokin tarve esittää perättömiä väitteitä toisesta kirjoittajasta?

    Minä käytin lähteenä Uutta suomen kielen sanakirjaa, joka on painettu vuonna 2002. Siinä sanotaan näin: rukous 1) nöyrä pyyntö, 2 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) kääntyminen Jumalan puoleen rukoilemalla Minun rukoukseni kuultiin, minä parannuin. 3 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) määrämuotoinen rukoillessa toistettava lausejakso Isä meidän -rukous. Iltarukous. Ruokarukous.

    Pyri sinäkin kirjoittamaan asiallisesti ja olemaan esittämättä perättömiä väitteitä.

    niin sanakirjassasi on virhe. Minun sanakirjani sanoo oikein, että myös jumaluuksia rukoillaan. Sen tietäminen kuuluu yleissivistykseen.
    Wikipedia sanoo "Rukoilu eli rukoileminen tarkoittaa uskonnoissa kääntymistä jumalien, henkien tai muiden korkeampina pidettyjen voimien puoleen. Rukous tarkoittaa samaa kuin rukoileminen tai määrämuotoista rukoiltaessa käytettävää lausejaksoa."

    On mahdotonta keskustella ihmisen kanssa, joka ei edes tiedä, että hyvin monissa uskonnoissa rukoillaan, vaan höpöttää itse keksimäänsä puuta heinää, että rukous tarkoittaisi vain lähi-idän monoteististen jumalien rukoilua.

    Jos sanakirjassasi tosiaan lukee niin, niin vaadi kustantajalta rahat takaisin.

    Äänestä

  • sivistyneempi yksilö kirjoitti:

    Miksi loukkaat tahallasi? Miksi aloitat näin:"Jollet valehtele..." Miksi et voi kirjoittaa loukkaamatta? Sopii se sitten sinulle tai ei, niin mm. en varasta, en valehtele, en käytä alkoholia enkä polta tupakkaa. Tuo kuului jo kotihkasvatukseeni, että noin ei pidä tehdä. Erehtyä kyllä voin, mutta en tahallani esitä jotakin asiaa väärin. Entäs sinä, varastatko, valehteletko, käytätkö alkoholia tai tupakoitko? Kerro reilusti vain, mitä itse teet tai et tee.

    "Jollet valehtele niin sanakirjassasi on virhe. Minun sanakirjassani sanotaan, että myös jumaluuksia rukoillaan. Sen tietäminen kuuluu yleissivitykseen."

    Uusi suomen kielen sanakirja on yksiosainen ja vuodelta 2002, Nykysuomen sanakirja on 6-osainen ja vuodelta 1963. Edellisessä on uudemmat ja suppeammat tiedot, jälkimmäisessä taas laajemmat ja vanhemmat tiedot.

    Tässä Uuden suomen kielen sanakirjan mukaan sanasta jumaluus: 1) jumalallisuus, Jumalana tai jumalana oleminen, 2 ) jumalaolento, jumala

    Jumaluus ( Nykysuomen sanakirjan mukaan ): jumalolento, jumala.

    Tässä sanan rukoilla selitykset: 1 ) Nykysuomen sanakirja: 1) pyytää nöyrästi ja hartaasti, anoa - Erik. usk. puheessa t. ajatuksissa vars. jtak pyytäen tapahtuvasta jumalan tai jumaluuden puoleen kääntymisestä. ---2) Uusi suomen kielen sanakirja: 1 ) pyytää nöyrästi, anoa Rukoili minua jäämään luokseen 2 ) usk. ( = uskonnossa, uskonnollisessa kielenkäytössä ) kääntyä Jumalan puoleen ( pyytäen jotakin ) Rukoili Jumalaa avuksi. Rukoilkaamme!

    Minulla on tapana käyttää lähteitä, jos en itse satu jotakin asiaa täysin varmasti tietämään. Mutta varsinkin tällaisissa uskoa ja uskontoa koskevissa asioissa tarkistan aina asiat lähteistä.

    "Jollet valehtele niin sanakirjassasi on virhe. Minun sanakirjani sanoo oikein, että myös jumaluuksia rukoillaan. Sen tietäminen kuuluu yleissivitykseen."

    Niin että tästä lähtien jokaisen palstan kirjoittajan on viisainta kysyä sinulta, jos ei jotain asiaa satu tietämään, sillä sinä suuressa viisaudessasi kerrot sitten tietämättömille, miten asiat ovat. Jos esim. Nykysuomen sanakirjassa tai jossain muussa sanakirjassa sanotaan eri tavalla, kuin mikä on sinun mielipiteesi, niin se on väärin, sillä on muistettava, että sinun mielipiteesi on määräävä tällä palstalla. Noinhan haluat, eikö niin?

    Äänestä

  • Kirjioittelija2 kirjoitti:

    on oikeassa. Myös Ostaraa voi rukoilla, joten se uudempi sanakirja on liian suppea antaakseen kattavan kuvan rukoilemisesta.
    Liian suppeiisin lähteisiin vetoaminen on joko tietämättömyyttä tai tarkoituksellinen yritys johtaa harhaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Don Juan kirjoitti:

Lähes kaikki raamatuntutkijat kyseenalaistavat Jeesuksen historiallisuuden. Heidän mukaansa Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa todellisena historiallisena henkilönä, vaan kyseessä on myytti.

Myyttiteorialle esitetään usein muun muassa seuraavia perusteluja:

-Fyysinen todistusaineisto Jeesuksen olemassaolosta puuttuu.

-Aikalaistodisteet Jeesuksen historiallisuudesta puuttuvat. Suuri määrä joko samaan aikaan tai pian Jeesuksen jälkeen eläneitä henkilöitä olisi voinut mainita Jeesuksen, mikäli kertomukset pitävät paikkansa. Nämä maininnat kuitenkin puuttuvat.

-Varhaisimmat kristilliset kirjoitukset (esimerkiksi Paavalin kirjeet) vaikenevat lähes täysin Jeesuksen mallisen elämän yksityiskohdista, ja silloinkin kun kuvauksia on, ne ovat tulkinnanvaraisia.

-Varhaiskristilliset kirjoitukset Jeesuksesta ovat hyvin samankaltaisia tuon aikakauden yleisten myyttien kanssa.

Tunnetuimpia Jeesuksen historiallisuuden kyseenalaistavia raamatuntutkijoita on George Albert Wells. Myöhemmin samaa näkemystä ovat edustaneet muiden muassa Earl Doherty ja Robert M. Price.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu